Narsistinen itsekkyys hälyyttävästi lisääntynyt. "Löysin itseni uudelleen" jne Linkki

Vierailija kirjoitti:

Keltikangas-Järvinen on siinä iässä, jossa kaikki oli ennen paremmin. Aika on auttamatta ajanut hänen ohitseen vaikka vielä työelämässä ollessaan olikin varsin fiksu ajattelija.

Sille on tullut Esko Valtaoja -syndrooma. Valtaoja oli loistava oman tieteenalansa popularisoija. Sitten se alkoi kuvitella olevansa kosminen yleisnero, joka tietää kaikesta kaiken paremmin. 

Keltikangaskin on alkanut yhä enenevässä määrin esittää mielipiteitään  samoilla äänenpainoilla kuin ennen psykologian tutkimustietoa. Luulen, että se ei enää itsekään oikein erota niitä toisistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Keltinkangas toteaa, ettei itseään tarvitse rakastaa, jotta voisi rakastaa muita. Totta tämäkin, mutta terveellä itsetunnolla varustettu ihminen kykenee vastavuoroiseen suhteeseen. Narsistien "rakkaus" on yleensä kaikkea muuta kuin tervettä. Jos haluaa voida suhteessa hyvin, kannattaa valita tervepäinen kumppani. Ja tervepäisyyteen kuuluu itsensä rakastaminen edes sen verran, että osaa sanoa mitä tarvitsee. 

Tämä! Läheisriippuvaiset piilonarsistit ovat usein parisuhteissa ylimiellyttäviä tossuja tai kynnysmattoja ulospäin. 

Esittävät epärehellisesti ja valheellisesti jotain muuta kuin ovat. 

Eivät pysty sanomaan mitä oikeasti tuntevat ja tarvitsevat hylkäämisen pelkonsa vuoksi. 

Kuitenkin samaan aikaan keräävät pään sisällään patoutunutta vihaa asiasta täysin tietämätöntä kumppaniaan kohtaan kunnes lopulta ns pannu räjähtää heillä ja he aloittavat jopa sadistisen ja narsistisen henkisen väkivallan asiaan täysin syytöntä kumppaniaan kohtaan. 

Tämä väkivalta sitten naamioidaan itsensä löytämiseksi.

Kun saavat sitten ulkopuolelta kritiikkiä toiminnastaan niin uhriutuvat ja kääntävät syyttävän sormen itsestä poispäin.

Vierailija kirjoitti:

yksi narsistisen vallankäytön perustekniikoista on viedä ihmiseltä luottamus itseensä. Ajatus on jäänyt pyörimään 

"Ehkä siksi kaikkein radikaaleinta ei olekaan tunnistaa narsistisia käytösmalleja muissa, vaan opetella palauttamaan se, mikä vietiin jo kauan sitten: luottamus omaan kokemukseen, rajaan ja itseen."

Eikö tuo ole ihan synkassa sen kanssa, mitä Keltikangas-Järvinen sanoi ainakin Hesarin haastattelussaan. Kun vanhemmat asettavat liian pienet lapset valinnan eteen, sellaisen valinnan jota lapsi ei voi tehdä kun ei tiedä vielä ns. mistään mitään, niin se on omanlaistaan rajattomuutta. Eihän lapsi voi luottaa itseensäkään, jos hän ei voi luottaa siihen, että vanhemmat päättävät hänen puolestaan asioista, joista hän ei osaa itse päättää. Pohdiskelen tätä sen perusteella, mitä olen aikoinani Keltikangas-Järvisen mm. temperamenttia ja pienen lapsen psykologiaa käsittelevistä kirjoista lukenut. 

