Läheinen käynyt pitkän terapian, ja oppinut lähinnä paapomaan itseään.

Minä ja mieheni käytiin pari kertaa terapiassa yhdessä. Mies joi ja väkivaltaakin oli  No sitten tänä nais terapeutti heitti koko homman minun syyksi. Etten osaa olla kunnolla ja kuunnelna miestäni ja ymmärtää pitää enemmän.  No toki vikaa minussakin on. Mies sitten sanoi ettei tuon  kyllä  enää mennä. Ei tuo noin paljon sinun syytä ole että vikaa kyllä enemmän minussa on.  Nyt jo kohta 50 v ollaan oltu yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Ei kuule kukaan vanhempansa menettänyt tiedä pumpulielämästä mitään toisin kuin te äidin ja isän kanssa eläneet joille mummon kuolemakin on itkun paikka.

Miksei voisi tietää?

Vertailla voisi vaikka maailman tappiin, mutta se on täysin turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vähättelevää on todeta, että on järjestetty sijoitus ja elatus, kun näin on todellisuudessa tapahtunut? Uhoaja itse voisi sen sijaan katsoa peiliin ja miettiä mitä itse sanoi.

Mieti miltä tuntuu kun lapselta viedään perhe ja samalla kaikki muut elää onnellisena huoletonta elämää vanhempiensa kanssa. Kukaan ei huomaa eikä välitä miltä tuntuu ja opettajakin vaan virnistelee että voihan sen äitienpäivä kortin tehdä kelle tahansa, vaikka haluaisit vaan lähteä koko paikasta kauas pois ja toivoa että muut kokee saman. En usko usko että kukaan sellainen joka ei ole kokenut vastoinkäymisiä voi ymmärtää miten kamalaa se on. Nykyajassa on se vika että suurin osa näistä katso peiliin ihmisistä on elänyt pumpulissa ilman vaikeuksia koko elämänsä eikä he osaa huomata että muilla ei välttämättä ole ollut niin helppoa, on surua, tuskaa ja ikävää mistä he ei ymmärr

Minä elin "onnellisena" perheessä jossa oli alkoholismia ja väkivaltaa. Lyötiin ja heitettiin ulos lumihankeen, halvimmat vaatteet sain mitä halpahallista löytyi.  Harrastuksista ei puhettakaan. Mikään näistä ei näkynyt ulospäin, halpoja vaatteita lukuunottamatta, koska häpesin olojamme aivan valtavasti ja halusin niin kovasti vain olla normaali lapsi ja nuori. Jos olisit tavannut minut, olisit luultavasti ajatellut että siinä taas yksi hyväosainen joka ei tiedä vastoinkäymisistä mitään. 

Kaikki ei aina ole sitä miltä se näyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, voisiko olla, että hän on kasvanut ja pitää puolensa ja sinä et pidä siitä? 

Hän vaatii kunnioittavaa käytöstä ja sinä koet sen uhaksi? 

Pelkäät, joka hetki, että hän tajuaa pärjäävänsä ilman sinua. Et ehkä ymmärrä, että suhteessa ollaan vapaaehtoisesti eikä pelossa tai alistettuna. 

Voisitko hakea apua omiin ongelmiisi kommunikoinnin saralla? Ellet, voisitko antaa hänen olla onnellinen jonkun toisen kanssa? 

En ole ap, mutta olisin voinut kirjoittaa saman tyyppisen aloituksen. Ja ymmärrän, että tuollainen tulkinta houkuttelee.

Mutta jos vastaan omasta puolestani:

Toivon, että hän kasvaa ja oppii pitämään puolensa. En ole mitenkään sitä vastaan. Hän tarvitsee sitä taitoa etenkin vanhempiensa ja lähisukunsa kohdalla. Kunnioittava käytös on minun peruselementtejäni. Olen ihan normaali ystävällinen ja kohtelias ihminen. Olen työssä, jossa ihmisten kunnioittava kohtaaminen kuuluu työnkuvaan. Eihän normaalin käytöksen vaatiminen muutenkaan ole mikään uhka. Sehän on normaali tilanne. Joten sinänsä vähän outoja vihjaavia kysymyksiä. On myös hyvä, jos hän tunnistaa kunnioittavan käytöksen ja oppii vaatimaan sitä omilta läheisiltään.

