Monenako päivänä viikossa lapsellasi on harrastus?

Fiksuuden sijaan olemma valinneet huonoista vaihtoehdoista sen vähiten huonoimman. Elämme aikaa jossa jossa taaperolle lyödään se ruutu käteen. "Luolan" seinän tuijottelun sijaan hän liikkuu ja soittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli itsellä teini-ikäisenä 4krt viikossa ja viikonloput täynnä pelimatkoja. Jos pelimatkoja ei ollut, oli lauantaina tuplatreeni. Kesäisin oli myös 3krt viikossa kahdet treenit ja 2krt yksi treeni. Vain keskiviikko oli aina vapaa, varmaan koutsilla oli joku oma meno silloin. Oli aika rääkkiä enkä todella toivonut omille lapsille samaa. Kumpikaan ei ole harrastanut mitään tavoitteellista. Ovat kuitenkin liikunnallisia, kesät ovat juosseet ulkona, kiipeilleet puissa, uineet, pyöräilleet, rullaluistelleet jne. Talvisin hiihdetään, luistellaan, lasketellaan, lasketaan mäkeä, myös edelleen lähes aikuisena.

Kavereiden kuljetus- ja talkootyörumbaa sivusta seuranneena ei käy kateeksi.

Mikset sä lopettanut?

No se ei ollut ihan niin yksinkertaista. Kaikki mun kaverit oli siellä joukkueessa. Se on teini-ikäiselle aika tärkeä asia. Ja olihan siellä ihan kivaakin välillä. Aloin kuitenkin pikkuhiljaa skippaamaan joitakin treenejä, mutta joukkuelajissa se on vähän huono kun sitten olin ulkona uusista kuvioista jne. Lopulta lopetin 18-vuotiaana, kun treenit ois lisääntyneet entisestään (olis ollut kahden joukkueen treenit) ja treeniajat olivat myöhäisempiä.

13-vuotias käy salilla kavereitten kanssa ja kolme kertaa viikossa jalkapallossa.

11-vuotias laskettelee kavereitten kanssa ja käy viikossa kolme kertaa jalkapallossa.

6-vuotias käy 2 kertaa viikossa sählyssä + peleissä harvoin. Luistelee ja laskee mäkeä koulun pihalla.

3- vuotias ei käy vielä missään

Ensimmäistä lasta jaksoi kuljettaa jo pienenä. Nyt ollaan todettu, että riittää kunhan esikoulussa kokeillaan jotain.

Tässä ajassa ei lapsilla oikein ole sellaista yhdessä tekemisen kulttuuria eikä oikein myöskään sinnikkyyttä yksin yrittämiseen. Näin olemme päätyneet tilanteeseen, jossa lapsi joko potkii palloa vanhempansa kanssa tai kuskataan potkimaan palloa ohjatusti, ja vanhemmat sitovat vielä kengännauhatkin.

Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta muistuttaisin että herkkyyskaudet ovat lyhyitä, ja siksi lapsen pitäisi tehdä joka päivä monia asioita, jotta hänestä tulee sulavaliikkeinen ja käsistään kätevä ihminen. On ok tehdä yhdessä lapsen kanssa, on ok viedä hänet harrastukseen mutta ei ole ok jättää häntä ruudun armoille.

Lasten iälläkin ja muilla tekijöillä voisi olla merkitystä. Päiväkoti-ikäinen ei välttämättä niin paljon ainakaan jaksaisi päiväkotipäivien jälkeen. Entä miten pitkät ajat menee siirtymiin? 

Koululaisilla jos päivät ovat lyhyemmät ja läksyt tehtyjä, niin miksei. Mutta katsoisin, että perheen kanssa jäisi myös aikaa. 

Entä mikä lasketaan harrastamiseksi? Ainakin joissain piireissä hyväksyttyä sanoa harrastukseksi lukemisen tai kävelyn. Voiko omaehtoinen pulkkailu tai trampoliinilla hyppely ja piirtely ja maalaus olla "hyväksyttyjä" harrastuksia? Leikki-ikäiselle ne voi hyvin olla. Toki joissain lajeissa voi olla herkkyysvaihe oppia. 