Lapsi ja nuori tarvitsee ne rajat, koska hän on muuten täysin heitteillä. Eihän heitteillä ollessa, jos mennään vain mielitekojen mukaan (kuten pieni lapsi ja nuori impulssikontrolloimattomuudessaan ja oikeasti myös valtaosa aikuisistakin, jos heille/meille vain annetaan mahdollisuus, tekee poikkeuksetta), pysty rakentamaan minkäänlaista itseluottamusta. Itseluottamuksen täytyy perustua faktoihin: minä osaan tämän. Ja osaamista edeltää helkkarinmoinen harjoittelu, siis oikeaa osaamista, ei vain sitä tunnetta tai väitettä, että osaa jotain. Ja tämän osaamisen/osaamattomuuden (ja siitä kumpuavan samanaikaisen itseluottamuksen puutteen ja liiallisen itseluottamuksen) kanssa koko tämä valtio painiskelee nyt tällä hetkellä. Koulussa ei vaadita enää ilmeisesti juurikaan mitään, armovitosilla läpi, lukioon menee (ilmeisesti liiallisella itseluottamuksella ja/tai liian inflatoituneilla peruskoulun päättötodistusten numeroilla) nuoria, jotka eivät syystä tai toisesta pysty vetämään lukiota läpi, siellä vietetään neljä vuotta ja uusitaan yo-kokeita toistuvasti. Sitten jo korkeakoulussakin tarvitaan erilaisia tukimuotoja, ja yliopisto-opiskelijat uupuvat hälyttävässä määrin. Samaan aikaan vaatimustasoa pitää laskea peruskoulun alaluokilta aina tohtorinkoulutukseen asti. 

Niin moni asia on pielessä, ja jos asiaa tarkastelee nyt näiden Keltikangas-Järvisen lausumien perusteella, ja tuon edeltävän kommentin lisäyksin, niin tuo itseluottamus (joko liiallinen) tai sen puute aiheutuu tuosta lapsuuden ja nuoruuden rajattomuudesta. Jos ei ole rajoja, jos ei tiedä, missä itse on ja mitä lopultakin on, niin ei ihminen voi voida hyvin. 

Mitä tulee "järjestelmään sopeutumiseen", niin vähän kärjistäen voisi todeta, että pitää ensiksi oppia se järjestelmä ennen kuin sitä voi lähteä haastamaan ja/tai kehittämään paremmaksi - tai edes riuhtoa itsensä siitä järjestelmästä pois. Nythän tuotakaan ei pahimmillaan tapahdu, jos "kaikki käy" ja "tee mitä huvittaa" on ohjenuora kaikenikäisille.

Vierailija kirjoitti:

Iltalehdestä löytyy ilman maksumuuria, otsikolla Toksinen positiivisuus on mielelle riski Käytätkö sinäkin jatkuvasti näitä sanoja?

Saisiko linkin? Ei löydy tuolla otsikolla hakupalvelun avulla

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että asioista puhutaan. Näissä otsikoissa ja uutisissa on kuitenkin se riski, jos ei kunnolla tiedä näistä asioista tulee herkästi väärinkäsityksiä, ahdistusta, epävarmuutta ja asiat menevät sekaisin. Ne voivat myös aiheuttaa leimaamista herkästi esimerkiksi narsistiksi, joka on aika iso leimaus. Itsensä uudelleen löytäminen on henkilökohtainen ja lavea termi ja tarpeellistakin itsetutkiskelun kannalta. Narsistinen itsekkyys on myös mielestäni harhaanjohtava otsikko, koska itsekkyys ja narsistinen käytös ovat eri asioita. Termit ovat tärkeä erottaa toisistaan, kun julkaistaan tällaisia uutisia. Ihminen tarvitsee tervettä itsekkyyttä jotta voi asettaa rajat eikä tule esimerkiksi hyväksikäytetyksi tai vahingoitetuksi.

Hyvä että puhutaan mutta kun ei ole muuta kuin otsikko, jonka perusteella puhutaan. On ongelmallista, että jaetaan jutun linkki ja otsikko mutta ei edes referoida, saati oteta lainauksia jutusta, josta toivoo keskustelua. Se ei haittaa jos juttuun pääsee linkin kautta, mutta näin ei ole tässä tapauksessa. 

Iltalehden juttu on lyhyt, se ei ole sama kuin Ilta-Sanomien maksullisen version oletettavasti pitkä haastattelu. 

