Lue keskustelun säännöt.
Lapsiperhe ja kyläily puolin ja toisin.
06.01.2026 |
Minä olen miettinyt pääni puhki mikä ihme lähipiirin lapsiperheitä oikein vaivaa. Meitä ei yleensä kutsuta kenenkään luokse, mutta meille kyllä oltaisiin tulossa kylään ja, jos joku sitten tuleekin niin viihtyvät useamman tunnin paremmin kuin hyvin. Lapset viihtyvät erityisen hyvin. Sitten, kun yritän kutsua meitä kylään toisinpäin niin yleensä vastataan, että joo meillekin saa tulla, mutta mitään päivää,klo aikaa ei lyödä lukkoon!
Mainittakoon, että asumme pääkaupunkiseudulla kerrostalossa ja useampi tuntemamme lapsiperhe asuu omakoti,rivitalossa. Koen itse kotihäpeää, kun kotimme ei ole sisustuslehdestä repäisty, mutta osaan esittää ettei kotimme tavarakasat tms vaivaa yhtään . Mitään ihmeellisiä tarjoiluja ei tarjota eikä sitä edellytettäisi vastapuolelta.
Meidän perhe: äiti,isä ja 3v kiltti poika.
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miksi sä lyöt kellon ja päivän lukkoon? Ei ole pakko, jos muutkaan ei sitä tee.
Onneksi korona laittoi viimeinkin kuoliniskun kyläilylle, mikään ei ole rasittavampaa kuin mennä velvollisuudentunnosta kylään tai se kun jotkut tuppautuvat kylään ja sitten on päivä pilalla kun pitää miettiä tarjoiluja ja keksiä puhuttavaa ja odottaa että lähtisivät jo pois.
Harmi juttu, ehkä pääsevät pois omista ympyröistä panostamatta vastavuoroisuuteen. Tai sitten teillä viihdytään.
Tyypillistä lapsiperheiden narsistista perseilyä. Ollaan totuttu siihen, että lapsilisät juoksee, eikä mistään tarvitse maksaa mitään, joten vain luksus kelpaa. Vastaavasti ihmissuhteetkin on vain sitä, että käytetään muita hyväksi silloin, kun se itselle parhaiten sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä haluan olla vapaa-ajalla omassa kodissani omassa rauhassa. Näen muita ihmisiä ihan tarpeeksi pakon vuoksi töissä, ei kiinnosta vapaa-aikana katsella muita kuin omaa perhettä sohvallani tai mennä jonkun toisen kotiin esittämään että minua muka jotenkin kiinnostaa heidän juttunsa.
Minä olen perheetön, mutta minulla oli ihan sama ongelma siinä vaiheessa, kun ystävät perustivat perheitä: minun luo tultiin mielellään ja lapsetkin tuntuivat viihtyvän, mutta vastakutsuja ei tullut. Muutaman vuoden tuota kuviota ihmeteltyäni lopetin hyysäämisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vastaa.
Minä haluaisin pojalle kavereita. Alkaa olemaan siinä iässä, että kaipaa omanikäistä leikkikaveria.
Mistä tiedät, että viihtyvät?
Minulla on tuttuja, jotka pyytävät, kerjäävät, suorastaan anelevat, että tulkaa nyt meille kylään, tulkaa leikkimään, kun meidän Aidan on niin kiva poika ja haluaa seuraa. Myönnän, aikoinaan tuli suostuttua lähinnä säälistä, mutta enää ei.
Kun joku yrittää kutsua itsensä meille kylään, niin lopetan tuttavuuden siihen. Kaupunki on täynnä erilaisia julkisia tiloja, joissa lasten kanssa on mukavampi tavata kuin toisten kodeissa. Tarkoitan nyt siis kerhoja, yhteisötiloja jne., jotka on nimenomaan tarkoitettu yhdessäoloon, en tarkoita kauppakeskuksen kahviloita. En etsi äitikavereista sydänystävää ja olin vielä vuosi sitten sen verran tyhmä, että kohteliaasti menin kylään, kun moneen kertaan pyydettiin. En tajunnut, että siitä seurasi automaattisesti vaatimus päästä minun kotiini, koska en ole milloinkaan kokenut tuollaista vastavuoroisuutta tuttavuussuhteiden kivijalaksi. Minä oletin, että yhdessä vietetty aika oli olennaisempaa kuin se paikka, jossa ollaan, joten minun vastavuoroisuuteni oli kahvittelua leikkipuiston tiloissa. Ei kelvannut, olisi pitänyt päästä kotiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap vastaa.
Minä haluaisin pojalle kavereita. Alkaa olemaan siinä iässä, että kaipaa omanikäistä leikkikaveria.
Me hoidettiin tuo kaveriasia laittamalla lapsi päivähoitoon. Sieltä löytyi kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap vastaa.
Minä haluaisin pojalle kavereita. Alkaa olemaan siinä iässä, että kaipaa omanikäistä leikkikaveria.
Meillä nyt onneks sattuu olemaan samanikäisiä serkkuja 10. Mentiin kaikki lisääntymään melkein yhtäaikaa. Toki sit päiväkodistakin löyty kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea sanoa. Yksi ystävä ei jostain syystä enää halua kotiinsa ketään. Jos sovitaan, että nähdään niin sovitaan joku muu tapaamispaikka.
Meillä on yksi tuttavaperhe, joiden luona käydään kutsuttuna kylässä, mutta meille en heitä halua ja syy on heidän lapsensa tai se ettei vanhemmat vahdi/komenna lastaan. Kiusaa kissaa, menee huoneeseen, jonka ovi tarkoituksella kiinni, kulkee keksit ym kädessä ympäri kämppää, penkoo tavaroita, jne
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä lapsiperheiden narsistista perseilyä. Ollaan totuttu siihen, että lapsilisät juoksee, eikä mistään tarvitse maksaa mitään, joten vain luksus kelpaa. Vastaavasti ihmissuhteetkin on vain sitä, että käytetään muita hyväksi silloin, kun se itselle parhaiten sopii.
Älä naurata, lapsilisä on satasen!
Sopikaa, että näette vaikka jollain leikkipaikalla, eikä kotona. Lapset saavat leikkiä ja aikuiset raitista ilmaa, eikä kenenkään tarvitse kärsiä kotihäpeästä tai miettiä tarjottavia.
"Hei, ollaan liikkeellä siellä päin silloin ja silloin, sopiiko käväistä kylässä?"
Kyläily on agraarikulttuurin muinaisjäänne joka on onneksi hiipumassa unholaan.