Miksi te nuoret ette enää perusta perhettä?
Ollaan huolissaan vauvakadosta ja siitä miten suomalaiset tulevat radikaalisti vähenemään tulevina vuosikymmeninä. Tähän ei ole kuin yksi lääke! Teidän nuorten(20-40 vuotiaiden) on perustettava perheitä ja tehtävä lapsia! Me 50-60-luvulla syntyneet olemme jo oman osamme tehneet. Nyt olisi teidän vuoronne.
Miksi perhe-elämä ja lapset eivät enää kiinnosta?
Minun nuoruudessani oli selvää, että tytöistä tulee joskus paitsi naisia myös äitejä ja pojista miehiä ja isiä. Miksi se ei ole teille enää tärkeää?
Mitä ihmettä maailmassa on tapahtunut? Ymmärrän, että maailma on nykyään todella sekavassa vaiheessa mutta niin on ollut aina. Me elimme nuoruutemme kylmän sodan aikaan ydinsodan pelossa mutta silti perustettiin perheet ja saatiin lapsia.
Toistan. Nyt on teidän vuoronne!
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Koska naisia ei enää perheen perustaminen kiinnosta, vaan matkustaminen ja viinin lipitys.
Se ei ole vain naisten syy. Kyse on oireesta, lieveilmiöstä. Miehetkin hukkaavat parhaat ikävuotensa tietokoneen ääreellä nettiseksiä tuijottaen, vaikka pitäisi olla kasvokkain tapaamassa vastakkaisen sukupuolen edustajia ja kehittää itseään fyysisesti/henkisesti urheillen, lukien jne. Molemmat sukupuolet ovat hukassa, vastuulliset roolit kuten isä ja äiti ovat ihan vieraita ja eletään samassa pisteessä kuin 18-20-vuotiaina omassa yksiössä pelaten ja sarjoja tuijottaen.
Valkoista syntyvyyttä se ei missään nimessä paranna, että valkoiset hakevat tummempia puolisoita ja näin syntyy juureton, identiteetiön sekaroituinen sukupolvi erilaisine terveysongelmineen. Se ei ole vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä haluan olla vaimo ja äiti enemmän kuin mitään. Mutta minä EN suostu sen lisäksi vielä olemaan mies ja isä, joka käy töissä ja elättää perheensä ja sitten vielä kotona hoitaa äidin ja naisen työt.
Odotan, kunnes löydän miehen joka haluaa astua siihen miehiseen rooliinsa perheen elättäjänä. Eli miehellä on oltava tarpeeksi rahaa, sillä tässä maailmassa rahalla on todellakin väliä.
Elinkustannukset ovat korkealla, joten miehellä tulee olla hyvä palkka ja vakaa työpaikka, sekä säästöjä pahan päivän varalle. Hänen tulee myös olla aktiivinen, kyvykäs, ahkera ja vastuuntuntoinen mies työssään, jolla on kyky selviytyä haasteista, eikä hämmenny pienistä vastoinkäymisistä. Sillä jos mies vaikka menettää työpaikkansa, voin luottaa miehen kyvykkyyteen uuden työn hankkimisessa, ja siihen asti selviämme hänen säästöillä.
Kaikki, mitä naiseus pitää sisällään.
Naiset kelpuuttavat suhteisiin vain pitkiä, komeita ja menestyneitä miehiä. Kaltaiseni kunnoliset, kiltit ja hyvät miehet hylätään yksinäisyyteen.
No ei ole rahaa. Pikkuisen eri maailmaan synnyttiin kuin te. Ei ole uraa eikä saumaa asuntolainaan eikä Suomen talous näytä merkkiäkään virkistymisestä. En halua tehdä lasta köyhyyteen. Myöskään kaikki nämä sodat ja se miten ympäristön eteen ei edelleenkään tehdä yhtään mitään ei kannusta jälkipolvia pyöräyttämään. Lapsia muuten kyllä haluaisin, mutta ympäristö ei ole otollinen.
Koska en pidä lapsista enkä miehistä. En ole itse valinnut syntyä tälle pallolle, joten en ole elämälle myöskään mitään velkaa, riittää että noudatan lakeja ja maksan veroja.
N30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole rahaa.
Suomessa sossuperhe saa tukia saman verran kuin keskituloinen palkkaa joten rahan puute ei ole mikään syy olla hankkimatta lapsia.
Nämä "sossuloiset" haukutaan täällä alimpaan helvettiin, ja seuraavassa hengenvedossa ollaan vaatimassa, että sellaiseksi ehdoin tahdoin ryhdytään ja vielä tehdään lapsiakin haukuttavaksi. Ilmeisesti ne on sadistit jotka haluavat ihmiskunnan paisuvan hinnalla millä hyvänsä.
Kaikki, mitä naiseus pitää sisällään.
Onpa ärsyttävää, miten lainaukset ei toimi enää normaalisti. Kuitenkin, tämä viesti hänelle, joka kysyi että mitäs minä sitten tuon pöytään.
Syy lapsettomuuteen kiteytyy itsellä siihen ettei pitkät parisuhteet ole johtaneet miesten tahdosta avioliittoon ja perheenperustamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Naiset kelpuuttavat suhteisiin vain pitkiä, komeita ja menestyneitä miehiä. Kaltaiseni kunnoliset, kiltit ja hyvät miehet hylätään yksinäisyyteen.
Älä höpötä. Mene Prismaan mikä tahansa arkipäivä klo 17 ja katsele perheitä. Suurin osa perheenisistä ovat ihan perus pullukoita.
