Saran, 37, palkka ei ole riittää elämiseen
Sara Vuorimies työskentelee lähihoitajana ja tienaa bruttona keskimäärin 2 391 euroa kuussa. Palkka ei riitä, sanoo Vuorimies. "Tilanne on ahdistava ja stressaava." Lue, mihin palkka kuluu.
Sara Vuorimies, 37, asuu Järvenpäässä ja työskentelee lähihoitajana Meilahdessa Uudessa Lastensairaalassa. Hän tekee kolmivuorotyötä ja tienaa keskimäärin 2 391 euroa kuukaudessa. Nettona tästä jää käteen 1 984 euroa. Palkka sisältää työvuorolisät sekä kaksi työkokemuslisää.
Vuorimies on tehnyt tämän vuoden ajan 75-prosenttista työaikaa, sillä hän on opiskellut työn ohessa koulutetuksi hierojaksi ja työskentelee sivutoimisena yrittäjänä.
Olen voinut henkisesti paremmin, vaikka muutos on vaikuttanut taloudelliseen tilanteeseeni. Pystyn tekemään hierojan töitä kotoa käsin oman jaksamisen puitteissa.
Palkka ei riitä eikä vastaa työn vaativuutta
Vuorimies valmistui lähihoitajaksi 2013. Hän on työskennellyt siitä lähtien hoitoalalla, esimerkiksi ikäihmisten ja lasten parissa. Nykyisessä työssään hän on ollut viitisen vuotta.
Palkkani ei vastaa työn vaativuutta, mikä on ongelma koko alalla. Olemme onneksi saaneet työtaisteluiden kautta hieman korotuksia ja tämä näkyy myös minun palkassani positiivisesti.
Vuorimies tekee lisäksi työvuoroja, joista maksetaan hälytyskorvausta.
Palkan taso ei ole riittävä, sillä minun täytyy yksinhuoltajana tehdä toisinaan ylimääräisiä vuoroja, jotta pärjään. Se pakottaa tinkimään vapaa-ajasta ja sosiaalisista suhteista, hän kertoo.
Joudun laskemaan, mihin on varaa ja mihin ei
Vuorimiehellä on omistusasunto, josta hän maksaa asuntolainaa 600 euroa ja vastikkeita 710 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksettavana on muun muassa autolaina, 200 euroa kuukaudessa.
Lainojen korot ovat nousseet, samoin ruoan ja taloustavaroiden hinnat. Palkkani ei vastaa tämänhetkistä hintatasoa.
Vuorimies kertoo, että hänellä on ollut säästöjä, joihin hän on joutunut nyt tarttumaan.
Hänellä on myös kulutusluottoja, jotka eivät nousseiden korkojen vuoksi tunnu vähenevän lainkaan. Kulutusluotot sisältävät muun muassa opiskeluajalta tulleita äkillisiä lääkärikäyntejä sekä isompia pakollisia hankintoja.
Tilanne on ahdistava ja stressaava. Joudun laskemaan, mihin on kuukausittain varaa ja mihin ei. En saa tarjottua lapselleni sellaisia asioita, joita hän haluaisi, Vuorimies harmittelee.
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
>Ei julkiset kulje aina välttämättä ovelta ovelle pk-seudullakaan ja vaihtojen kanssa matkaan voi palaa järjettömästi aikaa.
Se on ihan oma valinta silloin, jos haluat maksaa mukavuudesta. Minulla olisi työmatka omalla autolla 15 minuuttia. Julkisella 45 minuuttia. Kuljen julkisella.
45min on lyhyt aika pk-seudulla julkisella työmatkaan. 10km on helposti vähintään 1h työmatka suuntaansa näillä hitailla yhteyksillä. Jos viet päivähoitoon lapsia, matka-aika saattaa tuplaantua, jollei ei ole ollut saada päivähoitoa kodin tai työpaikan vierestä.
