Aikuisten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?

Suosittelisin suhtautumaan liikuntaan ja muutenkin terveellisiin elämäntapoihin vähän kuin työntekoon tai vessanpesuun. Ei se aina ole ihan superhauskaa, mutta se on vain asia, joka pitää tehdä, koska se kuuluu aikuisena olemiseen. Toki ne kalenterissa olevat treenit voi skipata siinä missä duunipalaveritkin, mutta siihen pitää sitten olla jokin oikeasti hyvä syy. "Ei huvita" tai "telkkarista tulee Temppareiden uusinnat" eivät ole sellaisia.  

Minä vertaan liikuntaa hampaiden pesuun. Se on vaan pakko tehtävä, ihan sama sattuuko huvittamaan vai ei. 

Olen liikunnallisesta perheestä. Isäni harrasti voimaurheilua kotona olevilla laitteilla ja hän aina antoi lastenkin kokeilla kaikkea. Pienimmille oli hirmu pienet painot, joita sai nostella ilman huolta siitä, että tulisi ongelmia. Isommilla oli isompia painoja. Isäni nosti meitä rekille niin, että saimme mukamaste oikeasti nostettua monia leukoja. Muistan vieläkin, kun hihkuimme ilosta. Isäni ja äitini ottivat meidät mukaan lenkille ja ulkotöihin niin, että sielläkin saimme liikkua itsemme sen verran väsyksiin, että suihkun jälkeen uni maittoi. Laskimme mäkeä, rakensimme lumiukkoja ja lumilinnoja, lumihevosia, lumilyhtyjä ja kaikkea kivaa. Lapsille oli omat pienet lapiot ja lumikolat, joilla saimme mekin tehdä lumitöitä pihalla. Lapset vain matkivat vanhempia, kun he liikkuivat. Ei se ole sen kummempaa ja vaikeampaa, vaikka olimme erittäin vilkkaita ja halusimme tehdä itse. Sen takia meillä oli kaikki välineet lasten koossa. Vanhemmat näyttävät mallia ja lapset tekevät perässä.

Vierailija kirjoitti:

Lasten liikuntaa vuosia ohjanneenna en ymmärrä mitä tarkoitetaan hippaleikistä ylivireiseksi menevällä lapsella. Kuulostaa siltä, että siellä tulkitaan nyt lasta ihan väärin. Vaikea keksiä parempaa tapaa purkaa energiaa kuin se liikkuminen. 

Liikunta on tutkimusten mukaan ADHD:n tehokkain hoitokeino, että jos sellainen epäily on, niin sitä suuremmalla syyllä lapsi liikkumaan.

Voit kysyä sitä vaikka varhaiskasvatuksen puolelta, jotka ovat tottuneet erityislapsiin. Nimittäin eivät päiväkodissakaan anna lapseni riehua miten sattuu, vaan ovat ihan minulle puhuneet lapsen ylivireydestä. Tai voit kysyä vaikka neuvolasta tai lastenpsykologilta, mitä lapsen ylivireydellä tarkoitetaan, heille on tuttu ja normaali käsite. Mutta hienoa että sinä jumppaohjaajana et koskaan ole moiseen törmännyt.

Lainaukset ei taas toimi.

Joku sanoi ettei tinkinyt omasta liikkumisesta lainkaan kun lapset olivat pieniä ja tämä on auttanut lapsen liikuntakasvatuksessa. Väitän kuitenkin, että suurin osa joutuu priorisoimaan sitä ulkona hääräilyä, pulkkailua ja muuta liikkumista oman treenin edelle. Arkiliikunta ei ole treenaamista eikä kehitä kuntoa.

Kaikki eivät myöskään halua olla pienten lasten luota paljoa pois, kun päiväkodin jälkeen on niin vähän yhteistä aikaa muutenkin. Itsellä ainakin intensiivinen treeni palasi mukaan kuvioon vasta lapsen ollessa 4v ja opittua puuhailemaan enenevissä määrin omia leikkejä ja askarteluja, jolloin koin ajan olevan kypsä äidin harrastuksiin. Nämä ovat arvokysymyksiä ja niiden pohjalta lapselle määrittyy sellaiset lapsuusmuistot mitä vanhemmat päättävät.

Lapsenhoidon intensiteetti ja kuormitus vähenee vuosi vuodelta. Ei siis ole mitään varsinaista syytä hektisen arjen keskellä moittia itseään treenin puutteesta, vaan hyväksyä tilapäinen panostus lapsen liikkumiseen. Joka nyt vaan on sitä pelkkää tallustelua ja pulkan vetoa.

Voisiko tuon yhden ADHD lapsen tapauksen jauhamisen siirtää omaan keskusteluunsa? Ei hirveästi kiinnosta jonkun yksittäisen lapsen käytösongelmat, kun tarkoitus olisi keskustella ilmiöistä. 

