Saran, 37, palkka ei ole riittää elämiseen
Sara Vuorimies työskentelee lähihoitajana ja tienaa bruttona keskimäärin 2 391 euroa kuussa. Palkka ei riitä, sanoo Vuorimies. "Tilanne on ahdistava ja stressaava." Lue, mihin palkka kuluu.
Sara Vuorimies, 37, asuu Järvenpäässä ja työskentelee lähihoitajana Meilahdessa Uudessa Lastensairaalassa. Hän tekee kolmivuorotyötä ja tienaa keskimäärin 2 391 euroa kuukaudessa. Nettona tästä jää käteen 1 984 euroa. Palkka sisältää työvuorolisät sekä kaksi työkokemuslisää.
Vuorimies on tehnyt tämän vuoden ajan 75-prosenttista työaikaa, sillä hän on opiskellut työn ohessa koulutetuksi hierojaksi ja työskentelee sivutoimisena yrittäjänä.
Olen voinut henkisesti paremmin, vaikka muutos on vaikuttanut taloudelliseen tilanteeseeni. Pystyn tekemään hierojan töitä kotoa käsin oman jaksamisen puitteissa.
Palkka ei riitä eikä vastaa työn vaativuutta
Vuorimies valmistui lähihoitajaksi 2013. Hän on työskennellyt siitä lähtien hoitoalalla, esimerkiksi ikäihmisten ja lasten parissa. Nykyisessä työssään hän on ollut viitisen vuotta.
Palkkani ei vastaa työn vaativuutta, mikä on ongelma koko alalla. Olemme onneksi saaneet työtaisteluiden kautta hieman korotuksia ja tämä näkyy myös minun palkassani positiivisesti.
Vuorimies tekee lisäksi työvuoroja, joista maksetaan hälytyskorvausta.
Palkan taso ei ole riittävä, sillä minun täytyy yksinhuoltajana tehdä toisinaan ylimääräisiä vuoroja, jotta pärjään. Se pakottaa tinkimään vapaa-ajasta ja sosiaalisista suhteista, hän kertoo.
Joudun laskemaan, mihin on varaa ja mihin ei
Vuorimiehellä on omistusasunto, josta hän maksaa asuntolainaa 600 euroa ja vastikkeita 710 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksettavana on muun muassa autolaina, 200 euroa kuukaudessa.
Lainojen korot ovat nousseet, samoin ruoan ja taloustavaroiden hinnat. Palkkani ei vastaa tämänhetkistä hintatasoa.
Vuorimies kertoo, että hänellä on ollut säästöjä, joihin hän on joutunut nyt tarttumaan.
Hänellä on myös kulutusluottoja, jotka eivät nousseiden korkojen vuoksi tunnu vähenevän lainkaan. Kulutusluotot sisältävät muun muassa opiskeluajalta tulleita äkillisiä lääkärikäyntejä sekä isompia pakollisia hankintoja.
Tilanne on ahdistava ja stressaava. Joudun laskemaan, mihin on kuukausittain varaa ja mihin ei. En saa tarjottua lapselleni sellaisia asioita, joita hän haluaisi, Vuorimies harmittelee.
Kommentit (195)
>Ei julkiset kulje aina välttämättä ovelta ovelle pk-seudullakaan ja vaihtojen kanssa matkaan voi palaa järjettömästi aikaa.
Se on ihan oma valinta silloin, jos haluat maksaa mukavuudesta. Minulla olisi työmatka omalla autolla 15 minuuttia. Julkisella 45 minuuttia. Kuljen julkisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsenäistynyt ja aikuistunut keskelle 90-luvun lamaa. Ryntäsinkö ostamaan uutta pesukonetta, yms kodin perustarpeita luotolla? En. Nyt luottoja pidetään luonnollisena osana sitä peruskulutusta. Hups, kone hajosi, uutta tilalle vain 19,90e kuussa ja todellinen vuosikorko, tähtitieteellinen. Jaxuhaleja!
- kahdesta rikkinäisestä pesukoneesta, ehjän koneen korjannut. Sitä niittää mitä kylvää.
