Terapeutti ei ymmärrä, kun yritän kompensoida lapsuuden vaillejäämiset aikuisuudessa (ja onnistuikin)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että käsittelet kipeitä muistoja, etkä hautaa niitä vaan syvälle.

Jos on 20v kokenut kauheuksia, niin kyllä sitä käsiteltävää riittääkin.

 

Millä tavoin yrität kompensoida niitä lapsuuden vaillejäämisiä?

Esim. Terapeutti-kirjailija Salme Blomster on kirjoittanut/puhunut vastaavasta sekä sisäisen lapsen löytämisestä (ikä, missä trauma tapahtui) ja sen hoitamisesta pala palalta, niin pääsee itse eheytymään. 

Hankin asioita, joita en saanut, kuten kauniita vaatteita, pitkät hiukset, joita äiti ei antanut minulla olla (en saanut olla kaunis).

Teini- ikää ei saanut olla, eli nyt olen hyvin kiinnostunut meikkaamiseen liittyvistä adioista. En myöskään saanut seurustella ja itsetuntonikin oli niin huono, että seurustelin ensimmäisen kerran 25-vuotiaana.

Ap

Toihan on tosi hyvä juttu, et toimit noin. Tohon tyyliin mäkin ja moni muu on tehnyt aikuisena ja se auttaa pääsemään eteenpäin.

Jos menee välillä vähän överiksi (esim. hankkii vaikka niitä kauniita vaatteita enemmän kuin tarvitsee), niin kyllä se jossain vaiheessa tasoittuu.

Jos terapeuttisi ei ymmärtä tällaista toimintaa, niin aika outoa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se haluaa että menet elämässäsi eteenpäin

Niin minäkin. Sitten kuitenkin tulee näitä dissosiatiivisia tiloja, derealisaatiokokemuksua kesken kokousten, yhtäkkiä raajat eivät toimi, kun pitäisi kävellä, jne. 

Näihin olen hakemassa apua, että olisin läsnä ja elämä iisimpää.

Ap

Johtuisiko tuo terapeuttisi tyyli edustamastaan suuntauksesta. Itse myös päädyin terapiaan dissosiaation takia. Siellä käytiin menneitä tapahtumia läpi, ja niihin tuotiin mukaan turvallinen hahmo, jonka kautta ajan myötä sisäistin sen, että olen nykyään tarpeeksi turvassa eikä tarvitse enää turvautua dissosiaatioon ym. keinoihin, jotka aiheuttavat vaikeuksia nykyhetkessä. Pointtina ei siis ollut vain puhua tapahtumista, vaan rakentaa samalla sisäistä turvallisuutta.

Olen käynyt useamman ammattilaisten luona, ja suurimmalla osalla tuntui olevan tavoitteena saada minut mahdollisimman nopeasti "takaisin elämään". Mutta kun mitään elämää ei ollut koskaan ollutkaan, ainakaan sellaista, jota olisin halunnut elää. Oli tarve oppia keinoja, joilla eletään/ylipäänsä halutaan ja kyetään olla mukana elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monta vuotta olet asiaa käsitellyt?

Puoli vuotta.

Ap

Voisiko olla niin, että traumaterapian näkökulmasta on vielä liian varhaista käsitellä traumakokemuksia yksityiskohtaisesti, jos oireiluasi ei ole vielä saatu terapian tässä vaiheessa vakautettua? Käsittääkseni tuossa suuntauksessa rakennetaan ensin keinoja säädellä oireilua ylläpitävää yli- ja alivireyttä. Sitten vasta edetään itse kokemusten läpikäymiseen, kun pystyt turvallisesti niistä aina irroittautumaan. Hyvä, kun aiot ottaa puheeksi ja kysyä.

Mä olen huomannut useamman terapeutin kohdalla sen, että he muuttuvat levottomiksi, kun alan puhua menneisyyden tapahtumista. Uskon sen johtuvan siitä, että he yrittävät arvioida, kävelenkö sieltä suoraan bussin alle. Tavallaan ymmärrettävää. Ovat kovin varovaisia sen suhteen, kuinka pian/millä tahdilla voi menneisyyden kakkatunkiota alkaa kaivella, etenkin jos taustalla on jo im-yrityksiä. 

Tota en kyllä tajua, mitä vikaa siinä voisi muka olla, että paikkailee lapsuuden vaillejäämisiä aikuisena. Siihenhän yleensä kannustetaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monta vuotta olet asiaa käsitellyt?

 

Olisiko aika suunnata tulevaan. Ikävä tilanne, mutta onneksi se on loppu nyt. Koita vahvistaa itseäsi ja päästää menneisyyden pahasta irti.

