Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Ei kannata vähävaraisen lemmikkejä ottaa, edes marsuja. Kaikenlaista rahanmenoa tulee niiden kanssa.

Se Saarikosken elämäkerta on mulla luvussa. En tajua, miten vaimot on kestäneet sitä elämää, kun mä en meinaa kestää edes siitä lukemista. Tuntuu, että kaikki menee vaan katastrofista toiseen. Välillä uhkaa delirium, välillä taloudellinen katastrofi. Kuitenkin hän samalla kirjoittaa loistavaa tekstiä. Ei tätä järjellä tajua. Täytyy mennä vaan (teksti)virran mukana. Kyllä ilta tämän hulppean herran seurassa menee.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata vähävaraisen lemmikkejä ottaa, edes marsuja. Kaikenlaista rahanmenoa tulee niiden kanssa.

 Pitäisi lailla kieltää todellakin, ja onhan se tavallaan kiellettykkin koska jos jätää huonolle ravinnolle ja ilman eläinlääkärin palveluita niin syyllistyy kaltoinkohteluun ja heittellejättöön.

Tässä on nyt reilu 6kk "tapailtu" miehen kanssa, jos sitä voi edes tapailuksi kutsua. Yhdessä viettämämme aika on ihanaa ja meillä on todella hauskaa, tapaamisia noin kerran kuussa vaikka asumme vain 10km päässä toisistamme... Viestejä laiteltiin joka ikinen päivä, keskustelut jäivät kuitenkin todella pinnallisiksi, ja viime viikolla vihelsin pelin lopulta poikki, kun miehelle on aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa avata tunteitaan, tai ylipäätään keskustella mistään yhtään henkevämmästä. Eli joko hän on äärimmäisen sitoutusmiskammoinen, tai haluaa vain "pelata" ja tapailla muitakin. Tähänkään en kyllä koskaan saanut vastausta. Harmi, olisin voinut vaikka n-sanan sanoa tälle kaverille.

Vierailija kirjoitti:

Voikohan puhtaita, ehjiä ja valkoisia lakanoita viedä mihinkään keräykseen?  Olen perinyt niitä ison määrän monelta sukulaiselta, ja itsellänikin oli niitä jo ennestään.  Kuulin, että ne on ommeltu aikanaan ns. jokamiehen lakanakankaasta, joka on kestänyt hyvin tähän päivään asti.  Monessa päällyslakanassa on hienosti ommellut nimikirjaimet ja upea pitsikin. Lisäksi olen saanut ison määrän itsekudottuja pellavapyyhkeitä, niissäkin nimikirjaimet. 

Nämä kaikki liinavaatteet vaan vievät paljon tilaa. Itsekin olen jo alkanut luopua tarpeettomista tavaroista, etteivät jäisi jälkipolven huoleksi. 

Mitenköhän mä tavoittaisin sut? Olisin valmis ostamaan noi sun lakanat.  Mulla on edelleen sotien ajalta peräisin oleva täkki eikä sen kanssa mitkään Marimekon, Jyskin tai Ikean lakanat sovi.  Mulla on vielä muutama vanha lakana, jossa kirjaillut nimikirjaimet.  Mutta nekin alkaa käytössä olla jo elinikänsä päässä. 

Vierailija kirjoitti:

Se Saarikosken elämäkerta on mulla luvussa. En tajua, miten vaimot on kestäneet sitä elämää, kun mä en meinaa kestää edes siitä lukemista. Tuntuu, että kaikki menee vaan katastrofista toiseen. Välillä uhkaa delirium, välillä taloudellinen katastrofi. Kuitenkin hän samalla kirjoittaa loistavaa tekstiä. Ei tätä järjellä tajua. Täytyy mennä vaan (teksti)virran mukana. Kyllä ilta tämän hulppean herran seurassa menee.

Avainsana vaimoT, piti Wikipediasta uteliaana lukea. Ei ensimmäiset vaimot  kestäneetkään kuin  2-4 vuotta ja siinä välissä tekaisi ilmeiseti ns."lehtolapsen", Wikipedia ei kerro oliko avoliitossa lapsen äidin kanssa, jos oli, meni päällekkäin avioliittojen kanssa.  Kolmas vaimo kesti 8 vuotta avioiittoa, mistä lapsi syntyi eron jälkeen.  Myös viimeinen avioliitto Mia Bernerin kanssa kesti n. 8 vuotta päättyen Saarikosken kuolemaan. VAIN 45-vuotiaana!

