Kuinka moni voi myöntää, että eron jälkeen elämästä tulikin haastavampaa kuin odotti?

Vierailija kirjoitti:

Entä kuinka moni nainen voi myöntää, että uuden miehen exän vehjettä pienempi penis on harmittanut, ja kaipaa täten exän kullbergia?

aivot on suurin sukupuolielin

Tietyllä tasolla eron jälkeen on totta kai ollut haasteita, mutta ei sellaisia, jotka olisi saaneet kaipaamaan sitä entistä elämää. Ero oli iso helpotus. Sitä oli kumpikin tahollaan miettinyt tosi pitkään ja se otettiin selvästi liian myöhään. Jos olisimme eronneet aiemmin, niin olisimme ehkä eronneet ystävällisissä väleissä, nyt ei todellakaan. Olen exään yhteydessä ainoastaan pakolliset lapsiin liittyvät asiat eikä minua kiinnosta vähääkään hänen kuulumiset tai elämä. Suhteessa ei ollut väkivaltaa, mutta se oli silti huono suhde. Olin pitkään todella yksinäinen suhteessa eikä mikään millä yritin suhdetta korjata saanut vastakaikua. Lopulta sain tietää niistä muista naisista, joten tämä selitti, ettei miehellä enää kiinnostanut korjata asioita, mutta ei selitä miksei hän ottanut eroa. Omien sanojensa mukaan hänellä oli kuitenkin ollut vuosia eropaperit repussaan. 

Ero toi minulle siis onnellisen kodin, työpäivätkin lyheni, kun kotiin oli ihana mennä. On tullut mielenrauhaa, olen taas onnellinen ja nauravainen. Toki on ollut haasteita rahojen kanssa, mutta niitä oli avioliitonkin aikana. Exän tulot oli noin kaksi kertaa paremmat kuin minulla, joten näkyyhän se elämässä, että niitä ei enää ole. Hassusti kuitenkin maksan yksin yhtä suurta lainanlyhennystä kuin kaksista tuloista, säästän yhtä paljon kuin ennenkin ja matkustelen. Tili toki tyhjenee ennen palkkapäivää, mutta niin se tyhjeni entisessä liitossakin, joten selkeästikin pärjään ihan hyvin. Kaikki kodinremppahommatkin sujuu, koska osaan tehdä ne itsekin. 

Joten myönnän kyllä, että ero toi haasteita, mutta ei sellaisia jotka saisivat katumaan eroa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä ihmettelen, että miksi mun serkun vaimo jätti hänet. Mun serkku on mukava mies ja varsin isotuloinen. Hän maksoi kaikki yhtiövastikkeet, sähkö- ja vesilaskut, vakuutukset ja ruokakaupassa aina maksoi. Ja sillä naisella oli vielä kaksi teini-ikäistä lasta aiemmasta avioliitosta, joita tavallaan serkkuni elätti. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta ainakin tuntuisi oudolta, että serkussani olisi mitään pahempaa vikaa. Sitä paitsi, se avioero oli sille naiselle kolmas vaikka hän oli alle 45-vuotias, joten kyllä hänessä itsessäänkin on varmasti vikaa.

ei  mitään vikaa,vikaa, vikaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odotan aika harvoja myöntäjiä.

 

Näinpä. Harva myöntää, että yhtäkkiä joutuukin laskemaan aidosti rahojaan ja tinkimään elämästään, eikä sitä "oikeaa rakkautta" ole löytynyt myöhemminkään.

Minun talouteni koheni eron myötä. Sain ihan itse päätää rahoistani ja siitä mihin niitä kulutan. 

Minä voin kyllä auliisti myöntää, että eron jälkeinen arjen raskaus yllätti. Rakkauselämä ei myöskään vastannut toiveita. Näyttää siltä, ettei ole enää tässä iässä ja elämäntilanteessa saumoja vakaan suhteeseen minua kiinnostavan ihmisen kanssa, vaan tarjolla on joko kevytsuhteita tai tyytymistä.

Ja kaikesta tästä huolimatta ei kaduta. Lasten takia joudun olemaan tekemisissä exäni kanssa, ja kerto toisensa jälkeen ihmettelen mitä olen hänessä oikein nähnyt. Ei siis minkäänlaisia romanttisia tai seksuaalisia tunteita häntä kohtaan, pikemminkin ajatuskin mistä tahansa ei-plastonisesta suhteesta tämän ihmisen kanssa tuntuu vastenmieliseltä. Ei niillä lähtökohdilla voi vaan olla parisuhteessa. Enkä ole.

