Remontteja tehdään liikaa taloyhtiöissä. Vastikkeet nousevat turhaan.
Vastikkeet on nousseet monessa talossa järkyttävästi. Isännöitsijöillä ( ja hallituksen jäsenillä) on kytköksiä remppafirmoihin.
Esim suuressa taloyhtiössä, jossa omistan asunnon, tehtiin julkisivuremontti, jossa vaadittiin osakkalta järkyttäviä lisäkuluja.
Kaikilla on koko asunnon levyinen parveke. Jokainen pakotettiin ottamaan sekä nyt pakolla asennettavien parvekelaseihin että lisäksi niiden sisällä oleviin tavallisiin ikkunalaseihin sälekaihtimet. En olisi halunnut kumpiakaan.
Kaiken kukkuraksi sille valtavan leveälle parvekkeelle oli pakko ottaa kallis irrallinen korokelattia, muovinen. En olisi halunnut sitäkään.
Yhtiökokouksessa oli reippaasti yli sata osallistujaa. Esitin perustellun puheenvuoron, että nämä olisivat vapaaehtoisia ja ei tarttis maksaa siitä, mitä ei tarvitse.
Hallituksen edustaja sanoi, että julkisivun on hyvä olla yhtenäinen. Kukaan muu ei sanonut mitään. Mokomat lampaat.
En olisi halunnut parvekelaseja, en niiden kaihtimia enkä niiden sisäpuolella oleviin ikkunoihin kaihtimia. En myöskään irrallista koroketta parvekkeelle. Pakko vaan oli.
Yhtiövastike on rahoitusvastikkeineen nyt järjettömän suuri.
(Näiden yhteydessä tehtiin myös paljon muuta remppaa ja 6 vuotta sitten oli tarpeellinen putkiremppakin ja myös rakennettiin täysin uudet hissit.)
Kommentit (72)
Teettäkää kunnolliset kuntotutkimukset niin ainakin urakan aikaiset lisätyöt jäävät minimiin. Vältytään myös yli- ja alikorjaamiselta. Liian moni taloyhtiö ottaa sen halvimman tutkimuksen viisveisaamatta sisällöstä ja laajuudesta. Jotkut isotkin aisantuntijatoimistot tekevät tarjouksia, joita voisi kutsua lähes kusetukseksi.
Ostin asunnon isosta taloyhtiöstä ei mulla ole väliä hyvä kun tekevät niitä remppoja minähän siitä hyödyn ja talonyhtiö se makselee joten ei minua haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai on julkisivun hyvä olla yhtenäinen. Miksi ihmeessä? Ei kai tämä mikään esteettinen juttu ole? Kauneus on katsojan silmissä.
Se hallituksen edustaja tai isännöitsijä (en muista, kumpi) sanoi, että tämä on niin keskeisellä paikalla ja suuri taloyhtiö, että pitää näyttää hienolta ja yhtenäiseltä.
(Pidin omituisena, sillä osaltahan voi olla kaihtimet kiinni ja osalla auki. Osa voi pitää parvekelaseja kiinni tai auki.)
Arvatkaa, miten perusteli kallista muovista irtolattiaa parvekkeelle. Sanoi, että sitten invalidikin pääsee parvekkeelle. Aika vitsi, kun putkiremontissa kylppärin lattiaa korotettiin 10 cm korkeammaksi kuin muualla ja kylppäriin kulku on sellaisessa paikassa, että luiskaa ei voi asentaa. (Heti kulmittain porraskäytävään vietän oven vieressä.)
Ap
Tuollaista se on, jos annetaan yhden henkilön jyrätä päätökset. Jos on itse eri mieltä, niin on hyvä vähän selvittää muiden kantoja jo ennen yhtiökokousta, jotta on valmistautunut yhdessä muiden samanmielisten kanssa. On helpompi vastustaa tai esittää vaihtoehtoja, jos ei ole yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ostin asunnon isosta taloyhtiöstä ei mulla ole väliä hyvä kun tekevät niitä remppoja minähän siitä hyödyn ja talonyhtiö se makselee joten ei minua haittaa.