Kuuluisuus saa "ylläen" kestämään kaikenlaista: juomista, juoppohulluskohtauksia, huumeiden käyttöä, pettämistä ja parisuhdeväkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin, narsismia jne., kunhan saa siinä siivellä osansa kuuluisuudesta. Ei liity Saarikoskeen kaikki luetteloimani, kunhan ajattelin yleisellä tasolla julkkisten parisuhteita,  harvemmin niissä kultahääpäiviä vietetään.

Toivottavasti en paljastanut mitään kirjan tapahtumia!

Siskoni on nyt ihan pinna kireällä isän kanssa,  joten ehdotin,  että käydään lähikuppilassa lasillisella.  Oli ihan hyvä jutella.  Mutta yks kaks mulle tuotiin kaksi kimppua neilikoita ja annettiin iso halaus. Lähiössä asuva koiranomistaja,  joka oli kuullut,  että mun koirani kuoli maanantaina. Ihmiset voivat osoittaa toisilleen välittämistä monella tavalla ja mä olen todella kiitollinen tästä tavasta. Hyviä ja valittäviä ihmisiä on olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata vähävaraisen lemmikkejä ottaa, edes marsuja. Kaikenlaista rahanmenoa tulee niiden kanssa.

 Pitäisi lailla kieltää todellakin, ja onhan se tavallaan kiellettykkin koska jos jätää huonolle ravinnolle ja ilman eläinlääkärin palveluita niin syyllistyy kaltoinkohteluun ja heittellejättöön.

Pakko kirjoittaa tähän, että minä kyllä hoisin koirani silti hyvin, vaikka en rahassa kieri. Ymmärrän sen m, että riskit on olemassa, mutta toisaalta köyhä kiiti koti ei ole yhtä kuin huono koti lemmikkiasiassakaan. Muistakaa sekin. 

Suomi jäätyy kuulemma ja Siperia olot tulee?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Siskoni on nyt ihan pinna kireällä isän kanssa,  joten ehdotin,  että käydään lähikuppilassa lasillisella.  Oli ihan hyvä jutella.  Mutta yks kaks mulle tuotiin kaksi kimppua neilikoita ja annettiin iso halaus. Lähiössä asuva koiranomistaja,  joka oli kuullut,  että mun koirani kuoli maanantaina. Ihmiset voivat osoittaa toisilleen välittämistä monella tavalla ja mä olen todella kiitollinen tästä tavasta. Hyviä ja valittäviä ihmisiä on olemassa. 

Osanottoni suureen menetykseesi minultakin. Miten olet pärjäillyt nyt? Neilikka onkin perinteinen surukukka. Ja myrkyllinen kissalle muuten! Ettei vaan käy hullusti.. Koiran läsnäolo arjessa on niin näkyvä ja kuuluva että pitkään menee kun tiedostaa sen pois menon. Itselläni vielä vuosien jälkeen esimerkiksi ovikellon soidessa ensi reaktio oli missä koira. Tai ruokien jättäminen pöydälle. Ja arjen rutiinit tietenkin muuttuu. Voimia ja uutta arkea sinne! N55

Tykkäisin lemmikistä mutta en vaan uskalla hankkia jos minulle sattuu jotain minne eläin parka joutuu, eläinlääkärikulutkin on kalliita jos tarvii..........

Jälkikasvustamme yksi on täysin seonnut, sen kanssa ei voi enää puhua mistään järkevästi kaikki on sillä muka huonosti, ilkeilee, aiheuttaa rahallista menoa vanhemmillee, tuhoaa omaisuuttamme tahallaan ja toinen lapsi kiristää, ilkeilee, lietsoo meidän ja sisaruksensa välissä bensaa valkeeseen. Ilkeilevät kilpaa ja tuhoavat omaisuutta. Onko kilpailu vanhemmista normaalia ja yleistä vielä 30-40 vuotiailla? Vai mikä noilla on?

Vierailija kirjoitti:

Jälkikasvustamme yksi on täysin seonnut, sen kanssa ei voi enää puhua mistään järkevästi kaikki on sillä muka huonosti, ilkeilee, aiheuttaa rahallista menoa vanhemmillee, tuhoaa omaisuuttamme tahallaan ja toinen lapsi kiristää, ilkeilee, lietsoo meidän ja sisaruksensa välissä bensaa valkeeseen. Ilkeilevät kilpaa ja tuhoavat omaisuutta. Onko kilpailu vanhemmista normaalia ja yleistä vielä 30-40 vuotiailla? Vai mikä noilla on?

