Hei te menneiden vuosikymmenien liikunnanopettajat: miten meni niinku omasta mielestä?

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei sovi kaikki. Silloin pitää vaan pinnistellä ja tehdä parhaansa ja sitten se on hoidettu. En ymmärrä miksi joillekin ihmisillääe kaikki on niin vaikeaa. Ei kukaan muista sitä jos et osannut pompottaa palloa tai juosta kovaa. Ketään ei kiinnosta. Siksihän niitä asioita tehtiin että olisi voinut kehittyä. Miksi se oma kulissi on niin tärkeä ettei voi koskaan näyttää yhtäkään heikkoutta kenellekään ja siksi kaikki tehtävät pitää olla sellaisia missä varmasti pärjää? Toiset taas epäonnistuu nauraen ja ottavat rennosti. Onko kyseessä ylpeys vai liian suuret luulot itsestä vai mikä?

 

Liikunnassa epäonnistut julkisesti, kaikkien edessä. Meillä ainakin opettaja aina listasi ääneen oppilaat parhausjärjestyksessä. Matikan tai ruotsin kokeessa epäonnistuminen yksityistä, sua ei nöyryytetä kaikkien edessä. Meidän koulussa ns. urheilijat olivat aina ollakseen, koska pelasivat lätkää tai fudista.

Kuka tahansa oppii halutessaan juoksemaan (jos ei nyt oteta vammaisia mukaan), heittämään palloa kauas, hiihtämään, uimaan jne. Pitää vain harjoitella. Mutta kuka tahansa ei pysty olemaan hyvä matematiikassa vaikka kuinka harjoittelisi. Siinä yksi ratkaiseva ero miksi liikunnassa on reilumpaa vertailla kuin vaikka matematiikassa.

Minusta liikunnan arviointia pitäisi muuttaa näin. Arvosana muodostuisi:

-Läsnäolosta liikuntatunneilla. Mahdollisuus myös omalla ajalla korvata poissaolo.

-Kehitystä verrattaisiin omiin aiempiin tuloksiin, ei luokkakaveriin. Hyvän arvosanan voisi saada olemalla aktiivinen, kannustamalla toisia ja parantamalla omia suorituksia (vaikkei suoritukset olisi huipputasoa). Sen kympin voisi sitten saada olemalla todella hyvä liikunnassa.

-Liikuntaan voisi kuulua 2-3 tuntia omatoimista liikuntaa kouluajan ulkopuolella. Yksi lysti, mikä laji, kunhan on mukava liikkua. Joku menisi pitkille kävelyille, toinen kävisi uimassa ja joku saisi liikunnat harrastuksensa kautta jne.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei sovi kaikki. Silloin pitää vaan pinnistellä ja tehdä parhaansa ja sitten se on hoidettu. En ymmärrä miksi joillekin ihmisillääe kaikki on niin vaikeaa. Ei kukaan muista sitä jos et osannut pompottaa palloa tai juosta kovaa. Ketään ei kiinnosta. Siksihän niitä asioita tehtiin että olisi voinut kehittyä. Miksi se oma kulissi on niin tärkeä ettei voi koskaan näyttää yhtäkään heikkoutta kenellekään ja siksi kaikki tehtävät pitää olla sellaisia missä varmasti pärjää? Toiset taas epäonnistuu nauraen ja ottavat rennosti. Onko kyseessä ylpeys vai liian suuret luulot itsestä vai mikä?

Miten sitä voisi epäonnistua nauraen ja ottaa rennosti, kun 15 muuta tyttöä, plus opettaja, suhtautuu sinuun kuin roskaan? Lapset, varsinkin yläasteella, osaavat olla julmia, he kyllä muistavat jos et osannut pompottaa palloa tai juosta yhtä lujaa. Kehittyminen lajissa on vaikeaa, jos sitä palloa ei koskaan saanut, jätettiin viimeiseksi ja itsetunto oli murusina.

Kyllä pitäisi kieltää koululiikunta nykyisessä muodossa. Enemmän haittaa suuressa mittakaavassa.