Taloyhtiö, ei talonyhtiö. Myös sinä maksat niistä remonteista, sillä taloyhtiöllä ei ole takaseinässä raha-automaattia.
Saat vähentää rahoitusvastikkeet verotuksessa, toisin kuin omistusasujat. Epäreilua tosin.
Vierailija kirjoitti:
Eli syytät hallitusta ja isännöitsijää vaikka päätöksen teki yhtiökokous
Niin osakkaat tästä päättävät.
Kyllä Suomessa on korruptiota...
Hallitukset on välillä aivan isännöitsijän vietävissä ja hyväveliverkosto välillä kyllä toimii. Ei tietenkään aina mutta tosiaan vastikkeet nousseet paljon. Jotkut joutuvat sitten muuttamaan
Sellainen juttu asiasa on että Suomessa ei tahdota kestää kulunutta mutta toimivaa. Vanha voi olla viehättävää ja usein onkin
Yksi firma kilpailuttaa muuten yhtiöiden juoksevia kuluja. Roni Arvosen firma. Olikohan se niin että jos ei saa kustannuksia alaspäin niin ei maksa mitään
Tuskin ihan tyhmä oot, kun kerran asunnon omistat, mutta ihmettelen.
Jos haluat ajaa omaa asiaa, sinun pitää etukäteen kerätä kannatusta eikä mennä yhtiökokoukseen sanomaan mielipidettä.
Katso peiliin
Juuh, meillä teetettiin "pihatien oikaisu". Ei se kyllä ollut vinossa. Vanhat asfaltit kaavittiin pois, poistettiin yksi pensas ja laitettiin uudet asfaltit päälle. On yhtä "vino" kuin ennenkin, siis alueella on todella pieni mäki johon ei tuotu mitään maa-ainesta jotta pihatie olisi oikeasti "oikaistu". Mutta kiva kun yhtiö sai parikyt tonnia tuohonkin hassattua.
Kyllähän siisti ulkonäkö nostaa asunnonkin arvoa, ei toki varmaan niin paljon kuin remontti maksaa.
Vuokranantajana olen huomannut, että siistin näköisiin taloyhtiöihin löytyy vuokralaiset paljon helpommin ja vuokrakin on hyvällä tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin ihan tyhmä oot, kun kerran asunnon omistat, mutta ihmettelen.
Jos haluat ajaa omaa asiaa, sinun pitää etukäteen kerätä kannatusta eikä mennä yhtiökokoukseen sanomaan mielipidettä.
Katso peiliin
Noin olisi pitänyt ehkä tehdä, mutta en tunne juuri ketään osakkenomistajia. Taloyhtiö on erittäin suuri.
Yhtiökokouksessa sitten olivat joukolla paikalla, mutta perusteltu puheenvuoroni ei poikinut mitään. Suurin osa äänesti hallituksen ökyremontin puolesta. Ihan lampaita. En voi käsittää, että oli pakko ottaa kahdet peräkkäiset sälekaihtimet (parveke ja ikkunat), laittaa parveke ja lattialle kallis muovinen irrallinen koroke. (Sillä ei ollut mitään funktiota esim lattian suojaamisen kanssa. Se muodostuu irrallisista osista. Eikä suojaamista edes mainittu syyksi.)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän siisti ulkonäkö nostaa asunnonkin arvoa, ei toki varmaan niin paljon kuin remontti maksaa.
Vuokranantajana olen huomannut, että siistin näköisiin taloyhtiöihin löytyy vuokralaiset paljon helpommin ja vuokrakin on hyvällä tasolla.
Ei se lisää siisteyttä, jos jollain on säleet kiinni jollain puolivälissä ja jollain ylhäällä.
Saati parvekkeen muovilaatat.
Osalla parvekelasit auki ja osalla kiinni.