Ihmettelen, miten niin moni kommentoija näkee vain oman tilanteensa, minulla jäisi 1000 euroa kuussa säästöön, minulla menee 45 min julkisella, minä pyöräilen 9 km töihin. Hieno homma, jos onnistuu omassa arjessa, mutta ei se paljoa auta sitä jolla nämä ei onnistu vaikka päällään seisoisi.
Ehkä osoittaakseen että omilla valinnoilla on merkitystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastike 710e?!
Ja omistusasunto.. Ei vaan täsmää ellei ole joku massiivinen taloyhtiölaina vuokratontilla. Ei oli kannattanut tuollaista ostaa
Etuoven mukaan taloyhtiössä myytävissä asunnoissa on vastike n. 390 taloyhtiön isommissa, 90 neliön kämpissä.
Mihin lie ne loput 320 menee sit...
Rahoitusvastike? Eli taloyhtiön laina, minkä voi maksaa halutessaan pois, tai lisätä kuukausivastikkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
"Ja lähtee tässä tilanteessa yrittäjäksi? "
Onhan tuo hierontayrittäjän työ ainakin työaikoineen helpompaa. Ei ketään tarvitse öisin hieroa ja voi itse päättää aukioloaikansa eikä tarvitse ronklata unirytmiä oman terveytensä kustannuksella.
Joo, mutta entä toimeentulo? Se, että joku eläkeläismummo käy virka-aikana ei elätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkka ei riitä :) pakko vähän revet' liitoksista. Jos mulla ois ton verran ni 1 k säästöön joka kk. Onhan meitä monta erilaisia.
Miten näihin ketjuihin löytyykin aina pätemään näitä, jotka elää jollain muutamalla satasella kuukaudessa? Asuminen maksaa jonkun 200 e, ruoka 100 e, kulkeminen ilmaista, loput säästöön. Ei vastaa mitenkään normaaleja elämisen kuluja, varsinkaan Uudenmaan hintatasolla.
Hyvin sanottu. Osuit naulan kantaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joudun laskemaan, mihin on kuukausittain varaa ja mihin ei. Really?!😂
Tämä oli jutun paras kohta. Menot pitää suhteuttaa tuloihin. Ihan itsekö hän tämän keksi?
Tuo tulee yh-äideille yllätyksenä
No, kouluttautumattomuus näkyy läpi
Äkkiäkös simpsakka neito löytää karjun jakamaan kuluja. Näin ennenvanhaan tehtiin eikä valitettu lehdessä.
Yksinhuoltajako?🤢🤢🤢🤮🤮🤮🤮🤮
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsenäistynyt ja aikuistunut keskelle 90-luvun lamaa. Ryntäsinkö ostamaan uutta pesukonetta, yms kodin perustarpeita luotolla? En. Nyt luottoja pidetään luonnollisena osana sitä peruskulutusta. Hups, kone hajosi, uutta tilalle vain 19,90e kuussa ja todellinen vuosikorko, tähtitieteellinen. Jaxuhaleja!
- kahdesta rikkinäisestä pesukoneesta, ehjän koneen korjannut. Sitä niittää mitä kylvää.
Aika harvalla on taitoa korjailla mitään pesukoneita, kiva että sulta onnistui, mutta enemmistö ihmisistä ei ole elektroniikkakorjaajia. Jos rahaa ei ole, niin ne on pakko ostaa luotolla.
Moni ostaa luotolla vaikka olisi pesutupa käytössä.
Yleiset pesutuvat ovat kammotus nykyaikana. Aikuinen lapseni oli monta kertaa pulassa edellisessä vuokra-asunnossaan. Koneissa oli käytetty voimakkaanhajuisia pesuaineita. Röyhkeät asukkaat varastivat toisten pesuvuoroja. Jotkut pesivät kielloista huolimatta MATTOJA vaatepykille tarkoitetuissa koneissa ja koneet olivat joskus rikki pitkän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
>Ei julkiset kulje aina välttämättä ovelta ovelle pk-seudullakaan ja vaihtojen kanssa matkaan voi palaa järjettömästi aikaa.
