Läheinen käynyt pitkän terapian, ja oppinut lähinnä paapomaan itseään.

Vierailija kirjoitti:

Terapiajakson yhteydessä ryöpsähtää usein näkyviin negatiivisia tunteita, joita lähipiiri joutuu sitten kuuntelemaan. Taustalla voi olle syvälle koteloituneita traumoja, puhumattomuutta, omien tunteiden ja tarpeiden kieltämistä sekä hylätyksi tulwmisen kokemuksia, joista pääsee yli vain prosessoimalla niitä pitkään.

Onneksi on myös yhteisöjä, perheitä ja parisuhteita, joissa vertaistuki on itsestäänselvyys eikä joku erityinen suosionosoitus, jota täytyy kerjätä ja rukoilla, että sitä saisi. Positiivisena esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, var

Olisiko sinulla tuota keittoreseptiä. Siitä voisi olla paljon apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekstistäsi päätellen sinäkin olet käynyt terapiassa, vai mistä ihmeestä tiedät nuo kaikki ammattisanat? Kaveriltasiko?

 

Luen paljon. Myös terapiakirjallisuutta. Ja kyllä, kaverereilta. Niitä on useampi jotka on käyneet terapian. 

 

 

Ihme sattuma. Sinä luet tota vapaaehtoisesti. Sattumalta kavereistasi löytyy vatipäitä paljolti. Jaaha. Sattuma.

:D Ja taas tämä täysin sama aloitus. Ehkäpä kannattaisi jo vihdoin lopettaa se ihmissuhde eikä valittaa vauvalla. 

Pitäisikö sun hankkia erillinen elämä läheisestä. Välillä soittelee tai joskus näkee. Tee itsestäsi ymmärtävä. Älä ole töksyttävä? Miksi sun pitäisi kehottaa häntä arvostelemaan itseään. Kai hän itse osaa arvioida tai tekee sen muualla kun ei painosteta tavallaan. Miksi määräilet häntä? Vai onko joku väärinkäsitys.

Vierailija kirjoitti:

En töksäyttele, en ole ilkeä. 

Mutta jos en ole samaa mieltä, se tulkitaan "hyökkäykseksi". 

Eli normaali keskustelu. 

 

Oletko terapiassa käyneen vanhempi/puoliso/ystävä? Vaikuttaa tosi paljon asiaan kuka on tämä "läheinen". Jos olet vastuutasi välttelevä isä tai äiti, joka haet täältä sympatiaa puhumalla epämääräisesti läheisestä niin olet varmaan aika myrkyllistä seuraa.

Kyllähän minulta tuo keittoresepti löytyy. Sitä on mummon lapsuudenajoista asti säilytetty sukumme pyhäinjäännöslippaassa.

Tässä oleva resepti on kyllä muokattu nykyaikaisen pienen perheen tarpeisiin. Alkuperäinen keitto tehtiin muuripadassa ja siihen meni useampi kappa perunoita ja neljä-viisi kulkukissaa nahkoineen, karvoineen, päineen ja häntineen.

Kissanlihakeitto

400 g kissan lihaa (lapaa, etuselkää tai kylkeä)

1 l vettä

1 tl suolaa

1 tl kokonaisia maustepippureita

1 laakerinlehti

1 sipuli

3 porkkanaa

100 g lanttua

50 g palsternakkaa

50 g juuriselleriä

6 perunaa

10 cm purjoa

2 rkl tuoretta persiljaa

Kaverisi taustoja tietämättä tämä on ihan yleinen suuntaus nykyaikana. Kun oikeita ongelmia ei ole, traumoja kaivetaan kaikista lapsuuden pienistä harmista, vaikka aiemmin niitä olisi pidetty kasvukokemuksena.

Olen kolmekymppinen, nyt jo edesmenneen alkoholisti isän lapsi. Lapsuuteeni mahtuu joitain todella järkyttäviä asioita, joita en itse ole kokenut tarpeelliseksi käsitellä terapiassa, vaan olen kai perusluonteeltani sellainen resilientti ihminen että minun on helppo kääntää nämä asiat voimavaraksi. Ymmärrän toki että kaikilla ei vastaavaa ominaisuutta ole, mutta välillä kuuntelen ihan ihmeissäni niitä kaikkia syitä joiden vuoksi ihmiset käyvät vuosia terapiassa. En halua vähätellä kenenkään mielenterveysongelmia, mutta ihan tosissaan mietin että johtuuko nykyajan mt-kriisi osin siitä että meillä keskivertokansalaisilla ( ei siis kroonisesti sairailla, köyhillä, vakavia vastoinkäymisiä kohdanneilla) ei enää ole oikeita ongelmia

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän minulta tuo keittoresepti löytyy. Sitä on mummon lapsuudenajoista asti säilytetty sukumme pyhäinjäännöslippaassa.