Outoa käytöstä todellakin. Selittäisi vähän, jos on murheita parisuhteessa ta työhuolia tms. Mutta silti! Onkohan sattunut jotain, jos ilmiö alkoi vasta nyt? Tuli mieleen myös huumeet.

Toivattavasti tilanne selkenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata vähävaraisen lemmikkejä ottaa, edes marsuja. Kaikenlaista rahanmenoa tulee niiden kanssa.

 Pitäisi lailla kieltää todellakin, ja onhan se tavallaan kiellettykkin koska jos jätää huonolle ravinnolle ja ilman eläinlääkärin palveluita niin syyllistyy kaltoinkohteluun ja heittellejättöön.

Pakko kirjoittaa tähän, että minä kyllä hoisin koirani silti hyvin, vaikka en rahassa kieri. Ymmärrän sen m, että riskit on olemassa, mutta toisaalta köyhä kiiti koti ei ole yhtä kuin huono koti lemmikkiasiassakaan. Muistakaa sekin. 

Varmasti näin oli. Nykyään monet eläinrakkaat tinkivät mielummin omista jutuistaan, jotta lemmikillä on kaikki hyvin. Myös eläinsuojeluyhdistykset on saaneet yhteydenottoja hätään joutuneilta. Vastuu eläimistä on onneksi yleensä kunnia-asia.

Vierailija kirjoitti:

Jälkikasvustamme yksi on täysin seonnut, sen kanssa ei voi enää puhua mistään järkevästi kaikki on sillä muka huonosti, ilkeilee, aiheuttaa rahallista menoa vanhemmillee, tuhoaa omaisuuttamme tahallaan ja toinen lapsi kiristää, ilkeilee, lietsoo meidän ja sisaruksensa välissä bensaa valkeeseen. Ilkeilevät kilpaa ja tuhoavat omaisuutta. Onko kilpailu vanhemmista normaalia ja yleistä vielä 30-40 vuotiailla? Vai mikä noilla on?

Sisarusten välinen kilpailu jatkuu yleensä koko iän. Se, millaisia muotoja se saa, vaihtelee. Se ei kuitenkaan estä ystävyyttäkään. Omat ongelmat heijastuu kaikkiin ihmissuhteisiin. Niin lapsilla kuin vanhemmillakin. Joku lapsista saattaa olla vanhempien suosikki, mikä aiheuttaa kateutta ja epäsopua. Perheessä saattaa olla myös syntipukki, jonka piikkiin kaikki laitetaan. Joku voi yrittää ostaa hyväksyntää ryhtymällä vastuunkantajaksi.

 Vanhempien suhde lapsiin muodostuu pienestä pitäen ja kehittyy koko ajan. Siihen kuuluu myös terve kapinointivaihe, joka irrottaa lapset vanhemmista itsenäisiksi yksilöiksi. Jokainen saa kotoaan eväät elämässä pärjäämiseen, ja ne vaihtelee. 

Kannattaa ehkä miettiä, millaisia asioita nuorten käytöksen takana on. Jos puheyhteys on hyvä, voi yrittää avata keskustelua. Pakottamista, tuomitsemista ja moralisointia kannattaa välttää. Hyvä on myös ymmärtää oma roolinsa lastensa lapsuudessa ja aikuisuudessa. Sekin vaikuttaa. Toivottavasti tilanne selkiytyy.

Tänään ajattelin leipoa mutta unohdin ostaa margariinia, eikä sitä taida jääkaapissa olla. Käyn katsomassa.

No ei tietenkään oo, siispä kauppaan! Täytyy tsekata myös kaneli ja piparkakkumauste, korvapuustieni salainen ainesosa, onko niitäkään tarpeeksi. Kardemummaa en yleensä pullataikinaan laita, nyt voisin tehdä poikkeuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata vähävaraisen lemmikkejä ottaa, edes marsuja. Kaikenlaista rahanmenoa tulee niiden kanssa.

 Pitäisi lailla kieltää todellakin, ja onhan se tavallaan kiellettykkin koska jos jätää huonolle ravinnolle ja ilman eläinlääkärin palveluita niin syyllistyy kaltoinkohteluun ja heittellejättöön.

Pakko kirjoittaa tähän, että minä kyllä hoisin koirani silti hyvin, vaikka en rahassa kieri. Ymmärrän sen m, että riskit on olemassa, mutta toisaalta köyhä kiiti koti ei ole yhtä kuin huono koti lemmikkiasiassakaan. Muistakaa sekin. 

