Minulle ei myonnetty pelkosektiota 21-vuotiaana, joten tein abortin. Nyt sitten 31-vuotiaana vihdoin uskoivat ja sain tahtoni lapi.
Siinä syy omaan myöhäiseen lapsentekoikääni.
Sen lisäksi, että olen katkera yhteiskunnalle, jolla on valta määrätä synnytystavastani, kannan lopunikääni harteillani taakkaa esikoisestani, jonka murhautin, vain siksi, että minut ajettiin nurkkaan pelkoni kanssa.
Kommentit (81)
En mikään superkypsä ollut, ihan tavallinen nuori nainen. Jouduin synnyttämään yksin, aviomies oli töissä toisella puolen maapalloa. Olen aina ollut kipuherkkä. Kyselin kyllä sektion perään, mutta lääkäreiden mielestä kykenisin synnytykseen ja tyynnyin sitten siihen röntgenin yms. jälkeen. Ei se niin paha ollutkaan kuin luulin, minä sain kuin sainkin lapsen synnytettyä!
Oma etu syntymättömän lapsen edelle? Ihan kahjo! Kyllä sitä synnytystä muutkin pelkäävät. Ja en saanut minäkään sektiota, vaikka itse synnytyksen menin paniikkiin ja olin hysteerinen. Toisenkin lapsen sain, mutta onneksi halu saada lapsi oli niin suuri ja rakkaus esikoista kohtaan, että vaikka tiesin pelostani ei abortti käynyt mielessäkään!
Vierailija:
Vierailija:
Ei kukaan saa päätöstä sektion tekemisestä pelkän pelon takia kun vielä ei ole edes varmaa, meneekö raskaus kesken yms ja viikkoja on alle 12. Vasta myöhäisemmillä viikoilla sitten päätetään tuo synnytystapa ja sitä ennen käydään useita kertoja pelkopolilla. Ap:lla on puurot ja vellit nyt sekaisin...Jos ei yhtään ymmärretä tulla vastaan, vaan sen sijaan ivataan ja nauretaan ihmiselle, jonka itsetunto muutoinkin pohjalla, niin kyllä silloin vikaa ja vastuuttomuutta on myös henkilökunnassa. Aivan kaikkea ei voida epävarman nuoren ihmisen harteille vierittää.
Potilaan itkettämisellä ja nöyryyttämisellä ajettiin päätökseen, jota yksin minä kannan harteillani.
Kyllä tuo keksiminen jo menee liiallisuuksiin sulla. Erittäin lapsellista ja itsekästä edes kuvitella uhkailevansa muita tyyliin " mulle kaikki nyt HETI tai tapan lapseni!" . Sektion päätös tehdään myöhemmässä vaiheessa, jos ei sinne asti malta odottaa niin sitten ei varmaan malta olla äitikään.
Vierailija:
Oma etu syntymättömän lapsen edelle? Ihan kahjo! Kyllä sitä synnytystä muutkin pelkäävät. Ja en saanut minäkään sektiota, vaikka itse synnytyksen menin paniikkiin ja olin hysteerinen. Toisenkin lapsen sain, mutta onneksi halu saada lapsi oli niin suuri ja rakkaus esikoista kohtaan, että vaikka tiesin pelostani ei abortti käynyt mielessäkään!
Joka mieluummin kirjoitti luvan aborttiin kuin sektioon? Kyllä minusta hän oli paljon hullumpi kuin minä.
Pelot voivat olla vaikeita käsiteltäviä ja vaatii älyä, jotta niitä pystyy hoitamaan, tai ainakin empatiaa, jota tuntuu ihmisillä hirveän vähän olevan, kuten näistäkin vastauksista näkee.
Masokisti taidan minäkin olla, kun verekset haavat laitan tänne ruoskittavaksi.
Onneksi edes muutama asiallinen vastaus. Kiitos niistä.
Vierailija:
/i]Kyllä tuo keksiminen jo menee liiallisuuksiin sulla. Erittäin lapsellista ja itsekästä edes kuvitella uhkailevansa muita tyyliin " mulle kaikki nyt HETI tai tapan lapseni!" . Sektion päätös tehdään myöhemmässä vaiheessa, jos ei sinne asti malta odottaa niin sitten ei varmaan malta olla äitikään.
missä ap muuten kirjoittin uhkailleensa..? mä sain käsityksen, että oli ihan paniikissa ja sen pohjalta päätti keskeytyksestä.
se on osa empatiaa ymmärtää toisen pelkoa, vaikka itse sitä ei koekaan.
oma tätini on lapseton. ei puhu siitä, mutta äitini mielestä pelkää synnyttämistä niin paljon ettei lapsia tehnyt.
olen synnyttänyt 2 lasta. toisen alakautta ja toisen sektiolla. en ole kokenut synnytyspelkoa, mutta silti ymmärrän sinua.
Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Vierailija:
Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Saitko vanhemmalla iällä pelkosektiot?
vaan se, että " kaikki-mulle-heti-just-nyt-kuten-haluan" -ihminen on vaatinut jotain ja kun ei saanut, niin tappoi lapsensa. Kai nyt 21-vuotiaskin tajuaa, että voi pyytää toista lääkärinlausuntoa tai vaihtaa lääkäriä, kuntaa ihan mitä vaan, lapsensa tähden?
Vierailija:
vaan se, että " kaikki-mulle-heti-just-nyt-kuten-haluan" -ihminen on vaatinut jotain ja kun ei saanut, niin tappoi lapsensa. Kai nyt 21-vuotiaskin tajuaa, että voi pyytää toista lääkärinlausuntoa tai vaihtaa lääkäriä, kuntaa ihan mitä vaan, lapsensa tähden?