Se on ihan oma valinta silloin, jos haluat maksaa mukavuudesta. Minulla olisi työmatka omalla autolla 15 minuuttia. Julkisella 45 minuuttia. Kuljen julkisella.
Mulla oli joskus niin että iltavuorosta (joka loppui klo 23) kun tulin niin vaihto Pasilassa 5min. Jos ensimmäinen juna oli myöhässä niin myöhästyi siitä seuraavasta ja seuraava tulikin vasta tunnin päästä. Pelotti istua yömyöhään asemalla. Julkisilla kesti 1,5h jos kaikki meni hyvin. Jos edellä mainittu tilanne kävi niin aika olikin 2,5h. Kyllä päivätyössä voikin julkisilla käydä mutta mä kyllä vaihdoin työpaikkaa kaksivuorotyöstä kun tuo oli vaan kerta kaikkiaan liian stressaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei tule tilannetta, jossa johonkin lääkärikuluihin täytyisi ottaa lainaa. Varsinkin opiskelijoilla on terveydenhuolto kunnossa. Rahoitusvastike on ennen laskettu asumistukeen ja kun omistusasunnon asumistuki loppui, moni oli ja on pulassa tämän takia. Kulutusluotot myös täysin oma valinta, samoin autolaina. Juuri katselin käytettyjä autoja ja rahoituksella alle kymppitonnin auton saa n satasella kuussa. Ja toki jutusta puuttui lapsilisät ja elarit tai syyt sille miksei yli 17v lapsi käy töissä esim. yhtenä iltana viikossa.
Työpaikkoja kun onkin tarjolla pilvin pimein Nyky-Suomessa.
Työvuorotyöstä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti palautumaan. Se, että tekee kolmevuorotyötä ja sitten pitäisi vielä matkustaa tunti takaisin kotiin (ja tehnyt sen tunnin ennen töitä) tekee työpäivistä 10+ pituisia jolloin palautuminen jää vähemmälle. Tämä taas johtaa terveyden tilan laskemiseen.
Ihan syystäkin on tuolla terveysalalla paljon poissaoloja terveydestä johtuen, mistä johtuen taas on jatkuvasti vajetta hoitajista ja liikaa kiirettä. Ja täällä jotkut Riikka-wannabet inisee, että "oMIsTa ValiNNoisTa on KySE"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
>Ei julkiset kulje aina välttämättä ovelta ovelle pk-seudullakaan ja vaihtojen kanssa matkaan voi palaa järjettömästi aikaa.
Se on ihan oma valinta silloin, jos haluat maksaa mukavuudesta. Minulla olisi työmatka omalla autolla 15 minuuttia. Julkisella 45 minuuttia. Kuljen julkisella.
Lähihoitajan työ on vuorotyötä eikä julkiset kulje edes välttämättä riittävän hyvin epäsäännöllisiin työaikoihin. Itse asun suht lähellä Järvenpäätä eikä omalle työpaikalle kulje mikään julkinen, kyllä se oma auto on lähes pakko olla täälläkin jos töihin mielii.
Moni on täällä paheksunut 75% työaikaa, mutta nykyisin on yleisesti tiedossa, että yötyö on erityisen haitallista naisille.
Vierailija kirjoitti: Työvuorotyöstä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti palautumaan. Se, että tekee kolmevuorotyötä ja sitten pitäisi vielä matkustaa tunti takaisin kotiin (ja tehnyt sen tunnin ennen töitä) tekee työpäivistä 10+ pituisia jolloin palautuminen jää vähemmälle. Tämä taas johtaa terveyden tilan laskemiseen. Ihan syystäkin on tuolla terveysalalla paljon poissaoloja terveydestä johtuen, mistä johtuen taas on jatkuvasti vajetta hoitajista ja liikaa kiirettä. Ja täällä jotkut Riikka-wannabet inisee, että "oMIsTa ValiNNoisTa on KySE"
Nyky-Suomessa kenenkään ei tarvitse tehdä töitä jos ei halua.
Aina on olemassa Kela Gold.
