Läheinen käynyt pitkän terapian, ja oppinut lähinnä paapomaan itseään.

Vierailija kirjoitti:

Isoja traumoja kokeneelle ihmiselle voi mennä loppuelämä selviytymisessä, turvan etsimisessä. Hän on vaikea kumppani, tiedän. Ota tai jätä.

Suosittelisin kaikkia jättämään ettei nämä traumakasat laita hyvää kiertämään. Itse erehdyksekseni sekaannuin ja nyt olen itsekin traumaantunut. On varmaan mukavaa pilata toisten kokemukset ja mahdollisesti koko elämä parisuhderintamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoja traumoja kokeneelle ihmiselle voi mennä loppuelämä selviytymisessä, turvan etsimisessä. Hän on vaikea kumppani, tiedän. Ota tai jätä.

 

Mitä elämäntapahtumia luet isoksi traumaksi?

Vai onko jokaisen sietokyky erilainen eli yksi nujertuu samasta vastoinkäymisestä, mutta toinen vain kohauttaa olkiaan?

 

Minusta kysymys on vähän omalaatuinen. Jokainen meistä on oman elämänsä ekspertti ja luotan siihen, että jokainen meistä määrittelee parhaiten itse, millainen trauma tai traumat olisivat itselle liikaa. Siinä ei minun tai sinun mielipide paina, koska emme ole kokeneet toisen elämää kaikkineensa. Ihmisiä ei voi verrata kuin klooneja toisiinsa, annostella samanlaista ja samoin vaikuttavaa traumaa, ja sitten vertailla mitä tapahtuu. 

Jep, viimeeksi kaveri puhui sisaruksestaan tyyliin "kyllä mullekin ero oli kova paikka, mutta en jäänyt siihen märehtimään". Tuo kommentti oli juuri tuota, eli joku toinen määrittää oman kokemuksensa perusteella miten muiden pitäisi asia kokea. 

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä sen turvattomuutta kokeneen vanhempi? Jos olet niin sitten sä voisit mennä itseesi. Jos lapsesi on ollut terapiassa sun sanomisten ja pelottavuuden takia niin et sä voi jatkaa sitä enää. Tai jos jatkat niin vaarannat teidän suhteen. Oletko pyytänyt anteeksi rajattomuuttasi tms mikä on ollut ongelma?

Tämä! Aloituksesta tuli mieleen, onko aloittaja tämän terapiassa käyneen henkilön vanhempi, sisarus tai muuten lapsuudesta tuttu henkilö, joka on tottunut kyykyttämään tätä henkilöä. Ja nyt aloittajaa harmittaa kun terapian käynyt henkilö opettelee asettamaan rajoja eikä niele kaikkea. Johon siis kuuluu ensin sen huomaaminen ja tunnistaminen että joku rikkoo rajoja, on ilkeä tms ja sen sanoittaminen kuten tämä henkilö yrittää tehdäkin. 

No puhutko hänelle empaattisesti vai töksäyttelet jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoja traumoja kokeneelle ihmiselle voi mennä loppuelämä selviytymisessä, turvan etsimisessä. Hän on vaikea kumppani, tiedän. Ota tai jätä.

 

Suosittelisin kaikkia jättämään ettei nämä traumakasat laita hyvää kiertämään. Itse erehdyksekseni sekaannuin ja nyt olen itsekin traumaantunut. On varmaan mukavaa pilata toisten kokemukset ja mahdollisesti koko elämä parisuhderintamalla.

Samoin, itse kun hoidin terapiassa omia traumojani, niin en siinä pystynyt olemaan mitenkään hyvä kumppani toiselle. Ero tuli nopeasti ja sitten en useampaan vuoteen edes halunnut suhteeseen, koska tiesin, ettei siitä mitään tulisi. Itse en myöskään tuon kokemuksen jälkeen ole lähtenyt suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on isoja selvittämättömiä traumoja. 

Vierailija kirjoitti:

Kuten kaikki hoidot, myös terapialla on sivuvaikutuksia. Ja jotkut voivat sen jälkeen huonommin kuin ennen.

Eräs tuntemani nainen on nyt paljon sairaampi kuin ennen terapiaa.
Aiemmin hän selviytyi elämästään ongelmistaan huolimatta.
Nyt hänestä on tullut työkyvytön ja ihmisistä välttelevä olento, joka tuskin poistuu asunnostaan ja keskittyy vain psyykkisiin ongelmiinsa.

Joten olkaa tarkkana terapian suhteen, ja jos huomaatte, että se vahingoittaa teitä, vetäkää hätäjarrua.

