Lue keskustelun säännöt.
Helppojen lasten vanhemmat kuvittelee olevansa erinomaisia kasvattajia
24.04.2007 |
Huvittavaa lukea täältä välillä tosi ihme kommentteja, kuten että uhmakohtaukset vois ennakoida, laita tutti suuhun ettei itke ja ota lapsi syliin jos huutaa. Kaikki lapset eivät ole niin helppoja, että tyyntyvät yksinkertaisin keinoin.
Monille kaikkitietäville superkasvattajawannabeille haluaisin yhden erittäin temperamenttisen lapsen. Katsotaan sitten, miten suu pantais :)
Kommentit (82)
...vaikeasta saa helpon ja helposta vaikean.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka jollain lapsella olisi " vaikea" temperamentti, ei se tarkoita sitä että vanhemmat kokevat hänet vaikeana lapsena. Jos he ovat ottaneet selvää asioista ja ymmärtävät ettei lapsi (uhmaikäinen) ilkeyttään kiukuttele vaan kova ja yhtäkkinen huuto johtuu hänen temperamentistaan, ei kiukkuaminenkaan tunnu niin pahalta.
Esikoiseni on melko helppo lapsi, empaattinen ja osaa kuunnella perusteluja. Kuopus 1v9kk on ihan eri maata, hän on hyvin intensiivinen temperamentti joka ilmaisee tunteensa äänekkäästi nauraen tai sitten huutaen. On elämään työläämpää hänen kanssaan, mutta en silti pidä häntä hankalana lapsena. Ja tiedän ettei ole minun vikani että hän vain huutaa välillä ihan ihme asioista ja rauhoittuu sitten kun rauhoittuu, aina itsekseen, ei koskaan sylissä. Kävimme tässä mieheni tädillä kylässä ja hänenkin suustaan saimme kuulla saman asian kuin muutkin ovat sanoneet: kuopuksemme on aivan kuin mieheni pikkusisko lapsena :o) Menestyvä ja täysjärkinen ihminen hänestäkin on tullut.
Vierailija:
...vaikeasta saa helpon ja helposta vaikean.
Voi luoja että toivoisin sun saaneen kokea edes viikon verran elämää tämän lapsen kanssa...
Koska voisit oikeasti paljastua kehnoksi kasvattajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on neljä lasta, kaikki sekä temperamentiltaan että muutenkin tosi erilaisia. Vaikka etenkin toisen lapsen kanssa haastetta esim. kieltojen noudattamisessa on riittänyt, on rajat silti asetettu kaikille ja niistä pidetty johdonmukaisesti kiinni ilman satuttamista tai muuta lapsen tahallista nöyryyttämistä/pelottelua. Kaikille lapsille ei ole ollut järkevää käyttää samoja keinoja, mutta perusperiaatteet on olleet selvillä alusta asti: johdonmukaisuus on must! Ja positiivinen asenne tai huumori lapsen kiukun keskellä auttaa kummasti, kokeilkaahan seuraavan kerran, kun pinnanne meinaa palaa.
Eli jos ap yleistää noin rankasti kaikkien " helppojen lasten" äitien kuvittelevan lapsen hyvän käytöksen johtuvan VAIN kasvatuksesta, vastaavasti voisin kärjistäen väittää, että aika monen " huonosti käyttäytyvän lapsen" vanhemman pitäisi katsoa peiliin, eikä syyttää PELKÄSTÄÄN lapsen temperamenttia. Etenkin isommilla lapsilla kyky osoittaa tunteitaan hallitsemalla kuitenkin tekojaan on yleensä kiinni enemmän mallista kuin geeneistä... Ja tämän opin kyllä ihan omasta käytöksestäni, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)
äennäisesti ulkopuolisen silmin katsottuna äiti ei siis osaa kasvattaa. Mutta äiti tietää, että todellisuudessa syy on siinä, että vaativa vauva imi mehut vanhemmista niin täysin, että siitä on seurauksensa.
Joo ja sitten ne äidit, jotka eivät jaksa kasvattaa tulevat tänne marisemaan, kun lapsi on NIIN tempperamenttinen eikä tottele. Ei tottele, koska lasta ei vaadita tottelemaan :). Niin simppeliä se vaan on.
Ja tiedoksi, mulla itselläni on kaksoset, jotka valvottivat ensimmäiset pari elinvuottaan. Toista kanniskelin ympäri taloa allergioiden/vatsavaivojen takia, silti olen jaksanut kasvattaa lapseni.
Surettaa lapset, joita ei ole kasvatettu, raukat eivät sitten päiväkotiryhmässä/koulussa jne todellakaan ole pidettyjä, koska kuka haluaa kaverikseen lapsen, jolla ei ole mitään käytöstapoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On myös temperamenteiltaan vaikeita lapsia, jotka eivät tahdo millään löytää syömisen ja nukkumisen rytmiä. He valvovat öisin ja nukkuvat päivisin ja heräilevät vähän väliä syömään yölläkin jopa parin ensimmäisen elinvuotensa ajan. He ovat herkästi tyytymättömiä, tunnereaktiot ovat voimakkaita ja sopeutuminen rutiinien muutoksiin on hankalaa. Sellaisen lapsen hoitaminen koettelee hermoja, ja paitsi että vanhemmat uupuvat, he saavat lapseltaan tuskallisen vähän hyvää palautetta vaivannäöstään.