Monet nuoret itsekkäitä, eletään somen kautta opittua Minä ja minun napa kulttuuria. Ei ymmärretä mikä on elämässä oikeasti tärkeää ja pyhää, ja mikä tuo oikeasti merkitystä esim lapset. Monilla miehillä ikuinen piu pau peli vaihde päällä keski-iässäkin ja monella naisella ikuinen viiniä trävelliä ja naurua aihee kunnes tajutaan ettei enää voi saada lapsia. Tän takana paljon venäjän ja kiinan hybridivaikuttaminen somen kautta, heille sopii kun ei länsimaissa synny lapsia ja armeijaa heikennetään näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole rahaa.
Suomessa sossuperhe saa tukia saman verran kuin keskituloinen palkkaa joten rahan puute ei ole mikään syy olla hankkimatta lapsia.
PERSUT VOI IHAN VAPAASTI TEHDÄ LAPSIA TÄHÄN KÖYHYYTEEN SOSSURAHALLA NIIN PALJON KUN PERSE KESTÄÄ... 😂🤣😂🤣😂🤣🤣🤣😂🤣🤣😂😝😝😝😝😝😝😝
Jep. Vaikka tekisikin pahaa nähdä lisää persuja tässä maassa niin siitä vaan vauvoja tekemään ettei väestöä tarvitse vaihtaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki, mitä naiseus pitää sisällään.
Onpa ärsyttävää, miten lainaukset ei toimi enää normaalisti. Kuitenkin, tämä viesti hänelle, joka kysyi että mitäs minä sitten tuon pöytään.
Ok. Mutta mitä sellaista sinulla on mikä erottaa sinut kaikista muista maailman naisista. Kuvailemallasi miestyypillä on kuitenkin kysyntää.
Pitäisi osata kasvattaa hyvin, tuoda säännöllistä tuloa pöytään ja pitää suhde kasassa muuten kaikki jää omalle kontolle. Paljon stressiä
Vierailija kirjoitti:
Koska naisia ei enää perheen perustaminen kiinnosta, vaan matkustaminen ja viinin lipitys.
Eli samat asiat kuin miehiäkin. Omat harrastukset ja alkoholi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska naisia ei enää perheen perustaminen kiinnosta, vaan matkustaminen ja viinin lipitys.
Se ei ole vain naisten syy. Kyse on oireesta, lieveilmiöstä. Miehetkin hukkaavat parhaat ikävuotensa tietokoneen ääreellä nettiseksiä tuijottaen, vaikka pitäisi olla kasvokkain tapaamassa vastakkaisen sukupuolen edustajia ja kehittää itseään fyysisesti/henkisesti urheillen, lukien jne. Molemmat sukupuolet ovat hukassa, vastuulliset roolit kuten isä ja äiti ovat ihan vieraita ja eletään samassa pisteessä kuin 18-20-vuotiaina omassa yksiössä pelaten ja sarjoja tuijottaen.
Valkoista syntyvyyttä se ei missään nimessä paranna, että valkoiset hakevat tummempia puolisoita ja näin syntyy juureton, identiteetiön sekaroituinen sukupolvi erilaisine terveysongelmineen. Se ei ole vaihtoehto.
Tämä on totta. Kaikki miehet, joita olen treffaillut viiden vuoden sisällä, ovat olleet täysin addiktoituneita pornoon, eikä sitoutuminen ja perhehaavet ole ollut heille ajankohtaisia. Ja nämä miehet olleet siis 33-39 -vuotiaita..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset kelpuuttavat suhteisiin vain pitkiä, komeita ja menestyneitä miehiä. Kaltaiseni kunnoliset, kiltit ja hyvät miehet hylätään yksinäisyyteen.
Älä höpötä. Mene Prismaan mikä tahansa arkipäivä klo 17 ja katsele perheitä. Suurin osa perheenisistä ovat ihan perus pullukoita.
Prismassa käy vain syrjäytyneet ja muut köyhät, mene cittariin joulun alla niin kaikki pariskunnat on laihoja, hyvännäköisiä ja rikkaita.
Haitta ma muuttajat tehtailee lapsia ja makoilee työttöminä sossun maksamissa asunnoissa, mutta suomalaisille ei kelan maksamama koti ja runsaat sossutuet ilmeisesti riitä?! Kauheaa ulinaa ettei ole varaa, twidän isoäidit teki 5 lasta vaikka ei saaneet markkaakaan sossutukia ja asunto oli alivuokralaishuone jos sitäkään! Hävetkää
Ei se ennen ollut rahasta kiinni. Intersektionaslinen nihilistinen ja narsistinen ideologia on tuhonnut tulevaisuuden uskon ja luonut vastakkainasettelun sukupuolten välille. Made in Hell by Karl Marx.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska naisia ei enää perheen perustaminen kiinnosta, vaan matkustaminen ja viinin lipitys.
Se ei ole vain naisten syy. Kyse on oireesta, lieveilmiöstä. Miehetkin hukkaavat parhaat ikävuotensa tietokoneen ääreellä nettiseksiä tuijottaen, vaikka pitäisi olla kasvokkain tapaamassa vastakkaisen sukupuolen edustajia ja kehittää itseään fyysisesti/henkisesti urheillen, lukien jne. Molemmat sukupuolet ovat hukassa, vastuulliset roolit kuten isä ja äiti ovat ihan vieraita ja eletään samassa pisteessä kuin 18-20-vuotiaina omassa yksiössä pelaten ja sarjoja tuijottaen.
Valkoista syntyvyyttä se ei missään nimessä paranna, että valkoiset hakevat tummempia puolisoita ja näin syntyy juureton, identiteetiön sekaroituinen sukupolvi erilaisine terveysongelmineen. Se ei ole vaihtoehto.
Geenien sekoittuminen nimenomaan vähentää terveysongelmia! Esim kulmahousut ovat hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun kaikki lisääntyvät serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa.
Ei ole kumppania enkä halua yksinhuoltaja äidiksi.