Ota perheeseesi huostaanotettu lapsi, ryhdy sijaisvanhemaksi!!!!!

2 ongelmaa:



- oliskohan siinä sitten " meidän ihana kultapoju ja tuo riiviö" -asetelma. Jos siis lapsen kanssa tulisi raskaita ongelmia.



- pelkään että omaan lapseen jotekin " tarttuu" sen lapsen ongelmat. Tai ei oikeastaa edes niin, vaan sillä lailla että meillä on nyt tasapainoinen ja onnellinen perhe, mutta entä jos se lapsi tekee elämästä hankalaa ja raskasta, ja siinä sivussa oma lapsi saa paljon ikävämmän lapsuuden kuin olisi muuten saanut. Vaikka päinvastaiseen pyrittiin.

Aika kapea maailmankuva sulla. Usein perheessä jossa tehdään lastensuojelun toimia, vanhemmat ovat ne jotka kuuluisivat " osastolle" , lapset otetaan " suojaan" vanhempien vahingolliselta vaikutukselta. Toki " syypää" voi olla lapsikin (mielenterveysongelma, vanhemmat eivät enää pärjaa lapsen kanssa), mutta kumpi on ensin " muna vai kana" ? Tottakai hankalista perheoloista tullut lapsi reagoi, mutta jos lapsen elinolosuhteita ei paranneta, seuraukset voivat olla erittäin huonot (psyk. osasto).

Sijaisvanhemmuuteen saa apua aina mm. sossusta. Lapsi vaatisi varmasti paljon, saattaisi olla vaikea ja joskus tuntua vieraalta. Silti sijoitettua lasta harvoin palautetaan vanhemmilleen. Lapsi olisi siis oma.

Tädilläni oli sijoitettuna veljekset 15 vuotta. Tulivat ihan pieninä ja täysikäisinä muuttivat omiin kämpiinsä, mutta kotiin paluu äidin luokse ei sitten ikinä toteutunutkaan.

Rankinta koko hommassa oli se, että poikien bio äiti (alkoholisti ja lopun kaiken teki itsemurhan) lupaili pojille joka tapaamisessa että kohta hän on kunnossa ja pojat pääsee takaisin kotiin. Niin ei ikinä käynyt ja lapsille oli todella vaikeaa hyväksyä, että sijoituskoti oli heidän kotinsa. Koko ajan olivat ns. toinen jalka ulkona ovesta valmiina lähtemään kotiin. Välillä meni mukavastikin, mutta rankaa oli. Kuitenkin bio äitiä ei ole kenenkään edunmukaista morkata tai kyseenalaistaa, vaikka olisikin mieli tehnyt sanoa niille pojille, että ei teidän äiti ikinä tule teitä hakemaan. Samalla pitää olla koko ajan valmiina luopumaan lapsista, jos vaikka äiti sitten olisikin saanut asiansa kuntoon.

Sijaisvanhemmuus vaatii PAAALjon enemmän kuin vaan mielikuvaa auttamisen halusta. Siinä täytyy oikeasti olla tavallista laajempi maailmankuva ja erittäin suuri sydän.

Sijaisvanhemmaksi ei kannata ryhtyä ihan vaan mutu tuntumalta, eikä se ole onneksi mahdollistakaan..

Mutta kiitokset ja suuri ihailuni niille jotka siihen vaativaan tehtävään ryhtyvät!

monella huastaanotetulla lapsella on perusturvan tunne rikottu. heillä se näkyy luottamuksessa ja käytöshäiriöissä.

varmasti alku voi olla hankalaa ja perheen bio lapsikin voi olla ihmeissään.

mitä vanhempi on lapsi, sitä hankalampaa hänen kanssa voi olla. lisäksi lapset kaipaavat vanhempiaan, vaikka heitä onkin kohdeltu kaltoin.

Mutta sijaisvanhemmuuden idea on antaa lapselle turvallinen koti, normaalit perhesuhteet, luotettavat aikuiskontaktit, mahdollisimman normaali elämä. Sijaiskodin on tarkoituksena olla mahdollisimman normaali koti. Terapia apua yms. muuta vastaavaa lapsi saa sitten ammattilaisilta. Hänelle tehdään tarvittaessa hoitosuunnitelma, jota sitten ajoittain tarkistellaan ja muokataan.



Ja toisaalta vaikka lapsi tulee vaikeasta kodista, niin yllätyksenä voi olla, että lapsi saattaakin olla selvinnyt kolhuitta.

Tietääkö kukaan voiko toivoa sukupuolta? Olen kolmen pojan äiti ja olisi ihana saada tyttö hellittäväksi :).

On joo tosi kiva ajatus, että siinä tehdään hyvää, ja lapselle ollaan avuksi.