Jännä miten muilla tunneilla mennään aina sen heikoimman mukaan, mutta liikunnassa niiden parhaimpien mukaan

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa oppii halutessaan juoksemaan (jos ei nyt oteta vammaisia mukaan), heittämään palloa kauas, hiihtämään, uimaan jne. Pitää vain harjoitella. Mutta kuka tahansa ei pysty olemaan hyvä matematiikassa vaikka kuinka harjoittelisi. Siinä yksi ratkaiseva ero miksi liikunnassa on reilumpaa vertailla kuin vaikka matematiikassa.

No jaa, meidän matikan opettaja sanoi kyllä aina että matikka on periaatteessa vain sitä että harjoittelee paljon. Se on varmaan kyllä totta sekin. Jos tekee harkkatyöt ja käy läpi tehdyt virheet niin kyllähän se looginen ajattelu kehittyy.

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa oppii halutessaan juoksemaan (jos ei nyt oteta vammaisia mukaan), heittämään palloa kauas, hiihtämään, uimaan jne. Pitää vain harjoitella. Mutta kuka tahansa ei pysty olemaan hyvä matematiikassa vaikka kuinka harjoittelisi. Siinä yksi ratkaiseva ero miksi liikunnassa on reilumpaa vertailla kuin vaikka matematiikassa.

Kyllä peruskoulun matematiikassa voi kuka tahansa olla hyvä (jos ei oteta vammaisia mukaan), jos on vain viitseliäisyyttä ja harjoittelee. Ihan sama homma. Ei se niin vaikeaa ole. 

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa oppii halutessaan juoksemaan (jos ei nyt oteta vammaisia mukaan), heittämään palloa kauas, hiihtämään, uimaan jne. Pitää vain harjoitella. Mutta kuka tahansa ei pysty olemaan hyvä matematiikassa vaikka kuinka harjoittelisi. Siinä yksi ratkaiseva ero miksi liikunnassa on reilumpaa vertailla kuin vaikka matematiikassa.

Ihmisillä on erilaiset kehot. Kaikkien kroppa ei ole huippu-urheilijan fysiikalla varusteltu. Harjoittelulla kroppa ja sen luontaiset ominaisuudet eivät muutu.

Sama kuin vertailtaisiin raamikasta Mikkoa 193 cm ja hintelää Jonia 165 cm ja ihmeteltäisiin, miksi Mikko kiskoo parempia tuloksia liikunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Teillä tytöillä oli vielä helppoa. Pojilla piti esim koripallossa toisen joukkueen ottaa paidat pois että tiedettiin kumpaan kuulut! Olisitko tyttönä suostunut tuohon?

Tuo on kyllä todella törkeää toisen rajojenkin rikkomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei sovi kaikki. Silloin pitää vaan pinnistellä ja tehdä parhaansa ja sitten se on hoidettu. En ymmärrä miksi joillekin ihmisillääe kaikki on niin vaikeaa. Ei kukaan muista sitä jos et osannut pompottaa palloa tai juosta kovaa. Ketään ei kiinnosta. Siksihän niitä asioita tehtiin että olisi voinut kehittyä. Miksi se oma kulissi on niin tärkeä ettei voi koskaan näyttää yhtäkään heikkoutta kenellekään ja siksi kaikki tehtävät pitää olla sellaisia missä varmasti pärjää? Toiset taas epäonnistuu nauraen ja ottavat rennosti. Onko kyseessä ylpeys vai liian suuret luulot itsestä vai mikä?

