Kolmen nuoren miehen kannanotto pariutumisen kannattavuudesta
Me emme ole ainoita 23-27 -vuotiaita miehiä jotka ajattelevat ja kokevat samanikäisten naisten kanssa parisuhteen muodostamisen kannattamattomaksi johtuen jyrkistä elämänarvoeroista. Meistä kaikki ovat seurustelleet ja kokemusta on, eli kyse ei ole yksilökohtaisesta ongelmasta. Siksi tiedämmekin mistä puhumme. Tämä ei ole myöskään perusprovo, vaan suhtaudumme kunnioittavasti kaikkiin ihmisiin.
Olisi tehokkaampaa viestintää keksiä ilmiölle pinnallisuus jonkin parempi nykynaisia kuvaava sana, joka ulottaisi sen koskemaan myös pinnan alla olevia ilmiöitä ja asioita. Olisi myös vähemmän kliseisempää jättää mainitsematta somen voima sen kaikessa kattavuudessaan. Emme siis keksi hyökkääviä termejä tai väitä ongelman johtuvan jostain yhdestä asiasta.
Meidän mielestä ongelma on se, että ikäisemme naiset eivät ole kasvaneet sellaisessa arvomaailman ja moraalikäsityksen ohjauksessa, jossa heille olisi muodostunut edes hitusen perinteistä arvopohjaa kunnioittavaa elämänkatsomusta. Elämänhallinta, toiveet, tavoitteet ja ymmärrys elämän rakentamisesta ovat yhtä hakoteillä kuin seiskaluokkalaisilla keskimäärin. Teini-ikä on tavallaan tuplaantunut.
Olemme myös sitä mieltä, että yhä useampi samanikäinen mies on samanlaisen muutoksen nähnyt naisissa ja jopa lopettaneet puolison etsimisen.
Me nuoret miehet emme yleisesti halua löytää täydellisyyttä tavoittelevia ja tässä hetkessä olemattomia naisia, jotka alkavat ulkonäöltään ja puheiltaan näyttää tuotteilta. Me emme myöskään halua edustaa. Emme halua olla edustusmiehiä, emmekä halua naisten olevan edustusnaisia. Me elämme itsellemme.
Haluamme myös vielä sanoa, että teidän nuorten naisten somemaailma-aika elämästänne on meidän nuorten miesten aika elämästä, jossa haaveilemme perheestä, yhdessäolosta ja normaalista elämästä.
Kommentit (653)
"Vaikka olisi puhtoinen ja neitseellisesti syntynyt nainen niin aikamoiseen asemaan asettaa itsensä jos pariutuu misogynistin kanssa. Vaikka misogynisti vihaisikin vaan "kaikkia muita naisia" niin tuo asenne kyllä heijastuu vähintään välillisesti siihen omaan kumppaniin, ellei kohdistu suoraan. Misogynisti ei saa naista, näin se vaan on."
Taitaa vaan olla toisinpäin, eli ne misogynistit nimenomaan saa naisia. Ei ole muslimikulttuureissa minkäänlainen ongelma miehillä saada naisia, samoin kuin muuallakaan vastaavissa kulttuureissa.
Eli idea se, että meillähän ei mitään misogynistejä edes olekaan, kun asiat laittaa edes jonkinlaiseen mittakaavaan.
Helppoa. Nää on valintoja. Olette täysin vapaita elämään ilman naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tate on täysin sairas ja mielenvikainen, vankilaan pian!
Mutta Peterson, mitä kamalaa hän on sanonut? Sen mitä itse olen kuullut on ollut ihan asiaa.
Ei suostunut tunnustamaan intersektionaalista uskoa uuspronominien muodossa. Kamalin synti mitä ihminen voi tehdä.
Runsaasti alanuolia vastauksessa kysymykseen vaikka vastaus on täysin oikein. Onko täälläkin oikeasti näin paljon ajattelun ideologialla korvanneita kävijöitä? Peterston nimenomaan sai potkut akatemiasta kieltäydyttyään käyttämästä postmodernistien kehittämiä uuspronomineja eli uuskieltä. Tämä on tosiasia, se ettei tätä muka saisi sanoa on äärimisen huolestuttavaa.
Miksi ihmeessä aloituksen "miehet" edes haluavat naista, koska "elävät itsellemme"?
Jaa. En ole kohderyhmää. Mutta esim. työmaailmassa oon seurannut tämän ikäisiä naisia ja miehiä. Ihan järki päässä niillä näyttää olevan. Some-elämäkin on ehkä jo hiipumaan päin. Koska se on sellainen aikasyöppö, että opiskelu, työt ja vapaa-aika kärsii. Puhumattakaan pään turtumisesta kännyn pläräykseen. Ei tota näkyvästi tee kukaan tuntemani tähän ikäryhmään kuuluva.
