Lue keskustelun säännöt.
Terapeutti ei ymmärrä, kun yritän kompensoida lapsuuden vaillejäämiset aikuisuudessa (ja onnistuikin)
13.01.2026 |
Lisäksi hän ei lainkaan ymmärrä, miksi haluan palata 20 vuotta kestäneeseen väkivaltaan ja kaltoinkohteluun yhä uudestaan ja uudestaan.
Kyseessä siis traumaterapia, enkä mitenkään toista samoja asioita, vaan kerron aina kun mieleen muistuu joku lapsuuden/ nuoruuden uhkaava tilanne, jota en ole kertonut vielä aiemmin.
Miksi näin mahtaa suhtautua näin? (Tulen kysymään asiaa myös häneltä itseltään, joten sitä turha vastata.
Kommentit (196)
61/196
|
14.01.2026 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
^
Töissä käyn ja asuntolainaa maksan. Alkaa tosin olla maksettu jo.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen terapiasukupolven malliesimerkki. Olen kököttänyt psykoterapiassa valtaosan aikuisiästäni. Joku voisi kutsua minua toivottamaksi tapaukseksi. Luulin nimittäin pitkään, että olin terapiaprosessin päätepisteessä, nähnyt kaikki lähisukulaisteni viat ja puutteet. Kiitos vain vanhemmat, kun pilasitte elämäni.
Vasta oman keski-iän kynnyksellä tajusin, että oman henkilöhistorian ja menneisyyden pöyhiminen ja kuopsutus ovat vasta pohjatyötä. Seuraava askel oli, astua astusietämättömien vanhempieni saappaisiin. Miettiä, mitä heillä olisi kerrottavana niissä terapeutin nojatuoleissa, joihin he eivät uskalla koskaan istua. Mitä he paljastaisivat lapsuudenkodistaan, vanhempiensa parisuhteesta, aikansa kasvatuksesta, jne. Eli pelkkien omien traumojen jankkaamisen sijaan aloin myös antamaan, armoa.
En usko olevani kovin väärässä, jos totean tämän olevan ap terapeutin tavoite. Muiden epäonnistumisten listaaminen ei auta ketään. Armon antaminen muille on paras lahja, itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäätkö terapoimaan kymmeniksi vuosiksi? Saatko Kelalta rahat?
Millaisia metodeja terapeuttisi käyttää?
Dissosioitko? Sun täytyy oppia kohtaanaan se trauman kokenut lapsi, sinä olet aikuinen jonka lapsi-minä kaipaa huomiota.
En ole vielä ymmärtänyt, miten trauman kokenut sisäinen lapsi kohdataan, sillä olen se sama lapsi kaiken aikaa. En tunne mitään irrallisuutta siitä, vaan minä olen se lapsi.
Maksoin terapian itse kolmen kuukauden ajan (480€/kk). Nyt Kela maksaa puolet. Toki voin lopettaa terapian, mutta haluan käydä siinä, koska haluan käydä töissä.
Ap
Traumaterapiasta en mitään tiedä, mutta terapiassa olen istunut yhteensä vuosikymmenen ja minusta terapia ei voi onnistua, jos terapeutin kanssa joutuu olemaan varuillaan tai on syvä tunne siitä, että ei tule ymmärretyksi omana itsenään. Vasta viimeisin terapeutti on ollut minulle riittävän älykäs, empaattinen ja samalla laittanut myös vastaan ja haastanut.
Voi olla, että tuo ihminen ei osaa kertoa sinulle selkeästi miksi joku tapa käsitellä asiaa ei vie sinua eteenpäin. Onko tällä terapeutilla myös oikeasti traumaosaamista? Erikoistunut esimerkiksi niihin? Kaikki terapeutit ei osaa kaikkia asioita, mutta tuntuvat silti uskovansa niin.
Täällä et kuitenkaan todennäköisesti saa hyviä vinkkejä asiaan vaan kannustaisin puhumaan terapeutin kanssa näistä asioista. Jos tuntuu, ettet voi puhua tästä siellä, terapeutti ei välttämättä ole oikea henkilö sinulle. Jopa Kelan maksamassa terapiassa terapeuttia voi vaihtaa jos tuntuu, että yhteistyö ei kuitenkaan toimi. Kannattaa nyt kuitenkin kokeilla vielä hetki ja käydä nämä keskustelut terapeutin kanssa ja katsoa muuttuuko tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Olen terapiasukupolven malliesimerkki. Olen kököttänyt psykoterapiassa valtaosan aikuisiästäni. Joku voisi kutsua minua toivottamaksi tapaukseksi. Luulin nimittäin pitkään, että olin terapiaprosessin päätepisteessä, nähnyt kaikki lähisukulaisteni viat ja puutteet. Kiitos vain vanhemmat, kun pilasitte elämäni.