Valitettavasti se ei aina riitä. Ihmisen täytyy olla todella vahva ja omista motiiveistaan tietoinen, jotta voi tuollaiseen tehtävään ryhtyä. Jos pelkää tuollaisia asioita kun muistaakseni 30, eli, että lapsi jää toiseksi omien rinnalla, tai on liian vaikea, niin ilman muuta on ajatus sijaisvanhemmuudesta hylättävä ainakin joksikin aikaa.



Vaikka äkkiseltään ehkä luulisi, niin lapsen etu aina ei ole päästä vaan rauhallisempaan ja alkottomaan perheeseen, mikäli häntä tässä perheessä kohdellaan selvästi eri tavalla kuin muita, hän saa tunea olevansa ulkopuolinen sekä aineellisesti, että henkisesti. Se on muutenkin kovia kokeneelle lapselle todella julmaa.



Joten jos voi taata, että lapsi saa sen huomion ja aseman, mitä omatkin kullanmurut, ja uskoo, että voi hänelle tarjota turvallisen tavan purkaa myös pahaa oloaan, niin lähtökohdat ovat jo paremmat.



T: Entinen sijaislapsi, joka valitettavasti tietää, mistä puhuu.

Mutta minäkin haluan odottaa että omat lapset (2 ja 4 v) kasvavat niin että kestävät ja ymmärtävät uuden lapsen myötä mahdollisesti tulevat vaikeudet. Eikä mies heti lämmennyt ajatukselle.



Meidän pitäisi jokaisen todella miettiä omat resurssimme - voisiko sitä kuitenkin tehdä edes jotain? Jos jokainen jotakuinkin täysipäinen ja -täysipainoinen perhe auttaa yhtä huono-osaista lasta, tilanne parantuisi nykyiseen verrattuna dramaattisesti! Sitä paitsi oikein huonossa oloissa olevalle lapselle saattaa olla ratkaisevan tärkeää, että maailmassa on edes yksi - yksi! - ihminen, joka kuuntelee lasta ja osoittaa välittävänsä tästä. Vaikka yksi naapurin täti, joka ei paheksu vaan ymmärtää. Ajatelkaa...

Eivät he kaikki ole todellakaan ongelmalapsia vaan lapsia joilla on ongelma. Tunneside on kyllä tärkeä, mutta ei sijaislapsi ole sama kuin adoptoitu jota ei voi enää " palauttaa" . Jos tilanne tuntuu täysin mahdottomalta tai tunnesidettä ei vain löydy niin kannattaa lapsen edun takia pohtia jospa joku toinen perhe olisi sittenkin parempi. En kuitenkaan aivan kevein perustein halua ketään sijaisvanhemmaksi alkamaan, mutta ei sitä tarvitse pelätäkään.



Itse en ole valmis sitoutumaan sijaislapseen, mutta tukiperheitäkin tarvitaan.

Onko niiltä hepatiitti ja hiv tutkittu. Voi joutua myös tekemisiin narkkarivanhempien raivon kanssa, mikä ei ole herkkua.

Ja huom! Suomessa on pula kelvollisista sijaisperheistä, ei sijaisperheistä yleensä.



th

sehän on vähän " kevyempi" vaihtoehto. meitä sijaisperheenä toimimisessa pelottaa juuri se että miten luopua- varsinkin jos tietää että lapsi menee takaisin tosi kamaliin oloihin.



tukiperheenäkin voi tehdä hyvää. ja meillä syliä riittäisi. mutta pitää odotella että omat muksut hieman kasvaa. nuorin meillä 6kk.

Ja on myös kestettävä sijaislasten vanhempien vaikeatkin rikos/huume/alkoholistitaustat.



Ja kenellä on edes lapsilleen omaa huonetta? Ainakaan pk seudulla?

Vierailija:

Joten jos voi taata, että lapsi saa sen huomion ja aseman, mitä omatkin kullanmurut, ja uskoo, että voi hänelle tarjota turvallisen tavan purkaa myös pahaa oloaan, niin lähtökohdat ovat jo paremmat.

Toki haluan taata lapselle sen huomion ja kiintymyksen minkä omakin kullanmuru see, sehän on selvää. Tosiaalta pelkään, ettei lapsi pysty ottaman sitä vastaan samalla lailla kuin oma " kiltti ja helppo" lapsi. Meillä esim. halataan ja suukotellaan paljon lapsen kanssa. Epäilen, solahtaisiko sijoituslapsi ollenkaan samanlaiseen asemaan, ja miltä se hänestä tuntuisi. Varsinkin jos olis sitten vielä muita vaikeuksia.

