Lue keskustelun säännöt.
Mitä vastaat tuttavalle, joka kertoo sairastavansa parantumatonta syöpää?
Kommentit (149)
Itse sairastuin rintasyöpään n. 15-vuotta sitten. Ja eräs nainen alkoi puhumaan siinä vieressäni, että miten iso syöpä hänellä on ja kysyi minulta, että kuinka iso syöpä minulla? Sanoin vain, että oli 6mm kasvain. Kun tuli toinen nainen kolmanneksi, että hänellä paha rintasyöpä, niin jättivät minut pois täysin ulkopuolelle, kun heillä paljon enemmän yhteistä puhuttavaa, eli mitä isompi syöpä, niin sillä voi myös alistaa toisia, että sullahan nyt niin pieni ym. En ymmärrä tämänkaltaista käytöstä lainkaan toisilta, jos itsellä ollut syöpä, niin olen sitten ns. huonompi ihminen?!
Ilmeisesti hakivat ja olivat vertaistuen tarpeessa, se on ymmärrettävää. Ei se syöpäkään kaikilla samanlainen ole vaikka syöpä onkin.
Olisin toki tukenut heitä, mutta vertaistukea toisilta, kun itse jäät ulkopuolelle? Entä jos vastaan olisi tullut heille vaikka se ihminen, että syöpä levinnyt koko kehoon? Näitä on toki moneen junaan, mutta eikö kaikille pidä antaa lohtua ja tukea syövän suuruudesta riippumatta. On todella typerää, että jos on samanlainen syöpä, niin saa mukamas sitä vertaistukea, kun tältä toiselta naiselta oli siis rinta leikattu, mutta tällä valittajalla oli vain 1 cm syöpä kasvain. Mitä vertaistukea se on, että kun vain toisella menee huonommin, niin saat heti lohtua? Jos vähäisempi syöpä, niin et saa lohtua lainkaan itsellesi ja pärjäät ilman keskustelua lainkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Annan tilinumeroni minne voi laittaa mahdollisen perinnön.
Ooksä jarna?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumalan siunausta, Hän kutsuu sinut nyt takaisin, taivaassa on hyvä olla.
Kaikilla ei ole jumalaa. Älä siis tuputa omaasi.
Tai Jumalahan kaikilla on, mutta taivaaseen ei kuka vain pääsekään.
Tunnustelisin miten ihminen itse haluaa asiasta keskustella.
Esimerkiksi oma äitini ei missään vaiheessa uskonut kuolevansa syöpäänsä, vaikka jo diagnoosista lähtien oli selvää että elinaika lasketaan viikoissa tai kuukausissa. Siinä vaiheessa kun päätyi saattohoito-osastolle, ei enää ollut keskustelukunnossa, lähinnä nukkui vahvasti lääkittynä.
Hänelle olisi ollut tosi paha ruveta ottamaan osaa tai keskustelemaan kuolemasta väkisin, koska selvästi ei pystynyt asiaa hyväksymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sanoisi mitään, halaisin jos olisi niin läheinen.
Just joo. Eihän ihmiselle tarvitse sanoa mitään.
Joskus vain läsnäolo riittää.
Vierailija kirjoitti:
Minä sairastan parantumatonta syöpää, ja minulle on toivotettu pikaista paranemista. Yksi akka sanoi etten kuole jos päätän olla kuolematta. Toinen sanoi että varmasti keksitään jokin hoitokeino. Kolmas käski kokeilla ivermektiiniä, neljäs kannabista. Vttu kun ihmiset ovat idiootteja.
Siksi joskus vain vaikeneminen on kultaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sairastan parantumatonta syöpää, ja minulle on toivotettu pikaista paranemista. Yksi akka sanoi etten kuole jos päätän olla kuolematta. Toinen sanoi että varmasti keksitään jokin hoitokeino. Kolmas käski kokeilla ivermektiiniä, neljäs kannabista. Vttu kun ihmiset ovat idiootteja.
Jokainen näistä tarkoitti silti hyvää. Itse en sanoisi mitään, koska ihan kaikesta voi pahoittaa mielensä.
Pahoittaisitko itse?
Ja jos minä olisin tuttavasi (tai ystäväsi, tai siskosi, tai äitisi, tai tyttäresi) ja kertoisin sinulle että sairastan parantumatonta syöpää, niin sinä et sanoisi mitään?
Kyllä noin läheisen parantumaton sairaus saisi minut sanattomaksi. T. Äiti, vaimo, mummu, sisko, tytär
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lohduttaisin että krematoriossa ei tarvitse palella niin paljon kuin näillä pakkasilla.
Sinäkin ansaitset parantumattoman syövän ja kaikki paskat sanat. Palataan sitten asiaan.
Miksi otit itseesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä siihen voisi sanoa, jäähyväiset, muistella mitä hyvää ollut kohdatessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut vakavan syövän. En odottanut vierailta mitään sanomisia, minusta oli mukava kun tutut kävivät katsomassa. Siinä juteltiin niitä näitä, arkisia asioita. Jotkut kävijät tuntuivat arastelevan tilannetta. Ehkä kyseessä oli jonkinlainen pelko syövän osumisesta omalle kohdalle, kun nykyään taitaa melkein joka neljäs sairastua siihen jossain vaiheessa.