En liene ainoa, joka tuli ketjuun lukemaan, mitä Keltikangas-Järvinen on sanonut, miten hän argumentoi ja millä perusteilla, mutta onkin saanut lukea sivutolkulla jotain outoa narsismi-väittelyä. Aiemman Keltikangas-Järvisen kirjallisen tuotannon ja haastattelujen perusteella en usko, että Keltikangas-Järvinen on puhunut varsinaisesta narsismista välttämättä yhtikäs mitään, koska hän ei ole koskaan tuota aihetta tutkinut. Sen sijaan hän todennäköisesti puhuu narsististen piirteiden yleisyydestä nyky-yhteiskunnassa ja esittelee syitä sille ja sen seurauksille. Siitä näkökulmasta ns. aidoista narsisteista puhuminen tässäkin ketjussa menee TÄYSIN ASIAN VIERESTÄ. 

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt tällaisen "itsensä löytämisen" koulun tässä viime vuosina läpi jonka johdosta elämästäni jäi kokonaan pois pahimmat narsistit. Itse en ole somessa, en jaa mitään kenellekään, mitä vähemmän ihmissuhteita ja piippaavaa kännykkää sen parempi. Olenko minä nyt meistä sitten siis tämän psykologin arvion mukaan se narsisti? Vaikka he yrittävät edelleen laitella silloin tällöin viestejä ja muuten päästä yhteyksiin minun kanssani, ei suinkaan toisinpäin? En ole elämässäni voinut paremmin kuin nyt kun nämä ihmiset eivät kuulu enää arkielämääni ja ankeuta sitä. En ikävöi heitä lainkaan.

Tämä psykologi ei todennäköisesti tässäKÄÄN haastattelussa puhu yhtään mitään oikeasta narsismista tai narsisteista. Vaan narsistisista piirteistä, joita vielä 1980-luvulla pyrittiin karsimaan lapsista tietyissä ikävaiheissa koska pääpainona oli lasten kasvattaminen kohteliaiksi ja yhteistyökykyisiksi nuoriksi ja aikuisiksi. Mutta että jossain kohtaa tapahtui päinvastainen käänne ja paitsi lapsille - joille siis annettiin osana "kasvatusta" pelkkää rajattomuutta - myös ja ennen muuta aikuisille annettiin ja tälläkin hetkellä annetaan lupa käyttäytyä kuin kolmivuotiaat "Minä haluan"-vaiheen lapset. 

Ilmeisesti kukaan tähän ketjuun aloituksessa linkattua juttua kommentoivista ihmisistä ei ole oikeasti lukenut, mitä Keltikangas-Järvinen todellisuudessa on sanonut. En minäkään - valitettavasti - vaikka juuri tuota tietoa olin tulossa tänne hakemaan. 

Ja syyllistyin tietenkin itse samaan kommentointiin, mutta olen lukenut lähes 10 Keltikangas-Järvisen kirjaa sekä hänen pidempiä haastatteluitaan vuosien varrelta. Niiden pohjalta puhun siitä, mistä professori emerita on ainakin aiemmin puhunut ja kirjoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Keltinkangasta kuvaillaan vissiin aika ristiriitaiseksi persoonaksi. Ihmettelen mikä tarve empaattisella ihmisellä on toisia läksyttää. Miten voi neuvoa muita käyttäytymään hyvin, mutta itse saa tehdä mitä huvittaa. Jos on asiaa ihmisille, sen voi kertoa ilman narsistisyytöksiä. 

