Kuinka tiheästi keski-ikäiset pitävät yhteyttä omiin vanhempiinsa (tapaamiset ja puhelinsoitot)?

Riippuu varmaan minkälaiset välit on ja mihin on totuttu. 

Vierailija kirjoitti:

35 v ei ole keski-ikäinen.

 

Tarkoitit varmaan "45 - 60-vuotiaat"

Keski-ikä alkaa tasan 35-vuotiaana. Halusit tai et.

Alkaa harveta nää tälläset, kun oma elämä työllistää. 

Viikoittain soitellaan. Nähdään harvemmin. Samassa kaupungissa asutaan. Ikää 56 v vanhemmat 80 ja 84 vuotiaita. Hyvässä kunnossa.

Soitellaan äidin kanssa viikoittain, isän kanssa ehkä joka toinen viikko. Whatsapp-viestejä joskus monta kertaa viikossa, joskus menee pari kuukauttakin väliä viesteissä. Isä käy kylässä 3-4 kertaa vuodessa ja käydään lisäksi joinain kesinä hänen mökillään. Äitiä näen vähän useammin, ehkä keskimäärin kerran kuussa. 

Asun yli sadan kilometrin päässä vanhemmista. Soitellaan ja viestitellään useamman kerran viikossa. Käyn heidän luonaan joka kuukausi, n. 1-3 kertaa.  Tästäkin olen potenut huonoa omatuntoa, kun useemmin ei tule käytyä. Vastauksia lukiessa huomaan, että käynkin aika usein.

Järkyttävän harvoin te ihmiset olette yhteydessä omiin vanhempiin, soita äidilleni joka päivä ja käyn 2 krt viikossa myös kaupassa 1krt viikossa. N 50

Meillä 3/4 lapsista tuossa ikäluokassa. Viestitellään muutaman kerran viikossa, tavataan 1-4x kuukaudessa.

Lomillaan joka vuosi ainakin viikko yhdessä, yksi perheistä lomailee suunnilleen 4 vkoa vuodesta anopin kanssa. 

Meillä on läheiset välit

Äitiäni tapaan kerran tai kaksi kuukaudessa, kun asumme samassa kaupungissa. Isä asuu toisella puolella Suomea, ja häntä tapaan yleensä kaksi kertaa vuodessa, mutta pidemmän ajan kerrallaan, esim. pitkä viikonloppu tai koko viikko. Isän kanssa soitellaan silloin tällöin.

Olen 42-vuotias ja vanhemmat yli 70-vuotiaita.

Soitellaan noin joka toinen päivä ja nähdään kerran pari viikossa! Isä

On yli 90v ja tykkään hänestä! 

Soittelen joka päivä lyhyen puhelun ja varmistan, että ovat kunnossa, ovat kuitenkin jo vanhoja ja sairaita.

Itse olen päälle viisikymppinen mies.

Puolisoni taasen ei pahemmin vamhempiinsa yhteyttä pidä.

Soitellaan 1-2 kertaa viikossa. Asutaan eri maissa, joten ei tule vastaavast tavattua kasvokkain kovin usein, jopa useampaan vuoteen.. Ikää itsellä 52 v.

Äitini tapaan yleensä kaksi kertaa vuodessa, soitellaan parin kuukauden välein. Isääni tapaan noin kolme kertaa vuodessa, soitellaan parin viikon välein. Ihan tyytyväinen olen tilanteeseen, ja molempiin on hyvät välit.

56 v. Näen äitiä noin kerta kuussa. Äiti soittelee nykyään pari krt viikossa. Itselle piisaisi kerran kahdessa viikossa. Isä hoitokodissa, elelee viimeisiä hetkiään. Häntä näen noin kerran kahdessa kuukaudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävän harvoin te ihmiset olette yhteydessä omiin vanhempiin, soita äidilleni joka päivä ja käyn 2 krt viikossa myös kaupassa 1krt viikossa. N 50

Kiva, jos asut niin lähellä, että voit noin usein auttaa. Ja kiva, että teillä riittää puhumista joka päivälle. Mutta toisaalta itse kokisin läheisriippuvuutena ja ahdistavana aikuisten jokapäiväistä kommunikointia, ellei toinen ole sairas tjn. Näin me kuule ollaan erilaisia. 

Yli 500km välimatkaa, jonkinasteen narsisti isä ja suht rajaton äiti, molemmat olleet aika itsekkäitä päätöksissään aina, niin kerran vuodessa näemme, kun matkustan sinne. Joskus poikkeustapauksessa saattaa jompi kumpi käydä luonani. Tämä riittää, kun joka kerta on draamaa ja henkistä painolastia. Viestittelyinä riittää muutama puhelinsoitto ja perus joulu/juhannus/pääsiäinen & synttäritoivotukset tms. Enempää ei kestä.

Isäni on kuollut, äidin kanssa soitellaan muutaman kerran viikossa, lisäksi whatsappissa viestitellään. Naamakkain nähdään 2-4 kertaa kuussa, asutaan noin 4 km:n etäisyydellä toisistamme. Äitini on 73v., täysin terve ja omatoiminen, eli tapaamiset on huvin vuoksi, ei auttamisen takia. 
-N40

Itse soittelen tai laitetaan puolin ja toisin wa-viestejä melkein päivittäin, joskus pidempi väli mutta ainakin kerta viikkoon ollaan yhteydessä jotenkin ja käyn kylässä noin kerran kuussa tai kahden kk välein. Vähän harvemmin nykyään kun lapsella alkoi tänä syksynä koulu: koulun lomien tahtiin mennään aika lailla. Soittelen yleensä äidin kanssa mutta koska puhuu kaiutin päällä, isä yleensä osallistuu jotenkin keskusteluun myös.

Mieheni soittaa vanhemmilleen vain jos on asiaa (eli voi mennä kuukausia) ja käykin vain jos on asiaa tai isän-/äitien päivä.  

Miehen vanhemmat asuvat 20 min päässä, minun vanhempani 2h päässä. 

Itse olen 41 ja mieheni 49v. 

Parhaimmillaan 4-5 kertaa päivässä puhutaan puhelimessa. Vanhempi (+90v) on "liian" hyväkuntoinen hoivakotiin, joten kotonaan saa yhä asua, vaikkei siellä enää oikein pärjäisi. Se on sitä, kun hullitus haluaa säästää...

Viestitellään, käydään kerran viikossa yhdessä kaupassa ja käyn pari kertaa viikossa kylässä. Katellaan tv:tä, juodaan kahvit, muistellaan hauskoja vanhoja juttuja, selvitellään puhelimen tai tietokoneen ongelmia, siivoan. 

Asuin pitkään kaukana, joten nyt on kiva pitää suhteita yllä. Se tuo turvaa molemminpuolin. On mukava mennä sinne, tuntuu kuin palaisi rauhalliseen vanhaan hyvään aikaan jossa radio vain soi iskelmiään.