Vierailija kirjoitti:

Työpaikalla kuluu jo niin paljon psyykistä energiaa ettei työpäivän jälkeen (ja vielä jos elää ruuhkavuosiakin) ei jaksa lähteä enää minnekään mikä ei ole pakollista

Treeniä voi tehdä kotona, niin lihaskuntoa kuin cardiotakin. Ja vaikka olo on uupunut, treenin jälkeen olo voi olla eri.

Työttömille on ainakin isommissa kaupungeissa tarjolla erittäin edullinen ja tietyillä ehdoilla jopa ilmainen kuntosali- ja uimahallikuukausilippu. Kannattaa kysellä omasta asuinkunnasta kaikki liikuntamahdollisuudet! Työttömien liikuntaa tuetaan kyllä.

Suosittelisin ehdottomasti kaikille minunlaisille laiskoille kotitreenejä. Ohjevideoita on saatavilla runsaasti, itse käytän ihan tilattua kotitreenipalvelua nimeltään InWell. Pienillä hankinnoilla ( kahvakuula, käsipainot kuminauhoja) pääsee jo pitkälle. Minusta ei pienten lasten äitinä ole salille, en jaksa lähteä. Teen lyhyehkön kotitreenin (15-45min) muutamana päivänä viikossa, vapaapäivisin pieni lenkkeily lisäksi parina päivänä viikossa. 

Minä kyllä liikun aika paljon, vaikka BMI onkin 30 eli lihava olen. Viikottain uin, teen 2 tunnin lenkkejä (omistan aktiivisen koiran), käyn kuntosalilla, käyn ryhmäliikunnassa, pyöräilen, kun säät sallii jne. Ruoka pääasiassa ihan terveellistä kasvispainotteista, mutta myönnän, että herkkuja menee liikaa ohessa. Lapsiakin on, mutta teen 80 % työaikaa ja on osallistuva puoliso ja tukiverkkoa, joten on onneksi aikaa harrastaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten liikuntaa vuosia ohjanneenna en ymmärrä mitä tarkoitetaan hippaleikistä ylivireiseksi menevällä lapsella. Kuulostaa siltä, että siellä tulkitaan nyt lasta ihan väärin. Vaikea keksiä parempaa tapaa purkaa energiaa kuin se liikkuminen. 

Liikunta on tutkimusten mukaan ADHD:n tehokkain hoitokeino, että jos sellainen epäily on, niin sitä suuremmalla syyllä lapsi liikkumaan.

Kuulostaa myös siltä, että lapselle annetaan kaikessa periksi, jos jaksaa huutaa rattaissa, kun vanhempi juoksee tai kävelee lenkkinsä. Ensin se taapero väsytetään liikunnalla ja sitten on äidin vuoro liikkua. Lapsen kuuluu saada riehua ja purkaa energiaansa. Tai iltaisin ensin annetaan lapselle sitä huomiota ja sitten liikutaan. Minä annoin lapsen kyllä ihan vaan riehua ja sekoilla, kun tein kotijumppaa. Koti oli sillä tavalla turvallinen. Välillä lapsi yritti tehdä minun kanssa niitä li

Juu kyllä, nyt annan lapselle kaikessa periksi kun ensin kuitenkin pakotan lapsen paikalleen ja hiljaiseksi. Nyt jo naurattaa tämä, miten järjenvastaisia väitteitä ihmiset voivatkaan keksiä eivätkä itse ymmärrä väitteidensä ristiriitaa :D. Miten voin olla samaan aikaan kaikessa periksi antava aikuinen, kun saman aikaisesti kontrolloin ja pakotan lapsen olemaan hiljaa paikallaan niin että lapsi ei saa purkaa energiaansa mitenkään? Eikö nuo kaksi väitettä sulje toinen toisiaan pois?

Vierailija kirjoitti:

Lainaukset eivät tosiaan toimi. Lapsen toinen vanhempi on kotona ja raivoaa ja huutaa lapselle, koska hänen hermonsa ei kestä lapsen vireystilan säätelyä, lapsen härväämistä ja ohjaamista. Eli minä olen ja teen lapsen kanssa, koska en halua lapsen saavan osakseen jatkuvaa huutamista ja sättimistä. Olen varmaan sen sata kertaa käynyt saman keskustelun miehen kanssa siitä, että huutaminen ei auta, sättiminen ei auta, lapsen jatkuva moittiminen ei auta, mutta kun toisen pää ei kestä niin se ei kestä. 

Miksi helvetissä olet tuollaisen hullun miehen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Lainaukset ei taas toimi.

Joku sanoi ettei tinkinyt omasta liikkumisesta lainkaan kun lapset olivat pieniä ja tämä on auttanut lapsen liikuntakasvatuksessa. Väitän kuitenkin, että suurin osa joutuu priorisoimaan sitä ulkona hääräilyä, pulkkailua ja muuta liikkumista oman treenin edelle. Arkiliikunta ei ole treenaamista eikä kehitä kuntoa.