Jotkut terapeutit tuputtaa tuota että "Voi voi sinä olet niin sairas ja ei sinusta ole mihinkään ja sinä tarvit vielä 5 vuotta lisää terapiaa. Asiat paranee niin hitaasti" Sitten sitä paranemista ei näy ikinä. Aina on vain liian sairas ja työkyvytön ja kykenemätön mihinkään muuhun kuin terapiaan. Sillä ne saa maksavan helpon asiakkaan pysymään itsellään. Rahaa nekin enimmäkseen ajattelee ja sitä miten saisi sitä rahaa mahdollisimman helposti. 

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut terapeutit lisäävät tällaista regressoitumista. 

Toiset oppivat oikeita taitoja. 

Mistähän tällaisen voi tunnistaa? 

Vaikea sitä etukäteen on tunnistaa, eikä jokainen terapia voi tuottaa onnistumisia, kuten ei mikään lääketieteellinen hoitokaan tuota. Terapiassa ihminen kuitenkin itse tekee sen työn ja terapeutti ohjaa sitä. Terapeutti ei voi mitenkään suoraan päättää, mitä ihmisen mielessä tapahtuu. Ammattitaitoinen terapeutti toki vetää hätäjarrusta, jos huomaa homman menevän väärään suuntaan. Tässä kannattaa muistaa se, että kaikki ihmiset eivät ole avoimia ja rehellisiä myöskään terapiassa, vaan jättävät paljastamatta ison osan siitä mitä omissa ajatuksissa tapahtuu.  

Terapeutteja on hyvin erilaisia, vaikka olisikin jotain Kelan hyväksymiä. Toisten luona ihmiset paranee ja toisten luona ne menee vain entistä paskempaan kuntoon. Joidenkin luona ei tapahdu yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten kaikki hoidot, myös terapialla on sivuvaikutuksia. Ja jotkut voivat sen jälkeen huonommin kuin ennen.

Eräs tuntemani nainen on nyt paljon sairaampi kuin ennen terapiaa.
Aiemmin hän selviytyi elämästään ongelmistaan huolimatta.
Nyt hänestä on tullut työkyvytön ja ihmisistä välttelevä olento, joka tuskin poistuu asunnostaan ja keskittyy vain psyykkisiin ongelmiinsa.

Joten olkaa tarkkana terapian suhteen, ja jos huomaatte, että se vahingoittaa teitä, vetäkää hätäjarrua.

 

Jotkut terapeutit tuputtaa tuota että "Voi voi sinä olet niin sairas ja ei sinusta ole mihinkään ja sinä tarvit vielä 5 vuotta lisää terapiaa. Asiat paranee niin hitaasti" Sitten sitä paranemista ei näy ikinä. Aina on vain liian sairas ja työkyvytön ja kykenemätön mihinkään muuhun kuin terapiaan. Sillä ne saa maksavan helpon asiakkaan pysymään itsellään. Rahaa nekin

Elämässäni olen ollut neljällä terapeutilla (2-4 vuotta jokaisella), eikä kukaan ole ollut tuollainen. Osa on ohjannut lopettamaan tietyssä vaiheessa, koska sillä kertaa on saavutettu se mitä saavutettavissa on. Toinen selkeä tavoite kaikilla on ollut, että oma koulunkäynti-, opiskelu- ja työkyky säilyy. Ennen kuin joku nyt kommentoi tähän, että eipä ole minullekaan terapiasta ollut hyötyä jos noin monessa terapiassa olen ollut, niin se parantuminen ei ole ollut edes tavoitteena, koska oma psykiatrinen sairaus on parantumatonta laatua. Itse olen tarvinnut eri kehitysvaiheissa ja eri elämänvaiheissa tukea sairauden kanssa toimeen tulemiseen jo yläasteikäisestä lähtien. 

Jospa on vain ohimenevää kun ystäväsi hakee itseään. Omaa käytöstä on vaikea muuttaa ja on hienoa että ystäväsi hakee apua terapiasta. Hän käy nyt läpi muutosta uusiin toimintamalleihin että saa itsensä kuntoon. Ehkä se näyttäytyy nyt ääripään käytöksenä ja rauhoittuu ajan myötä. 

Jotkut ihmiset tykkää piiloutua traumojen taakse, että mulla nyt on vaikeaa koska vanhemmat erosivat tai kuolivat kun olin lapsi, oli muuten vaikeaa, on takana oma vaikea ero jne.