Aika harvalla on taitoa korjailla mitään pesukoneita, kiva että sulta onnistui, mutta enemmistö ihmisistä ei ole elektroniikkakorjaajia. Jos rahaa ei ole, niin ne on pakko ostaa luotolla.
Luuletko, että minä automaattisesti osasin? 😂 Ihminen kummasti oppii, kun pakko oppia.
Suurin osa ei ala sählämään sähkölaitteiden kanssa rahansäästön takia, jos mitään tietotaitoa ei ole. Varsinkaan nykypäivänä, käytettyjä ja toimivia koneita on pilvin pimein ja ostoskeskuksissa 24/7 pesuloita, jos pelkää liikaa osamaksuhelvettiä.
Suomessa ei tule tilannetta, jossa johonkin lääkärikuluihin täytyisi ottaa lainaa. Varsinkin opiskelijoilla on terveydenhuolto kunnossa. Rahoitusvastike on ennen laskettu asumistukeen ja kun omistusasunnon asumistuki loppui, moni oli ja on pulassa tämän takia. Kulutusluotot myös täysin oma valinta, samoin autolaina. Juuri katselin käytettyjä autoja ja rahoituksella alle kymppitonnin auton saa n satasella kuussa. Ja toki jutusta puuttui lapsilisät ja elarit tai syyt sille miksei yli 17v lapsi käy töissä esim. yhtenä iltana viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tilanne on ahdistava ja stressaava. Joudun laskemaan, mihin on kuukausittain varaa ja mihin ei. En saa tarjottua lapselleni sellaisia asioita, joita hän haluaisi, Vuorimies harmittelee."
Lapsille kuuluu tuottaa pettymyksiä, kaikkea haluamaansa ei voi saada. Onneksi itse opin kotona, että duunarivanhempien palkka ei riittänyt kultaan ja kimallukseen, niin ei tullut isoja toiveita esitettyäkään. Nyt vanhempana on huoletonta elää, kun kotoa oppi asenteen, että kaikkea ei oikeasti edes tarvitse. Ihminen tarvitsee hyvään ja onnelliseen elämään oikeasti aika vähän.
Ohis, mutta ei lapselle "kuulu tuottaa pettymyksiä". Kuulostaa nyt vähän taas ankealta kasvatusmetodilta, että ihan tarkoituksella tehdään paha mieli toiselle. Kyllö elämä järjestää niitä pettymyksiä muutenkin, eli ei vanhempien tarvitse ehdoin tahdoin niitä tuottaa.
Saat toki itselläsi pitää tuon tulkinnan, että oikein tahallisesti tuotetaan paha mieli. Kyse oli ihan normaaleista arjen tilanteista, joissa realiteetti oli se, että kaikkea haluamaansa ei voi saada. Esimerkkinä koulukaveri lähti perheineen luksuslomalle ulkomaille - kyllä minustakin olisi ollut kiva lähteä ja siitä vänisin, että miksi me ei lähdetä. Meillä ei ollut varaa siihen ja vanhempien tehtävä oli selittää se minulle - tämä toki oli sinun mielestäsi ihan tarkoituksellista pahan mielen tuottamista. Vissiin olisi pitänyt ottaa pikavippi ja lähteä lomalle, että ei olisi tullut tuotettua pahaa mieltä! En yhtään ihmettele, jos vanhemmat ovat nykyään nuorison kanssa pulassa, kun lapsille annetaan kaikki periksi. Tämä näkyy muuten jo työelämässä. Kun kaikki ei ole koko ajan kivaa, niin ei niitä töitäkään viitsi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsenäistynyt ja aikuistunut keskelle 90-luvun lamaa. Ryntäsinkö ostamaan uutta pesukonetta, yms kodin perustarpeita luotolla? En. Nyt luottoja pidetään luonnollisena osana sitä peruskulutusta. Hups, kone hajosi, uutta tilalle vain 19,90e kuussa ja todellinen vuosikorko, tähtitieteellinen. Jaxuhaleja!
- kahdesta rikkinäisestä pesukoneesta, ehjän koneen korjannut. Sitä niittää mitä kylvää.
Aika harvalla on taitoa korjailla mitään pesukoneita, kiva että sulta onnistui, mutta enemmistö ihmisistä ei ole elektroniikkakorjaajia. Jos rahaa ei ole, niin ne on pakko ostaa luotolla.
