Hei te menneiden vuosikymmenien liikunnanopettajat: miten meni niinku omasta mielestä?

Opettaja tuli jalkapallo kainalossa hiekkakentälle. Pojat riviin ja jako kahteen. Potkaisi pallon peliin ja lähti esson baariin. Tunnin loppupuolella palasi takaisin. Helppoa oli liikunnanopettajan homma eikä sitä ihan ilman tarvinnut tehdä.

Ohje: näin teet punneruksen

Lopputulos: en pysty punnertamaan sillä ranteeni ei sitä kestä, eikä ole kestänyt sitten vuoden 1998.

Naurattaa nämä iän ikuiset jos et tee näin niin olet läskipaskajuoppo. Viis siitä että jollain ei ole tietty asia sairauden tai synnynnäisen tilan vuoksi mahdollista. 68 vuotias tätini aina nauraa näille otsikoille että istuminen tapbaa. Hän on istunut pyörätuolissa 30 vuotta. Vielä ei ole siihen kuollut mutta ehkä jo heti huomenna?

Nämä tällaiset ovat syy siihen miksi terveydenhuollon ammattilaisiin ei luoteta. Jokainen etäisestikään älykäs tajuaa ettei kyykkyyn meno tai punnertaminen kerro ihmisen kunnosta yhtään mitään 😂

Ehkä nykyisin koululiikka on erilaista, mutta meidän aikaan lajit olivat hyvin perinteisiä. Ei meillä kokeiltu mitään tansseja, kuntosalilla taidettiin käydä kerran yläasteen aikana, nyrkkeilyä taisi olla kerran. Sen sijaan oli sen sata kertaa ringetteä, luistelua, jumppaa niiden pukkien ja renkaiden kanssa, jalkapalloa ja pesäpalloa molempia liki kuukausi, uintia pari hassua kertaa, suunnistusta jne.

Vierailija kirjoitti:

Ette edes tiedä minkälaista liikuntatunneilla oli talvella, ellei sijaistajana ole ollut koko kouluvuoden ajan eläkeikäinen, alkoholisoitunut entinen Tapparan pelaaja, joka ei edes tiennyt muita lajeja kuin jääkiekon olevan olemassa.

 

T: koko talvikausi pelkkää jääkiekkoa

Varmaan moni oppilaista pääsi sm-liigaan jopa änäriin pelaamaan lätkää?

YHYY YHYY 😭

Olen traumatisoitunut kun olen niin lyhyt.

Opettajan vika kun laittoi meidät pelaamaan koripalloa ala-asteella.

 Vihaan myös tiskausta ja ruoanlaittoa koska se oli pakollista köksän tunneilla.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa nyt jos vaikka matematiikkaa opetettaisiin samoilla opeilla kuin liikuntaa. Voisi olla monella myös suru puserossa. 

 

Joka tunnilla olisi kahden ryhmän välinen kilpailu, jossa kaksi parasta oppilasta valitsee vuorotellen muista itselleen tiimit. Sitten jokainen pääsee luokan edessä taululle laskemaan opettajan antamia tehtäviä. Ryhmä saa pisteitä sen verran mitä saadaan oikein. Heikoimmille buuataan kun he eivät saa laskuja oikein. Paremmat oppilaat yrittää taktikoida ettei huonoimmat pääsisi osallistumaan ollenkaan. 

 

Tai mitä mieltä olisitte tämmöisestä kertatauluharjoituksesta kolmasluokkalaisille. Oppilaat laitetaan jonoon ja opettaja kutsuu oppilaan kerrallaan vuorolla taululle laskemaan tehtävän, muu jono katsoo suoritusta. Oppilaalle annetaan kertolasku ja jos hän ei saa sitä oikein, niin hän joutuu katsomoon istumaan opettajan haukkujen saattelemana. Lopulta muu luokka istuu nolattuna katsomass

Tämä.

