Unelma Lapista - toinen kausi Areenassa
Kommentit (179)
Minusta taas joku tökki tuossa Tampereelta muuttaneessa naisessa..jotenkin aina niin laittautunut itselleni tulee mieleen vähän sellainen itsensä esittelijä. Instagram kertoikin saman :D
Eilen kipeänä aloin kattoon. Kolmen jakson jälkeen lopetin. Tylsä kausi ja jotenkin raskasta katottavaa
Asun itse Rovaniemellä, olen kotoisin pohjoisemmasta ja asunut pk-seudulla 25v ennen paluumuuttoani tänne lappiin. Jotenkin en ole päässyt sisälle tähän Roin elämään, vaikka kaikki palvelut kyllä löytyvät. Asuin paluumuuton tehtyäni pari vuotta vanhassa kotikunnassani ja sielläkin oli jotenkin viihtyisämpää kuin Roissa, vaikka olikin ihan pieni tuppukylä.
Todella vähän löytyy tietoa mistään tapahtumista ja muutenkin jotenkin sellainen ulkopuolinen olo edelleen. Käyn kyllä salilla, poika on saanut koulusta kavereita ja käy harrastuksissa, mutta muuten jotenkin jumitan kotona itse. Tässä on nyt sitten edessä mietintä, jäädäänkö tänne pysyvästi vai muutetaanko sittenkin takaisin vielä etelään. Töiden puolesta onneksi voi asua missä vain.
Eikö juristi ja pankkimiehellä ollut yhtään rahaa tilillään ? Ihmettelen miten hyvin on uponnut onnellisuus mainos .
Voi intian parille tulla yllätyksenä, kun niitä duuneja ei löydykkään opintojen ohelle. Ainakaan turistisesongin ulkopuolisina aikoina...
Vierailija kirjoitti:
Eikö juristi ja pankkimiehellä ollut yhtään rahaa tilillään ? Ihmettelen miten hyvin on uponnut onnellisuus mainos .
Ei kai EU:n ulkopuolelta tuleva saa edes oleskelulupaa, jos ei ole rahaa elämiseen.
Samaa ajattelin katsoessani sarjaa. Mies puhuu päälle ja koko ajan. Muutto miehen vanhempien naapuriin, miehen lapsuudenkoti, miehen ystävät jne. Sain vaikutelman, että mies "päättää" kuinka kauan nainen on kotona lapsen kanssa "eiköhän me hoideta niin, että kaksi vuotta oot kotona" .
Ehkä tuo sopii heille.
Itse olen perso alkoholille ja huomaan aina ihmisten kehonkielestä ja toiminnasta, et nyt tekee mieli alkoholia. Kokkimiehen kaveri koitti vähän hillitä. Mut talvella mökkiin mennessä oli viinit lasissa ennenkuin toinen ehti laskea puut maahan. Vissiin kännissä myös hanksla tyyppi.
Tampereen äiditön nainen varmaan tykkäsi ajatuksesta saada perheyhteisö lapselle. Anopin läheisyys tulee takuulla myös ärsyttämään. Ja siskot sekä ystävät olisi Tampereella.
Oskari oli hyvä työssään ja muutenkin hyvä ulosanti. Mua häiritsi lumimaisemat ja se muikki koko ajan hihattomassa topissa.
^ Mielestäni kylläkin outoa, että vanhustyöntekijä edustaa Kokoomusta.
Tuo anoppi tulee kyllä iskemään lusikkansa aika moneen soppaan jos vaan tossa naapurissa asuvat. Aivan järkyttävä.
Tätä hippi pariskuntaa en kyllä ymmärrä? Talo pitää rakentaa nopeasti. Oon vasta jakso 6:ssa menossa et rakentaako ne sen talon vai ei?
Tän sarjan leikkaus ekaa kauteen verrattuna on sekava.
Vierailija kirjoitti:
Samaa ajattelin katsoessani sarjaa. Mies puhuu päälle ja koko ajan. Muutto miehen vanhempien naapuriin, miehen lapsuudenkoti, miehen ystävät jne. Sain vaikutelman, että mies "päättää" kuinka kauan nainen on kotona lapsen kanssa "eiköhän me hoideta niin, että kaksi vuotta oot kotona" .
Ehkä tuo sopii heille.
Ahdistava tämä mies. Vaikuttaa aikamoiselta jyrältä niin kuin äitinsä.
Vierailija kirjoitti:
^ Mielestäni kylläkin outoa, että vanhustyöntekijä edustaa Kokoomusta.
Mä sanoin kans miehelle, et nyt pääsi puoluekanta yllättämään
Koko kausi katsottu.
Imashalla ja miehelläänhän piti löytyä pätää tilillä oliko joku 26 k € kun hakivat oleskeluluvalle jatkoa. Mietin että harvalla suomalaisella löytyy tililtä kokoajan tollanen summa rahaa. Kovasti tekivät kumpikin töitä ja tykkäsin naisen asenteesta että oli puuttumassa matkailun epäkohtiin ja kehittämässä työpaikkojaan . Toisaalta ymmärrän että Rovaniemellä ei välttämättä avosylin hänen kaltaista toimijaa oteta töihin johonkin paikkaan joka koittaa toisin päin hyötyä tietämättömistä ulkkareista. Kaikkea hyvää heille ja mielenkiintoista olis tietää jäivätkö asumaan Rovaniemelle. Tämä tarina oli mielenkiintoinen lisä ja valotti syitä miksi Rovaniemelle tulee niin paljon ulkomaalaisia.