Ja tuo nyt on pötyä. Että suurin osa miehistä miettisi perhettä tossa iässä. Ok. Voivat miettiä, mutta eivät siinä kurahousuwilmaviestineuvolarokotuskaverisynttärikasvatusuhmaikäteini-ikärahanmenoharrastushässäkkä todellisuusessa. Vaan jonain sellaisena utuisena unelmana joka kuuluu kunnon miehen todo- lisltalle. Ja se kunnon mieshän laskee myös säännölliselle seksielämälle arvaamattoman korkean arvon. Ja parisuhde---> Perhe nähdään sen takeena. Vaikka sitä ei missään vaiheessa sanoitetakkaan. Eikä edes itse ymmärretä mistä tää halu parisuhteeseen kumpuaa.
En väitä että monikaan tämän ikäinen nuori mies noin ajattelisi. Mutta oman kokemukseni mukaan juuri nämä perheorientoituneet etsivät naista vähän tolla yllä kuvatulla menttaliteetillä.
Siinä oon samaa mieltä, että miesten tulisi todellakin valita kumppaninsa tarkemmin. Ja etsiä itselle sopiva tyyppi. Koska sinne päin ja vähän kaikkialle sutimalla menee naisilta hermot ja itselle tulee pettymyksiä. Eli miettikää mitä haluatte. Sen jälkeen pidätte silmät avoinna, ja jos sopiva tulee vastaan lähestykää. Mutta varokaa. Voi olla että saatte just sitä mitä pyysitte. Joten olkaa varmoja siitä mitä haluatte.
M45
"Peterston nimenomaan sai potkut akatemiasta kieltäydyttyään käyttämästä postmodernistien kehittämiä uuspronomineja eli uuskieltä. Tämä on tosiasia, se ettei tätä muka saisi sanoa on äärimisen huolestuttavaa."
Peterson ei saanut potkuja, vaan irtisanoutui itse ja jäi eläkkeelle 2022. Syyksi hän sanoi ideologisen korruption, mitä se sitten sille höhlälle tarkoittaakaan.
Ontarion psykologiliitto määräsi hänet sosiaalisen median koulutukseen useiden valitusten perusteella, sillä Peterson puhuu roskaa julkisuudessa. Hän nosti oikeusjutun, mutta hävisi, kun todisteita oli liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat perinteisellä arvopohjalla? Käsite kun on kuitenkin aika moninainen. Toiselle se tarkoittaa esim. sitä, ettei tuleva kumppani ole myynyt itseään Onlyfansissa tai sokerideittaillut, vaan opiskellut, hankkinut ammatin ja käy tavallisissa töissä ja sitä rataa. Toiselle se tarkoittaa jotain sellaista isovanhempien aikakautta, jossa mies tekee pitkää päivää ja ansaitsee, ja vaimon haave on olla kotona lasten kanssa pullaa leipomassa.
Perinteinen tarkoittaa sitä että nainen on nainen ja mies on mies. mies tekee työt ja nainen on onnellinen."
Missäs todellisuudessa tuollaista perinnettä on ikinä toteutettu?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä aloituksen "miehet" edes haluavat naista, koska "elävät itsellemme"?
Ehkäpä naisten vainoaminen ja kiusaaminen kuuluvat tähän heidän "itselleen elämiseen". Veikkaan, että treffikutsuja ja häirintää eivät joudu kokemaan, vaan vienti ja pakit ovat ihan oman pikku pään sisäisiä asioita.
Vierailija kirjoitti:
"Peterston nimenomaan sai potkut akatemiasta kieltäydyttyään käyttämästä postmodernistien kehittämiä uuspronomineja eli uuskieltä. Tämä on tosiasia, se ettei tätä muka saisi sanoa on äärimisen huolestuttavaa."
Peterson ei saanut potkuja, vaan irtisanoutui itse ja jäi eläkkeelle 2022. Syyksi hän sanoi ideologisen korruption, mitä se sitten sille höhlälle tarkoittaakaan.
Ontarion psykologiliitto määräsi hänet sosiaalisen median koulutukseen useiden valitusten perusteella, sillä Peterson puhuu roskaa julkisuudessa. Hän nosti oikeusjutun, mutta hävisi, kun todisteita oli liikaa.
Ideologista korruptiota kuvaa hyvin että pakotetaan käyttämään uuskieltä joka on fyysisen todellisuuden vastainen, kuten esimerkiksi olemattomiin sukupuoliin viittaavat pronominit.