Potilaalla ei myöskään ole sanomista hoidon laadusta, koska potilas on aina vain mt-potilas. Terapeutin sana on se jota viime kädessä uskotaan. Eli terapeutti voi satuilla että hoito auttaa, vaikka oikeasti se huonontaisi potilaan tilaa tai ei vaikuttaisi mitään. 

En töksäyttele, en ole ilkeä. 

Mutta jos en ole samaa mieltä, se tulkitaan "hyökkäykseksi". 

Eli normaali keskustelu. 

Joskus joo tuntuu, että osa nykyajan terapeuteista, ja varsinkin puoskariterapeuteista eli kaiken maailman itseoppineista lifecoacheista lähtee siitä oletuksesta, että asiakas on se uhri ja ympäristö on pahiksia joille on vedettävä rajat. 

Mutta toinen puoli on se, että minkä verran ihmissuhteissa ylipäänsä aidosti tarvitaan sitä pään aukomista? Olisiko oikeasti niin vaikea keskittyä kannustavaan ja ystävälliseen puheeseen, ja ottaa etäisyyttä niihin ihmisiin, joiden jutut ja naama v*tuttaa niin paljon että niitä pitää jatkuvasti ojentaa?

Varmaan joku tasapaino tässä pitäisi olla. Mutta ehkä minä ajattelen, että jossain aidon henkisen tasapainon ja hyvinvoinnin lähellä on tila, jossa on mahdollista kommunikoida ilman että toinen jatkuvasti väistää tai loukkaantuu. Onko se tasapaino sitten sitä, että toinen piikittelee ja töksäyttelee ikäviä totuuksia ja toinen sietää, vai jotain muuta - vaikkapa myönteisen kommunikoinnin opettelua - en tiedä. Ehkä molempia.

Totuus on, että syystä tai toisesta onnistuneenkin traumankäsittelyprosessin myötä ihminen muuttuu ja usein jotkut ihmissuhteet jää taakse. Joskus muut voi kokea sen niin, että "mitään ei saa enää sanoa". Prosessin käynyt henkilö taas voi kokea, että muut on jääneet hänestä jälkeen, eikä hän jaksa olla muiden ihmisten kipuilun sylkykuppina vaan haluaisi keskittyä ihmisiin, jotka myös käsitelleet omat kipukohtansa eivätkä koe enää tarvetta aukoa päätään.

Vierailija kirjoitti:

Terapiajakson yhteydessä ryöpsähtää usein näkyviin negatiivisia tunteita, joita lähipiiri joutuu sitten kuuntelemaan. Taustalla voi olle syvälle koteloituneita traumoja, puhumattomuutta, omien tunteiden ja tarpeiden kieltämistä sekä hylätyksi tulwmisen kokemuksia, joista pääsee yli vain prosessoimalla niitä pitkään.

Onneksi on myös yhteisöjä, perheitä ja parisuhteita, joissa vertaistuki on itsestäänselvyys eikä joku erityinen suosionosoitus, jota täytyy kerjätä ja rukoilla, että sitä saisi. Positiivisena esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, var

Tosiaan rohkaiseva esimerkki. Mummon neuvoilla pääsee eteenpäin melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa 👵🏻 🙏 💕

En viitsinyt lukea. Laita välit poikki.

Minun siskosta, eli entisestä ysin oppilaasta joka opiskeli yliopistossa, tuli terapian myötä toimeentulotuella elävä työkyvytön. Ei uskonut että hänestä on enää mihinkään kun psykiatrien ja terapeutin toimesta oli tuomittu pohjasakaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Isoja traumoja kokeneelle ihmiselle voi mennä loppuelämä selviytymisessä, turvan etsimisessä. Hän on vaikea kumppani, tiedän. Ota tai jätä.

Ohis: Tuo kuulostaa samanlaiselta kuin entisen alkoholistin kanssa naimisissa oleminen. Parisuhdekurssillamme oli tällainen pariskunta, jonka mies oli toipunut alkoholismista. 

Vaikutti siltä, että vaati aika paljon voimia heiltä molemmilta tasapainoilla siinä alkoholittomuudessa. Riippuvuus oli vissiin tuonut sille miehelle turvaa tai jotain. 

miksi tuo keittotarina ilmaantuu joka jumalan ketjuun? mikä siinä on niinku se opetus? kyllä minäkin kissaa nälissäni söisin. 

Suurin osa nuoristahan on nykyään tuollaisia kaikesta mielensä pahoittavia ja vain itseään ajattelevia ihmisiä. Some on opettanut ajattelemaan vain itseään ja pahoittamaan kaikesta mielensä. Muidenkin puolesta.