Vasta oman keski-iän kynnyksellä tajusin, että oman henkilöhistorian ja menneisyyden pöyhiminen ja kuopsutus ovat vasta pohjatyötä. Seuraava askel oli, astua astusietämättömien vanhempieni saappaisiin. Miettiä, mitä heillä olisi kerrottavana niissä terapeutin nojatuoleissa, joihin he eivät uskalla koskaan istua. Mitä he paljastaisivat lapsuudenkodistaan, vanhempiensa parisuhteesta, aikansa kasvatuksesta, jne. Eli pelkkien omien traumojen jankkaamisen sijaan aloin myös antamaan, armoa.
En usko olevani kovin väärässä, jos totean tämän olevan ap terapeutin tavoite. Muiden epäonnistumisten listaaminen ei auta ketään. Armon
En tunne ymmärrystä ihmistä kohtaan, joka hymyillen kertoo, että ^Eikös tehdä nyt sellainen pwrhesurma. Että kuollaan kaikki samalla kertaa :)^
Olen tukenut äitiäni ka yrittänyt kovasti tulla hänen rakstamakseen, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Olen miettinyt tuon vanhempieni lapsuuspuolen läpi jo ajat sitten, tehnyt sukututkimusta ja yrittänyt asettua heidän asemaansa koko elämäni. Fyysiset oireeni jatkuvat silti,
Kuten sanoin, voin periaatteessa ihan hyvin/ en tunne mitään tunnetta. Muut ihmiset ihmettelevät näkyviä oireitani silti.
Ap
Vaikka suuntauksia on erilaisia niillä pyritään siihen, että pystyy kääntämään negatiiviset oireet sellaisiksi että niiden kanssa pystyy elämään, stressinsietokyky kasvaa ja ajatusmaailma muuttuu positiivisemmaksi. Joskus oon itsekin elänyt tuollaista hetkeä, että pohtinut joka ikistä tapahtumaa irrallisena. Periaatteessa siis ymmärrän ettei ole ns hyötyä muistella kaikkia tapahtumia mistä tulee muistikuvia vaan ennemmänkin työkaluja mitä jos tilanne tuo mieleen niitä, mitä silloin voin tehdä ja onko tilanne oikeasti vaarallinen.
Tottakai vaikuttaa henkilökemia, muistan edelleen yli 10v sitten mies psyk sh oli kirjannut että "syyttää äitiään lapsuudesta" enkä koskaan enää mennyt sinne sillä aika raju ilmaisu sille että elää alkoholisoituneen äidin kanssa epävakaassa ympäristössä kun koittaa vaihtaa ajatuksia siitä että äidin alkoholin käyttö on minun syytäni kun synnyin siihen että se oli hänen oma valinta ennemmin kuin olla turvallinen omille lapsilleen. Kelan tukemankin terapeutin voi vaihtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on mysteeri miten jokaisen lyönnin ja ruman sanan, yms muisteleminen auttaa sinua asiassa eteen päin? Eikö se ole päin vastoin, jokainen muisto on taas askel taakse päin?
Vierailija kirjoitti:
Minulle on mysteeri miten jokaisen lyönnin ja ruman sanan, yms muisteleminen auttaa sinua asiassa eteen päin? Eikö se ole päin vastoin, jokainen muisto on taas askel taakse päin?
Ei jokainen lyönti jne. vaan se jokapäiväinen arvottomuuden kokemus, rakkauden ja huolenpidon puuttuminen, yksin jättäminen, eristäminen ikätovereista, puutteellinen vaatetus jne Olen tavallaan halvaantunut ja mikään ei tunnu oikein miltään. Tuijotan tuntikausia ulos näkemättä mitään.
Ei ole mitään vaihtoehtoista perustusta, jonka varaan voisin rakentaa itseni uudelleen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanoin, voin periaatteessa ihan hyvin/ en tunne mitään tunnetta. Muut ihmiset ihmettelevät näkyviä oireitani silti.
Tämä voi olla nyt yksi sellainen pointti, että et ole millään tavalla kosketuksissa tunnetasolla näihin muistoihin. Ja se on semmosta hankalaa ja vaikeaa oikeasti. Tuntuuko susta, että käyt vaan rupattelemassa siellä terapeutilla vai tuletko sieltä pois täysin uupuneena? Itsellä nimittäin ne jälkimmäiset kerrat on olleet niitä sellaisia joista on päästy eteenpäin.