 

Itse pystyin sen tekemään vasta, kun kehoni puutokset oli paikattu.

?

Nimenomaan jos ymmärrät jonkun asian johtuvan jostain, niin sun pitää löytää keinot ratkaista asia eikä jäädä vellomaan siihen . Mitä sä luulet siitä hyötyväsi, että jankkaat samaa traumaa aamusta iltaan ja illasta aamuun?

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä terapeuttisi kanssa. Miksi sitten käyt siellä, jos luulet itse tietäväsi paremmin?

No eihän terapiasuhde ole sellainen, missä tarapeutti on jotenkin ylempänä ja "tietää paremmin". Vaan ymmärtääkseni on tarkoitus hänen kanssaan, tuellaan ja vuorovaikutuksessa itse saada käsiteltyä niitä omia asioitaan / kohentaa elämäänsä / löytää ratkaisuja. (Terapeuttihan itsekin voi käydä terapiassa aivan hyvin jollain toisella terapeutilla.)

Ap:n kannattaa varmasti ottaa asia puheeksi terapeutin kanssa. Onko terapeutilla traumaterapian lisäksi jokin muukin terapiasuuntaus, mitä hän edustaa? Ehkä vastaus hänen lähstymistapaansa voi löytyä sieltäkin. Toki tarapeuteilla voi olla aika erilainen ote ja lähestymistapa muutenkin.  Ei terapeutin kanssa aina niin natsaa yhteen, silloin voi olla ehkä parempi vaihtaakin terapeuttia sellaiseen, jonka kanssa yhteistyö sujuu jouhevammin ja paremmassa yhteisymmärryksessä, ja mahdolliset tavoitteet ja lähetymistapa ovat enemmän samassa linjassa. Tai ehkä ap:n terapeutti koittaa herätellä katsomaan asioita ja omaa tilannetta nyt jostain vähän toisestakin näkökulmasta? En tiedä.

Jotkut terapiasuuntaukset ilmeisesti esimerkiksi keskittyvät enemmän vaikkapa konkreettisiin käytännön keinoihin nykyhetkessä, ja ratkaisujen löytömiseen, kuin niin pitkän kaavan kautta keskittyä ja käydä läpi mennyttä tms. Ja kuten jo mainittu, niin terapiasuuntauksen lisäksi voi iso merkitys olla ihan muullakin henkilökohtaisella otteella ja joku muu samankin suuntauksen terapeutti voi olla itselle sopivampi.

Mutta ehkä asia selviää terapeutin kanssa juttelemalla, ja hänen kanssaan voidaan jatkaa sitten terapiaa taas hyvässä yhteisymmärryksessä. Jos kovin takkuaa eikä yhteistä säveltä tahdo löytyä, niin ehkä kannatta sitten kokeilla jotakuta toista terapeuttia.

Onhan se myös niinkin, että traumaattisten tapahtumien uudelleen ja uudelleen läpikäyminen myös voi voimistaa tätä traumaattista muistijälkeä. Ehkä terapeutti koittaa ohjata pois vaikka tällaiselta tieltä ja tuoda muutakin lähestymistapaa mukaan? Ihan yksi veikkaus vain muiden joukossa, en ole ammattiainen.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan jos ymmärrät jonkun asian johtuvan jostain, niin sun pitää löytää keinot ratkaista asia eikä jäädä vellomaan siihen . Mitä sä luulet siitä hyötyväsi, että jankkaat samaa traumaa aamusta iltaan ja illasta aamuun?

Kyse ei ole pelkästä älyllisestä ymmärtämisestä, vaan turvallisen ja välittävän läsnäolon puutteesta. Sitä ei pelkällä ymmärryksellä korjata/"ratkaista".

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan jos ymmärrät jonkun asian johtuvan jostain, niin sun pitää löytää keinot ratkaista asia eikä jäädä vellomaan siihen . Mitä sä luulet siitä hyötyväsi, että jankkaat samaa traumaa aamusta iltaan ja illasta aamuun?

Sulla on vähän ikävä asenne. Traumoista ei välttämättä ole niin helppo vain päästä eteenpäin. Joskus se voi vaatia pitkällistäkin käsittelyä ja läpikäymistä, jotta solmukohdasta tai lamaannuksesta, ehkä luupista tai takaumista tms, voi päästä eteenpäin. Riippuu tapauksesta. Siksi siellä terapiassa usein ollaankin, kun on syystä jos toisesta vaikea päästä eteenpäin tai voimavratkin on usein vähissä.

