Hei te menneiden vuosikymmenien liikunnanopettajat: miten meni niinku omasta mielestä?

Vierailija kirjoitti:

Ja kaiken tuon lisäksi laitettiin kaksi suosituinta ja lahjakkainta valitsemaan joukkueet.

Niin tehtiin 70-80 luvullakin, minut valittiin aina viimeisten joukossa, vaikka olin paras liikunnassa varsinkin pesäpallossa. Ei haittaa en ole sen porukan kanssa ollut tekemissä sitten peruskoulun jälkeen. Liikun edelleen kun yleisurheilin koulun jälkeen 

Yrityksestä ja osallistumisesta ei palkittu. Ainoastaan suosittiin lajeja, joita vain osa harrasti ja he saivat loistaa. Osa liikunnanopettajista ei edes puhutellut kuin seuraurheilijoita. Ainoita oikeita lajeja olivat jääkiekko, jääpallo, jalkapallo, hiihto ja yleisurheilu. Tytöillä telinevoimistelu ja aerobic. 

Hiihtokisoihin oli pakko osallistua, vaikka mikä oli. Suurimman osan pakkokisat sai vihaamaan hiihtoa jo ala-asteella.

"Tietenkin lahjakkaita ja motivoituneita oppilaita suositaan, ei siinä ole mitään ihmeellistä."

Koulussa ollaan OPISKELEMASSA ja opettajan työtä on OPETTAA. Myös liikuntaa. 

Hiihtäminen pakkasessa ja viimassa järvenjäällä oli todella epämiellyttävää ja kivuliastakin. Siitä ei jäänyt mitään hyvää itselle, en tiedä mitä siitä piti saada ja kenen mutta liikuntanumero oli aina 7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä läski aina syyn uhriutumiselle keksii. Jos on ikää sen verran että ollut ala - ja yläasteella ysärillä ja nollarilla, niin liikkunnan opettajan vikahan se tietysti vielä kolme/neikymppisenä on, ettei jaksa/kiinnosta liikkuaa vaan kykenee  ainoastaan olemaan kaikkea muuta paitsi itseään syyttävä löysä läskipaska.

 

 

Kyllä kiusaaminen jättää pitkäaikaset, jopa elinikäiset jäljet. Sen jälkeen tarvitaan paljon korvaavia, positiivisia kokemuksia jos haluaa eheytyä. 

Se ei ole kiusaamista jos joku oli sinua parempi urheilija liikuntatunneilla.

Ei muitakaan oppiaineita koulussa opeteta siten, että oletetaan kaikkien jo osaavan eikä mitään perusoppeja tarvitse antaa lähtötason mukaisesti. Liikuntaakin pitäisi konkreettisesti opettaa erityisesti niille, joilla ei ole jotain liikunnallista harrastustaustaa. Mielestäni voisi antaa myös kotiläksyjä ja esim. selkeän ohjelman lihas/aerobisen kunnon kohottamiseksi. Mikään liikunta ei ole kivaa, jos sitä joutuu heikkokuntoisena tekemään koko ajan maksimisykkeillä. Moni huonokuntoinen oppilas kokee, että on vain synnynnäisesti huono liikkumaan, vaikka kyse on vain harjoituksen puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

Ja kaiken tuon lisäksi laitettiin kaksi suosituinta ja lahjakkainta valitsemaan joukkueet.

Hyi että nuo joukkuejaot olivat suorastaan kuin psykopaatin ohjekirjasta. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä läski aina syyn uhriutumiselle keksii. Jos on ikää sen verran että ollut ala - ja yläasteella ysärillä ja nollarilla, niin liikkunnan opettajan vikahan se tietysti vielä kolme/neikymppisenä on, ettei jaksa/kiinnosta liikkuaa vaan kykenee  ainoastaan olemaan kaikkea muuta paitsi itseään syyttävä löysä läskipaska.

Oletko sinä se liikkaope joka pisti tupakaksi kun oppilaat pelas kiekkoa. 

