Lue keskustelun säännöt.
Aiotteko jaksaa vielä vuoden 2026?
29.12.2025 |
Miten on, jaksatteko roikkua mukana vielä tulevankin vuoden? Omasta puolestani alan olla sitä mieltä, että taidan jättää leikin kesken.
En oikein enää tiedä, mitä tehdä. Aina, kun luulen, etten enää voi voida huonommin, tipahdan pykälän verran alemmas. Elän käytännöllisesti katsoen täysin yksin enkä muuta enää osaa. Toisinaan kaipaan seuraa, mutta häpeänsekainen itsevihani on niin voimakas, että toisten tapaaminen saa aikaan suoranaisen romahduksen. En kelpaa muiden ihmisten joukkoon, on kuin olisin häpeäksi omalle lajilleni. Pelkän olemassaolon itsessään ei kuuluisi tuntua näin pahalta, mutta se tuntuu. En näe minkäänlaista ratkaisua.
Tulkoon vuosi 2026 millaisena ikinä tahtookin. En usko menettäväni paljoakaan: klassinen sivistys, kielitaito, luonnon arvostaminen ja ajattelun hyveet ovat kuolleet. Enköhän minäkin voi mennä siinä samalla.
[Edellinen aloitus poistui jostakin syystä, vaikka keskustelu oli aivan asiallista. Harmittaa, koska mukana oli todella fiksuja viestejä, jotka antoivat paljon ajateltavaa. Laitan tämän siksi uudelleen - en roskapostimielessä vaan siinä toivossa, että hyvä keskustelu jatkuisi.]
Kommentit (44)
Hurjalta ainakin näyttää.
Järki sanoo, ettei pelkkää uutisvirtaa pitäisi tuijottaa, mutta eihän tässä ihan hirveesti ilon aihetta ole. Katastrofia toisensa perään. Terve mediakriittisyys on tietty paikallaan, mutta eivät tosiasiat siitä muutu. Katsellaan, katsellaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ihan oikeesti pelottaa, mitä tästä tulee. Työt ei todennäkösesti jatku kuin muutaman kuukauden ensi vuoden puolelle, koko ajan ootan, milloin joudun pois sieltä. Uutta paikkaa ei näköpiirissä, ja ala työllistää tosi huonosti (oma valinta tiedän - mutta ei ollut ihan näin paha silloin, kun kouluttauduin). En muista, miltä tuntuu odottaa innolla uutta vuotta ja kaikkea, mitä se tuo tullessaan.
Ihme valittajia. Toiset meistä on vakavasti sairaita ja kärsii henkisesti/fyysisesti eikä loppua näy.
Vierailija kirjoitti:
Ihme valittajia. Toiset meistä on vakavasti sairaita ja kärsii henkisesti/fyysisesti eikä loppua näy.
Ei tässä varmaan ole tarkoitus loukata ketään, uskoisin. Jokaisen tilanne on omanlaisensa, eikä ole syytä tehdä vertailua. Ihminen, joka miettii, jaksaako elää seuraavan vuoden, todennäköisesti kärsii henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Hurjalta ainakin näyttää.
Järki sanoo, ettei pelkkää uutisvirtaa pitäisi tuijottaa, mutta eihän tässä ihan hirveesti ilon aihetta ole. Katastrofia toisensa perään. Terve mediakriittisyys on tietty paikallaan, mutta eivät tosiasiat siitä muutu. Katsellaan, katsellaan...
No media nyt ottaakin kaiken mahdollisen irti jokaisesta potentiaalisesta uhasta. Klikkimaailma nyt vaan toimii niin. SiltiKIN oon samaa mieltä, että on tosi vaikea uskoa asioiden parantuvan nyt seuraavan vuoden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muitakin klassiseen sivistykseen uskovia on vielä olemassa, jos se yhtään lohduttaa! Maailmassa kovinta ääntä pitävät ovat niitä ns. tyhjiä tynnyreitä, mutta meitä hiljaisia ajattelijoita on vielä taustalla.