Oskari ja puolisonsa, no ymmärrän talonrakentamisen siinä että asuntopula on kova Ylä-Lapissa ja heillä jonkinlaista neuroosia sisäilmasta ( vaikka koiran itsekin ottivat mietittyään ekan kämpän suhteen oliko siellä ollut lemmikkejä). Talon nyt saa tuolla perällä varmasti vuokrattua jos haluaa muuttaa pois ja myytyäkin sitten jos ei halua palata tai pitää sitä itse. Että jos pätää ja luottoa löytyy mikä jottei. En jääny ihan vakuuttuneeks oliko mummojen hyysääminen mikään hänen unelma-ammatti vai oliko se strateginen väline saada ääniä vaaleissa kun on kuitenkin supliikki kaveri. Sehän jo sarjan edetessä vaihto joksku tietosuunnittelijaksi. Tässä tarinassa oli mielenkiintosia sivunarratiiveja kuten puolison burnis, autismidiagnoosi, polyamoria ja toi sisäilmaneuroottisuus. Niihin kuitenkaan liiaksi ei tartuttu, vaan jätettiin tilaa kyläläisten tirkistellä mikäli jäivät Lappiin.
Alex oli selkeästi riippuvuutensa kanssa kamppaileva alkoholisti, yrittäjyyden stressi yhdistettynä tohon sairauteen ei ole kovin hyvä kombo. Kovastihan koitti siellä olla sporttinen ja selvänä, mutta hankaluus kyllä välittyi ruudun taakse. Tästä tarinasta näky hyvin hiihtokeskusten vetovoima monessa mielessä. Etelästähän tullaan sinne "sporttaamaan" mikä monesti on viinalla läträämistä.
Mulle tuli Kallesta ja perheestään mieleen viikinki joka on hakenut kauniin vaimon jostain meren takaa synnyttämään jälkikasvua sinne omaan savupirttiin . Vaimo ikävöi kotia mutta varmasti sopeutuu kyllä. On sellainen reipas ja pystyvä nainen. Tämä tarina oli musta sellanen Rovaniemen kotiseutumainos.
Ulkomaalainen perhe ei kotiutunut ainakaan mitä tulee sisustukseen kodissa. Sängyssä ei ollut aluslakanaa, ikkunoissa ei verhoja ( joku vaate oli toki muutamalla nipistimellä kiinni) , katossa oli pelkkä lamppu.
Olisivatpa rovaniemeläiset hyväntekijät auttaneet heitä alkuun.
Missä tämä maisteri pankkialalla oli/ on yötöissä 40 km päässä Rovaniemeltä, oliko siis auto käytössä.
Vaimosta tuli mieleen, että luuliko suomen olevan kehitysmaa, joka hän tulee pelastamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä noi henkilöt ei oo niin kiinnostavia kuin ekan kauden muuttajat. Tuon ulkomaalaisperheen ratkaisua en kyllä voi millään käsittää! Pankkiiri ja juristi luopuvat töistään ja tulevat Rovaniemelle hotellin aulavirkailijoiksi. Jotenkin ihan käsittämätöntä, kun tietää, ettei Suomen koululaitoskaan ole mikään kovin kummoinen enää.
Katsos kun se hieno ura, jatkuva kiire ja raha ei ole kaikille sen onnellisen elämän tae. Kommentistasi huomaa sen että kun olet tottunut sellaisiin asioihin meillä mitkä eivät monessa muussa maassa ole itsestäänselviä, niin niitä ei myöskään sitten kovin paljoa osaa arvostaa.
Arvostan tätä naista sillä hänellä on arvot kohdillaan ja hän haluaa tehdä asioiden parantamiseksi jotakin. Tuollainen huonommassa asemassa olevien hyväksikäyttö on todella hirveää ja me pidämme sentään itseämme tasa-arvoisena ja sivistyneenä maana. Varmasti he tulevat saamaan hyvät työt myöhemmin osaamisensa perusteella. Toivon heille kyllä kaikkea hyvää ja ovat todella rohkeita kun tekivät niin suuren muutoksen elämässään tullessaan tänne. Mainostamme itseämme maailman onnellisempana maana vaikka totuus on kyllä ihan toinen, eikä kaikki ole niin ruusuista kuin annamme ymmärtää.
Ikinä, siis IKINÄ, EI kannata muuttaa puolison lapsuuden kotiin ja varsinkaan jos appivanhemmat asuu seinän takana. Pitkällä tähtäimellä siitä ei seuraa kuin ongelmia. Kokemusta on, onneksi pääsin eroon.
Ahdisti jo katsojanakin tuo Tampereelta yksinäisyyteen ja tuollaisen anopin naapuriin muutto. Jonkinlainen jyrä vaikutti poikansakin olevan noin ohjelman perusteella, esim. juuri tuo vauvan syliin työntäminen vaikka toinen sanoo kipeänä että ei vielä.
Alkoholi-ihmisen mukaan ottoa koko ohjelmaan en ymmärrä, puhui lähinnä kuinka paljon on milloinkin ottanut.