Meillä toinen lapsi harrastaa viikottain ohjattua harrastusta (joka on kuitenkin hieman rennohko, koska nuori ikä), toisen kanssa ei nyt mitään ohjattua. Jotain säännöllisempää voisi ottaa, jahka löytyisi jokin aikataulullisesti hyvä, koska ikä on vielä sellainen että väsyneitä kiukkukohtauksia ja purkauksia tulee melko säännöllisesti kun ollaan käyty joko päiväkodin jälkeen ja vaikka ne ymmärtää jossain määrin, niin kyllä ne ikuisuuden kestävät purkaukset vaatteiden riisumisineen kaduille ei varsinaisesti houkuta tekemään säännöllisesti kodin ulkopuolisia lähtöjä. 

Yhdet cheerharkat ja kolmet karatetreenit (joista jättää välillä yhdet pois). Joskus oli joku kokkauskurssikin yhtäaikaa, mutta silloin lapsi totesi, että on liikaa ja jätti sen pois. 

Ei yhtenäkään. Jotain taaperojumppaa ja perhekerhoa on ollut mutta ei muuta. Tiesin jo vauva-aikana että minusta ei taksikuskia tai iloleipuria tule. Ulkoiltiin kyllä paljon ja ruutuaika oli silloisten suositusten mukainen eli kaksi tuntia. Käytiin uimassa, kirjastossa, eväsretkillä, pyöräilemässä, opeteltiin luistelemaan ja alakoulussa hiihtämään, asutaan rannikolla joten talven sää on mitä on. 

Onneksi pihakavereita oli yläkouluun asti, ei tarvinnut murehtia sitä että tuleeko liikuntaa ja raitista ilmaa tarpeeksi. Nyt jo toisella asteella mutta eilenkin käytiin koko perhe yhdessä uimahallissa. Yläkoulun loppuun asti pystyttiin myös matkustamaan loma-aikojen ulkopuolella melko vapaasti ja lomallakin ulkoillaan ja uidaan, siellä missä paikallisetkin. 

3 (2 eräs kamppailulaji ja 1ratsastustunti). 14 v. lapsi.

On mielestäni fiksua, ei tulisi muuten liikuttua niin paljon. Mielellään menee aina harrastukseen ja on hyvällä tuulella niiden jälkeen. Koulu sujuu hyvin.

Kuskaamiseen menee aikaa tietysti, mutta onneksi on vaan yksi lapsi, ja käydään aina lenkillä tai kaupassa harrastuksen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lasten arki on niin ohjelmoitua, että lapsen on vaikea löytää kavereita sellaiseen rentoon yhdessäoloon. Porukka on tosi jakautunutta, osa on viikonloppuisin kisamatkoilla ja osa vaan pelaa kännykällä aamusta iltaan. Juuri viikonvaihteessa yritti varhaisnuoreni saada kaveria pulkkamäkeen, mutta kaikilla oli jompaakumpaa.

Jatkan tähän kommentoimalla, että tämä on tosi surullista. Olen tätäkin näkökulmaa miettinyt siinä, että millainen harrastus tai millaisia olisi...Tai onko se sitten tuo ääripää, jossa vaan kökötetään kännykällä tai tietokonepelin ääressä. Minkä ikäinen sun lapsi ja hänen kaverit ovat? Mietin, että onko yhä nuoremmat just ruutujen äärellä tai jossain muualla. Omaan lapsuuteen kuului itsestäänselvästi ulkoilut puistoineen, varsinkin alakouluikäisenä. Ei anneta lapsuuden loppua liian aikaisin, vaan annetaan tilaa just vapaalle ja luovalle toiminnalle (huom. ei tarvitse tarkoittaa päihteitä, niiltäkö vanhemmat suojelee viemällä koko ajan muualle?)

Vierailija kirjoitti:

Tässä ajassa ei lapsilla oikein ole sellaista yhdessä tekemisen kulttuuria eikä oikein myöskään sinnikkyyttä yksin yrittämiseen. Näin olemme päätyneet tilanteeseen, jossa lapsi joko potkii palloa vanhempansa kanssa tai kuskataan potkimaan palloa ohjatusti, ja vanhemmat sitovat vielä kengännauhatkin.

Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta muistuttaisin että herkkyyskaudet ovat lyhyitä, ja siksi lapsen pitäisi tehdä joka päivä monia asioita, jotta hänestä tulee sulavaliikkeinen ja käsistään kätevä ihminen. On ok tehdä yhdessä lapsen kanssa, on ok viedä hänet harrastukseen mutta ei ole ok jättää häntä ruudun armoille.

Lasten olisi tärkeää puuhata keskenään, ilman aikuisten ohjausta. Käyttää mielikuvitusta, keksiä leikkejä, oppia laatimaan pelisääntöjä, selvittämään kahnauksia jne. 