Toivon myös, että hän pärjää ilman minua. Minä rohkaisin ja tuin häntä matkalla terapiaan. Olin helpottunut, kun terapia vihdoin alkoi ja hänen riippuvuutensa minusta väheni. Minä otin häneen myös etäisyyttä, kun terapian myötä hänen käytöksensä muuttui avoimemman ongelmalliseksi. Hän on kyllä ollut edelleen minun perääni, mutta minä olen vetänyt rajat. Jos minun kommunikoinnissani ilmenee ongelmia, niin minä ratkon ne kyllä. Ja onnellinen hän saa olla oikein mielellään jonkun toisen kanssa. Minä en ikinä ollut se, jonka kanssa hän löytäisi elämänsä onnen. Minä olin hänelle yksityinen tukihenkilö.

Vierailija kirjoitti:

Ap, Onko terapian tarkoitus rakentaa ihminen kestämään loukkauksia, alistumista ja väkivaltaa? 

Ei ole. Mutta tuo kysymys nyt on kyllä ihan silkkaa vääristelyä.

Vierailija kirjoitti:

Itsensä paapominen on aliarvostettua. Jos ei pidä siitä, että läheinen alussa pistää rajoja voimakkaasti ja pitkälle, sekä priorisoi vihdoin itsensä ja oman hyvinvointinsa, aina voi vetäytyä etäämmälle. Pysyä itse kaukana ja paapoa itseään.

Jossain tapauksissa se on juuri noin. Ja joissain toisissa tapauksissa juuri päinvastoin. Usein se on niin päin, että läheisten on syytä laittaa rajoja sille rajattomasti käyttäytyvälle terapiapotilaalle. Läheisten pitää muistaa myös oma hyvinvointinsa ja laittaa välillä itsensä ja oma hyvinvointinsa etusijalle.

Hmm, en lukenut kaikkia kommentteja,mutta tunnistan tuota samaa itsessäni.

Sanon nyt suoraan: sen jälkeen kun kävin terapiassa, löysin uusia ihmissuhteita ja yhteisöjä, jotka ovat turvallisia. Se yhdessä terapian kanssa on saanut mut näkemään osan vanhoista ihmissuhteistani eri tavoin ja kyllä, olen tuonut tätä uutta oppimaani kulttuuria näihin suhteisiin.

Mun kykyni kestää ja sietää epämukavuutta ei ole heikentynyt. Se on parempi..Mut mun haluni ja tahtoni sietää on vähentynyt..Miksi sietää, nyt kun tiedän, että muunkinlaisia ihmissuhteita on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuule kukaan vanhempansa menettänyt tiedä pumpulielämästä mitään toisin kuin te äidin ja isän kanssa eläneet joille mummon kuolemakin on itkun paikka.

Onpas taas lapsellinen asenne, että toiset elää sinun mielestäsi jotain pumpulielämää.

Ilmeisesti hänellä ei ole mitään käsitystä siitä toisten ihmisten elämästä. Lapsikin alkaa käsittää, että omassa kodissa asiat ei välttämättä ole samalla tavalla kuin kavereiden kodeissa. Aikuisena nyt ainakin luulisi kaikkien ymmärtävän, että kaikki ei välttämättä ole sitä miltä se koulukavereiden silmin on näyttänyt.