Kun luin Keltikangas-Järvistä 10+ vuotta sitten ja puhuin asiasta milloin missäkin kokoonpanoissa, sattui porukassa olemaan eräs Helsingin yliopistosta psykologiasta valmistunut. Samoin kerran toisessa porukassa hieman eri ikäinen. Molemmat sanoivat samaa kuin tässäkin ketjussa on todettu, että K-J on itse asiassa ollut erittäin hankala, jopa pelottava ihminen. Joku sanoi suoraan, että tutkii sitä, mikä on itsellään ollut ongelmana. Monethan tutkivat juuri sellaisia asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja/tai ongelmallisia, ehkä siksi, että asia vaivaa itseä. Joko tietoisesti tai tiedostamatta. On erittäin epätodennäköistä, ettei K-J itse tietäisi tätä ja omia perimmäisiä motiivejaan. En yhtään ihmettelisi vaikka hänellä olisi kirjakäsikirjoitus, jossa hän pohtisi omaa tutkijanuraansa ja tutkimusintressejään yksilöpsykologiansa näkökulmasta - ja ehkä tuo kirja julkaistaan sitten postuumisti. Nimittäin hänen kritiikkinsä yhteiskuntaa, kulttuuria, kasvatusta ym. on sen tasoista, ja hänen itsensä mielestä ja myös hänen lukijoidensa mielestä, ilmiselvästi niin tärkeää, että sitä sanomaa ei kannata pilata nykyajalle niin tyypillisellä "minä-minä-minä"-puheella. Ottaenkin, että nimenomaan tuota puhetta K-J näyttää kaikkein eniten vastustavan. 

Ihmisen sosiaaliset suhteet - se taisi olla K-J:n alkuperäinen tai ainakin varhainen tutkimusintressi, ja hän on kirjoittanut useamman yleistajuisen tietokirjan aiheesta. Ja juuri tuon sosiaalisten suhteiden on moni sanonut olleen hänelle ongelmana. 

Tässä tullaan sitten siihen - niin ikään nykyajalle tyypilliseen - kysymykseen siitä, voiko "digata" sellaisen tyypin tekeleitä, joka on "inhottava ihminen"? Eri ihmiset vastaavat eri tavalla. Jotkut jopa jättävät harrypotterinsa lukematta kun jkrowlingista on tullut ilmi ikäviä, lukijoiden/elokuvankatselijoiden arvomaailman vastaisia piirteitä. Vaan entä jos nimenomaan jonkun ihmisen ikävästä piirteestä on tullutkin hänen koko uraansa ylläpitävä ja päivästä toiseen motivaatiota antava voima. 

Itse ajattelen, että K-J kirjoittaa hyvin ja asiasta - ja että hän ottaa sen hyvällä tavalla perisuomalaisen täti-ikäisen ihmisen arvovallan, jolla hän sanoo: "Asiat ovat näin." ja aloittaa tuolla sanomisellaan keskustelun. Tästä syystä olen arvostanut häntä jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Minun on tietenkin helppoa sanoa, että "ei haittaa, jos hän onkin ollut siviilissä k*sipää", koska en ole ollut hänen oppilaanaan tai kolleganaan. Asiaa pitää kysyä heiltä, jotka ovat kärsineet. Mutta koen, että RIIPPUMATTA hänen mahdollisesta käytöksestään, Suomi on saanut hänestä tärkeän äänen, joka uskaltaa vastustaa monia ihan arkijärjellä käsittämättömiä asioita (liian suuret luokkakoot, seinättömät luokat, jne.) josta kaikki muut tuntuvat vain valittavan ja hymistelevän. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä itse olin nuorena aivan pentu ja ihan hirveää, jos olisi sellaiseksi pitänyt jäädä. Tässä pentuvaiheessa voi myös tehdä typeriä ratkaisuja. Aika armotonta tuollainen puhe, ettei saisi kasvaa mihinkään. 

Kasvaminen on normaalia. Jatkuva itsensä uudestaan löytäminen ei.

Toivun juuri erittäin rankasta parisuhteesta, johon kuului syyttely, mitätöinti, manipulointi, väkivalta sekä henkinen että fyysinen ja tietysti eron jälkeen narsistisyytökset. Uhriksi en ole koskaan halunnut jäädä, mutta toki haavoja on. Elämä on kuitenkin hyvää nyt. Mutta sitten lehteen pamahtaa Keltinkangas, joka sanoo että rajojen laitto onkin narsismia. Somesta vertaistuen hakeminen myös, itsensä uudelleen löytäminen yms. Eli tosiaanko olisi pitänyt jäädä suhteeseen, joka lopulta olisi tuhonnut minut? No en palaa, mutta kyllä tuon kaiken kuuleminen aika kamalalta tuntui. Kuin eksäni olisi herännyt henkiin. Aivan samat syytökset. 