Tässä oleva resepti on kyllä muokattu nykyaikaisen pienen perheen tarpeisiin. Alkuperäinen keitto tehtiin muuripadassa ja siihen meni useampi kappa perunoita ja neljä-viisi kulkukissaa nahkoineen, karvoineen, päineen ja häntineen.

Kissanlihakeitto

400 g kissan lihaa (lapaa, etuselkää tai kylkeä)

1 l vettä

1 tl suolaa

1 tl kokonaisia maustepippureita

1 laakerinlehti

1 sipuli

3 porkkanaa

100 g lanttua

50 g palsternakkaa

50 g juuriselleriä

6 perunaa

10 cm purjoa

2 rkl tuoretta persiljaa

Kiitos tästä 🥰

"Totuus on, että syystä tai toisesta onnistuneenkin traumankäsittelyprosessin myötä ihminen muuttuu ja usein jotkut ihmissuhteet jää taakse. Joskus muut voi kokea sen niin, että "mitään ei saa enää sanoa". Prosessin käynyt henkilö taas voi kokea, että muut on jääneet hänestä jälkeen, eikä hän jaksa olla muiden ihmisten kipuilun sylkykuppina vaan haluaisi keskittyä ihmisiin, jotka myös käsitelleet omat kipukohtansa eivätkä koe enää tarvetta aukoa päätään."

 

Tämä on juuri se illuusio joka eräälle läheiselleni tuli. Että itse ollaan hirvittävän pitkällä ja henkisesti kehittyneitä, kun todellisuudessa mitään ihmissuhdetaitoja ei ollut terapiassa tullut. Ihmissuhteet kun on aina hankalia ja erimielisyyksiä tulee, vaikka kukaan ei töksäyttelisikään. Niitä pitää vaan oppia selvittelemään ja sietämään. Me olemme kaikki jotenkin vajaita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoja traumoja kokeneelle ihmiselle voi mennä loppuelämä selviytymisessä, turvan etsimisessä. Hän on vaikea kumppani, tiedän. Ota tai jätä.

Minusta tuo ystävä on ottanut vain tuosta terapiasta ja uhriasemasta keinon käyttää valtaa . Vaikka olisi kokenut kuinka vaikeita asioita, pitää ymmärtää myös muita ihmisiä. 

Olen kokenut myös paljon rankkoja ja traumaattisia asioita, mutta en aio niiden kokemusten määritellä elämääni. Kävin kaksi vuotta terapiassa, en ymmärrä hölkäsen pöläystä tunteiden sanoituksesta tai muista ap:n kertomista käsitteistä, mutta olen sinut kaiken kokemani kanssa. En suostu olemaan haavoittuva. 

No ei tuokaan kovin terveen ihmisen tekstiltä kuulosta. Luultavasti teillä on alkujaankin sairas dynamiikka, jota sinä et vain tunnista, ja koet että vika on nyt pelkästään kaverissa joka kehtasi mennä muuttumaan. 

Terve ihminen uskaltaa olla haavoittuva, koska aito yhteys toiseen ihmiseen on mahdotonta kovan kuoren läpi.

Tunnistan ap:n ongelman.

On itsestäänselvää, että muita tulee kohdella kunnioittavasti ja arvostavasti ja kohteliaasti. Mutta tuo terapian jälkeen ilmenevä vaatimus on jotain ihan muuta. Kuten ap sanoi, aivan kuin minulta odotettaisi samaa kuin terapeutilta, vaikka en osaa. Ja mielestäni sellainen on liikaa vaadittu tavalliselta maallikolta.

Pyysin läheiseltäni, että pääsisin jollekin terapiakäynnille mukaan, jotta saisin kuulla terapeutilta miten näihin vaatimuksiin (tai uuteen oireiluun) tulisi vastata. Mutta minua ei pyydetty terapiakäynnille mukaan.

Nyt läheiseni puhuu tuota terapiakieltä, hän puhuu ikään kuin siitä kuplasta käsin. Mutta minä en ole samassa kuplassa. Minä ole täällä tavallisessa ulkomaailmassa, missä normaalistu jutellaan rennosti. Mutta ei enää tuon ihmisen kanssa. Vaan hän kyttää milloin voi takertua mihinkin sanaani ja piikittelee minua sanomisistani, syyttelee alistamisesta tai epäkunnioituksesta. Kun kelaan taaksepäin, niin olen puhunut täysin neutraalisti. Terapia on vain opettanut hänet asettumaan alistetun rooliin ja syyttämään siitä minua, vaikka hän tekee ne tuulesta temmatut tulkinnat ihan itse. Uhriutuen. Ihan sama miten sanani asettelen, niin se on aina väärin.

Kokemukseni on, että terapia opettaa uhriutumaan, ei selviytymään ongelmistaan.