Vierailija kirjoitti:

Fiksuuden sijaan olemma valinneet huonoista vaihtoehdoista sen vähiten huonoimman. Elämme aikaa jossa jossa taaperolle lyödään se ruutu käteen. "Luolan" seinän tuijottelun sijaan hän liikkuu ja soittaa. 

Ei pidä paikkaansa, vanhemmat ne ruudut ostaa. Me ei ostettu, ei puhelinta eikä padiä. Lapset leikkivät kaverien ja sisarusten kanssa, ulkoilevat, alakoululaisella on yksi ohjattu harrastuskerta viikossa.

Päiväkoti-ikäinen ei tarvitse pitkän päivän jälkeen muuta kuin tavallista hyvää arkea sen muutaman tunnin ennen nukkumaanmenoa. Yläkoululaisella taas on jo 6-7 tunnin koulupäiviä, läksyt ja kasvupyrähdys. Väliin jäävät alakoululaiset, joilla pahimmillaan koulu voi loppua jo klo 12, ja joita eivät vielä läksytkään paina, eli energiaa olisi oppia harrastuksissa uusia taitoja. Harrastuksien pitäisi olla alkuiltapäivästä. Nyt menee helposti ainakin meillä siten, että ensin pikkukoululainen lojuu tuntikausia kyläilemässä tai pleikalla tai kyläilemässä pleikalla, ja sitten viiden aikaan me tulemme kotiin töistä ja koko useamman lapsen kuskausrumba iskee päälle. Ruokaakin pitäisi pöytään saada.

Vaihdellut 2-3.

Me kaikki arvostamme myös rentoa oleilua.

Kaikilla lapsillani on kaksi harrastusta. Yksi kilpailee joukkuelajissa, joten treenejä on useammat viikossa, mutta jää vielä hyvin vapaapäiviäkin. Minusta tämä on hyvä määrä 8-10v lapsille. 

3-4. Kaksi 16-vuotiasta, toinen pelaa jalkapalloa ja toinen cheerleadaa. Lisäksi molemmat soittavat pianoa kerran viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkoti-ikäinen ei tarvitse pitkän päivän jälkeen muuta kuin tavallista hyvää arkea sen muutaman tunnin ennen nukkumaanmenoa. Yläkoululaisella taas on jo 6-7 tunnin koulupäiviä, läksyt ja kasvupyrähdys. Väliin jäävät alakoululaiset, joilla pahimmillaan koulu voi loppua jo klo 12, ja joita eivät vielä läksytkään paina, eli energiaa olisi oppia harrastuksissa uusia taitoja. Harrastuksien pitäisi olla alkuiltapäivästä. Nyt menee helposti ainakin meillä siten, että ensin pikkukoululainen lojuu tuntikausia kyläilemässä tai pleikalla tai kyläilemässä pleikalla, ja sitten viiden aikaan me tulemme kotiin töistä ja koko useamman lapsen kuskausrumba iskee päälle. Ruokaakin pitäisi pöytään saada.

Tässä iltapäivätoiminta tai koululaisten Lupa harrastaa -toiminta olisivat mahdollisuus. Ja kaiketi maksuttomia, heti koulupäivien jälkeen. Mutta nämä ovat niin kuntakohtaisia valitettavasti... Olisi kyllä hienoa jos koulujen tiloja voisi hyödyntää erilaisiin harrasteisiin, niin liikuntaan kuin taitolajeihin. Kyllähän koulujen pihoilla voi päivien jälkeen omaehtoisesti harrastaa, mutta voisi siellä ohjattuakin toimintaa olla. Näin olisi syrjemmilläkin seuduilla mahdollisuus. Parempi se olisi kuin, että pieni lapsi kävelee yksin kotiinsa aikaisin iltapäivästä ja avaa pleikan, lämmittää itselleen mikroruuan tai tekee leivän kun vanhempi tulee kotiinsa vaikka 17 aikaan ja lähtee heti kuskaamaan illan harrastukseen (tai lapsi lähtee itsenäisesti pois), ei kyllä paljon jää joutuisaan yhdessäoloon aikaa tuolloin ja illat voisi käyttää rauhallisemminkin. 

Mutta kannattaa googletella löytyykö koulujen iltapäivätoimintaa tai muuta harrastustoimintaa kotikuntanne verkkosivustoilta.