Suomeen tarvitaan virkamieshallitus
Kaikki poliittiset puolueet ovat vuorollaan saaneet mahdollisuuden laittaa Suomen talous ja velkaantuminen kuntoon ja kaikki ovat siinä epäonnistuneet. On ilmeistä, että mikään poliittinen puolue tai koalitio ei siihen pysty. Siksi Suomeen tarvitaankin seuraavaksi virkamieshallitus.
Aivan samoin kun maajoukkueen hiihto- ja ampumahiihtovalmentajiksi on viime aikoina valittu henkilöt Suomen ulkopuolelta, tarvitaan myös hallitukseen uutta osaamista ja verta maamme ulkopuolelta.
Ehdotankin, että Suomen seuraavaan hallitukseen kutsutaan ministerit Kiinasta. Siellä on näyttöä millä maa pistetään kukoistamaan ja satojen miljoonien ihmisten elintaso nostetaan hyvinvoivaan keskiluokkaan. Myös Suomea sitkeästi riivannut työttömyys on Kiinassa pyöreä nolla.