Jotenkin erikoinen syyllisltävä asenne siitä, ettei pääse paremmin ja nopeammin eteenpäin. 

Milloin traumaterapiastakin tuli jokin paineistettu suoritus? Sellainen asenne tuskin paljoakaan auttaa.

^

 

Mulla on ongelmana se, ettei lapsuudestani löydy yhtäkään turvallista hahmoa tai hyvää ajanjaksoa. 

Vanhempani olivat ulkoisesti menestyneitä ja loivat kansainvälisestikin merkittävää uraa, mutta kotielämässä he yrittivät tappaa minut. Aiheuttivat fyysistä kipua, henkistä kipua ja pelkoa. Öisin ei saanut nukkua, jatkuva tapetuksi tulemisen uhka 24/7.  Kenellekään ei saanut kertoa, eikä kukaan olisi uskonutkaan. Alkoholia eivät käyttäneet.

Lisäksi minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Kukaan ei puuttunut, koska opettajat olivat vanhempiini nähden todella matalasti koulutettuja ha pienituloisia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan jos ymmärrät jonkun asian johtuvan jostain, niin sun pitää löytää keinot ratkaista asia eikä jäädä vellomaan siihen . Mitä sä luulet siitä hyötyväsi, että jankkaat samaa traumaa aamusta iltaan ja illasta aamuun?

Luten aloituksessa jo kerroin, en jankkaa samaa traumaa vaan kerron eri traumatilanteista, eri ihmisten kanssa 3-vuotiaasta 41-vuotiaaseen minään saakka. Hyvin monenlaisia tapahtumia. Minun täytyy saada kertoa ne.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkä terapeuttisi mielestä ne asiat eivät olleet niin kovin dramaattisia ja traumatisoivia?

Omat, korkeasti koulutetut vanhempani yrittivät tappaa minut lukuisia kertoja koko lapsuuteni ajan.  Öisin ei annettu nukkua. Kenellekään ei saanut kertoa, ja silloin  ainakin tulisi tapetuksi. Kukaan ei uskonut perheessämme mitään negatiivista, koska vanhempani olivat ulospäin niin miellyttäviä ja menestyneitä.

Lisäksi minua kiusattiin koulussa koko peruskoulun ajan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan jos ymmärrät jonkun asian johtuvan jostain, niin sun pitää löytää keinot ratkaista asia eikä jäädä vellomaan siihen . Mitä sä luulet siitä hyötyväsi, että jankkaat samaa traumaa aamusta iltaan ja illasta aamuun?

Luten aloituksessa jo kerroin, en jankkaa samaa traumaa vaan kerron eri traumatilanteista, eri ihmisten kanssa 3-vuotiaasta 41-vuotiaaseen minään saakka. Hyvin monenlaisia tapahtumia. Minun täytyy saada kertoa ne.

Ap

ja mitä sitten tapahtuu kun saat kerrottua ne? Voitko lopulta sen jälkeen vaatia itseltäsi jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan jos ymmärrät jonkun asian johtuvan jostain, niin sun pitää löytää keinot ratkaista asia eikä jäädä vellomaan siihen . Mitä sä luulet siitä hyötyväsi, että jankkaat samaa traumaa aamusta iltaan ja illasta aamuun?

Luten aloituksessa jo kerroin, en jankkaa samaa traumaa vaan kerron eri traumatilanteista, eri ihmisten kanssa 3-vuotiaasta 41-vuotiaaseen minään saakka. Hyvin monenlaisia tapahtumia. Minun täytyy saada kertoa ne.

Ap

Voisi olla ehkä hyvä kertoa tälle terapeutille tästä voimakkaasta tarpeestasi saada kertoa ja puhua näistä kaikista tapahtumista. Katso mitä terapeutti siihen vastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan jos ymmärrät jonkun asian johtuvan jostain, niin sun pitää löytää keinot ratkaista asia eikä jäädä vellomaan siihen . Mitä sä luulet siitä hyötyväsi, että jankkaat samaa traumaa aamusta iltaan ja illasta aamuun?

 

Sulla on vähän ikävä asenne. Traumoista ei välttämättä ole niin helppo vain päästä eteenpäin. Joskus se voi vaatia pitkällistäkin käsittelyä ja läpikäymistä, jotta solmukohdasta tai lamaannuksesta, ehkä luupista tai takaumista tms, voi päästä eteenpäin. Riippuu tapauksesta. Siksi siellä terapiassa usein ollaankin, kun on syystä jos toisesta vaikea päästä eteenpäin tai voimavratkin on usein vähissä.