 

Miten sitä voisi epäonnistua nauraen ja ottaa rennosti, kun 15 muuta tyttöä, plus opettaja, suhtautuu sinuun kuin roskaan? Lapset, varsinkin yläasteella, osaavat olla julmia, he kyllä muistavat jos et osannut pompottaa palloa tai juosta yhtä lujaa. Kehittyminen lajissa

Lisään että miten kehityt hyväksi koripallon pelaajaksi, jos tiimiläiset ei koskaan edes syötä sulle sitä palloa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei sovi kaikki. Silloin pitää vaan pinnistellä ja tehdä parhaansa ja sitten se on hoidettu. En ymmärrä miksi joillekin ihmisillääe kaikki on niin vaikeaa. Ei kukaan muista sitä jos et osannut pompottaa palloa tai juosta kovaa. Ketään ei kiinnosta. Siksihän niitä asioita tehtiin että olisi voinut kehittyä. Miksi se oma kulissi on niin tärkeä ettei voi koskaan näyttää yhtäkään heikkoutta kenellekään ja siksi kaikki tehtävät pitää olla sellaisia missä varmasti pärjää? Toiset taas epäonnistuu nauraen ja ottavat rennosti. Onko kyseessä ylpeys vai liian suuret luulot itsestä vai mikä?

 

Miten sitä voisi epäonnistua nauraen ja ottaa rennosti, kun 15 muuta tyttöä, plus opettaja, suhtautuu sinuun kuin roskaan? Lapset, varsinkin yläasteella, osaavat olla julmia, he kyllä muistavat jos et osannut pompottaa palloa tai juosta yhtä lujaa. Kehittyminen lajissa

Olen käynyt koulua ne samat mitä muutkin enkä koskaan ollut luokalla tai ryhmässä jossa olisi ollut noin että yhteen suhtaudutaan kuin roskaan. Oletko siis varma että sinuun oikeasti suhtauduttiin noin, aivan jokaisen muun toimesta, vai olisko mahdollista että olisit tulkinnut asioita väärin? Kysyn, koska tiedän esim tapauksen jossa 55 vuotias mies muisteli vielä 50 vuotta myöhemmin katkerana kuinka häntä kutsuttiin spagettipääksi. Siis tuollainen ihan järjettömän lapsellinen ja jopa hassu nimi.. ja ne sanojat olivat 7 vuotiaita lapsia.. eikä 55 vuotias pääse siitä yli, vaan on edelleen vihainen 7 vuotiaille.

Lienee ollut alueellisia eroja, koska kyllä me teimme muutakin 1980-luvulta lähtien kuin pelasimme joukkuelajeja. Joukkuelajit olivat toki siitä helppoja, että kaikki pääsi samalla suorittamaan. Keihäänheittokerralla yksi teki ja muut seisoskeli odottaen. 

Tasoryhmät liikkaan ja muihin taitolajeihin olisi jees. Olisin itse nauttinut liikan lisäksi käsitöissä tasoryhmästä. Ei olisi tarvinnut hikoilla hyvien oppilaiden edessä ompelukoneen säätämisen kanssa, kun olisin muiden huonojen kanssa saatu kädestä pitäen yksinkertaisia neuvoja.

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa oppii halutessaan juoksemaan (jos ei nyt oteta vammaisia mukaan), heittämään palloa kauas, hiihtämään, uimaan jne. Pitää vain harjoitella. Mutta kuka tahansa ei pysty olemaan hyvä matematiikassa vaikka kuinka harjoittelisi. Siinä yksi ratkaiseva ero miksi liikunnassa on reilumpaa vertailla kuin vaikka matematiikassa.

Mutta kun ongelma on se ettei opeteta. Siitä vaan kylmiltään kilpailut.

Ensin opetetaan juttuja, sitten annettaisiin vaikka yksilöllisiä kotiläksyjä, mitä pitää treenata. Harjoitellaan lisää koulussa ja katsotaan miten edetty. EIkä välttämättä niitä kilpailuja lainkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa oppii halutessaan juoksemaan (jos ei nyt oteta vammaisia mukaan), heittämään palloa kauas, hiihtämään, uimaan jne. Pitää vain harjoitella. Mutta kuka tahansa ei pysty olemaan hyvä matematiikassa vaikka kuinka harjoittelisi. Siinä yksi ratkaiseva ero miksi liikunnassa on reilumpaa vertailla kuin vaikka matematiikassa.