Vierailija:
niin mistä ihmeestä te tiedätte, mikä on syytä ja mikä seurausta. Ei sivusta ole helppo huomata, onko äiti osaamaton kasvattaja, vai onko hän niin väsynyt, ettei pysty enää kasvattamaan niin kuin itsekin tietäisi oikeaksi.
Mulla on kaveripiirissä esim. lapsi, joka on tempperamentiltään " vaativa" . Roikkuu vanhemmissaan, ei viihdy hetkeäkään yksin ja on siksi väsyttävä kasvatettava. Olen ihan samaa mieltä, että lapsi on tavallista herkempi. Mutta vanhemmat vaan heittää löylyä kiukaalle.
Esimerkiksi: pari-kolme-vuotias lapsi on ollut muutaman tunnin hoidossa turvallisella, tutulla aikuisella. Kaikki on ollut ihan hyvin, ei mitään ongelmaa. Vanhemmat tulevat ovesta, lapsi aloittaa kitinän kuin napista painamalla. Alkaa hirmuinen surkuttelu. Voivoivoivoi onko sulla ollut kurjaa? Onko paha olla? Voi kamalaa, ottaiksitko pillimehua? Ai etkö? No mitäs sitten ottaisit? Ai banaania? Jaa eikö sitäkään? No mitäs sitten? Hirrrrveä hössötys, vanhemmat heti valmiina lohduttamaan tilanteessa missä ei ole oikeasti mitään lohdutettavaa.
Arrrgggh. Menee herrrrmot kun ajattelenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö se kasvatustyö jatku ja jatku vuosia? Minä en ainakaan osaa pitää itseäni loistavana kasvattajana näin esikoiseni kanssa. Mistä minä vielä tiedän mitä kaikkea on edessäpäin? Vasta kun lapset ovat aikuisia voi oikeasti todeta, että ihan ihmisiä niistä tuli...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja olen ihan työkseni nuorten kanssa tekemisissä ja opiskellutkin kasvatustiedettä. Minusta on vain vaarallista " kohottaa" itsensä hyväksi kasvattajaksi, sillä en voi vielä tietää miten juuri minun lapseni murrosikä menee tai millaisia mahdolliset tulevat lapseni ovat. Parhaani teen ilman muuta mutta en silti uskaltaisi tässä vaiheessa vielä sanoa olevani kaikinpuolin hyvä kasvattaja, koska varmasti tulen tekemään /teen myös joskus virheitä hyvistä aikeista huolimatta.
Todella helposti. Epäloogisella kasvatuksella, laiminlyömisellä, puutteellisella huolenpidolla, puutteellisella vuorovaikutuksella jnejne. Keinoja on monia. Ei helppokaan lapsi tai tasaisella temperamentilla varustettu ihan mitä tahansa kestä. Ja onhan se nyt jo niin moneen kertaan tutkittu, että varhainen vuorovaikutus ja sen laatu vaikuttaa aivojen kehitykseen.
Kaikkein huolestuttavinta on se, jos vanhemmat eivät katso itseään peiliin, jos lapsella on vaikeuksia, vaan selittävät kaiken pois ulkoisilla tekijöillä. Tai jos vanhemmat eivät pyri sopeuttamaan elämää erityislapsen tarpeita vaativaksi, esim. adhd lapsi tarvitsee säännöllistä elämää, paljon aikuisten tukea, selkeää rytmiä jne. Joutuvathan somaattisestikin sairaiden lasten vanhemmat sopeuttamaan elämäänsä sairauden mukaan. Usein sitä vaan ajatellaan, että kun lapselle on saatu diagnoosi, niin vanhempien vastuu päättyy siihen. Adhd -lapsenkin elämää voi helpottaa ja auttaa monella tavalla. Se on hoitoa ja kuntoutusta siinä kuin sydänlapsen lääkkeetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan pakko puuttua keskusteluun. Oikeasti monilla vanhemmilla tuntuu olevan ihan kadoksissa se, miten lapsen kanssa ollaan ja miten se kasvatusvastuu ihan oikeasti kannetaan aikuisena omalle lapselle. Tottakai jo vauvoina temperamenttierotkin näkyvät, mutta lisäksi on valtavasti merkitystä sillä, MITEN temperamenttieroihin suhtaudutaan, esim. miten lapsen reaktioihin reagoidaan.
Itse opin tämän kantapään kautta, kun ihmettelin esikoisen aika rajua uhmaikää näkemättä vikaa omassa toiminnassani. Kyllähän moni aikuinenkin suuttuisi kahta kauheammin, jos saisi sytykettä (äidin kiukkuinen/hallitsematon reaktio) ennemmin kuin että saisi välineet tulipalon sammuttamiseen... Niin se vain usein menee.