Ap
Kaikki 70-luvun 3-kerroksiset talot joutaa pistää kumoon. Puuttuu ilmastlointi ja hissi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki 70-luvun 3-kerroksiset talot joutaa pistää kumoon. Puuttuu ilmastlointi ja hissi.
Ne on kolmikerroksisia siksi, kun ei ollut pakko laittaa hissiä. Urakoitsija säästi.
Ongelmana kumoon laittamisessa on se, että ihmiset menettävät (ehkä ainoan) omaisuutensa.
Loppujen lopuksi tuo remonttihinta menee tavalla tai toisella vuokriin.
Yksityiset vuokranantajat ainakin häviävät markkinoilta ja sitten on vaan suuria vuokranantaja, jotka omistavat koko rakennuttamansa talon ja laskevat sen elinkaaren ja remontit optimaaliseksi.
Ap, olen niin samaa mieltä! Osa remonteista on välttämättömiä eikä niitä voi lykätä, tai jättää tekemättä, tai siitä voi syntyä mittavat vauriot koko kiinteistölle, esim juurikin putkiremontti on ihan pakko tehdä, kattoremontti on pakko tehdä, julkisivu pakko tehdä, kun nämä tulevat teknisen käyttöikänsä päähän.
MUTTA sitten on näitä kaikenmaailman pilipali-juttuja, kuten joku muovilattia parvekkeelle, joka on siis irtonaista mattoa tai muovilaattaa (samaa kuin myydään Ikeassa, tai Rustassa ja jota voi itsekin laittaa, mutta joku firma keksinyt repiä hyvät rahat taloyhtiöiltä asentelemalla tämmöistä skeidaa) tai sysirumat sälekaihtimet parvekkeelle. Paljon kaikkea muutakin aivan älytöntä. Meillekin yritettiin rumia kaihtimia, mutta sanoin ei, koska ensinnäkin talo sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn tien ja pienen puistikon vieressä. Puut pukkaa parvekkeelle siitepölyä ja autojen pakokaasuista tulee tummaa töhnää ja pölyä parvekkeelle, vaikka lasit olisivatkin kiinni. Ne kaihtimet olivat valkoiset, jostain tekstiilistä tehdyt (ehkä polypropeenia, tai polyesteriä), ei pestävät, niin kauhuissani ajattelin jo, että ne on siinä muutaman viikon, niin ne on vihermustat töhnästä.
Vierailija kirjoitti:
Taloyhtiöt ovat täynnä helppoon meneviä kusetettavia. Ja niitähän sitten kusetetaan oikein olan takaa.
Jos taloyhtiön hallitus on kiinnostunut, aktiivinen ja johtaa isännöitsijän työtä, niin kukaan ei pääse kusettamaan ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taloyhtiöt ovat täynnä helppoon meneviä kusetettavia. Ja niitähän sitten kusetetaan oikein olan takaa.
Jos taloyhtiön hallitus on kiinnostunut, aktiivinen ja johtaa isännöitsijän työtä, niin kukaan ei pääse kusettamaan ketään.
Isännöitsijällä saattaa olla kytköksiä rakentajiin ja ehkä hallitukseen hakeutuu myös tällaisia.
Kerro pölvästi tyhmemmille miten remonteilla hallitus ja isännöitsijä tienaavat?
Hallituksen pj.
Lisäksi nyt yrittää hallitus myydä palasta tontista. On varmaan bisnekset rakennuttajan kanssa.
Olisi tarkoitus myydä tontista sellainen osa, johon rakennettava uusi kerrostalo pilaisi yhden talon maisemat aivan täysin. Museovirasto vastustaa. Siinä on muinaisjäännöksiä.
Mun asunto ei ole sillä kohdalla, mutta törkeää tuo on. Myös osa yhtiön autopaikoista annettaisiin mukana. Hullua, kun muutenkin ahdasta.
Tämä on suuri yhtiö, niin kannattaa nyhtää.
Ap