 

 

No jaa, meidän matikan opettaja sanoi kyllä aina että matikka on periaatteessa vain sitä että harjoittelee paljon. Se on varmaan kyllä totta sekin. Jos tekee harkkatyöt ja käy läpi tehdyt virheet niin kyllähän se looginen ajattelu kehittyy.

Tiettyyn rajaan kyllä, mutta jos ei äly riitä niin se ei riitä. Liikunnassa ratkaisevat erot ovat paljon korkeammalla, eli huippu-urheilutasolla. Siihen asti jokainen pystyy harjoittelemalla hyvään/erinomaiseen suoritukseen.

Vierailija kirjoitti:

Mistä ne liikunnanopettajat palkkaa sai ? Meillä sekä tyttöjen että poikien liikunnanopettajat olivat paikalla tunnin alussa noin 3 minuuttia ja kertoivat mitä pitää tehdä. Sen jälkeen häipyivät lopuksi ajaksi. Opettajanhuoneeseen istumaan, omalla autolla ruokakauppaan tai omia asioita hoitamaan, kahvilaan, kotona käymään ..

 

Mitään joukkuepelien sääntöjä ei opetettu, mitään suoritustekniikoita ( kuulantyöntö, korkeushyppy, telinevoimistelu jne. ) ei opettaja näyttänyt eikä neuvonut. Suunnistuksessa kompassin käyttöä ei opetettu, niitä piti vain osata käyttää ! 

Olin peruskoulussa ja lukiossa v. 1977 - 1989 pienellä paikkakunnalla. 

 

 

 

Sama tilanne Espoossa 1980-luvulla. Jotenkin mystisesti olisi pitänyt osata käyttää kompassia ja karttaa, tai osata koripallon säännöt ilman, että niitä opetettiin meille kymmenvuotiaille lapsille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa oppii halutessaan juoksemaan (jos ei nyt oteta vammaisia mukaan), heittämään palloa kauas, hiihtämään, uimaan jne. Pitää vain harjoitella. Mutta kuka tahansa ei pysty olemaan hyvä matematiikassa vaikka kuinka harjoittelisi. Siinä yksi ratkaiseva ero miksi liikunnassa on reilumpaa vertailla kuin vaikka matematiikassa.

 

Kyllä peruskoulun matematiikassa voi kuka tahansa olla hyvä (jos ei oteta vammaisia mukaan), jos on vain viitseliäisyyttä ja harjoittelee. Ihan sama homma. Ei se niin vaikeaa ole. 

Samoin esimerkiksi kielissä tarvitaan alkuun pitkälti ulkoa opettelua. Kun jankkaa sanaston läpi tarpeeksi monta kertaa, niin kyllähän sä sen opit.

Minullekin jäi ikuiset traumat Harjun peruskoulun liikunnanopettajasta, joka työnsi minut vaatteet päällä suihkuun. Talvipakkasessa lähdin kotiin vaatteet vettä tippuen ja päätin, etten KOSKAAN ENÄÄ OSALLISTU LIIKUNTATUNNILLE, enkä ole osallistunut. Enkä osallistu. Ikää nyt jo 62 vuotta, mutta muisto elää. Mahtaako olla elossa tämä Kallionpää, joka sai mut ikuisesti vihaamaan ryhmäliikuntaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne jääkiekkoilijat osaavat väistää, eikä noissa otteluissa pelattu edes tosissaan, joten vähän on ehkä ongelma muualla kuin liikunnanopettajassa. Itsellä meni aika varoessa teidän paikoillaan seisojien huitomista. 

Eivät muuten osanneet väistää. Ihan pokkana vain taklattiin ja hakattiin mailalla päin näköä.

 

 

Sama sählyssä. Muistan kun oli seuraavana päivänä sääret mustelmilla. Haista vttu Roosa.

 

 

 

 

Omalta osaltani samat terveiset Sadulle, joka hakkasi sählymailalla mun isovarpaan kynnen halki (ei meillä mitään kenkiä ollut, sisäliikunnassa aina paljain jaloin).