Minusta on surullista, että nykysukupolvella on niin kova halu olla oikeassa, että se torpedoi kaikki mahdollisuudet oppia jotain uutta - jopa siitä tärkeimmästä, eli miten olla mahdollisimman hyvä äiti/isä lapselleen. Heti ollaan poteroissa puolustautumassa, eikä haluta edes hetkeksikään pysähtyä ja kuunnella, jos joku kehtaa väittää myös kasvatuksella olevan vaikutusta lapsen käyttäytymiseen :( Ei vian etsiminen sinänsä toki ole hedelmällistä, mutta sen NÄKEMINEN kyllä on. Eihän muuten omaa toimintatapaansa voi koskaan muuttaa, sitä jatkaa vaan sokeana lapsen edusta piittamatta valitsemallaan tiellä vaikka hampaat irvessä ja kadehtii vielä siinä sivussa, kun " muilla on niin helppoja lapsia" .
Eli kyllä, lapsissa on oikeastikin eroja, mutta niin on kasvattajissakin. Jokainen äiti/isä voi onneksi kuitenkin oppia käyttämään fiksumpia kasvatuskeinoja, jos suostuu ensin kasvamaan itse.
2 lasta, toinen helppo ja toinen ei niinkään. Mutta molemmat on fiksuja ja hyväkäytöksisiä lapsia tällä hetkellä. Ja minä heille olen tavat opettanut, ja rajat.
Niitä koetellaan välillä, mutta se ei mua haittaa, kasvamiseen kuuluu se rajojen koetteleminen ja minä sitten päätän missä se raja menee.
Hankalia tilanteita on ollut ja tulee vielä olemaan. Murrosikä on molemmilla lapsilla vasta edessä, otan sen vastaan haasteena josta selvitään. Ja jos niin ei tulis käymään, niin silti voisin sanoa että parhaani olen kasvattajana tehnyt.
Luulen, että mun kasvatustyyleissä ongelmana on se, että olen todella tarkka pitämään tietyt säännöt - väsyn siksi nopeasti, koska lapsi ei jaksa noudattaa sääntöjä. 100 kertaa päivässä kieltäminen on vähättelyä.
Ehkäpä siis olen laiska kasvattaja ja lapseni on ihan helppo.
Jos esim. vaativaa vauvaa kantaa koko hereilläoloajan koska muuten tämä itkee ja sitten väsyy kun vielä öisinkin vauva herää ja itkee useaan otteeseen niin onko äiti silloin laiska?
Tai jos 5-vuotiaan kanssa puhuu ensin aamulla 5 min. siitä miten puetaan, 10 min.+ jäähyt päälle siitä miten syödään puuroa, 15min. taistellaan ulkovaatteiden kanssa ja iltapäivällä samat kun tullaan hoidosta. Ja kun sitten parin muun väännön jälkeen vihdoin tulee nukkumaanmenoaika ja taas puhutaan miten pitää pestä hampaat, laittaa yöpuku ja nukkua omassa sängyssä. Onko äiti silloin laiska ja huono kasvattaja kun 21.30 korottaa äänensä ja huutaa " nyt sinä nukut." Vai onko äiti väsynyt kun on koko päivän yrittänyt parhaansa?
ei ole mitään _vaativan lapsen_ käytöstä, vaan ihan tuikitavallisen viisivuotiaan menoa.
Eli jos sinä noita pidät esimerkkeinä _vaativista lapsista_ niin metsään menee.
Vierailija:
ei ole mitään _vaativan lapsen_ käytöstä, vaan ihan tuikitavallisen viisivuotiaan menoa.Eli jos sinä noita pidät esimerkkeinä _vaativista lapsista_ niin metsään menee.
Toinen voi pukea reippasti ja on jo ulkona, kun se toinen sadannen kerran on päättänyt että ei vaatteita päällensä pue. Vaatiin aikalailla ymmärrystä ja hermoja ne tilanteet, väiitäisin että vaativaa on sekin.
En ole 64.
niin mistä ihmeestä te tiedätte, mikä on syytä ja mikä seurausta. Ei sivusta ole helppo huomata, onko äiti osaamaton kasvattaja, vai onko hän niin väsynyt, ettei pysty enää kasvattamaan niin kuin itsekin tietäisi oikeaksi.
Jos äiti on väsynyt, niin se voi ihan oikeasti johtua vaikkapa siitä, että vauva ei ole ensimmäisenä elinvuotenaan nukkunut yli tunnin yhtämittaista pätkää. Siitä tuhansien tuntien univelasta toipuminen ei käy ihan kuukaudessa tai parissa, joten ikävä kyllä seuraukset näkyvät pitkään ja vaikuttavat lapseen ja siihen, miten häntä kasvatetaan.
Näennäisesti ulkopuolisen silmin katsottuna äiti ei siis osaa kasvattaa. Mutta äiti tietää, että todellisuudessa syy on siinä, että vaativa vauva imi mehut vanhemmista niin täysin, että siitä on seurauksensa. Eikä tilanteessa ainakaan auta yhtään, että ulkopuoleltakin vielä leimataan huonoksi äidiksi.