V'ttu tuo kissanlihatyyppi ilmestyi taas ketjuun. Älkää syökö kissanlihaa tai muututte yhtä sekopäiksi kuin tuo. Jälkipolvetkin muuttuu. Varmaan se kissan loinen syynä. Sehän aiheutti mt-ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

 

 

Terapia on tehnyt monista entistä huonompia kohtaamaan elämää sellaisena kuin se on. Sen sijaan, että 

ihminen oppisi asettamaan rajoja ja kestämään muiden rajoja, hän oppii lähinnä tunnistamaan olonsa turvattomaksi ja viestimään siitä loputtomasti. Tähän liittyy uusi passiivinen aggressiivisuus: jos joku ei kohtaa minua terapeuttisesti, hän tekee minulle väkivaltaa. Vika ei ole enää omassa reaktiossa, vaan ympäristössä, joka ei taivu sisäisen lapseni ehdoilla.

Hyvin ylenkatsova asenne. Et tiedä muiden elämästä ja kokemuksista useimmiten mitään.

"Tämä on juuri se illuusio joka eräälle läheiselleni tuli. Että itse ollaan hirvittävän pitkällä ja henkisesti kehittyneitä, kun todellisuudessa mitään ihmissuhdetaitoja ei ollut terapiassa tullut. Ihmissuhteet kun on aina hankalia ja erimielisyyksiä tulee, vaikka kukaan ei töksäyttelisikään. Niitä pitää vaan oppia selvittelemään ja sietämään. Me olemme kaikki jotenkin vajaita. "

Tämä <3

Aloituksessa mainitut käsitteet ja termit kuuluvat tänä päivänä yleissivistykseen. Jos lukee yhtään sanomalehtiä, kirjoja, katselee ajankohtaisohjelmia, kyllä nuo tarttuvat. Hyvä niin, mitä enemmän on sanoja, joilla ilmaista itseään, sen parempi. Joidenkin mielestä ratkaisu olisi tässä äkin keskustelussa: vähemmän sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla ystäväsi terapia meni pieleen mielestäsi? 

En ole ap, mutta kyllä aloituksesta selviää, että ei tuolla tuloksella oikein ihmissuhteisiin kykene. Kuten joku eri kommenissaan sanoi, niin ei kukaan tuollaista jaksa. Jokainen selväjärkinen ottaa tuollaiseen etäisyyttä.

Terveisin, Been there - done that

onko palstalla yhtään terapeuttia joka voisi tästä antaa mielipiteensä. mistä tietää jos hoito meneekin pieleen ja ihmisestä tulee nillittävä uhriutuja? 

Vierailija kirjoitti:

Kaverisi taustoja tietämättä tämä on ihan yleinen suuntaus nykyaikana. Kun oikeita ongelmia ei ole, traumoja kaivetaan kaikista lapsuuden pienistä harmista, vaikka aiemmin niitä olisi pidetty kasvukokemuksena.

 

Olen kolmekymppinen, nyt jo edesmenneen alkoholisti isän lapsi. Lapsuuteeni mahtuu joitain todella järkyttäviä asioita, joita en itse ole kokenut tarpeelliseksi käsitellä terapiassa, vaan olen kai perusluonteeltani sellainen resilientti ihminen että minun on helppo kääntää nämä asiat voimavaraksi. Ymmärrän toki että kaikilla ei vastaavaa ominaisuutta ole, mutta välillä kuuntelen ihan ihmeissäni niitä kaikkia syitä joiden vuoksi ihmiset käyvät vuosia terapiassa. En halua vähätellä kenenkään mielenterveysongelmia, mutta ihan tosissaan mietin että johtuuko nykyajan mt-kriisi osin siitä että meillä keskivertokansalaisilla ( ei siis kroonisesti sairailla, köyhillä, vakavia vastoinkäymisiä kohdanneilla) ei enää ole oike

Noin minäkin luulin vielä sinun iässäsi, että olin niin hirveän resilientti että lapsuuden traumat ei jättäneet minuun juuri jälkiä. Joillakin ihmisillä se on toki ihan totta. Mutta silloin, kun tällainen hieman ylimielinen oman resilienssin mainostaminen yhdistyy tiettyyn kovuuteen jolla katsotaan muiden heikompien rassukoiden pärjäämistä, siitä tulee mieleen lähinnä että ne omat traumat on selvittämisen sijaan työnnetty jonnekin niin syvälle ettei niitä itsekään enää tunnisteta. Minun näkemykseni mukaan aidosti tasapainoinen ihminen on luonnostaan empaattinen.

Vierailija kirjoitti:

V'ttu tuo kissanlihatyyppi ilmestyi taas ketjuun. Älkää syökö kissanlihaa tai muututte yhtä sekopäiksi kuin tuo. Jälkipolvetkin muuttuu. Varmaan se kissan loinen syynä. Sehän aiheutti mt-ongelmia.

Kyllä minä ainakin aion kokeilla tuota keittoa. Eihän siitä mitenkään voi mitään loiseläintä saada, kun vaan keittää sen kunnolla.

Osaako kukaan sanoa, mistä sitä kissanlihaa voisi saada. Ei sitä ainakaan meidän perheen vakiokaupoissa ole näkynyt. Loukkupyyntiä en rupea harrastamaan.

En ole hänen vanhempansa. T. ap