Lue keskustelun säännöt.
Miehen lapsuudenkodin erikoinen "kulttuuri" ja toimintatapa
04.02.2026 |
Tämä on varmaan monissa muissakin kodeissa tyypillistä, mutta itselleni vierasta. Olen alkanut todella nähdä ja ihmetellä tätä asiaa vasta nyt yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Aina aiemmin luulin, että minussa on jotain vikaa kun heidän seurassaan mulla oli jotenkin outo ja levoton olo.
Ja tämä kulttuuri on siis sellainen, että ensinnäkin koko ajan pitää tehdä jotain tai lähteä/mennä/tulla. Jos mitään selkeää tekemistä ei jonain hetkenä ole, niin sitä keksitään. Eli siinä taloudessa kukaan ei "vaan ole" tai rentoudu. Televisio on koko ajan päällä ja usein kaksi televisiota (eri huoneissa) tai televisio ja radio yhtä aikaa. Kaikki tekeminen on lisäksi kauhean kiireistä, vaikka mitään kiirettä ei ole.
Jos tulee eteen jotain vaikeita tilanteita tai tunteita, niin yleensä lähdetään jonnekin tekemään jotakin, eli ikään kuin paetaan sitä tunnetta siihen tekemiseen. Tunteita tai vaikeuksia ei varsinaisesti mitenkään kohdata, vaan ne haudataan tuon kiireen ja suorittamisen alle. Tämä koskee sekä omia että toisten tunteita. Niistä ei puhuta, vaan ne ohitetaan tekemällä jotain mikä vie ajatukset muualle.
Sinällään en vastusta asioiden tekemistä ja tuo tapa on ihan hyvä jossain pienessä harmistuksessa tai alakulon karkottamisessa, mutta minusta tuntuu omituiselle, että isotkin asiat, surut ja ongelmat mennään tuolla samalla kaavalla. Eli missään kohtaa ei pysähdytä ja anneta aikaa niille tunteille.
Miehelläni on diagnosoitu ADHD ja olenkin alkanut miettiä voisiko se olla kokonaan/osittain seurausta tuosta kodin toiminnasta. Hänellä oli kasvuikäisenä erinäisiä vaikeitakin ongelmia ja on kertonut ettei saanut niihin mistään oikein mitään apua. Eli on jäänyt lapsena ja nuorena omien hankalien tunteidensa kanssa hyvin yksin. Ja nyt hän on sitten samanlainen "suorittaja" kuin perheensä. Ahdistuu jos yritän puhua jostain syvällisemmästä tai jos itken tai olen muuten herkässä mielentilassa.
Tästä on nyt muodostunut jonkinlainen muuri meidän kahden välille, koska minä olen tottunut siihen, että tunteet kohdataan sellaisina kuin ne on ja niiden äärelle ns. pysähdytään käymään niitä läpi. Tykkäisin myös joskus olla vaan tekemättä mitään, mutta mies ei tähän pysty. On tosi vaikea saada toiseen ihmiseen tunneyhteyttä, kun hänen "peittonaan" on jatkuva tekeminen ja suorittaminen.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vielä lisään, että heillä myös muut ihmiset ja heidän elämänsä arvotetaan tekemisen kautta. Eli mitä kukin opiskelee tai tekee työkseen ja mitä saavutuksia ja titteleitä löytyy. Vähän sellainen näkemys, että ihminen ei edes ole olemassa jos hän ei koko ajan tee jotain.
ap
No minkä muun kuin tekemisen kautta ihmistä voisi arvioida ja arvottaa? Ulkonäön, sukutaustan ja varallisuuden perusteella vai? Tuohan on hyvin meritokraattinen tapa. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, mitä opiskelee, mitä tekee työkseen ja mitä saavuttaa. Ulkonäölleen tai sukutaustalleen kukaan taas ei voi mitään.
Vain tekeminen vie yhteiskuntaa ja henkilökohtaista elämää eteenpäin. Siksikin sitä on hyvä arvostaa. Minä ainakin arvosta tekijänaisia ja -miehiä. Sellaisia, jotka tarttuvat toimeen, kun toiset vain valittavat ja päivittelevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai pitää istahtaa ja käsitellä tunteita? Mitähän tuollainen tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
"Tunteissa vellominen on sitten eri asia. Mutta se, että perhe-elämä on täysin tunnekylmää on sitten eri asia.