Kaikki eivät myöskään halua olla pienten lasten luota paljoa pois, kun päiväkodin jälkeen on niin vähän yhteistä aikaa muutenkin. Itsellä ainakin intensiivinen treeni palasi mukaan kuvioon vasta lapsen ollessa 4v ja opittua puuhailemaan enenevissä määrin omia leikkejä ja askarteluja, jolloin koin ajan olevan kypsä äidin harrastuksiin. Nämä ovat arvokysymyksiä ja niiden pohjalta lapselle määrittyy sellaiset lapsuusmuistot mitä vanhemmat päättävät.

Lapsenhoidon intensiteetti ja kuormitus vähenee vuosi vuodelta. Ei siis ole mitään varsinaista syytä hektisen arjen keskellä moittia itseään

Ei liikunnan, varsinkaan ruuhkavuosissa elävällä vanhemmalla, tarvitse aina olla hampaat irvessä parempia tuloksia kohti menemistä. Vähäisemmän intensiteetin arkiliikkumisen huomioiminen on usein jopa tärkeämpää. Otsikossakin puhutaan liikkumattomuudesta eikä liikunnattomuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaukset eivät tosiaan toimi. Lapsen toinen vanhempi on kotona ja raivoaa ja huutaa lapselle, koska hänen hermonsa ei kestä lapsen vireystilan säätelyä, lapsen härväämistä ja ohjaamista. Eli minä olen ja teen lapsen kanssa, koska en halua lapsen saavan osakseen jatkuvaa huutamista ja sättimistä. Olen varmaan sen sata kertaa käynyt saman keskustelun miehen kanssa siitä, että huutaminen ei auta, sättiminen ei auta, lapsen jatkuva moittiminen ei auta, mutta kun toisen pää ei kestä niin se ei kestä. 

Miksi helvetissä olet tuollaisen hullun miehen kanssa?

Kuulostaa lähinnä läheisriippuvaiselta tapaukselta. Miehestä ei ole mihinkään, mutta irtikään ei voi päästää, ettei jäisi yksin ja sama juttu lapsen kanssa. Ei osata olla hetkeäkään erossa lapsesta, koska koko identiteetti on rakennettu sen ympärille, että äiti on ainut, joka tietää mistään mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap esittelee aloituksessa vaan omia ennakkoluulojaan. 

 

Mitään tutkimustietoa hänellä ei ole, että suomalaisten liikkuminen olisi vähentynyt. 

 

No kyllä se tiettävästi pitää paikkansa. Syitä lienee monia, ja vaihtelee ikäluokittain. Ihan viime kädessä tietenkin yksilökohtaisesti.

Mutta väestötasolla : rohkenen olla samaa mieltä kuin AP.  Toi aloitus nyt on mitä on. Se on se sama aloittaja, joka hakee aina riitaa aloituksillaan. Ensin aloitus - seurataan reaktioita- vastataan itselle, eli ruokitaan epäsopua.

 

ÄLKÄÄ LÄHTEKÖ MUKAAN NOIHIN RIITELYALOITUKSIIN

Terveisin Eija 43 v / 162 cm / 126 kg 

Vierailija kirjoitti:

Itse kävelin esim eilen 21563 askelta ja olen kävellyt tässä kuussa jo kohta 100km. M40

Oot sä kova! Olet varmaan sellainen kaikille muille vastaantulijoille rageeva arkkityyppinen ärhäkkä keski-ikäinen sporttisetä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaukset eivät tosiaan toimi. Lapsen toinen vanhempi on kotona ja raivoaa ja huutaa lapselle, koska hänen hermonsa ei kestä lapsen vireystilan säätelyä, lapsen härväämistä ja ohjaamista. Eli minä olen ja teen lapsen kanssa, koska en halua lapsen saavan osakseen jatkuvaa huutamista ja sättimistä. Olen varmaan sen sata kertaa käynyt saman keskustelun miehen kanssa siitä, että huutaminen ei auta, sättiminen ei auta, lapsen jatkuva moittiminen ei auta, mutta kun toisen pää ei kestä niin se ei kestä. 

Miksi helvetissä olet tuollaisen hullun miehen kanssa?

Koska ymmärrän, ettei mies tahallaan ole tuollainen, vaan hän ei vain yksinkertaisesti ymmärrä lasta. Miehellä ei ole adhd:ta, hän ei ymmärrä ettei lapsi ole tahallaan rauhaton. Ei ymmärrä sitä, että lapsi ei ole samanlainen kuin lapset miehen edellisestä suhteesta. Ja ymmärrän ja näen sen, että mies on todella väsynyt ja hänen voimavaransa ja mentalisaatiokykynsä ei nyt riitä siihen, että ymmärtäisi lasta ja jaksaisi lapsen erilaisia tarpeita suhteessa vanhempiin lapsiin. Minä ymmärrän lasta, koska olin ihan samanlainen pienenä. Siksi käytänkin lähes kaiken vapaa-aikani lapsen kanssa ja panostan tähän ikävaiheeseen ja lapsen kehitykseen.