Varmasti näin oli. Nykyään monet eläinrakkaat tinkivät mielummin omista jutuistaan, jotta lemmikillä on kaikki hyvin. Myös eläinsuojeluyhdistykset on saaneet yhteydenottoja hätään joutuneilta. Vastuu eläimistä on onneksi yleensä kunnia-asia.

Ei ole oikein mitään mitä olisin enemmän voinut koirani eteen tehdä. Sen asiat menivät omien asioideni edelle. Se tuli minulle ollessani alaikäinen nuori ja kulki mukanani sitten ja järjestin asumisen yms sen mukaan. Pääsi aina eläinlääkäriin ja oli monessa leikkauksessa elämänsä aikana. Sai hyvää laadukasta ruokaa myös ja oli kunnon varusteet sillä. Paljon sai lenkitystä ja oli aidattu piha missä olla vapaana. Ei tarvinnut olla kovin paljon yksinkään. Vertauksen vuoksi eräs saman pentueen pentu meni toiselle nuorehkolle tyypille joka ihan suoraan sanoi, että piti pentua pienessä sisähäkissä kaikki päivät, kun itse opiskeli ja käytti metalliketjupantaa lenkeillä. Meillä hyvin eri tyyli ja koirani ei ikinä ollut missään pikkuhäkissä ja sillä oli pehmeä leveä panta käytössä koko elämänsä ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Siskoni on nyt ihan pinna kireällä isän kanssa,  joten ehdotin,  että käydään lähikuppilassa lasillisella.  Oli ihan hyvä jutella.  Mutta yks kaks mulle tuotiin kaksi kimppua neilikoita ja annettiin iso halaus. Lähiössä asuva koiranomistaja,  joka oli kuullut,  että mun koirani kuoli maanantaina. Ihmiset voivat osoittaa toisilleen välittämistä monella tavalla ja mä olen todella kiitollinen tästä tavasta. Hyviä ja valittäviä ihmisiä on olemassa. 

Osanottoni suureen menetykseesi minultakin. Miten olet pärjäillyt nyt? Neilikka onkin perinteinen surukukka. Ja myrkyllinen kissalle muuten! Ettei vaan käy hullusti.. Koiran läsnäolo arjessa on niin näkyvä ja kuuluva että pitkään menee kun tiedostaa sen pois menon. Itselläni vielä vuosien jälkeen esimerkiksi ovikellon soidessa ensi reaktio oli missä koira. Tai ruokien jättäminen pöydälle. Ja arjen rutiinit tietenkin muuttuu. Voimia ja uutta arkea sinne! N55

Kiitos! Onhan tämä outoa. Ja tyhjää. Just katsoin kelloa, että käynkö ensin kaupassa vai vienkö koiran päivälenkille, ja sitten taas muistin :(   Ja toi on muuten totta, että kun ovikello soi, niin ekana ihmettelee, missä koira on. Kun se ei hauku. Olen iloinen siitä, että sain koiran tuhkat kotiin jo toissapäivänä. Eli tosi nopeasti. Eläintuhkaamon nainen, joka toi uurnan mulle kotiin,  oli tosi ihana ja lohduttava. Olivat ottaneet ennen tuhkausta koirani tassuista painokuvat valkoiselle paperille ja paperin alareunassa koiran nimi ja kuolinpäivä. Eilen ostin kehykset, joihin laitan tassunjäljet. Nyt pitää vielä miettiä, mille seinälle sen  laitan. 

Neilikkamaljakko on yhdessä niistä harvoista paikoista, mihin Kyylä ei pääse. Tai sen pitäisi kehittää itselleen siivet, että pääsisi. Muutenkin mulla on lähinnä amppeleissa viherkasvit. Eilen ostin Cittarista Kyylälle kolme karitsan sisäfilettä. 2 niistä laitoin pakkaseen ja yhden se sai jo eilen. 

Kun koirani kuoli mietin pari viikkoa, että voinko enää kävelylle lähteä. Tuntui turhalta ja ikävältä edes ajatus kävelystä ilman koiraani. Flexikin painoi aina melko paljon ja kädessä ei ollut sitä "mötikkää" niin oudolta tuntui sekin. Sitten vähitellen viikkojen aikana aloitin kävelyt ilman koiraani, mutta vieläkin koen monesti hyvin tylsäksi lenkit yksinäni. Koirani oli energinen ja vauhdikas ja näin lenkitkin sellaisia myös. Sai katsoa mitä koirani taas keksii ja missä ojassa menee. 

