Remontteja tehdään liikaa taloyhtiöissä. Vastikkeet nousevat turhaan.
Vastikkeet on nousseet monessa talossa järkyttävästi. Isännöitsijöillä ( ja hallituksen jäsenillä) on kytköksiä remppafirmoihin.
Esim suuressa taloyhtiössä, jossa omistan asunnon, tehtiin julkisivuremontti, jossa vaadittiin osakkalta järkyttäviä lisäkuluja.
Kaikilla on koko asunnon levyinen parveke. Jokainen pakotettiin ottamaan sekä nyt pakolla asennettavien parvekelaseihin että lisäksi niiden sisällä oleviin tavallisiin ikkunalaseihin sälekaihtimet. En olisi halunnut kumpiakaan.
Kaiken kukkuraksi sille valtavan leveälle parvekkeelle oli pakko ottaa kallis irrallinen korokelattia, muovinen. En olisi halunnut sitäkään.
Yhtiökokouksessa oli reippaasti yli sata osallistujaa. Esitin perustellun puheenvuoron, että nämä olisivat vapaaehtoisia ja ei tarttis maksaa siitä, mitä ei tarvitse.
Hallituksen edustaja sanoi, että julkisivun on hyvä olla yhtenäinen. Kukaan muu ei sanonut mitään. Mokomat lampaat.
En olisi halunnut parvekelaseja, en niiden kaihtimia enkä niiden sisäpuolella oleviin ikkunoihin kaihtimia. En myöskään irrallista koroketta parvekkeelle. Pakko vaan oli.
Yhtiövastike on rahoitusvastikkeineen nyt järjettömän suuri.
(Näiden yhteydessä tehtiin myös paljon muuta remppaa ja 6 vuotta sitten oli tarpeellinen putkiremppakin ja myös rakennettiin täysin uudet hissit.)
Kommentit (72)
Mikset mene taloyhtiön hallitukseen tienaamaan?
Kennostalo-osakkaitten kusetus on remppafirmojen ja isännöitsijöitten mielipuuhaa👷👷👷
"Sälekaihtimet kuuluvat pääsääntöisesti osakkaan vastuulle huoneiston sisäpuolisina osina.
Parvekkeen vastuu jakautuu siten, että
osakas vastaa sisäpinnoista, puhtaanapidosta (lumi, jää) ja siisteydestä, kun taas taloyhtiö vastaa rakenteista, vesieristeistä, kaiteiden ulkopinnoista ja julkisivusta.
Näillä eväin aloittajan tapauksessa on toimittu vastoin lakia.
Omasta mielestäni on parempi, että taloja korjataan & huolletaan, ettei korjausvelka kasvaisi aivan tolkuttomaksi. Taloja joissa nämä on laiminlyöty, korjataan sit jossain kohtaa todella isolla rahalla, ja sit ei ole kenelläkään kivaa. Eräskin kerrostalo omassa kotikaupungissa oli nähtävästi ollut korjausten osalta retuperällä. Eteen tuli isot korjaukset, sit tehtiinkin lähes peräkkäin LVI-S, julkisivu- ja kattoremontit. Asuntoja tuli sit tuosta talosta myyntiin, niin 2h+k asunnon vastike oli lähes 700€/kk. Tästä on aikaa yli 10 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
"Sälekaihtimet kuuluvat pääsääntöisesti osakkaan vastuulle huoneiston sisäpuolisina osina.
Parvekkeen vastuu jakautuu siten, että
osakas vastaa sisäpinnoista, puhtaanapidosta (lumi, jää) ja siisteydestä, kun taas taloyhtiö vastaa rakenteista, vesieristeistä, kaiteiden ulkopinnoista ja julkisivusta.
Näillä eväin aloittajan tapauksessa on toimittu vastoin lakia.
Isännöitsijä sanoi, että kun ne kaihtimet on yhtiön asentamat, niin yhtiö on vastuussa.
Sanoi kyllä, että hallitus käsittelee asiaa, että voisiko sälekaihtimien korjaukset siirtää osakkaitten vastuulle.
Vierailija kirjoitti:
Saat vähentää rahoitusvastikkeet verotuksessa, toisin kuin omistusasujat. Epäreilua tosin.
Mitä? Onko näin? En ole ikinä tällaisesta kuullut!
Olen hallituksen puheenjohtaja. Vaikea on kenenkään päästä tienaamaan koska rempoista pyydetään tarjoukset useammalta firmalta.
Taloyhtiöutä kusetetaan osittain.
Isännöitsijä
.
