Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikäinen, mitä olet oivaltanut työstä ja työelämästä?
09.02.2026 |
Kiinnostaa kuulla, mitä keski-ikäiset eli plusmiinusviisikymppiset ovat oppineet ja oivaltaneet työelämästä? Olisi kiva kuulla huomioita ja herätellä keskustelua asiasta.
Omat huomioni:
Isotkin johtajat ja maailmankuulut asiantuntijat ovat vain ihmisiä. Heillä on huonot ja hyvät hetkensä, omat mieltymyksensä, omat heikot kohtansa. Hämmentävän usein yhteistyön sujuminen riippuukin siitä kuuluisasta kemiasta, ei niinkään esimerkiksi ammatillisesta osaamisesta.
Työ voi olla iso ja tärkeä osa elämääsi, mutta se on kuitenkin loppupeleissä vain työtä. Joka kerta hiukan hämmästyn, kun esimerkiksi pitkään talossa ollut erityisasiantuntija, näkyvä persoona, jää eläkkeelle. Etukäteen kauhistellaan, että kuinka tässä ollenkaan pärjätään ilman ko. ihmisen asiantuntemusta, verkostoja ja osallistumista. Viikon päästä kukaan ei suurin piirtein enää edes muista, että hän on ollut täällä töissä. Tulee uusi ihminen, uusien ajatusten ja oman osaamisensa kanssa paikalle. Kukaan ei eläköitynyttä kaipaa, eikä muistele.
Kommentit (24)
Sanoin, et eikait ihminen ymmärrä sitä kun asiat menee hyvin. Sitten sen tajuaa, kun ne -ei- enää mene.
Parasta töissä oli: ma-aamuna kahvitunnilla heitettiin läppää: oli se hyvä porukka (jokaisella oma työhuone - rottakuutio :)). Kyllä mullekin keljuiltiin, mutten koskaan siitä suuttunut. Sitten se porukka alkoi hajaantumaan, osalla työnkuva muuttui, osa lähti muualle. Jäin kaipaamaan sitä "keljuilua". Lopulta omakin työpiste muuttui toiseen rakennukseen ja ei enää yhtään sitä "työniloa", mitä ennen oli. Jonkun aikaa kesti tajuta se muutos (ja olin aika ikävä työkaveri). Siihen uuteen sitten tottui.
Ja että haluaisinko sen takaisin? - Ei mulla ole enää mitään annettavaa siinä suhteessa. Edes suurella rahalla en lähtisi (koska ei vaan ole annettavaa). Ikävä juttu, tuonkin käsitys on kestänyt multa vähän turhan kauan.
Joskus toivotin tuota "työniloa" bussikuskille, kun jäin keskustan pysäkin jälkeen pois, seuraavalle pysäkille (oli keskellä yötä). Se oli vilpitön toivotus (ei ilkeilyä).
(en kylläkään ole ap:n mainitsemassa ikäluokassa ja työtön olen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on ollut iso oivallus se, että palkkaan tai etenemiseen uralla ei vaikuta mitenkään, kuinka paljon stressaan töistä, teen ylimääräistä, kahmin töitä tai vastuita itselleni. Se ei näy missään. Vietän viikonlopun ajatukset töissä, vastailen sähköposteihin, valmistelen maanantain kokousta TAI vietän viikonlopun mökillä, en uhraa ajatustakaan töille, tapaan ystäviä, en edes vilkaise sähköpostia & työpuhelin on kiinni koko viikonlopun. Palkkapäivänä tulee ihan tismalleen sama summa tilille.
Ihanaa että aloittaja puhuu viisikymppisistä keski-ikäisinä. Omassa tuttavapiirissä nelikymppiset kokee olevansa keski-iässä mikä on jotenkin järkyttävää. Ilmeisesti perhe-elämä ja raskas työ vanhentaa ihmisen mielen..
Olen 39v ja oivaltanut työstä sen että sille ei pidä antaa sieluaan tai kehoa rikottavaksi. Että vähempi riittää ja oma vapaa-aika on arvokkainta mitä on. Odotan että pääsisin irrottautumaan noin 10 vuoden päästä koko touhusta. Teen parhaillaan työtä sen eteen että omistan mahdollisimman vähän jolloin pakko tehdä työtä on pienempi.
Voit stressata joko töistä tai siitä että sinulle ei ehkä ole enää töitä. Tykkään enemmän stressata töistä.