Myös sisällä aina etsin koiraani ja jokin ääni kuului niin mietin, että missä koira nyt on. Välillä vieläkin, kun kuuluu jotain rapinaa niin se on koirani kynnet ja viimeksi eilen, kun olin pihassa niin musta jätesäkki heiluin varaston kulman takaa niin typerä minä katsoo, että mitä ihmettä koirani siellä tekee. Tuli jokin ajatuskatko ja refleksi koirastani ihan yhtäkkiä. 

Lampaan viestiin liittyen oma koirani on siis haudattu oikein lemmikkihautausmaalle. Isäni kanssa se kannettiin. Minulle tärkeää, että koiralleni on pysyvä paikka kuitenkin, kun meilläkin on asuinpaikat muuttuneet. Ei olisi mitään pihaa mihin haudata. Uusi kivi pitäisi koiralleni hommata, kun edellinen kulunut. Teen siis itse luonnonkiveen ns askarrellen sen. Ymmärrän, että joku pitää liioitteluna jo tuollaista, mutta itselle joku tuollainen tuo kuitenkin ok. Lähinnä haluan koiralleni arvoisensa paikan. 

Vierailija kirjoitti:

Kun koirani kuoli mietin pari viikkoa, että voinko enää kävelylle lähteä. Tuntui turhalta ja ikävältä edes ajatus kävelystä ilman koiraani. Flexikin painoi aina melko paljon ja kädessä ei ollut sitä "mötikkää" niin oudolta tuntui sekin. Sitten vähitellen viikkojen aikana aloitin kävelyt ilman koiraani, mutta vieläkin koen monesti hyvin tylsäksi lenkit yksinäni. Koirani oli energinen ja vauhdikas ja näin lenkitkin sellaisia myös. Sai katsoa mitä koirani taas keksii ja missä ojassa menee. 

 

Myös sisällä aina etsin koiraani ja jokin ääni kuului niin mietin, että missä koira nyt on. Välillä vieläkin, kun kuuluu jotain rapinaa niin se on koirani kynnet ja viimeksi eilen, kun olin pihassa niin musta jätesäkki heiluin varaston kulman takaa niin typerä minä katsoo, että mitä ihmettä koirani siellä tekee. Tuli jokin ajatuskatko ja refleksi koirastani ihan yhtäkkiä. 

 

Lampaan viestiin liittyen oma koirani on siis haudattu oikein lemmikkihautausmaalle. Isäni kanssa se kannettiin. Minulle tärkeää, että koiralleni on pysyvä paikka kuitenkin, kun meilläkin on asuinpaikat muuttuneet. Ei olisi mitään pihaa mihin haudata. Uusi kivi pitäisi koiralleni hommata, kun edellinen kulunut. Teen siis itse luonnonkiveen ns askarrellen sen. Ymmärrän, että joku pitää liioitteluna jo tuollaista, mutta itselle joku tuollainen tuo kuitenkin ok. Lähinnä haluan koiralleni arvoisensa paikan. 

Kun mun edellinen koirani kuoli, lähdin heti aamulla klo 7:ksi käymään kaupassa. Menin töihin vasta klo 9:ksi, joten hyvin ehdin. Tuntui niin turhauttavalta olla vain paikoillaan eikä aiemmin töihin lähtökään tuntunut järkevältä, kun kuitenkin piti klo 17 asti olla töissä.  Monta kertaa tunsin sääreni kohdalla ikäänkuin ilmassa olevan pyörteen...aivan kuin koirani kulkisi edelleen mun vieressäni. Sen koiran kuolemasta meni 3 viikkoa, kun aloin etsiä Tori.fistä sitä retrokattilaa ja päädyinkin kahteen uutta kotia tarvitsevaan kattiin. Suru helpotti - vaikka ei loppunutkaan eikä vieläkään ole loppunut - kun kotona oli taas tassujen töminää. Ja oikeasti kaksi aikamoista riiviötä kiipeämässä verhoja pitkin ynnä muuta mukavaa :D

Mulla on sekä edellisen koirani että toisen "retrokattilakatin" tuhkat uurnissa yöpöydälläni. Ja kunhan saan makkarin taas kuntoon, niin tämä uusinkin uurna menee sinne riviin. Kuten aikanaan tulee menemään Kyylänkin uurna. Mun oma uurnani on vielä paketissa olohuoneen kirjahyllyn päällä, mutta aikanaan mä olen sitten siinä purkissa. Ja kun se päivä tulee, mun lapseni ja muut läheiseni menevät Keski-Suomessa yhteen metsään, avaavat kaikki uurnat ja ripottelevat kaikki tuhkat sekaisin samaan paikkaan männyn juurelle. Voi olla, että ennen sitä päivää uurnia on mun yöpöydällä jo useampiakin.