Kerran erästä asiaa käsitellessä menin fyysisesti kasaan, vetäydyin sellaiseksi palloksi ja sanoin kuin lapsi, että en halua puhua siitä. Ja tunsin tavallaan itseni lapseksi joka on täysin yksin ja hädissään. Se oli todella hämmentävää ja minulla ei siis ole vastaavia traumaoireita vaan ongelmani on syömishäiriöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on mysteeri miten jokaisen lyönnin ja ruman sanan, yms muisteleminen auttaa sinua asiassa eteen päin? Eikö se ole päin vastoin, jokainen muisto on taas askel taakse päin?
Ei jokainen lyönti jne. vaan se jokapäiväinen arvottomuuden kokemus, rakkauden ja huolenpidon puuttuminen, yksin jättäminen, eristäminen ikätovereista, puutteellinen vaatetus jne Olen tavallaan halvaantunut ja mikään ei tunnu oikein miltään. Tuijotan tuntikausia ulos näkemättä mitään.
Ei ole mitään vaihtoehtoista perustusta, jonka varaan voisin rakentaa itseni uudelleen.
Ap
Ei meillä monella muullakaan ole mitään vaihtoehtoista perustusta, vaan se perustus täytyy rakentaa itse.
Vaikka minulle on tehty ikäviä asioita, ei niiden tekijöistä kukaan tulee korjaamaan minua, se on pakko tehdä itse. Minua ainakin ihan v**tuttaa, että joudun korjaamaan muiden tekemät asiat jotta voin elää eteenpäin, mutta ainut joka voi sen tehdä on sinä itse. Terapeutin rooli on tukea ja auttaa sinua löytämään se tapa miten se tehdään.
Pahoittelen, että tää on tosi abstraktia, mutta sellaista se vaan on. Ei näitä oikein konkreettisesti voi selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanoin, voin periaatteessa ihan hyvin/ en tunne mitään tunnetta. Muut ihmiset ihmettelevät näkyviä oireitani silti.
Tämä voi olla nyt yksi sellainen pointti, että et ole millään tavalla kosketuksissa tunnetasolla näihin muistoihin. Ja se on semmosta hankalaa ja vaikeaa oikeasti. Tuntuuko susta, että käyt vaan rupattelemassa siellä terapeutilla vai tuletko sieltä pois täysin uupuneena? Itsellä nimittäin ne jälkimmäiset kerrat on olleet niitä sellaisia joista on päästy eteenpäin.
Kerran erästä asiaa käsitellessä menin fyysisesti kasaan, vetäydyin sellaiseksi palloksi ja sanoin kuin lapsi, että en halua puhua siitä. Ja tunsin tavallaan itseni lapseksi joka on täysin yksin ja hädissään. Se oli todella hämmentävää ja minulla ei siis ole vastaavia traumaoireita vaan ongelmani on syömishäiriöt.
^
Juuri tuo. Näen asiat filminä, minulla on valokuvamuisti. Mutta minä en tunne mitään, vain tyhjyyttä. Voin istua kolme tuntia paikallani ulos tuijottaen - kuitenkaan mitään näkemättä. Se aika tuntuu minuutilta. Haluaisin jäädä siihen.
En itke oikeastaan koskaan. En osaa itkeä.
Ap
^
Näin se on. Minulla lapsuus tavallaan jatkuu edelleen ja odotan aikuistumista. Minusta puuttuu se aikuinen, joka voi hoivata sisäistä lasta, koska sisäinen lapsuus jatkuu koko ajan. Ymmärrän abstraktilla tasolla, mitä minulta odotetaan, en kuitenkaan tunne oikeastaan mitään tunteita juuri koskaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
^
Näin se on. Minulla lapsuus tavallaan jatkuu edelleen ja odotan aikuistumista. Minusta puuttuu se aikuinen, joka voi hoivata sisäistä lasta, koska sisäinen lapsuus jatkuu koko ajan. Ymmärrän abstraktilla tasolla, mitä minulta odotetaan, en kuitenkaan tunne oikeastaan mitään tunteita juuri koskaan.
Ap
Varo, ettet ole samanlainen vanhempi omille lapsillesi kun sinulle oltiin. Et vaikuta aivan tadapainoiselta näiden "vanhempani yrittivät tappaa minua jatkuvasti" juttujesi kanssa. Voi olla, että lapsesi joutuvat itse käymään pidempään ja intensiivisempää terapiaa kun sinä, koska heidän äitinsä ei koskaan kasvanut aikuiseksi vaan eli jatkuvasti lapsuudenharhoissaan.