Toivon, että löydät jostain voimia jatkaa. Itselleni olisi tärkeätä tietää, että kauniiseen ja hyvään uskovia, tai edes niistä haaveilevia, on vielä jossain.
Lopetan kohta. Vielä todistajat testamenttiin. Sitten tulee lähtö kummittelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fatima laihduttaa sähköpyöräilemällä.
Vierailija kirjoitti:
Muitakin klassiseen sivistykseen uskovia on vielä olemassa, jos se yhtään lohduttaa! Maailmassa kovinta ääntä pitävät ovat niitä ns. tyhjiä tynnyreitä, mutta meitä hiljaisia ajattelijoita on vielä taustalla.
Toivon, että löydät jostain voimia jatkaa. Itselleni olisi tärkeätä tietää, että kauniiseen ja hyvään uskovia, tai edes niistä haaveilevia, on vielä jossain.
Olipa kaunis viesti!
Ehkä monella ongelma onkin osin siinä, ettei samanhenkisten ihmisten luo löydä, vaikka sellaisia vielä olisikin jossakin päin maailmaa. Moni tällä tavalla ajatteleva ei myöskään käytä sosiaalista mediaa (esim. minä, jollei satunnaista palstanorkoilua lasketa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän kieltämättä arveluttaa. Lähipiiri kutistuu, paljon sairasteluja ja vastoinkäymisiä. Tuntuu, ettei pääse lähtemään uuteen vuoteen ns. puhtaalta pöydältä. Liikaa vanhaa kuonaa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Mua ihan oikeesti pelottaa, mitä tästä tulee. Työt ei todennäkösesti jatku kuin muutaman kuukauden ensi vuoden puolelle, koko ajan ootan, milloin joudun pois sieltä. Uutta paikkaa ei näköpiirissä, ja ala työllistää tosi huonosti (oma valinta tiedän - mutta ei ollut ihan näin paha silloin, kun kouluttauduin). En muista, miltä tuntuu odottaa innolla uutta vuotta ja kaikkea, mitä se tuo tullessaan.
Mua huolettaa myös, miten duunipaikan käy. Ei ole ihan yksi tai kaksi tuttua, jotka ovat jääneet ihan tyhjän päälle. Loputonta pelkoa, epävarmuutta ja huolta. Vaikee uskoa, että kävisi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä jaksanko. Sairastan parantumatonta syöpää. Samaan aikaan minulle tarjotaan jatkuvasti töitä. Olen ottanut niitä vastaan valikoiden sillä varauksella etten pysty suoriutumaan niistä. Lisäksi aloin sokeutua. Silmäni leikattiin kaksi viikkoa sitten, enkä ole vielä tiedä oliko siitä mitään apua. Toisaalta järjetöntä leikata kuolevan ihmisen silmät. Ajattelen kuitenkin että minulla olisi vielä jotain annettavaa, mutta koska kattava kuolinsiivous on tehty, voin lähteä milloin tahansa jättämättä jälkeläistäni pulaan.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä jaksanko. Sairastan parantumatonta syöpää. Samaan aikaan minulle tarjotaan jatkuvasti töitä. Olen ottanut niitä vastaan valikoiden sillä varauksella etten pysty suoriutumaan niistä. Lisäksi aloin sokeutua. Silmäni leikattiin kaksi viikkoa sitten, enkä ole vielä tiedä oliko siitä mitään apua. Toisaalta järjetöntä leikata kuolevan ihmisen silmät. Ajattelen kuitenkin että minulla olisi vielä jotain annettavaa, mutta koska kattava kuolinsiivous on tehty, voin lähteä milloin tahansa jättämättä jälkeläistäni pulaan.