Jotenkin erikoinen syyllisltävä asenne siitä, ettei pääse paremmin ja nopeammin eteenpäin. 

Milloin traumaterapiastakin tuli jokin paineistettu suoritus? Sellainen asenne tuskin paljoakaan auttaa.

Ei ole pelkästä asenteesta kyse, vaan tämähän on jo nykyään tiedossa, että individualistinen liian pitkälti oman navan ympärillä pyörivä länsimaalainen suuntaus lisää pahoinvointia. Opiskele uusinta tietoa sinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan jos ymmärrät jonkun asian johtuvan jostain, niin sun pitää löytää keinot ratkaista asia eikä jäädä vellomaan siihen . Mitä sä luulet siitä hyötyväsi, että jankkaat samaa traumaa aamusta iltaan ja illasta aamuun?

Luten aloituksessa jo kerroin, en jankkaa samaa traumaa vaan kerron eri traumatilanteista, eri ihmisten kanssa 3-vuotiaasta 41-vuotiaaseen minään saakka. Hyvin monenlaisia tapahtumia. Minun täytyy saada kertoa ne.

Ap

ja mitä sitten tapahtuu kun saat kerrottua ne? Voitko lopulta sen jälkeen vaatia itseltäsi jotain?

 

Mitä minä itseltäni vielä voisin vaatia? Olen työelämässä, maisterintutkinto, omistusasunto, aviopuoliso, lapsia.

Ja sitten minulla on tämä persoonallisuuden eri osien täysi irrallisuus, dissosiastio, derealisaatiokokemukset ja pelkotilat.

Ap

"Ei ole pelkästä asenteesta kyse, vaan tämähän on jo nykyään tiedossa, että individualistinen liian pitkälti oman navan ympärillä pyörivä länsimaalainen suuntaus lisää pahoinvointia. Opiskele uusinta tietoa sinäkin."

Kenenhän pahoinvointia se lisää, että ap saa tarvitsemansa. Huolehdi sinä vain omista asioista.

Kuulostaa epäuskottavalta, että apn vanhemmat yrittivät tappaa apn useita kertoja siinä onnistumatta. Apn henkinen tila on nyt varmaan sellainen, ettei terapeutti voi lähteä kaikkia harhoja tukemaan. Luultavasti allianssissa on tähtäys johonkin paljon korjaavampaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan jos ymmärrät jonkun asian johtuvan jostain, niin sun pitää löytää keinot ratkaista asia eikä jäädä vellomaan siihen . Mitä sä luulet siitä hyötyväsi, että jankkaat samaa traumaa aamusta iltaan ja illasta aamuun?

Luten aloituksessa jo kerroin, en jankkaa samaa traumaa vaan kerron eri traumatilanteista, eri ihmisten kanssa 3-vuotiaasta 41-vuotiaaseen minään saakka. Hyvin monenlaisia tapahtumia. Minun täytyy saada kertoa ne.

Ap

 

Voisi olla ehkä hyvä kertoa tälle terapeutille tästä voimakkaasta tarpeestasi saada kertoa ja puhua näistä kaikista tapahtumista. Katso mitä terapeutti siihen vastaa. 

En oel Ap, mutta siis mikä sinua vaivaa?? Teaumaterapian idea on käydä läpi trauman aiheuttaneita kokemuksia. Oletko jotenkin vajaa? 

Ap, jos tämä terapiasuunta tai terapeutti ei ole hyvä, suosittelen vaihtamaan. Olen monilta tutuilta kuullut juttuja terapeuteista jotka ovat kuulostaneet omaan korvaan aika epäpäteviltä. Onneksi omalle kohdalle sattui hyvä psykoterapeutti. Psykodynaaminen suuntaus oli itselle hyvä: siellä pointti juuri on että potilas kertoo mielessään olevista ajatuksista ja terapeutti kuuntelee ja ohjaa vain kevyesti: idea on siinä että itse oivallat asioita. Silloin hoito on tehokasta ja tunneälykkyys kehittyy.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa epäuskottavalta, että apn vanhemmat yrittivät tappaa apn useita kertoja siinä onnistumatta. Apn henkinen tila on nyt varmaan sellainen, ettei terapeutti voi lähteä kaikkia harhoja tukemaan. Luultavasti allianssissa on tähtäys johonkin paljon korjaavampaan.

Uhalaiksia polttaa perhe, tappaa lapset muutoin, räjäyttää koti yöllä yms. Tällaista se oli joka viikko. Ei ole pakko uskoa.

Isäni sai 50-vuotiaana kenkää työpaikastaan persoonallisuushäiriönsä aiheuttaman sekasorron takia.

Ap