Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Evijärvellä kokoontui kymmeniä naisia, jottei tarvitsisi olla jouluaattona yksin

Vierailija
25.12.2025 |

Evijärvellä vietettiin kaikille avointa jouluaaton juhlaa. Yhdessäolo toi monille iloa ja kaivattua piristystä jouluun.

Kaikkiaan paikalle saapui kuutisenkymmentä naista nauttimaan jouluateriasta, ohjelmasta sekä tapaamaan toisia. Muiden tapaaminen ja yhdessäolo olikin monelle tärkeä vaikutin, sillä muutoin joulu sujuisi yksin kotona. Virva Mäkinensaapui paikalle sosiaalisista syistä.

Olisin viettänyt joulun yksin ilman tätä tapahtumaa. On todella lämmittävää, että tällainen järjestettiin. Olen ollut monta joulua yksin, ja se ei ole mukavaa. Silloin ei oikein voi tehdä muuta kuin katsoa haikealla mielellä televisiosta jouluohjelmia ja täyttää ristisanoja.

Yksinäisyys on nostanut toisinaan Mäkisessä pintaan voimakkaita tunteita.

Itkukin on tullut useita kertoja. Kun tuntuu oikein pahalta, käännän ajatukset hyviin ja mukaviin tapahtumiin elämän varrelta, se helpottaa ja piristää mieltä.

Hän toivoo ihmisen huomioivan ja välittävän ylipäätään enemmän toisistaan.

Yksinäisyys on yhteiskunnassamme suuri ongelma, monet kaipaavat toisen ihmisen seuraa.

---

Onneksi naiset ovat voimakkaita, itsenäisiä ihmisiä eivätkä kaipaa toisten seuraa, varsinkaan miesten.

Kuinkahan moni näistäkin on tuhonnut ystäväsuhteensa kun ryhmällä naisia on ollut menopaussi samaan aikaan, eikä naiset ole tottuneet sanomaan "anteeksi"

Kommentit (379)

Vierailija
321/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siellä sitä pillua jos jonkinlaista  olisi ollut tarjolla

Vierailija
322/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeesti, provoihin voi olla myös lähtemättä mukaan. 

Provoja tehdään juuri siksi, että halutaan toinen siihen mukaan riitelemään. Se on tunnevampyyriyden muoto sekin. Ei tarvitse lähteä siihen riitelyyn mukaan. Voi vaan ohittaa kun toinen tahallaan yrittää ärsyttää. Se on kaikkein ärsyttävintä sille ärsyttäjälle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
323/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siellä sitä pillua jos jonkinlaista  olisi ollut tarjolla

Ja sitten pidetään miesvihana sitä, ettei miehiä kutsuta tapahtumiin, kun miehet ovat tällaisia. Lol!

Vierailija
324/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Edelleenkään ei voi olla niin, että kukaan ei saisi puhua perheongelmistaan, koska joku herkkähipiäinen täysin tilanteen ulkopuolinen tyyppi ei kestä kuulla, että joku täysin tuntematon saman sukupuolen edustaja on joskus tehnyt jotain väärin."

Tämä on kyllä käsittämätön ilmiö.

Vierailija
325/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hemmoteltu, pumpulissa kasvanut mies valehtelee joulutaphtumasta tunteakseen itsensä uhriksi ja itkee kun joku nainen on kirjoittanut miehensä syöneen lasten vanukkaat. Niin kuvaavaa.

Yhdenkään naisen ei tarvitse uhriutua tuollaisesta, koska ihan aitoakin naisvihaa on, kuten tämä aloitus.

En näe syrjäytynyttä miestä mitenkään hemmoteltuna. Jos ei ole kasvanut normaaliin sosiaalisuuteen ja tunne-elämä on sitä mitä aloituksesta (ja kommenteista?) näkyy niin huonosti sillä menee, oli ne lähtökohdat millaiset hyvänsä. Jossain meni jotain vikaan ja jäi kehitystä tapahtumatta.

Paha koulukiusaamistausta katkaisi kehityksen, epäilen. 

Vierailija
326/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"https://www.vauva.fi/keskustelu/3932197/ketju/mies_syo_lapsen_vanukkaat

Onneksi palstalla ei haukuta miehiä"

Ei niin. Tossa ketjussa ei koko ensimmäisellä sivulla kukaan haukkunut miehiä. Ap:n mies sen sijaan kuulostaa aika paskalta vanhemmalta, joka ei ilmeisesti välitä lapsestaan.