Olen todella pahoillani puolestasi. Toivon Sinulle pelkkää hyvää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pelkään kyllä, että usko ja jaksaminen alkavat loppua. Parempaa on yritetty rakentaa jo sen verran kauan, että ei oikein löydy puhtia enää. Luovuttaminen houkuttelee, vaikka kovasti haluaisi, että vielä löytyisi vaihtoehtoja.
Olen usein miettinyt kadehtivani númenorilaisten kuninkaiden kykyä luopua ruumiistaan sitten, kun aika on kypsä. Arvokasta, pakotonta ja vapaaehtoista. Ei kasvojen menetystä, ei hidasta rappiota ja väkinäistä sinnittelyä. Soisin, että meillä ihmisilläkin olisi jokin vastaava kyky. Ihmisen elinkaaren loppupää on monille meistä tarpeettoman julma.
Minua auttaa ainoastaan katseen siirtäminen pois luolan seiniltä. Harmittavan paljon tulee altistuttua karmealle määrälle katastrofiuutisia ja -spekulaatioita sekä kaoottista huutelua, jossa ei ole edes tarkoitus argumentoida kunnolla. Väki keskittyy kailottamaan näkemyksiään ilman minkäänlaisia valmiuksia kuunnella muita kantoja. Paluu kirjallisuuden, filosofian ja taiteen pariin on ainoa lääke, joka millään tavoin auttaa (luonnon lisäksi). Siksi tässä onkin ollut viime kuukaudet poikkeuksellisen vaikeaa, kun masennus tuntuu vieneen jopa lukemisesta ilon. Kirjoittamaan en ole pystynyt pitkään aikaan. En tiedä, mitä teen, jos en saa näitä takaisin.
Kyllä ajattelin ainakin yrittää. Joku sisu vain pakottaa eteenpäin, vaikka joka solu haluaisi luovuttaa. Hämmästyttää, ettei vielä ole käynyt niin.
Vierailija kirjoitti:
Minua auttaa ainoastaan katseen siirtäminen pois luolan seiniltä. Harmittavan paljon tulee altistuttua karmealle määrälle katastrofiuutisia ja -spekulaatioita sekä kaoottista huutelua, jossa ei ole edes tarkoitus argumentoida kunnolla. Väki keskittyy kailottamaan näkemyksiään ilman minkäänlaisia valmiuksia kuunnella muita kantoja. Paluu kirjallisuuden, filosofian ja taiteen pariin on ainoa lääke, joka millään tavoin auttaa (luonnon lisäksi). Siksi tässä onkin ollut viime kuukaudet poikkeuksellisen vaikeaa, kun masennus tuntuu vieneen jopa lukemisesta ilon. Kirjoittamaan en ole pystynyt pitkään aikaan. En tiedä, mitä teen, jos en saa näitä takaisin.
Kun keskittymiskyky menee, menee kaikki muukin. Omani ollut kateissa jo pidempään, ja pelkään, etten saa sitä palautettua. Siinä jäävät ajatukset loputtomille, ankeille keloille.
Aion jaksaa. Sitten nuoruusvuosieni en ole nk kantanut maailmantuskaa harteillani. En siis enää ajattele maailmassa tapahtuvia asioita, joille en voi yhtään mitään. Toisaalta jo 13 vuotta sitten kävin kättelemässä Kuolemaa ja kaikkien mua silloin hoitaneiden lääkäreidenkin mielestä on käsittämätön ihme, että selvisin hengisssä. Arvostan tätä elämäni jatkoaikaa, vaikkei tämä olekaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Tänään on tänään, huomenna jotain muuta. Tai huomista ei enää edes ole. Tiedän, miten pienestä voi olla kiinni, onko huomista vai ei. Mulla siis tietyllä tavalla fatalistinen elämänasenne.
Minäkin seurasin keskustelua, eikä siinä mielestäni ollut mitään vikaa! Ihan hyvää pohdintaa.
Kyllä minä ajattelin roikuskella vielä aikani. Katsotaan, mitä tästä tulee! Hyvää uutta vuotta kaikille, millainen siitä sitten onkaan tulossa!