Jatkossa varmaan vielä enemmän liikkumattomuuden, punkeroitumisen ja huonojen ruokailutottumusten takia. Monia syöpiä osataan kuitenkin jo hoitaa.
Kyse on enemmänkin siitä, että ei uskalla sanoa mitään, kun kaikki mahdollinen on joidenkin mielestä asiatonta, turhaa, vähättelevää tai loukkaavaa.
Voit aloittaa miettimällä mitä sinä itse haluaisit kuulla.
Vaikka kuin miettisit valmiiksi, totuuden hetkellä asia on toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että hei sitten. Kiitos jos kiitetävää, hauku jos haukuttavaa. Joskus kuolinsairaus onkin helpotus- ei tarvitse itse nopeuttaa. Jos kurja elämä, niin tuohan on suuri apu.
Mutta ihan vaan hei sitten, hyvää matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sanoisi mitään, halaisin jos olisi niin läheinen.
Ei-halausläheinen ihminen sanoo sinulle, että hänellä on parantumaton syöpä ja sinä et sano siihen mitään?
Mummuni sairastui syöpään, itkin. Tätini mies sairastui syöpään, itkin. Kun he menehtyivät, itkin. Tätini kaipasi lohtua halauksin, ei sanoja. Ennen kaikkea tätini kaipasi hyvää kuuntelijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse sairastuin rintasyöpään n. 15-vuotta sitten. Ja eräs nainen alkoi puhumaan siinä vieressäni, että miten iso syöpä hänellä on ja kysyi minulta, että kuinka iso syöpä minulla? Sanoin vain, että oli 6mm kasvain. Kun tuli toinen nainen kolmanneksi, että hänellä paha rintasyöpä, niin jättivät minut pois täysin ulkopuolelle, kun heillä paljon enemmän yhteistä puhuttavaa, eli mitä isompi syöpä, niin sillä voi myös alistaa toisia, että sullahan nyt niin pieni ym. En ymmärrä tämänkaltaista käytöstä lainkaan toisilta, jos itsellä ollut syöpä, niin olen sitten ns. huonompi ihminen?!
Ilmeisesti hakivat ja olivat vertaistuen tarpeessa, se on ymmärrettävää. Ei se syöpäkään kaikilla samanlainen ole vaikka syöpä onkin.
Olisin toki tukenut heitä, mutta vertaistukea toisilta, kun itse jäät ulkopuolelle? Entä jos vastaan olisi tullut heille vaikka se ih
Ei se sairastuminen useinkaan muuta ikävää luonnetta sen jalommaksi, usein päinvastoin. Kärsimys harvemmin ketään jalostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumalan siunausta, Hän kutsuu sinut nyt takaisin, taivaassa on hyvä olla.
Kaikilla ei ole jumalaa. Älä siis tuputa omaasi.
Tai Jumalahan kaikilla on, mutta taivaaseen ei kuka vain pääsekään.
Monttuun pääsee kaikki!
Joskus ihmisillä on tarve avautua tuttavilleenkin. Vaimo työskentelee lähikaupassa ja useampikin vakavasti sairastunut asiakas on hänelle avautunut.
En varmaan osaisi sanoa mitään, koska näemmä kaikki mitä sanoo on väärin. Varmaan sen takia osa porukasta häipyy.
Kaikki me poistumme täältä tavalla tai toisella. Voimia sinulle ehdit elää ja nähdä elämää. Nyt on sinun vuoro poistua näyttämöltä. Seuraan sinua mutta vielä ei ole minun vuoroni. Mutta me kohtaamme uudestaan jotta voimme jatkaa matkaa jälleen yhdessä muistellen elomme eri kohtauksia ja käännekohtia.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki me poistumme täältä tavalla tai toisella. Voimia sinulle ehdit elää ja nähdä elämää. Nyt on sinun vuoro poistua näyttämöltä. Seuraan sinua mutta vielä ei ole minun vuoroni. Mutta me kohtaamme uudestaan jotta voimme jatkaa matkaa jälleen yhdessä muistellen elomme eri kohtauksia ja käännekohtia.
Kun tuon litanian sanot, kuulija ei muista sanaakaan. Viisaampi olla hiljaa. Kun poikamme menehtyi, läheiset naapurit halasivat ja itkivät sanaakaan sanomatta. Oli kaunein ele, jonka saimme osaksemme.
Oikeestiko te tuttavalle tarjoatte apua? Siis tositarkoituksella? Itse miellän tuttavan henkilöksi, jonka kanssa en ole tekemisissä ja jonka yhteistietoja minulla ei ole. Satunnaisesti ja sattumalta näen tuttavia. Olen varmaan hirveä ihminen, mutta juttelisin vain sen kohtaamisen hetkellä. Toki se varmasti mielessä pysyisi. Aika moni kyllä täällä kertoo ystävien reaktioista, eikös se ole vähän eri tilanne?