Muissa aineissa ei tulisi kuuloonkaan tällainen. Vai oletteko kuulleet jonkun kommentoivat vaikka kotitaloustunneilla, että "Ei sinusta Pekka mitään ruoanlaittajaa saa, niin keskity pysymään sivulla ja anna muiden hoitaa hommat. Toivottavasti saat aikuisena vaimon, joka osaa kokata." Miksi ei voisi sanoa Pekalle, että "Ruoanlaitto ei näytä olevan sinulle helppoa, mutta ei hätää. Vaikkei sinusta tulisi gourmet-kokkia, niin opit kyllä ihan varmasti tekemään syötävää makaronilaatikkoa. Tule, autan sinua."

Meillä oli yksi tyttö, joka harrasti pesistä. Niin tietysti hän sai myös opettajan kehut. Se, että me muut, huonot ihmishylkiöt edes osuimme kerran palloon ei ollut mistään kotoisin. Olisi automaattisesti pitänyt olla yhtä hyvä kuin se harrastaja. Pidän liikunnasta, mutta inhoan edelleen kaikkia joukkuelajeja.

Vierailija kirjoitti:

Ja kaiken tuon lisäksi laitettiin kaksi suosituinta ja lahjakkainta valitsemaan joukkueet.

Tämä. Aina. Muistan ikuisesti kun yhden ainoan kerran ala-asteen loppupuolella sain valita itselleni jalkapallojoukkueen ja olin itse hyökkääjä ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli todella kivaa ja koin ihan oikeaa liikunnaniloa. Itseasiassa tajusin olevani parhaimmillani hyökkääjän roolissa. Harmi vaan, että siitä eteenpäin ja sitä ennen aika ne parhaat sai valita joukkueet ja oma rooli oli seisoa suurimman osan ajasta odottelemassa suunnilleen maalitolppana. Onnistuinpa kerran tekemään oman maalinkin valtavan naurunremakan kera kun puolustuksessa sain pallon pois, mutta sepä livahtikin omaan maaliin. En pelaa mitään joukkuepelejä nykyään, vaan käyn kuntosalilla 3krt vko ja liikun yksin metsissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne jääkiekkoilijat osaavat väistää, eikä noissa otteluissa pelattu edes tosissaan, joten vähän on ehkä ongelma muualla kuin liikunnanopettajassa. Itsellä meni aika varoessa teidän paikoillaan seisojien huitomista. 

Eivät muuten osanneet väistää. Ihan pokkana vain taklattiin ja hakattiin mailalla päin näköä.

Sama sählyssä. Muistan kun oli seuraavana päivänä sääret mustelmilla. Haista vttu Roosa.

Liikunnan pilaa kilpailullisuus, ja etenkin lapsilla ja nuorilla. Itse olen oppinut pitämään liikunnasta vasta aikuisena, ja oma tytärkin oli ihan yllättynyt, kun aikuisten liikuntatunneille voi mennä ilman että pitää kilpailla ja olla hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä nykyisin koululiikka on erilaista, mutta meidän aikaan lajit olivat hyvin perinteisiä. Ei meillä kokeiltu mitään tansseja, kuntosalilla taidettiin käydä kerran yläasteen aikana, nyrkkeilyä taisi olla kerran. Sen sijaan oli sen sata kertaa ringetteä, luistelua, jumppaa niiden pukkien ja renkaiden kanssa, jalkapalloa ja pesäpalloa molempia liki kuukausi, uintia pari hassua kertaa, suunnistusta jne.

80-luvun lopussa oli näin: hiihtoa, jääkiekkoa, jalkapalloa, koripalloa,  suunnistusta, Cooperin testi kaikille,  joskus uintia. Yhden ainoan kerran oli kuntopiiri kuntosalilla, se olikin ainoa kiva liikuntatunti josta syntyi myöhemmin harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli yksi tyttö, joka harrasti pesistä. Niin tietysti hän sai myös opettajan kehut. Se, että me muut, huonot ihmishylkiöt edes osuimme kerran palloon ei ollut mistään kotoisin. Olisi automaattisesti pitänyt olla yhtä hyvä kuin se harrastaja. Pidän liikunnasta, mutta inhoan edelleen kaikkia joukkuelajeja.