Avoerot (2kpl) eivät kaduta, en kaipaa entisistä avoliitoistani mitään. Elämä on helpompaa sinkkuna. Nautin yksinolosta niin paljon, että kun (onneksi harvoin) muistoista nousee joku fäsäri jommasta kummasta exästä ja avoliitosta, oikein puistattaa. Mitä hemmettiä oikein niiden kanssa edes olin? Nykyinen minä ei huolisi kumpaakaan, eikä muuta enää koskaan yhteen kenenkään kanssa. Eroihin on aina syynsä ja ero on pitkään harkittu, ei niitä kaduta. Ainut mikä saattaa kaduttaa on se miksi ei lähtenyt aiemmin tai miksi ylipäätään alkoi suhteeseen tyypin kanssa. Jos saisin elää nuo ajat uudelleen, kävelisin tyyppien ohi ja eläisin itsekseni. 

Vierailija kirjoitti:

Avoerot (2kpl) eivät kaduta, en kaipaa entisistä avoliitoistani mitään. Elämä on helpompaa sinkkuna. Nautin yksinolosta niin paljon, että kun (onneksi harvoin) muistoista nousee joku fäsäri jommasta kummasta exästä ja avoliitosta, oikein puistattaa. Mitä hemmettiä oikein niiden kanssa edes olin? Nykyinen minä ei huolisi kumpaakaan, eikä muuta enää koskaan yhteen kenenkään kanssa. Eroihin on aina syynsä ja ero on pitkään harkittu, ei niitä kaduta. Ainut mikä saattaa kaduttaa on se miksi ei lähtenyt aiemmin tai miksi ylipäätään alkoi suhteeseen tyypin kanssa. Jos saisin elää nuo ajat uudelleen, kävelisin tyyppien ohi ja eläisin itsekseni. 

 

*fläsäri

Tietenkin ero on aina ero ja siitä ottaa aikansa toipua. Toipumisen jälkeenkin elämä heittää eteen uusia haasteita. Ei elämä koskaan mitään tasaista auvoa ole. Mutta vanhaan suhteensa en palaisi kuin väkipakolla. 

Minulle tuli haastavaa yhden lapsista kanssa. Olisin tarvinnut toisen aikuisen siihen. Ei siinä puhelinkeskustelut auttaneet.

Haastavuus tuli myös siitä, että me vanhemmat emme olleet enää tiimi. Molemmilla oli uusia omia intressejä, emmekä enää täysin samalla puolella. Tätä on vaikea selittää.

Vierailija kirjoitti:

Entä kuinka moni nainen voi myöntää, että uuden miehen exän vehjettä pienempi penis on harmittanut, ja kaipaa täten exän kullbergia?

Kyllä, kaipasin. Jokaisesta ihmisestä, josta on välittänyt varmaan kaipaa jotain. Aina sille erolle on syynsä.

Ai että elämä helpottui eron jälkeen. Pärjää pienemmässä asunnossa, eli asuminen on halvempaa. Ei tarvitse kokata kahdelle, ei tarvitse siivota kahden sotkuja tai pestä kahden pyykkejä. Autoksikin riittä vanhempi auto. Eikä tarvitse jousta jatkuvasti ravintoloissa tai kaiken sortin kissanristiäisissä. Kyllä elämä on helpompaa ja varsinkin halvempaa ilman vaimoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odotan aika harvoja myöntäjiä.

 

Näinpä. Harva myöntää, että yhtäkkiä joutuukin laskemaan aidosti rahojaan ja tinkimään elämästään, eikä sitä "oikeaa rakkautta" ole löytynyt myöhemminkään.

 

No ei kaikki etsi mitään uutta rakkautta. Aija moni keski-ikäinen eronnut kaipaa ihan omaa rauhaa, eikä kaipaa uutta kumppania saman katon alle. Rahoistakin saa päättää ihan itse. 

Tässä iässä sitä ymmärtää jo sen realismin, ettei mitään "oikeaa rakkautta" ole olemassakaan. Siksi itse en koe mitään tarvetta parisuhteelle. Romantiikan kaipuuseen käyvät haaveet, tosimaailmassa sellaista ei ole, ja se on vaan parempi mitä nopeammin se ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Myönnän, olihan se hetken vähän haastavaa eron jälkeen, miten hoidetaan auton huollot ja korjaukset, samoin talon kanssa. No mutta, vuotta-paria myöhemmin pyöritin arkea yksinäni ja olen ihmetellyt, miten jaksoin katsoa ukkoa niinkin kauan. Kaiken -ihan kaiken- voi oppia ja rahalla saa palveluita. 