Minun kysymykseni ap:lle on: miksi sinua pelottaa välienne rikkoontuminen? Miksi tahdot olla häntä noin liki? Selvästikään et kykene nyt tasapainoiseen ihmissuhteeseen tämän läheisen kanssa, joten miksi roikkua siinä ja pahoittaa mieltään toisen tilasta ja reagoinnista? Minusta suhteenne kuulostaa vähän ahdistavan symbioottiselta, olitte sitten missä tahansa suhteessa toisiinne.

Ei vanhempien ja lasten tai sisarusten tarvitse olla aikuisina erityisen tiiviisti tekemisissä. Sellainen suhde, jossa nähdään lähinnä sukujuhlissa ja tiukan hädän tullen voidaan pyytää apua on aika normaali. Ystävien kanssa ei myöskään tarvitse olla niin intiimissä keskustelusuhteessa kuin te vaikutatte olevan.

Jos olette pariskunta, suosittelisin kyllä eroa. Paljon katkeruutta molemmilla.

Vierailija kirjoitti:

Psykologian alalle ja terapeuteiksi hakeutuu keskimäärin enemmän rikkinäisiä ihmisiä kuin henkisesti vakaita. Tämä olisi jokaisen terapiaan hakeutuvan hyvä tiedostaa. Jos intuitio sanoo, ettei kaikki ole hyvin, sitä kannattaa uskoa.

Tämä ei ole mikään myytti. Vaan oma kokemukseni terapeuteista on se, että siellä on paljon kapeakatseisuutta ja panikoitumista, ylilyöntejä ja neuroottista rajojen vahtimista. Ei minkään muun ammattiryhmän kanssa ole samanlaista. Sellainen ylilyövä itseensä keskittyminen ja turhanpäiväinen puolustautuminen lyö läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, Onko terapian tarkoitus rakentaa ihminen kestämään loukkauksia, alistumista ja väkivaltaa? 

Ei ole. Mutta tuo kysymys nyt on kyllä ihan silkkaa vääristelyä.

Jos terapoitavan läheinen on loukkaava, alistava ja väkivaltainen, olettaisi että terapeutti kehottaisi ihan ensimmäiseksi turvaamaan itsensä ja poistamaan tuon ihmisen elämästään. Eikä vaan vaatimaan muutosta käytökseen ja luennoimaan miten tuon ihmisen tulisi kommunikoida. 

Mitä hittoa siellä terapiassa oikeasti tapahtuu jos noin perustavan laatuista asiaa ei terapeutti osaa tai halua hoitaa? Turvallisuus ja fyysinen koskemattomuus ensin.

Ap, terapeutit suosittelevat etäisyyden ottoa akuuttien kriisien aikana niistä läheisistä, joiden seurassa vaaditaan resilienssiä. Sinun seurassasi sietämistä näemmä vaaditaan, mutta läheiselläsi ei ole mahdollisuutta tai jaksamista erkaantua sinusta nyt kunnolla.

Et välttämättä tiedä, mitä läheisesi käy läpi. Et ehkä ole luottamuksen arvoinen sen suhteen.

Mun on vaikea ymmärtää mikä tarve kenelläkään on puhua toiselle muuhun kuin hyväksyvään tai neutraaliin tunne sävyyn?

AP: sta tulee mieleen yksi sukulainen , jolla oli tapana puuttua toisten ihmisten elämään ja antaa neuvoja..Hän siis puuttui asioihin, joissa oli kyse sen toisen ihmisen, ei hänen, elämästään.

Ja kun sitä ei sietänyt, alkoi valittaa, miten mitään ei saa sanoa, kaikesta loukkasnnutaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla ja osalla keskustelijoista on huomio pelkässä omassa navassa ja omassa kuvitellussa paremmuudessa. Että muut menevät ihan terapiaan asti, jotta osaisivat tulla toimeen hänen tai muiden kanssa entistä paremmin. Eihän sinne siksi mennä. 

Kaverini meni terapiaan mm. yksinäisyyden vuoksi. Miten häntä auttaa se, että hän on nykyään ilkeä riidanhaastaja ja menettänyt kaikki kivat ja kiltit ystävänsä?