No sehän just on sitä mistä on puhe. Ollaan itsekkäitä, halutaan kaikkea, ei haluta kompromisseja, erotaan, ja jos sanoo että annetaan liian helposti periksi niin huudetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keltinkangas toteaa, ettei itseään tarvitse rakastaa, jotta voisi rakastaa muita. Totta tämäkin, mutta terveellä itsetunnolla varustettu ihminen kykenee vastavuoroiseen suhteeseen. Narsistien "rakkaus" on yleensä kaikkea muuta kuin tervettä. Jos haluaa voida suhteessa hyvin, kannattaa valita tervepäinen kumppani. Ja tervepäisyyteen kuuluu itsensä rakastaminen edes sen verran, että osaa sanoa mitä tarvitsee. 

Tämä! Läheisriippuvaiset piilonarsistit ovat usein parisuhteissa ylimiellyttäviä tossuja tai kynnysmattoja ulospäin. 

Esittävät epärehellisesti ja valheellisesti jotain muuta kuin ovat. 

Eivät pysty sanomaan mitä oikeasti tuntevat ja tarvitsevat hylkäämisen pelkonsa vuoksi. 

Kuitenkin samaan aikaan keräävät pään sisällään patoutunutta vihaa asiasta täysin tietämätöntä kumppaniaan kohtaan kunnes lopulta ns pannu räjäh

Mitä tämä mielestäsi narsistinen itsensä löytäminen, joka on väkivaltaa kumppania kohtaan, pitää sisällään? Kiinnostaisi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Toivun juuri erittäin rankasta parisuhteesta, johon kuului syyttely, mitätöinti, manipulointi, väkivalta sekä henkinen että fyysinen ja tietysti eron jälkeen narsistisyytökset. Uhriksi en ole koskaan halunnut jäädä, mutta toki haavoja on. Elämä on kuitenkin hyvää nyt. Mutta sitten lehteen pamahtaa Keltinkangas, joka sanoo että rajojen laitto onkin narsismia. Somesta vertaistuen hakeminen myös, itsensä uudelleen löytäminen yms. Eli tosiaanko olisi pitänyt jäädä suhteeseen, joka lopulta olisi tuhonnut minut? No en palaa, mutta kyllä tuon kaiken kuuleminen aika kamalalta tuntui. Kuin eksäni olisi herännyt henkiin. Aivan samat syytökset. 

Ei hän terveiden rajojen laittamista pitänyt narsismina. Huono yritys sinulta vääristellä hänen sanomisia.

391lle

Käyttämällä itsensä löytämistä tekosyynä oikeuttaakseen oman väkivaltaisen käytöksensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivun juuri erittäin rankasta parisuhteesta, johon kuului syyttely, mitätöinti, manipulointi, väkivalta sekä henkinen että fyysinen ja tietysti eron jälkeen narsistisyytökset. Uhriksi en ole koskaan halunnut jäädä, mutta toki haavoja on. Elämä on kuitenkin hyvää nyt. Mutta sitten lehteen pamahtaa Keltinkangas, joka sanoo että rajojen laitto onkin narsismia. Somesta vertaistuen hakeminen myös, itsensä uudelleen löytäminen yms. Eli tosiaanko olisi pitänyt jäädä suhteeseen, joka lopulta olisi tuhonnut minut? No en palaa, mutta kyllä tuon kaiken kuuleminen aika kamalalta tuntui. Kuin eksäni olisi herännyt henkiin. Aivan samat syytökset. 

Ei hän terveiden rajojen laittamista pitänyt narsismina. Huono yritys sinulta vääristellä hänen sanomisia.

Toivon, että asia on näin. En halunnut tahallani vääristellä mitään. Kerroin vain mikä tunne heräsi. 

Vierailija kirjoitti:

391lle

Käyttämällä itsensä löytämistä tekosyynä oikeuttaakseen oman väkivaltaisen käytöksensä.

