Keski-ikäinen, mitä olet oivaltanut työstä ja työelämästä?
Kiinnostaa kuulla, mitä keski-ikäiset eli plusmiinusviisikymppiset ovat oppineet ja oivaltaneet työelämästä? Olisi kiva kuulla huomioita ja herätellä keskustelua asiasta.
Omat huomioni:
Isotkin johtajat ja maailmankuulut asiantuntijat ovat vain ihmisiä. Heillä on huonot ja hyvät hetkensä, omat mieltymyksensä, omat heikot kohtansa. Hämmentävän usein yhteistyön sujuminen riippuukin siitä kuuluisasta kemiasta, ei niinkään esimerkiksi ammatillisesta osaamisesta.
Työ voi olla iso ja tärkeä osa elämääsi, mutta se on kuitenkin loppupeleissä vain työtä. Joka kerta hiukan hämmästyn, kun esimerkiksi pitkään talossa ollut erityisasiantuntija, näkyvä persoona, jää eläkkeelle. Etukäteen kauhistellaan, että kuinka tässä ollenkaan pärjätään ilman ko. ihmisen asiantuntemusta, verkostoja ja osallistumista. Viikon päästä kukaan ei suurin piirtein enää edes muista, että hän on ollut täällä töissä. Tulee uusi ihminen, uusien ajatusten ja oman osaamisensa kanssa paikalle. Kukaan ei eläköitynyttä kaipaa, eikä muistele.
Kommentit (22)
Mulla on kaksi ammattia, toisessa pohjana amis ja toisessa yliopisto. Molempia yhdistää se, että liiasta ahkeruudesta saat palkkioksi selkääntaputuksen ja lisää töitä. Verotuksen kannalta on ollut huimaa tajuta progression tarkoittavan myös sitä, että paljon vähemmälläkin työnteolla tulee toimeen ihan mukavasti.
Että on yks v*tun sama onko työssään hyvä vai keskinkertainen. Jos oot hyvä, saat vaan enemmän töitä, et yhtään enempää palkkaa.
Kannattaa tyytyä keskinkertaisuuteen silloin, kun mitään etenemismahdollisuuksia eli ns. uraa ei edes ole. Se on noista kahdesta se parempi vaihtoehto.
Esim. heinäpellolla työskentely lämpimässä auringonpaisteessa on ihananromanttista... kunhan vain joku muu sitä tekee.
Hölmö se on joka on ahkera vaikkei tarvis. Mä teen ne hommat mitä pitää jotta palkan saa tilille ja homma rokkaa.
M41
Ne toiset ja muut tienaava paremmin paljon vähemmällä vaivalla. Jokainen sen tietää.
Oman mielenterveyden kannalta on parasta keskittyä siihen, miksi ko. työtä tehdään kuin 'uran' murehtimiseen.
Ettei moista kannata tässä maassa tehdä. Eikä varsinkaan ryhtyä yrittäjäksi.
N44
Paskahomma jolla maksetaan laskut.
Työtä on vai työtä. Toisaalta en ole tehnyt ensihoitoa tms, jossa ei ehkä voi eikä kannata ajatella niin.
Ihmiset ei tiedä toistensa töistä yhtään mitään. Harvemmin tai koskaan edes esihenkilö tietää. Sellainen mahdollistaa bonukset ja kehut väärään aikaan, väärässä paikassa, väärille ihmisille (tai oikeille ihmisille, mutta väärästä asiasta)
Työ on vaan työtä ja työkaverit on vaan ihmisiä. Kumpaankaan ei kannata suhtautua liian vakavasti. Oikea elämä on toisaalla.
Hiukka yltiöpositiivista että "keski"-ikä olisi 50.
Mutta siis työstä! Ainakin suomessa koko skenaario on sairas.
Että tehtävä(ni) ja ainoa realistinen vaihtoehtoni on raataa tässä oravanpyörässä, työssä jota en enää jaksaisi, en fyysisesti enkä psyykkisesti, kunnes kupsahdan tai pääsen sinne eläkkeelle.
Työelämä on niin umpikiero ja sairas järjestelmä että se pitäisi kieltää lailla. Työelämä ei vastaa enää työntekijän kannalta millään tavalla tarkoitustaan toimeentulon tuojana. Ei toimeentulo voi olla noin epävarman ja epäluotettavan systeemin varassa!!
Oma rooli työpaikalla kannattaa tiedostaa. Työnantaja on palkannut sinut tekemään tiettyä työtä, osaamaan tietyn asian. Hoida se hyvin. Älä sekaannu äläkä stressaa sen kutoskerroksen Marketan töistä tai siitä, millaisia päätöksiä johtoryhmässä on tehty (jos ne eivät varsinaisesti koske sinua). Toimistojuoruihin kannattaa aina suhtautua varauksella, ihmiset kertovat asioista vain omasta näkökulmastaan, totuus on jossakin kahden kokemuksen ja näkemyksen puolivälissä.
Olen tajunnut jo kauan sitten, ettei työelämä tarvitse minua, mutta minä olen tarvinnut työelämää. Tai oikeammin siitä saatavaa palkkaa. Kyllä minä muutenkin saan aikani kulumaan, jos ei palkkaa tarvitsisi.
Hirveän paljossa on kyse hyvästä tuurista: Satut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tunnet ja tulet juttuun oikeiden ihmisten kanssa.
Esimerkiksi johtoryhmässä ei todellakaan ole pätevimpiä ja osaavimpia ihmisiä, vaan juuri noita yllä olevia, joilla on käynyt vaan hyvä mäihä.
Joskus mietin, että ymmärtävätkö nämä ihmiset oman onnekkuutensa - Meilläkin on vuoskymmeniä yksi pomo, joka ei käytännössä tehnyt juuri yhtään mitään, mutta sai niin isoa palkkaa, että oli joinakin vuosina verotilastoissakin siellä kärkipäässä.
Siirryin vakkarista keikkalaiseksi vuosia sitten. Nyt päätän ITSE kaikesta. Kokeneet keikkalaiset revitään vuoroihin. Osaava, asenne kohdillaan, ammattitaitoa, ei tarvi perehdytellä isommin, suoriutuu yksintehtävistä vuoroista ja on joustava työnkuvan suhteen. Poimin ihan surutta mansikkaa kakusta eli teen vain rahavuoroja eli öitä ja pyhiä. Isoin mahdollinen palkka, eniten vapaa-aikaa, vp:t ja lomat siellä missä haluan ja niin pitkään kuin haluan ja yöllä vähiten töissä työtehtäviä (enimmäkseen päivystysluontoista).
52v ja soten laitossektori
Köyhänä pysyy vähemminkin vaivoin kuin työllä itseään kiusaamalla.