Jos ei pysty yhtään käsittelemään kumppanin pahaa mieltä tai jopa suututaan siitä, on ongelma. Haluaisitko sinä olla suhteessa, jossa toinen ei edes noteeraa, jos sinulla on ongelmia tai murheita? "
Kuten kirjoitettiin, niin pelkkä tunteista puhuminen ei ole automaattisesti hyvä, kun sitä on niin kovin monenlaista. Tähän psykoterapeutti juuri viittasi, että tunnepuhe ei välttämättä ole lainkaan aitoa eikä hyväksi. Taustalla voi olla jopa tarve peittää tunteita ja käyttää "tunteista puhumista" manipulointikeinona. Hän oli omassa työssään törmännyt tällaiseen paljon. Hän piti miehiä parempana tunnistamaan tunteitaan ja puhumaan niistä.
Psykoterapeutti puhui siis nimenomaan parisuhteista, ei lasten kasvatuksesta. Lapsilla tunteen ilmaisu on suoraa ainakin alkujaan, mutta jos
Ei tunteista puhumattomuuskaan ole mikään autuaaksi tekevä asia. Varsinkin parisuhteessa jättää toisen lehdelle soittelemaan, jos toinen ei osaa puhua negatiivisista tunteistaan sanaakaan.
Tietynlaisissa perheissä negatiiviset tunteet on kokonaan kiellettyjä ja niistä tulee jopa rangaistus. Ei lupaa kovin hyvää parisuhteelle sellainen.
Autoritaarisessa perheessä kasvaneilla on usein ulkoisen arvostuksen tarve ja sitä haetaan loputtomasti suorittamalla ja menestymällä. Lisää siihen vielä kyvyttömyys käsitellä toisten ja omia negatiivisia tunteita millään tasolla, niin ollaan aika hyvässä parisuhdekriisissä nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä lisään, että heillä myös muut ihmiset ja heidän elämänsä arvotetaan tekemisen kautta. Eli mitä kukin opiskelee tai tekee työkseen ja mitä saavutuksia ja titteleitä löytyy. Vähän sellainen näkemys, että ihminen ei edes ole olemassa jos hän ei koko ajan tee jotain.
ap
No minkä muun kuin tekemisen kautta ihmistä voisi arvioida ja arvottaa? Ulkonäön, sukutaustan ja varallisuuden perusteella vai? Tuohan on hyvin meritokraattinen tapa. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, mitä opiskelee, mitä tekee työkseen ja mitä saavuttaa. Ulkonäölleen tai sukutaustalleen kukaan taas ei voi mitään.
Vain tekeminen vie yhteiskuntaa ja henkilökohtaista elämää eteenpäin. Siksikin sitä on hyvä arvostaa. Minä ainakin arvosta tekijänaisia ja -miehiä. Sellaisia, jotka tarttuvat toimeen, kun toiset vain valittavat ja päivittelevät.
Itse ainakin arvioin ihmisiä pitkälti sen perusteella millaisia ihmisiä he ovat eli miten he kohtelevat muita ihmisiä ja eläimiä, ovatko rehellisiä jne.
ap
"Ei tunteista puhumattomuuskaan ole mikään autuaaksi tekevä asia. Varsinkin parisuhteessa jättää toisen lehdelle soittelemaan, jos toinen ei osaa puhua negatiivisista tunteistaan sanaakaan. "
Miksi vedät niin mustavalkoista linjaa? Yritin kertoa terapeutista, joka korosti, että tunteista puhumistakin on monenlaista enkä ole kertaakaan kirjoittanut mitään sellaista, että pitäisi olla kokonaan puhumatta tunteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vituttaa niin ettei veri kierrä kun nään tammikuun sähkölaskun. Osaan kertoa että vituttaa. Miten minusta pitäisi käsitellä ap:n mukaan tuo asia? Vähän voisi lisätä konkretiaa millaisten asioiden käsiteltäviä tunteita ap tarkoittaa.
Exän perheessä on tuollaista. Vanhemmilta puuttu diagnoosit, mutta ovat selvästi nepsyjä. Ex on ex juurikin perimistään piirteistä johtuen.