Luuletko, että minä automaattisesti osasin? 😂 Ihminen kummasti oppii, kun pakko oppia.
Niin tai sitten ei opi ja kohta on vesivahinko kämpässä, vakuutus ei korvaa jos on itse näpelöidyt koneet tai liitokset vuotaneet.
Ton ikäinen voi tienata extraa perustamalla "haarakonttorin"..tulot moninkertaistuu..
Vierailija kirjoitti:
>Ei julkiset kulje aina välttämättä ovelta ovelle pk-seudullakaan ja vaihtojen kanssa matkaan voi palaa järjettömästi aikaa.
Se on ihan oma valinta silloin, jos haluat maksaa mukavuudesta. Minulla olisi työmatka omalla autolla 15 minuuttia. Julkisella 45 minuuttia. Kuljen julkisella.
Suomessa työmatkat on keskinmäärin 12km. Itse kuljen 9km suunta pyörällä, kesät ja talvet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli nopeasti katsottuna elää liian leveästi ja on ottanut lainaa liikaa nollakorkoaikana.
Ei vika ole palkassa vaan omissa toimissa.
Olenkin ihmetellyt ettå nämä yli 2000 euroa tienaavat sanovat aina ettå rahat loppu ja sit joku elää ihan kohtuullisen hyvin alle 1500 eurolla.
Verrataanko nyt oikeasti kahta samassa elämäntilanteessa olevaa? Jutussa on Järvenpäässä asuva yh yhden lapsen kanssa, kuluja on aina enemmän kuin jollain sinkkutaloudessa pienessä yksiössä asuvalla henkilöllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tilanne on ahdistava ja stressaava. Joudun laskemaan, mihin on kuukausittain varaa ja mihin ei. En saa tarjottua lapselleni sellaisia asioita, joita hän haluaisi, Vuorimies harmittelee."
Lapsille kuuluu tuottaa pettymyksiä, kaikkea haluamaansa ei voi saada. Onneksi itse opin kotona, että duunarivanhempien palkka ei riittänyt kultaan ja kimallukseen, niin ei tullut isoja toiveita esitettyäkään. Nyt vanhempana on huoletonta elää, kun kotoa oppi asenteen, että kaikkea ei oikeasti edes tarvitse. Ihminen tarvitsee hyvään ja onnelliseen elämään oikeasti aika vähän.
Ohis, mutta ei lapselle "kuulu tuottaa pettymyksiä". Kuulostaa nyt vähän taas ankealta kasvatusmetodilta, että ihan tarkoituksella tehdään paha mieli toiselle. Kyllö elämä järjestää niitä pettymyksiä muutenkin, eli ei vanhempien tarvitse ehdoin tahdoin niitä tuottaa.
Näitä nelikymppisiä lapsia on tasan siitä syystä, että vanhemmat ovat hyvittäneet sitä omaa paskaa rutiköyhää lapsuuttaan omille lapsilleen kattamalla sen pöydän valmiiksi ilman, että minkään eteen on tarvinnut ponnistella, mulle heti kaikki ja NYT ja HETI! Minäminäminä.
Vierailija kirjoitti:
Asuu järvenpäässä ja joutuu kulkemaan töihin Hesaan. Onneksi monikulttuurisilla rikkauspalleroillamme on varaa asua Hesassa ja notkua kahvilla päivät pitkät.
Järvenpäästä pääsee stadiin 30 minuutissa junalla. Nopeammin siis kuin dösällä jostain suurmetsä/jakomäki seudulta.
Työaikaa vaan vielä vähemmäksi ja lisää ulinaa kun valtio ei elätä omaehtoisen osaaikatyön tekijää. Kitisijä voi myös ottaa lisää kulutuluottoja.
Sari Sairaanhoitaja itkee taas kun ei voi elää kuin miljonääri.
Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
>Ei julkiset kulje aina välttämättä ovelta ovelle pk-seudullakaan ja vaihtojen kanssa matkaan voi palaa järjettömästi aikaa.
Se on ihan oma valinta silloin, jos haluat maksaa mukavuudesta. Minulla olisi työmatka omalla autolla 15 minuuttia. Julkisella 45 minuuttia. Kuljen julkisella.
