Helppojen lasten vanhemmat kuvittelee olevansa erinomaisia kasvattajia

miten sitten on mahdollista, että samoilla vanhemmilla on sekä helppo että vaikea lapsi. Samat kasvatusperiaatteet varmasti pitäneet.

perheen kotiäidiksi. Ehkä en silloin vielä ymmärtänyt kaikkea ja synnytysjutut olivat ´yök mä en ikinä tee noin´, mutta kun tykkäsi lukea ja lukea ei haitannut mitä luki, oliko siskon vauvalehdet vai toisen siskon reginat vai mutsin enkunkieliset hömppäkirjat vai faijan ´klasikkokirjat joita jokaisen sivistyneen ihmisen pitäisi lukea´ kirjat.

Ai kun on kamalaa, kun on erilaisia ihmisiä.

Mua nyt on vaan aina kiinnostaneet lapset. Ja en väitä tietäväni kaikkea, aina oppii jotain uutta. Mutta sen tiedän, että lapset ovat lähellä sydäntäni ja lastenhoito on mun juttu olivat lapset omia tai vieraita, mutta mä tiedän olevani hyvä hoitamaan ja kasvattamaan lapsia ja se riittää mulle.

Vierailija:

:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Nimittäin esikoinen joka oli vauvana vaativa sai kauheasti huomiota, häntä sylitettiin väsyksiin asti (siis vanhempien väsyksiin), heijattiin ja yritettiin saada itkuja pois. Mutta sitten oli siis melkoisen helppo leikki-ikänen.



keskimmäinen taas oli vauvan helppo, jollon ehkä tiedostamattakin tuli vähemmän kannettua, kun lapsi viihtyi yksikseen, ei itkenyt jne. Hänelle ei ikään kun tarvinut antaa yhtä paljon huomiota eikä tarvinut antaa kaikkeaan (älkää nyt käsittäkö väärin, toki hoidin häntä täydestä sydämestä silti). No, nyt keskimmäinen taas on ollut taaperona ja leikki-iksäenä aika villli ja vaativa...



Kuopus oli ihan extreme-vaativa vauva, ei ekaan kahdeksaan kuukauteensa koskaan nukkunut kuin sylissä päiväunia, itki, huusi eikä voinut olla hetkeään yksin. No, tahtopaketti hän on edelleen, sa nähdä, onko sitten vähän myöhemmin " helppo" ...



Tiedän kyllä, että vaativat vauvat voivat myös olla todella haastavia myöhemmin ja helpot vauvat helppoja myöhemminkin. Juuri meidän kohdalla olen vain asiaa ajatellut.

Äitini on aina saanut taistella veljeni kanssa, veljelläni oli vauvana koliikki, uhmaikäisenä hän ei totellut mitään, koulussa hän häiriköi, nuorena joutui vaikeuksiin jne.

Minä taas olin helppo vauva, itsekseni viihtyvä lapsi, koulussa kympin oppilas enkä ole ikinä aiheuttanut äidilleni huolia.

Onko yh-äitini siis mielestänne kasvattanut vain minua? Ja jättänyt veljeni aivan hunningolle? Tämä kysymys siis niille, joiden mielestä kasvatus ratkaisee (please vastatkaa, olis oikeasti kiva kuulla kommenttinne!)

Vaikka esikoinen mielestäni oli helppo taapero/leikki-ikäinen niin kyllä hän silti oli temperamenttinen. Eikä tästä kai mitään tutkimuksia edes ole. Koliikki sen sijaan ei liity temperamenttiin.

Onhan se ihan selvää, että persoonallisuuksia on erilaisia ja joku vauva/lapsi on tyytyväinen vähemmällä huomiolla, tottelee helpommin jne. Toiset nukkuvat kk iässä 8h putkeen, toiset vasta vuotiaina jos sittenkään.



Mutta ei se sitä poista, etteikö kohtelulla voisi vaikuttaa siihen, miten tyytyväinen lapsi on elämäänsä, miten hyvä itsetunto hänellä on (siis vaikuttaa, ei kokonaan muuttaa tilannetta!) jne. Ja sellainen lapsi on helpomman oloinen kuin epävarma, tyytymätön ja takertuva. puhumattakaan todellisista (kotiolojen aiheuttamista) ongelmista käyttäytymisessä ja esim. unikuvioissa.

enemmän äitini on joutunut veljeni kanssa tekemään töitä kuin minun kanssani. Itse asiassa minä taisin mennä siinä sivussa, äiti ei kertakaikkiaan ehtnyt /pystynyt kiinnittämään minuun kovinkaan paljon huomiota kun veljeni oli niin vaativa tapaus.

30

että heillä on temperamentikkaita lapsia...

Mutta yhdessä tutussa ärsyttä se piirre että, aina on selittelemässä miten tempperamenttinen hänen lapsensa on, ja sen piikkiin pistää sitten paljon.

Oma nuorempi lapsesi on myös hyvin tempperamentikas ja välillä hankalakin lapsi, mutta se ei oikeuta huonoon käytökseen. Käytöstavat pitää olla vaikka olisi kuinka sitä tempperamenttia.

Niinkuin minä ja veljeni? Mikä selitys?

kuin yksi kasvattamismalli. Toiseen puree, toiseen ei.