Ei ole mitään muita sukupuolia ja jokainen luonnontieteitä osaava ymmärtää tämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat perinteisellä arvopohjalla? Käsite kun on kuitenkin aika moninainen. Toiselle se tarkoittaa esim. sitä, ettei tuleva kumppani ole myynyt itseään Onlyfansissa tai sokerideittaillut, vaan opiskellut, hankkinut ammatin ja käy tavallisissa töissä ja sitä rataa. Toiselle se tarkoittaa jotain sellaista isovanhempien aikakautta, jossa mies tekee pitkää päivää ja ansaitsee, ja vaimon haave on olla kotona lasten kanssa pullaa leipomassa.
Perinteinen tarkoittaa sitä että nainen on nainen ja mies on mies. mies tekee työt ja nainen on onnellinen."
Missäs todellisuudessa tuollaista perinnettä on ikinä toteutettu?
Nämä puhuvat kai niistä ajoista, kun mies löi nuijalla päähän ja nainen hymyili sitten tajuttomana, kun ei tarvinnut juosta luolakarhuja karkuun.
Vierailija kirjoitti:
"Peterston nimenomaan sai potkut akatemiasta kieltäydyttyään käyttämästä postmodernistien kehittämiä uuspronomineja eli uuskieltä. Tämä on tosiasia, se ettei tätä muka saisi sanoa on äärimisen huolestuttavaa."
Peterson ei saanut potkuja, vaan irtisanoutui itse ja jäi eläkkeelle 2022. Syyksi hän sanoi ideologisen korruption, mitä se sitten sille höhlälle tarkoittaakaan.
Ontarion psykologiliitto määräsi hänet sosiaalisen median koulutukseen useiden valitusten perusteella, sillä Peterson puhuu roskaa julkisuudessa. Hän nosti oikeusjutun, mutta hävisi, kun todisteita oli liikaa.
Jotenkin surkuhupaisaa että hän näkee ideologisen korruption muutoksessa mutta ei ideologista korruptiota vanhassa järjestelmässä. Niin sitä ihminen sokeutuu itselleen ja omalle kasvuympäristölleen.
"Ideologista korruptiota kuvaa hyvin että pakotetaan käyttämään uuskieltä joka on fyysisen todellisuuden vastainen, kuten esimerkiksi olemattomiin sukupuoliin viittaavat pronominit.
Ei ole mitään muita sukupuolia ja jokainen luonnontieteitä osaava ymmärtää tämän."
Ja niin vain yrität itse levittää omaa ideologiaasi. Huonolla menestyksellä, mutta yrität kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä niitä naisia ei haittaa yhtään se, että jäävät yksin? Miehen löytäminen ei enää ole naisen elämän päätavoite - useimmiten ei tavoite lainkaan.
Miksi?
Elämän mielekkyys löytyy muista asioista. Opiskelu, ura, luonto, urheilu, ystävät.. (Minä siis olen naimisissa ja lapsia on kolme, mutta elämänkokemuksen pohjalta vastaukseni on tuo)."
Ja kun täällä myös valitetaan siitä, et naiset haluaa yhtäkkiä sen perheen (+30v.), minust se on ihan luonnollista. Siihen mennessä on ehtinyt opiskella ja elää vapaasti. Osa sit on valmis perhe-elämään, osa haluaa jatkaa "vapaata" elämää.
"Ideologista korruptiota kuvaa hyvin että pakotetaan käyttämään uuskieltä joka on fyysisen todellisuuden vastainen, kuten esimerkiksi olemattomiin sukupuoliin viittaavat pronominit.
Ei ole mitään muita sukupuolia ja jokainen luonnontieteitä osaava ymmärtää tämän."
Ei ole myöskään seksiä, on vaan parittelua ja sen perversioita. Miksi sinua harmittavat muiden keksimät meemit, mutta kannatat niitä jotka palvelevat omaa pikku pipuliasi ja asemaasi?
Oma uusi suosikki-ideologiani on se, että miehet ja naiset ovat eri lajia, miehet sukukyvyttömiä viruksenkantajia. Joka selittää sen, miksi he jahtaavat hedelmällistä naislajia kuin hullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieno aloitus ja valtava määrä naisia dissaamassa, kun psyyke ei kestä arvostelua tai asiapitoista keskustelua. Prinsessaleikit jatkukoon.
Mitkä ihmeen prinsessaleikit? Etkö ymmärrä, että maailmassa on ihan normaaleitakin ihmisiä, ei mitään oman elämän prinssi tai prinsessa larppaajia.