Aina muistutetaan, että "ei kaikki miehet" koska yksittäinen mies on eri asia kuin "kaikki miehet", mutta ilmeisesti tää ei ole sullekaan mennyt perille? Toi ketju koski yhtä tiettyä miestä. Jos siellä on myöhemmin joku toinen, joka myös kirjoittaa omasta miehestään, niin sekin koskee toista tiettyä miestä. Se ei ole miesten haukkumista.

Edelleenkään ei voi olla niin, että kukaan ei saisi puhua perheongelmistaan, koska joku herkkähipiäinen täysin tilanteen ulkopuolinen tyyppi ei kestä kuulla, että joku täysin tuntematon saman sukupuolen edustaja on joskus tehnyt jotain väärin.

Miehet osaavat esittäö huomaavaista ja täydellistä usein suunnilleen siihen asti kun lapsi alkaa tarvita tissiä ja se puoliso onkin sen vuoksi kiinni lapsessa. Tuossa vaiheessa miehestä kuoriutuu usein kiukutteleva huomionkipeä kakara, joka ei halua jakaa puolisoaan lapsen kanssa.

--

miehet ovat vain isoja lapsia.   tosin voi muuttua vakavaksikin esim. Usa:ssa  isä löi 5v poikansa hengiltä kun tämä oli syönyt juustokakkua isän mielestä liikaa, isälle jäi liian vähän sitä. voi rassukkaa..

--

Puhumme aina vain omista puolisoistamme. 

Tirsk

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
327/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siellä sitä pillua jos jonkinlaista  olisi ollut tarjolla

Ja sitten pidetään miesvihana sitä, ettei miehiä kutsuta tapahtumiin, kun miehet ovat tällaisia. Lol!

Mistä tiedät hänet mieheksi?

Oletko yleistävä, miehiä vihaava spermaviemäri?

Taidatpa olla

Vierailija
328/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Olet, koska tiedät hyvin että se olisi vain koirapilli toisille kaltaisillesi naaraille, ja olisitte viestistä kolme haukkumassa "miehet" ettekä keskustelemassa miehesi taipumuksesta syödä suklaata.

Miksi muuten ostat suklaata taloon, sen ne ovat vain sinulle?"

Sun tavoite on tässä se, että kukaan ei saisi mainita mitään, mitä joku mies on joskus tehnyt väärin, koska susta miesten pitäisi saada tehdä ihan mitä tahansa ilman, että siitä tulee mitään seurauksia tai siitä edes puhutaan. Siksi väität sitä "miesten haukkumiseksi". Samaan aikaan itse haluat saada haukkua naisia "naaraiksi" ja "spermaviemäreiksi". Tämä on niin totaalisen läpinäkyvää, että toi yritys ei tule koskaan onnistumaan.

Kyse ei ole miehestä. Sillä hetkellä kun ensimmäinen viesti tulee jossa lukee "miehet" niin se oli siinä.

Ja se tulee joka ikisessä ketjussa. Sinä tiedät sen yhtä hyvin kuin minä.

Edelleen, naaraaksi kutsuminen ei ole haukkumista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
329/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Olet, koska tiedät hyvin että se olisi vain koirapilli toisille kaltaisillesi naaraille, ja olisitte viestistä kolme haukkumassa "miehet" ettekä keskustelemassa miehesi taipumuksesta syödä suklaata.

Miksi muuten ostat suklaata taloon, sen ne ovat vain sinulle?"

Olettamuksia olettamusten perään, muttei mitään faktaa. Ja meillä on tapana kyllä ostaa kaikenlaisia elintarvikkeita, jotka sitten jaetaan eikä rohmuta itse kaikkea. Nyt mies oli ahne ja itsekäs ja sai kyllä kuulla asiasta.

Vierailija
330/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole ketjun aloittajan vastuulla, mitä joku muu kirjoittaa ketjuun. Laske ne ketjut joissa aloittaja haukkuu esim yksinäiset miehet jotka järjestävät yhteisen tapahtuman, eli ne jotka on aloitettu samalla ilkeämielisellä mentaliteetilla kuin omasi. Linkkaa ne tänne niin käyn haukkumassa aloittajan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
331/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku koiras alkaa käydä kierroksilla. 

Vierailija
332/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siellä sitä pillua jos jonkinlaista  olisi ollut tarjolla

Ja sitten pidetään miesvihana sitä, ettei miehiä kutsuta tapahtumiin, kun miehet ovat tällaisia. Lol!

Mistä tiedät hänet mieheksi?

Oletko yleistävä, miehiä vihaava spermaviemäri?