Kuulostaa siltä, että kaverisi pääsi kurjista tyypeistä eroon ja sai parempia ystäviä. Te ns. kivat ja kiltit viihdytte varmasti keskenänne kuten aiemminkin, kun kaverisi kerran oli teistä huolimatta yksinäinen. 

Teet omat tulkintasi oman ymmärryksesi puitteissa.

Me kivat ja kiltit kaverit olemme naimisissa ja perheellisiä, joten emme voineet tyydyttää hänen kumppanitarpeitaan. Niiden puuttuessaa hän koki yksinäisyyttä. Ja terapian myötä menetti sitten myös meidät kivat ja kiltit kaveritkin.

On kertonut olevansa yksinäinen edelleen ja kaipaavansa meitä. Ikävä kyllä riehui terapian vahvistamana niin aggressiivisesti, että en ole palaamassa hänen seuraansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla ja osalla keskustelijoista on huomio pelkässä omassa navassa ja omassa kuvitellussa paremmuudessa. Että muut menevät ihan terapiaan asti, jotta osaisivat tulla toimeen hänen tai muiden kanssa entistä paremmin. Eihän sinne siksi mennä. 

Kaverini meni terapiaan mm. yksinäisyyden vuoksi. Miten häntä auttaa se, että hän on nykyään ilkeä riidanhaastaja ja menettänyt kaikki kivat ja kiltit ystävänsä?

Kuulostaa siltä, että kaverisi pääsi kurjista tyypeistä eroon ja sai parempia ystäviä. Te ns. kivat ja kiltit viihdytte varmasti keskenänne kuten aiemminkin, kun kaverisi kerran oli teistä huolimatta yksinäinen. 

Teet omat tulkintasi oman ymmärryksesi puitteissa.

Me kivat ja kiltit kaverit olemme naimisissa ja p

Mulle kävi vähän samoin ja jonkin aikaa surin menetettyjä ystäviä..Mut nyt lopulta kaikki on kääntynyt hyväksi..Ystäpiirini muodostuu nykyään sinkuista, joista kukaan ei pidä naimisiinmenoa tavoiteltavana ja sinkkuutta elämäntilanteensa, josta puuttuu jotain.. 

Tuo yksi oli oikeassa joka tuumasi että 95% meni narsistin lankaan ja 5% tunnisti narsistin. 

Juuri näin näyttää olevan: ap on kaltoinkohtelija, joka on raivoissaan, kun aiemmin kaiken paskan niskaansa ottanut läheinen pistää nyt rajat hänen toiminnalleen. Kyseessä on hyvinkin todennäköisesti sukulaissuhde, tai sitten muu sairas narsistinen yst siis hyväksikäyttösuhde, jossa ap on alistanut läheistään onnistuneesti vuosikaudet. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä meni välit juuri tällaisen terapia ja omia rajoja-juttuja höpöttävän paritalonaapurin kanssa. Hehkutti somessa itseään ja ystävällisyyttä muita kohtaan. Todellisuudessa meidän olisi jatkuvasti pitänyt hoitaa hänen lapsiaan, ruokkia ja kuskata heitä harrastuksiin(samaa ikää omien lasten kanssa). Aikaisemmin joustavasti vuorotellen hoidettiin pihahommat ja lumityöt, nekin lopetti kokonaan. Hänen miehensä teki reissutöitä, ja meille siis yritti "delegoida" hoidettavia asioita.

Tuossa on terapiassa selvästikin jäänyt puhumatta mikä on ero itsestä huolehtimisen ja itsekkyyden välillä. Terapiassa pitäisi muistaa huomioida myös vastuu omasta elämästä. Tuohan on vain vastuun pakoilua.

Ei kai terapian kuulu tehdä ihmisistä itsekkäitä ja vastuitaan vältteleviä hyväksikäyttäjiä? Vai sitäkö se nimenomaan on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin exäni. 