Vierailija kirjoitti:
^
Näin se on. Minulla lapsuus tavallaan jatkuu edelleen ja odotan aikuistumista. Minusta puuttuu se aikuinen, joka voi hoivata sisäistä lasta, koska sisäinen lapsuus jatkuu koko ajan. Ymmärrän abstraktilla tasolla, mitä minulta odotetaan, en kuitenkaan tunne oikeastaan mitään tunteita juuri koskaan.
Ap
Aikuisillakin on erilaisia kehitysvaiheita ja suurin osa ei saavuta niitä korkeimpia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^
Näin se on. Minulla lapsuus tavallaan jatkuu edelleen ja odotan aikuistumista. Minusta puuttuu se aikuinen, joka voi hoivata sisäistä lasta, koska sisäinen lapsuus jatkuu koko ajan. Ymmärrän abstraktilla tasolla, mitä minulta odotetaan, en kuitenkaan tunne oikeastaan mitään tunteita juuri koskaan.
ApAikuisillakin on erilaisia kehitysvaiheita ja suurin osa ei saavuta niitä korkeimpia.
Höpö höpö. Tämä on juurikin sitä psykologista shittiä mitä meille tuutataan, ja osa vielä uskoo.
On niitä huonojakin terapeutteja. Itse tuhlasin sellaisen kanssa kolme vuotta kun en kehdannut lopettaa kesken.
Lähtökohtainen taipumuksemme uskoa siihen, että omaelämäkerralliset muistikuvamme ovat totta, ei ole yleensä millään lailla vahingollinen asia. Siitä, että jokaisella on oma kokemuksellinen totuutensa, ei arkielämässä useinkaan koidu ongelmia.
Tosiasiassa muistimme on erittäin häiriöherkkä järjestelmä erityisesti omaelämäkerrallisen muistin osalta. Useimmilla meistä on aiheettoman vahva usko siihen, että muistimme kuvaa menneitä tapahtumia objektiivisesti, vaikka muistikuvat eivät tallennu aivoihimme tietokoneen tiedoston kaltaisena kopiona alkuperäisistä tapahtumainkuluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^
Näin se on. Minulla lapsuus tavallaan jatkuu edelleen ja odotan aikuistumista. Minusta puuttuu se aikuinen, joka voi hoivata sisäistä lasta, koska sisäinen lapsuus jatkuu koko ajan. Ymmärrän abstraktilla tasolla, mitä minulta odotetaan, en kuitenkaan tunne oikeastaan mitään tunteita juuri koskaan.
Ap
Varo, ettet ole samanlainen vanhempi omille lapsillesi kun sinulle oltiin. Et vaikuta aivan tadapainoiselta näiden "vanhempani yrittivät tappaa minua jatkuvasti" juttujesi kanssa. Voi olla, että lapsesi joutuvat itse käymään pidempään ja intensiivisempää terapiaa kun sinä, koska heidän äitinsä ei koskaan kasvanut aikuiseksi vaan eli jatkuvasti lapsuudenharhoissaan.
Olen hyvin rauhallinen vanhempi, koska tunnen, mitä jatkuva hätä ja kuolemanpelossa kasvaminen lapselle aiheuttaa.
Toisin kuin vanhempani, minä en ole sadisti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^
Näin se on. Minulla lapsuus tavallaan jatkuu edelleen ja odotan aikuistumista. Minusta puuttuu se aikuinen, joka voi hoivata sisäistä lasta, koska sisäinen lapsuus jatkuu koko ajan. Ymmärrän abstraktilla tasolla, mitä minulta odotetaan, en kuitenkaan tunne oikeastaan mitään tunteita juuri koskaan.
Ap
Varo, ettet ole samanlainen vanhempi omille lapsillesi kun sinulle oltiin. Et vaikuta aivan tadapainoiselta näiden "vanhempani yrittivät tappaa minua jatkuvasti" juttujesi kanssa. Voi olla, että lapsesi joutuvat itse käymään pidempään ja intensiivisempää terapiaa kun sinä, koska heidän äitinsä ei koskaan kasvanut aikuiseksi vaan eli jatkuvasti lapsuudenharhoissaan.
Ei herran jumala, jos tällä ihmisellä on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
On niitä huonojakin terapeutteja. Itse tuhlasin sellaisen kanssa kolme vuotta kun en kehdannut lopettaa kesken.
Suurin osa on ns huonoja, erikoisin motiivein.