Synnyitkö aikoinaan ei toivottuna-lapsena?

Faija sanoi noin 28 vuotiaana, että jos minua ei olisi niin hän ja äitini olisivat vielä yhdessä. Tämän jälkeen en puhunut enää isäni kanssa ja ukko potkaisi tyhjää tämän vuoden alussa. Oli harmitellut, että kun ei ole välejä, mutta minun omatuntoni on puhdas.

Vierailija kirjoitti:

Ennen toivottiin poikaa.Nyt toivotaan tyttöä.Poikaa ei nyt haluta saada.

Kyllä minä ainakin olen onnellinen kaikista lapsistani ihan sukupuoleen katsomatta, yhtä rakkaita ovat

Äitini muutti maaseudulta pikkukaupunkiin, löysi töitä ja tapasi sitten jossain tilanteessa miehen, josta ei kuitenkaan tullut puolisoa, mutta tapaamisesta oli seurauksena: minä.

Olin ns. au-lapsi, eikä se ollut tuohon aikaan mikään hyvä juttu. Onnekseni äitini kuitenkin suhtautui asiaan asiallisesti ja oli muutenkin hyvä ihminen. Myös lähisuku suhtautui hyvin. 
Koulussa tunsin häpeää siitä että minulla ei ollut isää, mutta ei se asia onneksi usein noussut esille.

Toki poikalapsen isän puuttuminen lapsuudesta on vaikuttanut kehittymiseeni tietyillä tavoilla.

Ap

Suhteeni äitiini ei ollut hyvä. En kokenut olevani toivottu. Myös 15 vuotta vanhempi veljeni piti huolta siitä, että tunsin oloni mahdollisimman huonoksi. Äiti teki ruokaa ja vaatteita, mutta siinä se. Isä oli minun opastajani ja ainoa turvallinen aikuinen. Onneksi oli Isä. Ilman häntä olisin ollut hengetön jo ennen kouluikää. 

Synnyin 14v kiltille tytölle raiskauksen seurauksena. Onneksi minut adoptoi maailman ihanin pariskunta. Heille olin rakas lapsi, jota he eivät voineet luonnollisesti saada. Minulle he kertoivat adoptoinnista, kun olin täysi-ikäinen. 

Tavallaan sikäli, että olen ymmärtänyt olleeni vahinko. Mutta ehkä ei-toivottu on vähän liikaa sanottu. Ei ole kumpikaan vanhempi antanut ymmärtää sen enempää sanoilla kuin käytökselläkään, että toivoisivat ettei minua olisi, vaikka en aina ole ollut mitenkään helppo tai hyvä lapsi.

Suunnittelemattomana muttei ei-toivottuna.

en nyt varmaan kauhean toivottu kumminkaan ollut.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen syntynyt erittäin toivottuna lapsena, vanhempani kärsivät lapsettomuudesta useamman vuoden ennen syntymääni.

Hieno juttu teidän kaikkien kannalta :)

Synnyin. Pelkkä vahinko. Oli jo kolme lasta eikä neljänteen ollut varaa.  Lisäksi olin jo kolmas tyttö. 

Kyllä ja äiti muisti mainita usein asiasta - ihan luontevasti. 

Hmmm... Ehkä? Äiti hoidatti minut omalla äidillään kun hankki 15 km päästä työpaikan ja oman asunnnon. Kävin koulut mummolasta käsin ja tapasin äitiä kun sillä sattui olemaan pari kertaa kuussa viikonloppuna vapaata töistä.

Me kaikki 6 oltiin ei- toivottuja, äitini ei kestänyt perhe-elämää, isäni oli alkkari joka kuoli ollessani 6v.Olimme myös sijaiperheissä ja lastenkodissa. Ehkäisyä ei ollut joten ei voinut mitään

Olen syntynyt 1966. Kun olin 14v. mutsi potki selkään ja sanoi "sutkin pentu, olisi pitänyt jättää tekemättä, jätti syvät jäljet. Hän kuoli 2021 en mennyt hautajaisiin.

Kaipaan enemmän kuollutta Hertta kissaani.736

Taitaa olla niin, että ainakin useimmat au-lapset vielä 40- ja 50-luvulla olivat ei-toivottuja. Varsinkin, jos vanhemmat olivat vielä kovin nuoria ja luultavasti täysin tietämättömiä ehkäisystä. Aborttejakaan tuohon aikaan ei saanut tuosta noin vain kuten nykyään. 

Minä kuulun juurikin tuohon mainittuun ikäluokkaan. Äiti oli alle 20-vuotias ja pakoon luikkinut isä reilun vuoden vanhempi, kuulemma. Olen aina arvostanut suuresti isovanhempiani, jotka eivät ajaneet tytärtään pois kotoa, kun selvisi, että hän on raskaana. Eivät myöskään vaatineet antamaan lasta pois, vaan ottivat minut vastaan. Isovanhemmat minut suurelta osin kasvattivatkin. En tiedä, millainen ihminen minusta olisi tullut, jos olisin ollut pelkästään äitini vastuulla. Me emme olleet koskaan erityisen läheisiä keskenämme.

Päinvastoin, olin oikein toivottu ja "tilattu". Isäni kun näki serkkuni vauvana, oli sanonut äitille että "minä haluan samanlaisen", minä sitten synnyin päivää ennemmin kuin serkun syntymäpäivä on, mutta eri vuonna. Ja on aina oltu serkun kanssa kuin siskokset. 💕

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla niin, että ainakin useimmat au-lapset vielä 40- ja 50-luvulla olivat ei-toivottuja. Varsinkin, jos vanhemmat olivat vielä kovin nuoria ja luultavasti täysin tietämättömiä ehkäisystä. Aborttejakaan tuohon aikaan ei saanut tuosta noin vain kuten nykyään. 

Minä kuulun juurikin tuohon mainittuun ikäluokkaan. Äiti oli alle 20-vuotias ja pakoon luikkinut isä reilun vuoden vanhempi, kuulemma. Olen aina arvostanut suuresti isovanhempiani, jotka eivät ajaneet tytärtään pois kotoa, kun selvisi, että hän on raskaana. Eivät myöskään vaatineet antamaan lasta pois, vaan ottivat minut vastaan. Isovanhemmat minut suurelta osin kasvattivatkin. En tiedä, millainen ihminen minusta olisi tullut, jos olisin ollut pelkästään äitini vastuulla. Me emme olleet koskaan erityisen läheisiä keskenämme.

Minulla myös hoitovastuu jakaantui mummoni ja työssäkäynnin äitini välille. 
Olin äitini kanssa melko läheinen, mutta meillä oli tiettyjä tabu-aiheita, joita ei koskaan vahingossakaan otettu esille.

Ap