Lisäksi terapeutti ohjaili exää kyseenalaistamaan kaikki - siis ihan kaikki - elämässä tehdyt valinnat sillä tuloksella, että hän poltti kaikki sillat ympäriltään. Kuvittelin, että terapiassa opetellaan kommunikoimaan ihmissuhteissa, ei tuhoamaan niitä kokonaa. No, jospa elämänsä nyt on parempaa, en tiedä kun en ole hänestä enää kuullut. Kovin onnelliselta ei erotessamme vaikuttanut, enemmänkin ahdistuneelta.

Lähipiirissäni eräällä oli päinvastainen kokemus. Terapeutti suositteli pitämään kiinni täysin tunnekylmästä ihmisestä, koska ei uskonut kaverini kuvausta kyseisestä henkilöstä, vaan käänteli asiaa niin, että tämän miehen toiminta viesti välittämisestä. Nyt kaveri on tuon henkilön otteessa eikä jaksaisi pyristellä irti. Eivät ole edes parisuhteessa, mutta silti miehellä on henkinen ylivalta hänestä. 

Tunnen si

Eipä ole merkitystä kummin päin asia on mennyt. Molemmissa terapeutti on tulkinnut asiakkaansa puheita ihan päin honkia omien ennakkoluulojensa ohjaamana. Ja kärsijä on asiakas. Terapeutti edelleen mennä porskuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Luinpa joskus tutkimuksen että terapiaan hakeutuu monesti perhedynamiikan tervein henkilö.

En edes epäile tätä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että sen perheen terveinkään henkilö olisi millään mittapuutta terve tai tasapainoinen. Kun tuo tervein henkilö astuu perheestä ulos ympäröivään maailmaan, niin siellä ei pädekään ne oman perheen kirjoittamattomat säännöt ja vinksahtanut dynamiikka. Tuo häiriintyneessä perheessä kasvanut ei osaa tervettä dynamiikkaa ja on ympäröivässä maailmassa ongelmissa, kun yrittää ratkoa asioita niillä opeilla, joita on perheeltään saanut.

Itse olen elämässäni tällaisen ihmisen kohdannut. Hänen kanssaan syntyi perin kummallisia tilanteita, kun hän oletti minun toimivan samoin periaattein kuin hän itse ja mihin hän oli perheessään tottunut. Jos minä vaikkapa sanoin hänelle miltä minusta tuntuu tai mitä toivoisin, niin hän oletti minun manipuloivan. Ihmettelin miksi hän ei koskaan halunnut huomioida yhtään toivettani vaan toimi nimenomaan päinvastoin. En vaatinut häneltä mitään, vaan esitin arjen pieniä toiveita. Jos toivoin, että hän soittaisi, niin hän laittoi viestiä. Jos soitin itse, ettei hänen tarvitse, niin hän ei vastannut. Jos toivoin, että mentäisi kävelylle, niin hän lähti yksin pyöräilemään. Jos oltiin kävelyllä ja toivoin, että hidastettaisi tahtia, niin hän kiristi sitä. Ihmettelin tuota johdonmukaista toiveideni vastaisesti toimimista. Vasta vuosia ja vuosia myöhemmin ymmärsin, että hän oli tottunut perheessään manipulointiin ja oletti minunkin manipuloivan, eikä halunnut mennä tuohon "manipulointiin". Joten toimi toiveideni vastaisesti, ettei olisi manipuloitavissa.

Ei tuollaista normaali ihminen ymmärrä, kun ei se ole mitään tavallisen ihmisen logiikkaa. Kaikkea tuollaista oli paljon, että minulle laitettiin tuollainen lapsuudenperheen roolin kopio, eikä minua kohdattu minuna itsenäni.

Joten jos se häiriintyneen perheen tervein henkilö onkin siinä ympäristössä se tervein, niin ulkopuolisen silmin hänkin on hyvin häiriintynyt.