Käyttöikälaskurit ja rakenteiden tekniset käyttöiät on kusetusta millä vaihdetaan ehjä huonompilaatuiseen uuteen.
huoltofirman ja isännöinnin kulut nousee vuodessa 10%
oma palkka 2%
Meillä sama juttu ja en voi muuta syytä keksiä kuin että hallituksen jäsenet tai ainakin osa saa jotain ylimääräistä kivaa. Muuten mitään järkeä asiassa ei ole. Tutkisikohan poliisi jos jättäisi tutkintapyynnön?
putkirempassa isännöitsijä voi esim laskuttaa 50000 eur projektin "valvonnasta"
vaikka vastuu rempasta on aivan toisilla tahoilla
asukkaan kannattaa todellakin olla tarkkana näissä
Lattian ralleilla ei ole mitään tekemistä yhtenäisen ulkonäön kanssa, ihän ne edes näy ulos.
Kaihtimet pitäisi olla vapaaehtoiset ja jos haluaa jotain myöhemmin, niin voisi sitten olla niin, että pitää pyytää lupa, ettei olisi ihan mitä tahansa rumaa verhoa tai kaislamattoa roikkumassa.
Meillä oli aikoinaan yksi raksamies hallituksessa ja yritti rynniä läpi kaiken maailman kuntokartoitukset, mutta ei onnistunut, muu hallitus laittoi hanttiin. Kaverilla oli ihan selvästi vaan tarkoituksena nostaa asunnon arvoa myyntiä varten, kun kuntokartoitukset oli tuolloin se juttu, jonka kaikki teki. Ihan silkkaa rakennusliikkeiden lisämyyntiä.
Vierailija kirjoitti:
Eli syytät hallitusta ja isännöitsijää vaikka päätöksen teki yhtiökokous
Yhtiökokoukset eli osakkaat ovat usein helposti vedätettävissä. Yhtiökokouksissa tyhmyys tiivistyy.
Vierailija kirjoitti:
Olen hallituksen puheenjohtaja. Vaikea on kenenkään päästä tienaamaan koska rempoista pyydetään tarjoukset useammalta firmalta.
Mutta yksi valitaan. Ja sitten remontin alettua löytyy kaikenlaista yllättävää, mikä nostaa kuluja.
Vierailija kirjoitti:
Taloyhtiöutä kusetetaan osittain.
Isännöitsijä
.
Eipä tullut yllätyksenä
Vierailija kirjoitti:
Olen hallituksen puheenjohtaja. Vaikea on kenenkään päästä tienaamaan koska rempoista pyydetään tarjoukset useammalta firmalta.
Ja ulkomailta myös?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hallituksen puheenjohtaja. Vaikea on kenenkään päästä tienaamaan koska rempoista pyydetään tarjoukset useammalta firmalta.
Mutta yksi valitaan. Ja sitten remontin alettua löytyy kaikenlaista yllättävää, mikä nostaa kuluja.
On ihan normaalia, että vastaan tulee kaikenlaista yllättävää, kun on kiinteistä betonirakenteista kyse. Eikä se hallitus niitä keksi, yleensä se rakennuliike löytää niitä.
Tosin on niitäkin, jotka laajentaa remppaa sen aikana. Äitini taloyhtiössä oli putkiremppa, joka venyi ja venyi, kun lisättiin nettikaapelointi, uudet sulakejärjestelmät huoneistoihin, uudet hienot ulko-ovet, jotka avautuu kytkintä painamalla, uudet lukot huoneistoihin, uudet hissit ja ties mitä. Aikaisemmassa parvekerempassa tehtiin lopuksi piha turhaan hienoksi ja kalleilla materiaaleilla, mm. neljää erilaista kivetystä. Sijainti Vantaalla, niin ihmettelen tällaista luksuksen tekoa vantaalaiseen lähiökerrostaloyhtiöön. Mutta ilmeisesti 70-luvulla taloon muuttaneet alkuperäiset asukkaat, jotka ovat hallituksessa haluavat kaiken olevan niin luksusta.
Vierailija kirjoitti:
Yhden tutun kerrostaloyhtiössä uusittiin kestopuiset pihakalusteet, ainoana perusteena se, että ne olivat jo jonkun ikäiset. Mitään vikaa niissä ei sinänsä ollut.
Noh, uudet pihakalusteet tulivat ja vanhoista hankkiuduttiin eroon. Uudet kestopuiset kalusteet olivat kuitenkin paljon rimpulammat kuin edelliset, ja lisäksi käsitelty nykyajan myrkyttömillä suoja-aineilla. Näin ollen niiden vanhojen kalusteiden käyttöikä olisi todennäköisesti ollut pitempi kuin näiden uusien. Huoh.
Mitä tarkoittaa huoh?
Mitä kalliimpi kuntotutkimus, sitä parempi.
-kuntotutkija