 

N54

Itselläni oli se hyvä puoli, että ekan auton kanssa olin yksinäni, ettei ollut mahdollistakaan antaa kenenkään muun hoitaa.

Ja oikeasti, ei ne auton perusylläpitoon liittyvät asiat nyt mitään rakettitiedettä ole. Huoltokirjan mukaisesti huollot, katsastus auton iän mukaisin vuosivälein, renkaatkin vaihtaa huoltamo (ja niistä osa vielä renkaiden säilytyksestökin, jos rengashotelli-palvelu).

En tarvitse miespuolista henkilöä noita varauksia hoitamaan.

Vierailija kirjoitti:

Kävi kyllä ihan päin vastoin. Oli aidosti helpottavaa, kun energiaa ei mennyt enää riitelyyn, ja henkisesti voin paljon paremmin, kun tunnelma kotona ei ollut enää kireä ja ahdistava, vaan sai kotonaan hengittää vapaasti. 

Koin myös, että kotitöitä oli paljon vähemmän sen jälkeen, kun mies muutti pois. Lapset ja minä  oltiin ns. helppoja, syödään vähän, ei ole isoja vaatteita pyykkikoria täyttämässä, ja hommat saa hoitaa silloin, kun itsestä siltä tuntuu ilman, että kukaan on valittamassa, että miksi joku asia on vielä tekemättä jne. 

Mullakin kutakuinkin näin. Eikä tarvi enää munankuorilla kävellä kotona ja miettiä koska kumppani kilahtaa mistäkin. Toki taloudellisesti ollut hiukan tiukempaa, mutta sitä osasinkin odottaa, eikä mielenrauhan ja kodin rauhan hintaa minusta voi laskea.

Saan itse tehdä asiat kuten haluan ilman, että joku on koko ajan vihainen mulle. Ennemmin ilman parisuhdetta, en usko että mies edes oikeasti piti minusta, kun oli vain koko ajan todella vihainen mulle.

Elämä eron jälkeen on ollut haastavampaa kuin odotin. Kuitenkin elämä siinä suhteessa oli moninkertaisesti hankalampaa. Erossa menettää aina jotakin. Hinta on vain joskus maksettava. 

En ole katunut päivääkään, että pääsin eroon pikkuhiljaa alkoholisoituneesta miehestä, joka oli humalapäissään ilkeä. Ainoa asia, joka harmittaa, on se, että yritin liian pitkään pitää perheen kasassa. Nyt elämä on hyvää.

Ei kai eron tarkoitus olekaan "tehdä autuaaksi". Vaan eron tarkoitus on lopettaa suhde, joka ei toimi ja/tai jossa itsellä ei ole hyvä olo. Varmasti sellaisessakin suhteessa on paljon hyvää, ja sinkkuna jotkut asiat voivat ollakin haastavampia - mutta ei se silti sitä tarkoita, että ero olisi ollut virhe. Ei ero kaikkea ratkaise - sen on tarkoitus ratkaista vain suhteessa esiintyvä pahoinvointi. Ja kun se loppuu suhteen päättymisen myötä, se on toivottu parannus elämään.

Eipä sitä tarvitse sanoakaan. Sen tietää näistä, jotka hyppäävät heti uuteen suhteeseen.

Ei tullut juurikaan haastavampaa. Fyysisesti vähän raskaampaa tuli. Muut asiat lopulta hoituivat, joita en itse ennen ollut hoitanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä kuinka moni nainen voi myöntää, että uuden miehen exän vehjettä pienempi penis on harmittanut, ja kaipaa täten exän kullbergia?

 

Vain mies voi kuvitella, että nainen jättää eroamatta vain, kun miehellä on niin iso 😂😂😂😂 Gsus, pidä vaan pääsi jatkossakin syvällä siellä b-rapussasi. 

Sen mitä minä olen ajan saatossa havainnut ihan omasta tuttavapiiristä, niin kun naiset jää roikkumaan suhteeseen, jossa mies on ihan suoraa paskaa toiminnaltaan, niin kaksi asiaa miehessä usein yhdistyy. Ensimmäinen on keskivertoa parempi ulkonäkö, ja toinen on keskivertoa isompi vehje. Vaikka aina muka sanotaan, että sisin on tärkein, niin uskomattoman paljon paska mies saa anteeksi, jos kaksi edellä mainittua kohtaa on niin sanotusti kunnossa.