Kuinka kukaan voi verrata tällaista asiaa " kaikki-mulle-heti" .. En todella ymmärrä teitä ihmiset, kuten ette tekään minua.
Miten noin julmat ihmiset voivat olla hyviä, empaattisia äitejä?
Ei, minä taisin sitten olla poikkeuksellisen tyhmä, mutta en tiennyt lääkärin tai kunnan vaihtamisesta. En kertakaikkiaan tiennyt. En mistään mahdollisuudesta.
Tämä on taas niin länsimaisia ongelmia joista kovin pieni prosentti maapallon väestöstä keksii vinkua, " törkeää että yhteiskunta päättää synnytystapani.. "
Ja kuten joku totesikin niin kyllä sen sektionkin aina jostain saa jos niikseen tulee.
Ap, älä ryssi tulevan muksusi elämää vaikka itselläsi tuntuu vähän ajoittain olevankin vaikeaa!
Vierailija:
Ei, minä taisin sitten olla poikkeuksellisen tyhmä, mutta en tiennyt lääkärin tai kunnan vaihtamisesta. En kertakaikkiaan tiennyt. En mistään mahdollisuudesta.
miten te ette voi ymmärtää, että joku pelkää niin paljon että haluaa sektion.
tosin olen asiasta keskustellut synnytyslääkärin kanssa ja hän sanoi minulle, että olisin hyvän valistamaan kummin kannattaa synnyttää alakautta vai sektiolla. sillä sektio voi olla kokemuksena tosi kivulias. alakautta synnyttäminen on helpompaa, koska kipu loppuu vauvan synnyttyä.
sektion jälkeiset kivut oli kyllä tosi rankat. lääkärikin totesi ettei sitä moni ymmärrä, vaan luulee pääsevänsä helpolla.
pelko voi olla niin voimakas, ettei sitä pelkopolilla hoideta. lisäksi raskaana oleva voi haluata tiedon sektiosta jo alkuraskaudesta, kun keskeytys on vielä mahdollinen. ihmisillä on paljon pelkotiloja, joiden ylitse on vaikea päästä. itse pelkään todella paljon korkeita paikkoja ja vältän niitä. tosin se on oikeutettu pelko, mutta synnytyspelko sitä ei ole. mulle on aivan sama miten ap synnyttää. hyväksyn sektion.
Vierailija:
itse pelkään todella paljon korkeita paikkoja ja vältän niitä.
Vierailija:
miten te ette voi ymmärtää, että joku pelkää niin paljon että haluaa sektion.
tosin olen asiasta keskustellut synnytyslääkärin kanssa ja hän sanoi minulle, että olisin hyvän valistamaan kummin kannattaa synnyttää alakautta vai sektiolla. sillä sektio voi olla kokemuksena tosi kivulias. alakautta synnyttäminen on helpompaa, koska kipu loppuu vauvan synnyttyä.
sektion jälkeiset kivut oli kyllä tosi rankat. lääkärikin totesi ettei sitä moni ymmärrä, vaan luulee pääsevänsä helpolla.
i]leikkauskivut on ihan erilaiset kuin synnyttäjän kivut. helpommin kestettävissä minusta.
Toivottavasti seuraavan voin synnyttää taas normaalisti alakautta.
Olen tavannut työssäni monia naisia, jotka pelkäävät synnytystä ennen raskaaksituloa, tai ihan alkuraskaudessa. Heidät ohjaamme pelkopolille. Sektiolupaa ei aleta myöntämään kun raskausviikkoja on viisi!
Jos pelko vaivaa vielä kun asia alkaa olla ajankohtainen, eikä keskusteluista, pelkopolikäynneistä jne ole ollut apua, niin sektiolupa yleensä annetaan. Olettaen, että lääkäri on sitä mieltä, että pelko on todellinen, eikä syynä ole se ettei alapää mene pilalle. Vasta viime viikolla juttelin rv 6-7 olevan nuoren naisen kanssa, joka ensitöikseen ilmotti ettei kyllä ala sitten värkkiään alatiesynnytyksellä pilaamaan. Näitäkin on nähty, monia. Mutta aitoon synnytyspelkoon suhtaudutaan vakavasti, ja jos pelko on kova, ei pakoteta alatiesynnytykseen, sillä liika pelko voi jopa pysäyttää synnytyksen etenemisen kokonaan, mikä taas voi olla vauvalle vahingoksi.
Oliko 10 vuotta sitten tilanne näin? Tuskin monessakaan kunnassa.
Tiedän tapauksen, missä naisella oli synnytyspelko. Hän joutui synnyttämään alakautta. Synnytys venyi ja venyi, koska äiti oli aivan paniikissa. Vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä ja kärsi hapenpuutteesta. Lapselle jäi cp-vamma.
Näin kunnassamme 10 vuotta sitten.
Mistä me tiedämme, millaisessa mielentilassa ap on ollut päätöksen tehtyään?
Pelko on olut todellista ja ehkä raskaus ei ole ollut toivottu. Mielessä on vellonut monia pelkoja ja varmaan epävarmuttaa kyvystä olla äiti.
Ap on tehnyt päätöksen sillä elämänkokemuksella, mikä hänellä on ollut. Päätös on ehkä ollut paniikipäätös.
Minä sanon, että ole ap armollinen itsellesi. Et kyennyt siinä tilanteessa muuhun kuin siihen ratkaisuun, koska et osannut muuta ajatella. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Yrittäisit päästä katkeruudestasi, sillä silloin sinun olisi helpompi elää. Ei lääkäritkään tienneet, mitä tekivät. Anna myös heille anteeksi.
Kuka meistä on niin puhdas, että voi heittää ensimäisen kiven?