Taidatpa olla

Yksikään nainen ei käytä tuollaista kieltä kuin sinä naisista käytät. Mutta et sinä ole edes mies, pelkkä reppana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
333/379 |

incel 

incel

incel

jätä se sika

incel

incel

sianjättöaika

incel 

incel

incel

Mutta kun naiselle sanoo samalla tavalla...  :)

Vierailija
334/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku koiras alkaa käydä kierroksilla. 

Joku koiras

100+ naarasta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
335/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ketjun aloittajan vastuulla, mitä joku muu kirjoittaa ketjuun. Laske ne ketjut joissa aloittaja haukkuu esim yksinäiset miehet jotka järjestävät yhteisen tapahtuman, eli ne jotka on aloitettu samalla ilkeämielisellä mentaliteetilla kuin omasi. Linkkaa ne tänne niin käyn haukkumassa aloittajan. 

Tuossa kolme, löytyi noin sekunnissa. Suht tuoreitakin

https://www.vauva.fi/keskustelu/6335243/miehet-nainen-ei-halua-seksia-k…

https://www.vauva.fi/keskustelu/6336970/miksi-miehet-jarjestaen-kavelev…

https://www.vauva.fi/keskustelu/6338819/miten-miehet-ei-huomaa-niita-na…

Vierailija
336/379 |

Mitä ihmettä nyt taas? Sekö on miesvihaa sanoa, että naiset ei yleensä halua seksiä jos ei ikinä saa orgasmia. Tai että osa miehistä ei koskaan väistä kadulla muita ihmisiä? Tai että ulkonäkökeskeisyys voi pitää miehen sinkkuna. 

Olen onnellinen puolestasi. Sinulla on ollut helppo elämä ja olet saanut hyvää kohtelua, jos nuo tuntuvat sinusta pahalta. Toivon ettet joudu koskaan kokemaan samaa mitä itse suollat naisista, koska et kestäisi sellaista alkuunkaan.

Vierailija
337/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ketjun aloittajan vastuulla, mitä joku muu kirjoittaa ketjuun. Laske ne ketjut joissa aloittaja haukkuu esim yksinäiset miehet jotka järjestävät yhteisen tapahtuman, eli ne jotka on aloitettu samalla ilkeämielisellä mentaliteetilla kuin omasi. Linkkaa ne tänne niin käyn haukkumassa aloittajan. 

Tuossa kolme, löytyi noin sekunnissa. Suht tuoreitakin

https://www.vauva.fi/keskustelu/6335243/miehet-nainen-ei-halua-seksia-k…

https://www.vauva.fi/keskustelu/6336970/miksi-miehet-jarjestaen-kavelev…

https://www.vauva.fi/keskustelu/6338819/miten-miehet-ei-huomaa-niita-na…

Mitä ihmettä nyt taas? Sekö on miesvihaa sanoa, että naiset ei yleensä halua seksiä jos ei ikinä saa orgasmia. Tai ett

On miesvihaa yleistää tuo kaikki "miehiin"

Kaikkiin miehiin

Kyllä sä tiedät, vihan pyramidi, stereotypioiden ylläpito ja luonti

Googlaa

Vierailija
338/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siellä sitä pillua jos jonkinlaista  olisi ollut tarjolla

Ja sitten pidetään miesvihana sitä, ettei miehiä kutsuta tapahtumiin, kun miehet ovat tällaisia. Lol!

Mistä tiedät hänet mieheksi?

Oletko yleistävä, miehiä vihaava spermaviemäri?

Taidatpa olla

Niinpä. Jos r aiskaatte ja teette jotain pahaa niin se on naisten vika ja kun naiset välttelevät teitä välttääkseen nämä r aiskaukset sun muut, kun te ette omasta käytöksestänne vastuuta ota, niin sekin on väärin :) Miehet ovat niin rikki, sigh. 

Vierailija
339/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siellä sitä pillua jos jonkinlaista  olisi ollut tarjolla

Ja sitten pidetään miesvihana sitä, ettei miehiä kutsuta tapahtumiin, kun miehet ovat tällaisia. Lol!

Miesviha-termiä ei käytetä rationaalisesti vaan tunteiden vallassa, amygdala liekeissä. Ei sitä kannata ottaa vakavasti vaan samalla tavalla kuin joku apina takomassa rintaansa raivonpuuskassa. Jos sen käyttöön liittyisi jotakin rationaalista niin sillä olisi myös perustelut. Ei ole koskaan.

Vierailija
340/379 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku koiras alkaa käydä kierroksilla. 

Joku koiras

100+ naarasta

Mutta eipähän ollut miesvihaa, vai mitä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän neljä yksi