Saisinko konkreettisia esimerkkejä mitä tämä henkinen tai muutoin väkivaltainen käytös pitää sisällään? En ymmärrä millä tavalla nk. itsensä löytäminen ja siitä kommunikointi sekä niiden oivallusten pohjalta ratkaisujen tekeminen olisi väkivaltaista. Tahtoisin ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

391lle

Käyttämällä itsensä löytämistä tekosyynä oikeuttaakseen oman väkivaltaisen käytöksensä.

Saisinko konkreettisia esimerkkejä mitä tämä henkinen tai muutoin väkivaltainen käytös pitää sisällään? En ymmärrä millä tavalla nk. itsensä löytäminen ja siitä kommunikointi sekä niiden oivallusten pohjalta ratkaisujen tekeminen olisi väkivaltaista. Tahtoisin ymmärtää. 

Englanniksi Blame shifting ja gaslightning.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keltinkangas toteaa, ettei itseään tarvitse rakastaa, jotta voisi rakastaa muita. Totta tämäkin, mutta terveellä itsetunnolla varustettu ihminen kykenee vastavuoroiseen suhteeseen. Narsistien "rakkaus" on yleensä kaikkea muuta kuin tervettä. Jos haluaa voida suhteessa hyvin, kannattaa valita tervepäinen kumppani. Ja tervepäisyyteen kuuluu itsensä rakastaminen edes sen verran, että osaa sanoa mitä tarvitsee. 

Tämä! Läheisriippuvaiset piilonarsistit ovat usein parisuhteissa ylimiellyttäviä tossuja tai kynnysmattoja ulospäin. 

Esittävät epärehellisesti ja valheellisesti jotain muuta kuin ovat. 

Eivät pysty sanomaan mitä oikeasti tuntevat ja tarvitsevat hylkäämisen pelkonsa vuoksi. 

Kuitenkin samaan aikaan keräävät pään sisällään patoutunutta vihaa asiasta täysin tietämätöntä kumppaniaan kohtaan kunnes lopulta ns pannu räjäh

Oletko sitä mieltä ettei esim saa erota tuollaisen kiltteydestä tervehtymisen perusteella? Onko se väkivaltaa? 

En olekaan vain kuvitellut narsismin ja itsekkyyden lisääntyvän, vaan se on totta. 

Olen jostain kumman syystä ollut aina piilonarsististen, manipuloivien naisten ympäröimä, vaikka olen itsekin nainen. Nämä ovat olleet ainoastaan ystävyyssuhteita ja sukulaisuussuhteita mutta silti hankalia. 

Eräällä ystävälläni oli jopa lääkärin antama diagnoosi persoonallisuushäiriöstä, mitä hän väitti väärinkäsitykseksi. Yhdessä vaiheessa hänen käytöksensä muuttui kuitenkin niin oudoksi, että muistin miten hän nuorena kertoi saamastaan diagnoosista ja googletin sen, sekä käsitin miten vakavasta asiasta oli kyse. Sitten alkoikin osaset loksahtelemaan paikoilleen, mm. miten hän huolettomasti ja iloisesti aina kertoili miten manipuloi miesystäviään tai hyökkäili näiden kimppuun väkivaltaisesti ilman syytä kun nämä nukkuivat sikeästi. Hän mm. alkoi kahdesti seurustelemaan vahvasta huumeesta irti päässeiden miesten kanssa, osti samaa huumetta, käytti sitä itse ja samalla tarjosi näille miehille saaden nämä takaisin riippuvaisiksi samalla kun itse kerskaili, miten ei tule riippuvaiseksi huumeista. 

Sinkkonen on parempi.

Vierailija kirjoitti:

No sehän just on sitä mistä on puhe. Ollaan itsekkäitä, halutaan kaikkea, ei haluta kompromisseja, erotaan, ja jos sanoo että annetaan liian helposti periksi niin huudetaan.

Onko sinut jätetty kenties monestikin, kun olet tuota mieltä että erotaan liian helposti? Oletko koskaan miettinyt omaa osuuttasi? Oletko koskaan miettinyt, miten paljon on todellisuudessa nähty vaivaa ennen kuin annetaan periksi, mutta se ei ole auttanut? 

Minusta tämä keskustelu on todella manipulatiivinen. Syyllistetään ihmisiä yrittämään mahdottomia.