Toki voi kehitellä omituisia tarinoita tukemaan sitä omaa kuplaansa, johon on poikien kanssa päätynyt.
Tämän päivän prinsessaleikit ovat sitä, että tyttöjen unelma on päästä tissi-persevaikuttajaksi somemaailmaan. Siellä voi sitten esitellä täydellistä elämäänsä matkailun, hienojen illallisten ja plastiikkagirurgian saavutusten avulla. Lopulta pilvilinna tietysti hajoaa ja usein oman käden kautta päästään karkuun sitä häpeää, joka valheiden ketjun päässä odottaa.
 
Miksikähän sitten koko ajan suurempi osa esim. korkeakouluissa opiskelevista on naisia, jos somemaailma on "tyttöjen unelma" ja pojat sitten "rakentavat elämää"? Ja tytöt pitävät Suomen edes jollain tapaa Pisa-tulosten yläpäässä. Jos tarkasteltaisiin vain poikien tuloksia, sijoituksemme olisi selvästi vielä nykyistä kehnompi.
t. konservatiivinen nainen, joka on huolissaan nyky-yhteiskunnan nuorista, tytöistä ja pojista. Molemmilla sukupuolilla on omat ja osin yhteiset ongelmansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat perinteisellä arvopohjalla? Käsite kun on kuitenkin aika moninainen. Toiselle se tarkoittaa esim. sitä, ettei tuleva kumppani ole myynyt itseään Onlyfansissa tai sokerideittaillut, vaan opiskellut, hankkinut ammatin ja käy tavallisissa töissä ja sitä rataa. Toiselle se tarkoittaa jotain sellaista isovanhempien aikakautta, jossa mies tekee pitkää päivää ja ansaitsee, ja vaimon haave on olla kotona lasten kanssa pullaa leipomassa.
Perinteinen tarkoittaa sitä että nainen on nainen ja mies on mies. mies tekee työt ja nainen on onnellinen.
Siis mies ja nainen tekevät ansiotyötä, nainen siihen päälle kotityöt ja hoitaa lapset?!
Suomessa tasan molemmat aviopuolisot käyvät töissä, toim. huom.<
"Kuka sanoi että naisen pitää tehdä ansiotyötä? Ei kukaan muu kuin nainen itse."
Mikaiköhän naiset haluavat tehdä ansiotyöyä? Mitään käryä? Tai edes arvauksia??
Naiset pärjäävät nykyään taloudellisesti omillaan, joten moni nainen on todennut parisuhteen tarpeettomaksi. Tämä ei suinkaan ole uusi ilmiö. Naisia jotka ovat valinneet yksinelon, oli ennenkin. Mikäli se vain oli taloudellisesti mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ideologista korruptiota kuvaa hyvin että pakotetaan käyttämään uuskieltä joka on fyysisen todellisuuden vastainen, kuten esimerkiksi olemattomiin sukupuoliin viittaavat pronominit.
Ei ole mitään muita sukupuolia ja jokainen luonnontieteitä osaava ymmärtää tämän."
Ja niin vain yrität itse levittää omaa ideologiaasi. Huonolla menestyksellä, mutta yrität kuitenkin.
Suosittelen opiskelemaan biologiaa niin tämäkin hankala asia selkenee sinullekin. Ei ole kyse ideologiasta vaan tieteestä.
Siis kiellät, että on syntynyt ihmisiä joilla on esimerkiksi poikkeavia kromosomeja?
"Moninaiset muodot: Intersukupuolisuutta on monenlaista; jollakulla voi olla XX-kromosomit mutta keho kehittyy XY-suuntaan tai päinvastoin, tai hänellä voi olla sekä XX- että XY-soluja (mosaikismi)."
Olet väärässä. Monet kuten minä itsekin käydään täällä aidosti vaan nauramassa tyhmille. Iltalehden kommetti-osio oli aikanaan myös hyvä. Ei täällä kauaa aikaa käytetä kun on muutakin tekemistä, hetken huvia 😁
Uros
Ihmisillä, jotka ovat aidosti tyytyväisiä omaan elämäänsä ei ole tarvetta roikkua netissä nauramassa tyhmemmille. Kertoo lähinnä vaan heikosta luonteesta ja itsetunnosta. Jotenkin käy todella sääliksi sellaista ihmistä, jolle huvin lähteenä on joku äiti foorumin trollaus tai keltaisten sivujen kommentti osiot :/. Ei täällä käy niin paljoa ihmisiä että voi puhua monista. Kyseessä on jonkin asteinen ajatusvirhe, joka on kehitetty rationalisoimaan omaa käyttäytymistä. Tässä ei ole mitään normaalia.
T. M