Just näin. Meidän luokalla oli kaksi taitoluistelijaa ja kaksi ringeten pelaajaa. En suostu edelleenkään edes laittamaan luistimia jalkaani. Olen yli 40-vuotias.

Olet laiska.

Et liikkuisi, vaikka tunnit olisivat olleet mukavia.

Miksi liikuntatunnin pitää olla kilpailua? Eivät muutkaan aineet ole. Yhtä hyvin tunneille voisi valita lajeja, joissa ei ole joukkuetta ja pisteitä. Esim. aerobic, tanssi, pyöräily, vapaa uinti, lihaskuntoharjoittelu..

Olisipa edes joskus päässyt laskettelemaan, pelaamaan vaikka Paintballia, jollekin pitkälle metsälenkille tai opettelemaan säännöllistä kuntosalitreeniä. Yleisurheilua olisi saanut olla myös, mutta eihän sitä ollut kuin ala-asteella vuosittaisissa koulujen välisissä kisoissa

Kaikille ei sovi kaikki. Silloin pitää vaan pinnistellä ja tehdä parhaansa ja sitten se on hoidettu. En ymmärrä miksi joillekin ihmisillääe kaikki on niin vaikeaa. Ei kukaan muista sitä jos et osannut pompottaa palloa tai juosta kovaa. Ketään ei kiinnosta. Siksihän niitä asioita tehtiin että olisi voinut kehittyä. Miksi se oma kulissi on niin tärkeä ettei voi koskaan näyttää yhtäkään heikkoutta kenellekään ja siksi kaikki tehtävät pitää olla sellaisia missä varmasti pärjää? Toiset taas epäonnistuu nauraen ja ottavat rennosti. Onko kyseessä ylpeys vai liian suuret luulot itsestä vai mikä?

jep,jep...mutta me oltiin kuitenkin hoikkia ja hyväkuntoisia lapsia ja nuoria. Itse tykkäsin joukkuelajeista, varmaan joillekkin oli kauheinta se, kun ope pani 2 oppilasta valitseen joukkueet....ne viimeiset oli aina ne vähiten urheilulliset.

Yksi asia minkä vieläkin muistan, olis se ettei mitenkään otettu huomioon, autettu, tuetu, neuvottu kun kylkeen pisti. En voinut juosta, hiihtää, mitään missä syke nousi, kun heti pisti kylkeen. Harjoituksen puutetta sanottiin. Ok, miten harjoitella kun heti pistää

Se, mikä tuossa meni varmasti monella metsään, on se että liikunta ei ollut kivaa, se oli raskasta, siinä ei tullut onnistumisia ja se aiheutti stressiä. Yritettiin ehkä puusilmäisesti vetää vaan sillä samalla sapluunalla kaikille jotain, eikä suostuttu tajuamaan että osaamis- ja kuntoeroja on. Joo, tottakai opiskelijoita pitää arvottaa yhteisen taulukon mukaisesti, mutta eihän se tarkoita sitä tunteja ei voisi muokata niin että kaikki silti saisivat koulutuksesta jotain irti.

Vierailija kirjoitti:

Kaikista surullisinta minusta oli se, että liikunnanopettajat katsoivat sormien läpi rumaa käytöstä. Heistä oli ihan ok, että suositut eivät syöttäneet epäsuosituille. Yritäpä siinä sitten pelata, kun et saa palloa koskaan.

Tämä oli meilläkin. Jouduin yläasteella liikkatunneille, jossa oli luokkamme tyttöjen lisäksi rinnakkaisluokan tytöt. Rinnakkaisluokan pissikset naureskelivat meille ja kunnioitus puuttui täysin. Vielä ysin lopussakin yksi pissis kysyi, mikä mun nimi on. Ei ollut vaivautunut opettelemaan, vaikka oltiin oltu viikossa 2-3 tuntia samassa liikkaryhmässä liki 3 vuotta.

Uskon, että tuo huono liikkaryhmä vei intoni ryhmäliikuntaan pysyvästi.