Koululiikunta on kyllä perseestä ja varmisti, että vihaan liikuntaa koko loppu elämäni. Minulla on pari perussairautta, joidenka vuoksi kroppa ei toimi täysin toimi ihan normaalisti. Silti mun olis pitänyt opettajien mukaan pystyä samaan kuin muidenkin. 

Meillä liikuntaseurassa harrastaneet oppilaat (lue varakkaiden perheiden lapset) olivat opettajan suosikkeja liikuntatunnilla. 

He saivat aina suorittaa joukkueen valinnat. 

Joukkuepelit itsessään olivat hirveitä. Sain kerran jalkapallosta naamaan ja tämän jälkeen aina väistelin palloa automaattisesti. Opettaja ja muut oppilaat huusivat aina että älä pelkää sitä palloa, ei se sua syö :D

Hyi että, vihaan edelleen kaikenlaista joukku-eurheilua. Ainoa liikunta josta nautin on hölkkä ja kävely. Noita onneksi tulee harrastettua paljon. 

Että mitä?  Kun apstä tuli tonnikeiju niin se on koulun liikuntamaikan vika 😂

Meillä pojat pelasi joukkupelejä, juoksi ja treenasi. 

Tytöt käveli ringissä jumppasalissa tamburiinin kahtiin.

Ja sitten yhtenä päivänä oli vaan kilpailut. Syksyllä yleisurhelua, kaikkii lajeihin piti osallistua Ja mitään ei oltu opetettu tai harjoiteltu. Talvella hiihtokilpailut. 

Numeron sai sillä perusteella, mitä harrasti vapaa-ajalla

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppiset ja sitä vanhemmat ovatkin parempikuntoisia kuin nuoremmat. Erittäin iso kiitos siitä kuuluu nimenomaan liikunnanopettajille.

Olen 33. Tulin kuntoon vasta 25v paikkeilla kun löysin liikuntalajeja, joista oikeasti nautin. Siitä ei kuulu kiitoksen murustakaan koululiikunnalle.

Älytöntä ulkoistaa saamattomuutensa liikkumiseen jonkun toisen syyksi; "kyllä mä muuten urheilisin, mutta kun liikkamaikka vei liikunnan ilon kolkyt vuotta sitten". Samaa sarjaa kuin epäterveellisen mättöruon syömisen perusteleminen kiireisellä lapsiperhearjella. Eli: epäsyy.

Itselläni koululiikunta oli myös inhokkiaine. Asiaa pahensi raju koulukiusaaminen, joka oli inhottavimmillaan liikuntatunneilla. Tästä huolimatta urheilen näin keski-ikäisenäkin lähes joka päivä. Edelleenkää treenaaminen ei ole kivaa -se aiheuttaa hengästymistä, painoilla treenaaminen ihan suoraa kipua. Tulokset ovat se syy liikkumiselle. On mahtavaa, kun on terve, toimintakykyinen ja vahva kroppa. Elämänlaatu on parempaa hyväkuntoisena.

Vierailija kirjoitti:

Numeron sai sillä perusteella, mitä harrasti vapaa-ajalla

Juu meillä myös yläasteella tanssia seurassa harrastaneet tytöt saivat automaattisesti kympit liikunnasta todistukseen, vaikka lintsasivat esim. luistelusta ja seisoivat sen aikaa tupakalla läheisen kaupan takana. 

Meitä oli monta jotka yritettiin tosissaan oppia ja osallistua, mutta aina tehtiin opettajan mielestä väärin. Meni ilo liikunnasta siinä. 

Nykyään onneksi ollaan lapsille armollisempia. Omat lapset ovat nyt ala- ja yläkoulussa ja he tykkäävät koululiikunnasta. Ketään ei saa syrjiä eikä kukaan oppilaista todellakaan enää valitse joukkueita. 

Liikunnanopettajat eivät tee opetussuunnitelmaa vaan toteuttavat sitä. Ja ainakin naisena olisin nimenomaan halunnut pelata sitä koripalloa, futista ja vastaavaa sen sijaan että liikuntatunnit koostui pääasiallisesti ns. tyttöjen lajeista. Oli zumbaa, lenkkeilyä ja kaikenlaista tanssia joka ei kiinnostanut sitten yhtään. 