34

vanhempien jaksaminen, eli jos lapsi on huono nukkumaan ja vanhemmat unenpuutteesta puolikuolleita niin varmasti se kohtelu on erilaista kuin hyvin levänneen ja pirteän vanhemman.

vaan jostain enemmänkin sairauteen viittaavasta.

Ensinnäkin eihän sitä tosiaan osaa oikeasti kuvitella minkälaista on vaativan lapsen kanssa, kun oma on helppo. Ja toisaalta usein sitä sitten näkee vaativiksi koettujen lasten kasvatuksessa sellaista, mikä omasta mielestä on huono juttu. Silloin käy mielessä, että ehkä voin sittenkin jostain asiasta kehuakin itseäni? Vai onko se nyt aivan täysin lapsen temperamantista kiinni, että se on hyväntuulinen ja helposti käsiteltävä?

valitettavasti sitä ei silloin 70-80-luvuilla vielä osattu diagnosoida. Ja uskon myös, että äitini teki ns. kaikkensa veljeni kanssa vaikka varmasti on tehnyt myös virheitä kun oli väsynyt ja oli yh.

Jälkeenpäin olen miettinyt myös omaa kiltteyttäni, esim. mun läksyjen tekoa ei tarvinnut ekaluokan jälkeen ikinä valvoa, tein ne ihan omatoimisesti. En tavallaan uskaltanut olla ikinä vaativa kun näin miten kovilla äitini oli veljeni kanssa. En edes murrosiässä kapinoinut vaan noudatin aina kotiintuloaikoja jne.

Enkä siis väitä, että omat kokemukseni ovat yleistettävissä, mutta en myöskään usko omista lähtökohdistani johtuen väitettä siitä, että helpot lapset ovat vanhempien loistavan kasvatuksen tulosta ja vaativat lapset huonosti kasvatettuja.

(olikohan numeroni 34, en muista enää)

Ne, jotka eivät ole johdonmukaisia, hyvin herkästi sanovat, että lapsi on vaikea. Ja sivusta seuraajana huomaa, että vanhempi omalla toiminnallaan tekee sen, että lapsesta ei tule tottelevaista.



Annan nyt ihan esimerkin: äiti kieltää lasta, kun hän tekee jotain ei sallittua. Kun lapsi vaan jatkaa ei sallittua tekemistä, äiti ei tee enää mitään tai sitten vaikka toteaa " ei toi tottele" .



Kun se pitäisi hoitaa niin, että kun kielletään, niin seurataan, että kielto menee perille. :).

Mikäli veljesi todella on ollut kouluhäirikkö niin sen taustalla on varmasti jotain muuta kuin kasvatus tai luonne. Minkälainen hän on nykyään?



Toi on varmasti myös aika yleistä, mitä kerroit itsestäsi, eli että toisesta lapsesta voi tilanteen pakosta tulla " kiltti" .

Jos ADHD-diagnoosiin arvellaan mahtuvan jopa 10 prosenttia ikäluokasta, se alkaa olla jo ihan normaalin jakauman piiriin menevä normaali ominaisuus. Asperger on ihan sama juttu. Noin 15 prosenttia pojista menee joidenkin tutkimusten mukaan tähän luokkaa. Englanniksi Aspergerista puhutaan toisinaan nimellä extreme male brain.



Nämä ihmiset ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan keskuudessamme, heidän kanssaan pitää vaan jotenkin pärjätä eikä lääkitä lampaiksi.

erilaisia. Nämä kaikki taas vaikuttavat siihen, miten vanhemmat heidät näkevät ja heitä kohtelevat. Lisäksi eriluonteiset lapset hyötyvät erilaisista lähestymistavoista. Kukaan tuskin kieltää sitä, että erirotuisia ja eriluonteisia koiria tai hevosia on syytä kouluttaa hieman erikeinoin, sen sijaan hyvinkin erilaisille lapsille monet haluavat jääräpäisesti tarjota vain sitä yhtä sapluunaa. Eläimen voi myös valita niin, että saa todennäköisemmin omaan luonteeseensa ja tapaansa olla sopivan elukan, lapsi on se, mikä se on (toki biologinen lapsi todennäköisemmin muistuttaa vanhempiaan hieman luonteeltaankin.)



Minä koen olevani aika hyvä kasvattamaan eläväisiä poikalapsia (ja koiria ja hevosia ;)), mutta odotan kauhulla, mitä tapahtuu, jos jompi kumpi näistä seuraavista onkin kovin herkkä ja rauhallinen pohdiskelija. Minun pitää silloin opetella kokonaan uusi tapa kasvattaa ja olla äiti ja sen näkee sitten, mitä siitä tulee.

juomisjaksoja ja joskus poliisi on korjannut talteen kun on sammunut jonnekin / tapellut kännissä. Hän on ihan perusduunari mutta väärässä seurassa saattaisi ajautua rikolliseksi. Silti hän on minun rakas veljeni, vaikka en voi sanoa, että olisin ollut hänestä koskaan erityisen ylpeä.

Ja tosiaan itse koen olleeni liiankin kiltti ja kunnollinen, koska en halunnut aiheuttaa äidilleni yhtään enempää pahaa mieltä.

41