Vierailija kirjoitti:

Lainaukset ei taas toimi.

Joku sanoi ettei tinkinyt omasta liikkumisesta lainkaan kun lapset olivat pieniä ja tämä on auttanut lapsen liikuntakasvatuksessa. Väitän kuitenkin, että suurin osa joutuu priorisoimaan sitä ulkona hääräilyä, pulkkailua ja muuta liikkumista oman treenin edelle. Arkiliikunta ei ole treenaamista eikä kehitä kuntoa.

Kaikki eivät myöskään halua olla pienten lasten luota paljoa pois, kun päiväkodin jälkeen on niin vähän yhteistä aikaa muutenkin. Itsellä ainakin intensiivinen treeni palasi mukaan kuvioon vasta lapsen ollessa 4v ja opittua puuhailemaan enenevissä määrin omia leikkejä ja askarteluja, jolloin koin ajan olevan kypsä äidin harrastuksiin. Nämä ovat arvokysymyksiä ja niiden pohjalta lapselle määrittyy sellaiset lapsuusmuistot mitä vanhemmat päättävät.

Lapsenhoidon intensiteetti ja kuormitus vähenee vuosi vuodelta. Ei siis ole mitään varsinaista syytä hektisen arjen keskellä moittia itseään

Arkiliikunta todellakin kasvattaa kuntoa ja lisäksi auttaa painonhallinnassa. Itseasiassa arjen jatkuva aktiivisuus ja ns arki/hyötyliikunta on paljon oleellisempaa kuin pari kertaa viikossa tapahtuvat treenit (jonne mennään lisäksi useimmiten autolla tms). Monilla ongelma on se, että liikunta typistyy muutamiin sali ym treeneihin viikossa, mutta muuten arki on tosi passiivista ihan työstä lähtien, lähinnä vain istutaan/maataan ja yli 300m matkat mennään autolla/skuutilla. Ei ihme, jos painokin nousee samalla, kun syödään samanlaisia kalorimääriä kuin kilpaurheilijat yms.

Terveys ja liikuntaa edistävien palvelujen ja harrastusten matalampi verottaminen.

Perheiden tukeminen niin valtiolta kuin työnantajilta, että perheillä on aikaa harrastaa, ja varaa myös harrastaa.

E passi. Lasten harrastusten toiminnan tukeminen, vanhemmille hyvä palkka, jotta on vapaa syödä terveellisesti ja elää aky

Tiivista liikkuvaa elämää

Voisiko olla myös ADHD-epidemia osasyynä eli ovat älypuhelimella selailemassa videoita? Ei siinä oikein liikkua mieli tee kun se on epämukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaukset eivät tosiaan toimi. Lapsen toinen vanhempi on kotona ja raivoaa ja huutaa lapselle, koska hänen hermonsa ei kestä lapsen vireystilan säätelyä, lapsen härväämistä ja ohjaamista. Eli minä olen ja teen lapsen kanssa, koska en halua lapsen saavan osakseen jatkuvaa huutamista ja sättimistä. Olen varmaan sen sata kertaa käynyt saman keskustelun miehen kanssa siitä, että huutaminen ei auta, sättiminen ei auta, lapsen jatkuva moittiminen ei auta, mutta kun toisen pää ei kestä niin se ei kestä. 

Miksi helvetissä olet tuollaisen hullun miehen kanssa?

 

Kuulostaa lähinnä läheisriippuvaiselta tapaukselta. Miehestä ei ole mihinkään, mutta irtikään ei voi päästää, ettei jäisi yksin ja sama juttu lapsen kanssa. Ei osata olla hetkeäkään erossa lapsesta, koska koko identiteetti on rake

Juu kyllä, olet aivan oikeassa. Pitääkin tyrkätä tuo kolme vuotias ovesta ulos tien viereen yksinään leikkimään ja riehumaan, kun ei sen ikäinen tarvitse aikuista enää mihinkään. Osaahan se lapsi jo itsekin, pitää muistaa vain sanoa että varo autoja. Ja oppiipahan sitten jos ei muista varoitusta. Se on taivahan tosiasia, että jos lapsi tarvitsee aikuista vielä kolme vuotiaanakin, niin äidissä on vika. Identiteetti on rakentunut pelkästään äitiyden ympärille eikä äiti tajua päästää lapsestaan irti, kyllä kolme vuotias on jo riittävän vanha! Äideissä on muuten aina se vika, se on totta.