Lähihoitajan työ on vuorotyötä eikä julkiset kulje edes välttämättä riittävän hyvin epäsäännöllisiin työaikoihin. Itse asun suht lähellä Järvenpäätä eikä omalle työpaikalle kulje mikään julkinen, kyllä se oma auto on lähes pakko olla täälläkin jos töihin mielii.
Ei minunkaan palkkani riitä elämiseen. Siksi saan asumistukea sen verran, että pystyn elämään. Tosin mihinkään ylimääräiseen, kuten hammaslääkäriin, rahat eivät riitä.
Vierailija kirjoitti:
>Ei julkiset kulje aina välttämättä ovelta ovelle pk-seudullakaan ja vaihtojen kanssa matkaan voi palaa järjettömästi aikaa.
Se on ihan oma valinta silloin, jos haluat maksaa mukavuudesta. Minulla olisi työmatka omalla autolla 15 minuuttia. Julkisella 45 minuuttia. Kuljen julkisella.
45min on lyhyt aika pk-seudulla julkisella työmatkaan. 10km on helposti vähintään 1h työmatka suuntaansa näillä hitailla yhteyksillä. Jos viet päivähoitoon lapsia, matka-aika saattaa tuplaantua, jollei ei ole ollut saada päivähoitoa kodin tai työpaikan vierestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli nopeasti katsottuna elää liian leveästi ja on ottanut lainaa liikaa nollakorkoaikana.
Ei vika ole palkassa vaan omissa toimissa.
Olenkin ihmetellyt ettå nämä yli 2000 euroa tienaavat sanovat aina ettå rahat loppu ja sit joku elää ihan kohtuullisen hyvin alle 1500 eurolla.
Kyllä mullakin on tavallaan rahat loppu, vain 200 tilillä ja reilu viikko tilipäivään.
Mutta laitoinkin säästöön ja sijoituksiin alkukuusta sen 2000 euroa. En minä niihin koske.
Mielestäni sosiaalisen asuntotuotannon sijaan kuntien pitäisi keskittyä tarjoamaan kohtuuhintaista asumista työntekijöilleen mahdollisimman läheltä työpaikkaa. Meilahdessa työskentelee paljon henkilöitä, joista moni on pienipalkkainen. Hyvinvointialueet ovat kuntien jatkeita ja toimittavat palveluita kuntalaisille. Olisi kunnan intressissä varmistaa, että kriittisiin toimintoihin saadaan palkattatua tarvittava henkilöstö. Kohtuuhintainen asunto työpaikan läheltä voisi olla hyvä sitouttamiskeino.
Vierailija kirjoitti:
Eli se asuu liian kalliissa asunnossa. Ei le työnantajan vika että kuluttaa vastikkeeseen 700 euroa kk. Asuu varmaan kalliissa keskustan asunnossa. Voi muuttaa asuntoon jonka vastike on 200 euroa. Minun vastike on 180 euroa kk.
Miten vastike voi olla yli 700€/kk? Tuolla hinnalla ja halvemmallakin saa vuokrakämpän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätys, lisäksi on maksettava autolaina ja muita kulutus luottoja.
Palkan taso ei ole riittävä, kun haluan elää elämää, jota ei ole ansaittu.
Sosialistien mielestä heillä on oikeus samaan elämään kuin miljonääreillä. Toisten rahoilla, tietysti.
Erityisesti tässä kun kyseessä on julkisen sektorin hoitsu. Eli laitetaan 600e/kk isompi bruttopalkka, mutta ai hitto verojen jälkeen siitä jää käteen ehkä 350e/kk. Kyllä pitäis rikkaiden maksaa verot eikä lähärin.
Paljonko saa tuloja yrittäjyydestä? Mitä lapselle haluaisi tarjota, johon ei ole varaa? Sehän on selvä, että yh maksaa asumisen yksin, kun parisuhteessa kulu on vain puolikas. Mutta sehän ei ole palkan syy. Lisäksi ei kaikki lapset ole vaativia, asumme pääkaupunkiseudulla, meillä lapsille riittää peruskotiruoka ja kirppisvaatteet, mennään tosi pienillä kuluilla.