Mutta haluan nyt kommentoida tähän että paskoista liikuntatuntikokemuksista huolimatta olen liikunnallinen ja se johtuu siitä että vanhemmat kotona laittoi harrastamaan ja pakottivat pihalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppiset ja sitä vanhemmat ovatkin parempikuntoisia kuin nuoremmat. Erittäin iso kiitos siitä kuuluu nimenomaan liikunnanopettajille.

Minä olen päälle kolmekymppinen ja koululiikuntaa jätti traumat. Olen vasta nyt löytämässä liikunnan iloa.

 

Minulla koululiikuntatraumojen seuranneesta liikkumattomuudesta aiheutui niin pahoja terveysongelmia, että jouduin lopulta hakeutumaan lääkärille. Senkin ajan olisi voinut käyttää hyödyllisempään, mutta ei, piti koululiikunnassa saada minut vihaamaan liikkumista.

 

M39

Itselläsikö ei ole mitään vastuuta laiskuudestasi?  Aika tyhmä pitää olla kun ei edes lenkille kykene ja syyttää vaan jotain koululiikuntaa.  

Vierailija kirjoitti:

Vihasin koulu liikuntaa mutta osasin silloin ja osaan yhä käydä kuntosalilla ihan ilman koulun ohjausta.

 

Ap olet aikuinen ja vastuussa itsestäsi. Et voi syyttää aikuis iällä tekemistäsi virheistä koulu aikojen liikunnan opettajaa.

 

 

 

Tämä. Inhosin minäkin kaikkia iänikuisia pallopelejä, egoistista liikanmaikkaa ja sosiaalisia pelejä ja nokkimisjärjestyksiä. Vastuu itsestä on silti otettava ja uhriutumismentaliteetilla löytää vain itsensä tilanteesta jossa kroppa hajoaa jo kolme-nelikymppisenä liikkumattomuuden takia, siinä ei sitten vauvapalsta tai mikään muukaan paljoa lohduta

Pikkukaupungin kasvatin kokemus nollarilta:

Inhosin sitä, että liikuntalajit jakautuivat epätasaisesti. Joitakin mukavia lajeja saattoi olla 1 krt/vuosi. Sitten taas luistelua oli monta kertaa. Koko helmikuu hiihdettiin - pahimmillaan kasiluokalla 3 tuntia viikossa! Olipa todella kiva lähteä yhdeksi tunniksi hiihtämään kesken koulupäivän. Juosten edelliseltä tunnilta kamoja hakemaan ja juosten 1 km päähän järven rannalle, josta lähdettiin hiihtämään varttia myöhemmin. Myöhästymisestä aleni arvosana. Hiihdettiin matkaa ja arvosanan sai hiihtämänsä matkan perusteella. Sitten tunnin lopuksi takaisin, vartissa olisi pitänyt ehtiä koululle, käymään suihkussa ja seuraavalle tunnille. Arvata saattaa, ettei ehtinyt. Ymmärrettävästi kouluvuosien jälkeen meni toistakymmentä vuotta, ennen kuin suostuin laittamaan sukset jalkaani. Vieläkään ei tykkää hiihtämisestä, eikä se lajivalikoimaani kuulu.

Mistä ne liikunnanopettajat palkkaa sai ? Meillä sekä tyttöjen että poikien liikunnanopettajat olivat paikalla tunnin alussa noin 3 minuuttia ja kertoivat mitä pitää tehdä. Sen jälkeen häipyivät lopuksi ajaksi. Opettajanhuoneeseen istumaan, omalla autolla ruokakauppaan tai omia asioita hoitamaan, kahvilaan, kotona käymään ..

Mitään joukkuepelien sääntöjä ei opetettu, mitään suoritustekniikoita ( kuulantyöntö, korkeushyppy, telinevoimistelu jne. ) ei opettaja näyttänyt eikä neuvonut. Suunnistuksessa kompassin käyttöä ei opetettu, niitä piti vain osata käyttää ! 

Olin peruskoulussa ja lukiossa v. 1977 - 1989 pienellä paikkakunnalla.