Enkä pelkää lapsen vaikeutta sinäsä, mutta tiedän että se rassaa. Tuskin sellaista ihmistä onkaan, jolla ei rassaisi. Tai ainakaan ei ole realistista kuvitella saavansa sijoituslapsia mihinkään kotiin, jos perheen pitää olla täydellinen superkasvattaja jota ei mikään hetkauta. Meillä on nyt tosi kivaa perheenä, kai se on ihan inhimillistä pohdiskella miten asia vaikuttaisi myös perheen tunnelmaan ja omaan lapseen.

Entä jos en jaksaisikaan? Sehän vain pahentaisi lapsen tilannetta.



Ja onneksi niitä lapsia ei noinvain kelletahansa annetakaan.



Ja töissäkäynti? Pitäisikö mun jäädä kotiin?

Lisäksi on sen jälkeen kuin näyteikkuna perhe, koko lähiympäristö tarkkailee tarkemmin toimiasi. Olethan " ammattilaisperhe" etenkin jos sinulla on omien lisäksi sijaislapsia. Sukulaisetkin ovat joskus hyvin hankalia, siis sen lapsen. Lapsi saattaa ryhtyä oireilemaan pitkänkin ajan kuluttua oikein kunnolla, vaikka vasta melkoisen pieni olisikin. Kouluikäinen on todella melkoinen riski, jos hän on vasta tulossa epävakaista oloista.

Taloudellisestikin on melkoisen vaativaa, korvaukset ei riitä alkuunsakaan mihinkään. Lapsi saattaa tarvita mm. erinäisiä terapioita, joihin pitää tapella kynsin hampain oikeutta ja sitten olla jatkuvasti päivittäin/viikoittain viemässä. Tämä on siis oikeasti täysipäiväistä työtä, josta ei lomia ole yhtään, siis ihan 24h/vrk ja 365/v. Jos saa nk. lomapäivän, pitää hoitaja hankkia itse ja sille vielä maksaa itse (ainakin suurin osa). Jos näitä lapsia on useampi, kuka ottaisi heidät hoitoon yhtäaikaa? Lapsen täytyy pitää yhteyttä biosukuun, biosuku kuitenkin käytännössä päättää, milloin ja missä. Usein nämä ei onnistu kuitenkaan, eli et voi suunnitella näihinkään mitään.

Ajatuksen tasolla tämä on siis hienoa ja jaloa, mutta oikeasti perheelle todella raskasta työtä. Hyödyt on lapselle, hän saa kodinomaisen hoitopaikan, onhan se tietysti erilaista kuin laitoksessa. Vaikka siellä laitoksessakin voi oikein järjestettynä olla ihan kodinomaista ja siellä on vielä oikeasti koulutettu henkilökunta, joka pääsee välillä töistänsä poiskin ja saa oven kiinni perässään. Yhteiskunnalle tämä on tietysti kaikkein paras malli: todella halpa tapa hoitaa huostaanotetut lapset!

Onko se laitoskaan loppujen lopuksi niin paha paikka kuin usein annetaan ymmärtää? Nykyvanhemmathan haluavat laittaa omat lapsensakin laitoshoitoon, vaikka olisivat itsekykeneviä hoitamaan heitä. Mitä muuta on päiväkoti, kuin laitoshoitoa? Lastenkoti on kuin erityispäiväkoti, joka toimii ympärivuorokauden. Ennen (ja osin vielä nykyäänkin) lapsen laitettiin vähintään kouluiän tullen sisäoppilaitokseen. Laitos heistäkin huolehti/huolehtii. Silloin vaan maksuista vastaa vanhemmat eikä yhteiskunta.

meillä on kaksi pientä lasta, eli emme kelpaa. Toisekseen, voin suoraan sanoa, että mulla ei kestäis pinna. Olen töissä sosiaalialalla, mutta töistä lähtiessä voin sulkea oven ja olla kotona täysillä vapaalla. Musta ei olis sijaisvanhemmaksi.

perheen, jossa on FAS-lapsi ollut jo vuosia sijaislapsena. He todella jaksavat tätä, vaikka molemmilla aikuisilla on omat työnsä. Akateemisia ihmisiä, sellaisia todella herttaisen lupsakoita. Mä en vaan jaksaisi. Sijaislapselle ei oikein saisi ostaa käytettyä, esim. polkupyörää. Kaikki ostettava uutena ja ne korvaukset eivät riitä mihinkään.

Sijaislapsemme on jo aikuinen!



Olemme edelleen tukiperheenä:)

Sitovaa, mutta antoisaa työtä oli /on.

Sukumme suhtautui suopeasti.



Ps.

Yhteistyö lapsen oikeiden eli biologisten vanhempien kanssa erityisen tärkeää ja sille on oltava lastenhoidon lisäksi aikaa ja voimavaroja:)