Vierailija kirjoitti: Työvuorotyöstä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti palautumaan. Se, että tekee kolmevuorotyötä ja sitten pitäisi vielä matkustaa tunti takaisin kotiin (ja tehnyt sen tunnin ennen töitä) tekee työpäivistä 10+ pituisia jolloin palautuminen jää vähemmälle. Tämä taas johtaa terveyden tilan laskemiseen. Ihan syystäkin on tuolla terveysalalla paljon poissaoloja terveydestä johtuen, mistä johtuen taas on jatkuvasti vajetta hoitajista ja liikaa kiirettä. Ja täällä jotkut Riikka-wannabet inisee, että "oMIsTa ValiNNoisTa on KySE"
Kuka hullu nykyään edes miettisi asumista työpaikan vierestä? Se työpaikka voi lähteä alta milloin vaan ja sitten asutkin aivan väärässä paikassa, jos onnistut uuden työn löytämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsenäistynyt ja aikuistunut keskelle 90-luvun lamaa. Ryntäsinkö ostamaan uutta pesukonetta, yms kodin perustarpeita luotolla? En. Nyt luottoja pidetään luonnollisena osana sitä peruskulutusta. Hups, kone hajosi, uutta tilalle vain 19,90e kuussa ja todellinen vuosikorko, tähtitieteellinen. Jaxuhaleja!
- kahdesta rikkinäisestä pesukoneesta, ehjän koneen korjannut. Sitä niittää mitä kylvää.
Aika harvalla on taitoa korjailla mitään pesukoneita, kiva että sulta onnistui, mutta enemmistö ihmisistä ei ole elektroniikkakorjaajia. Jos rahaa ei ole, niin ne on pakko ostaa luotolla.
vaatteet ja astiat voi pestä käsin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli se asuu liian kalliissa asunnossa. Ei le työnantajan vika että kuluttaa vastikkeeseen 700 euroa kk. Asuu varmaan kalliissa keskustan asunnossa. Voi muuttaa asuntoon jonka vastike on 200 euroa. Minun vastike on 180 euroa kk.
Miten vastike voi olla yli 700€/kk? Tuolla hinnalla ja halvemmallakin saa vuokrakämpän.
Ei vastike vaan vastikkeet. Sana oli monikossa. Hoitovastike (asunnon normaali osuus taloyhtiön kuluista) ja rahoitusvastike (muita taloyhtiöön liittyviä pakollisia kuluja).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi ottanut kivan ja fiksun opettajamiehen niin saisi ihan erilaisen elintason.
Ja sillä kivalla fiksulla opettajamiehelläkin on aloituspalkka 100% tunneilla se 3200e. Ihan vain tiedoksi, että Suomessa harva pääsee rikastumaan työllä.
Ei kyse ollut rikastumisesta vaan siitä ettei tarvitse laskea joka senttiä. Jos perheeseen tulisi toinen maksaja 3200e bruttopalkalla, niin olisihan se taloudellisesti aivan eri tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Työvuorotyöstä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti palautumaan. Se, että tekee kolmevuorotyötä ja sitten pitäisi vielä matkustaa tunti takaisin kotiin (ja tehnyt sen tunnin ennen töitä) tekee työpäivistä 10+ pituisia jolloin palautuminen jää vähemmälle. Tämä taas johtaa terveyden tilan laskemiseen. Ihan syystäkin on tuolla terveysalalla paljon poissaoloja terveydestä johtuen, mistä johtuen taas on jatkuvasti vajetta hoitajista ja liikaa kiirettä. Ja täällä jotkut Riikka-wannabet inisee, että "oMIsTa ValiNNoisTa on KySE"
Kuka hullu nykyään edes miettisi asumista työpaikan vierestä? Se työpaikka voi lähteä alta milloin vaan ja sitten asutkin aivan väärässä paikassa, jos onnistut uuden työn löytämään.
Ja jos on töissä Meikussa, niin pitäisi asua jossain Töölössä, jos haluaisi asua lähellä työpaikkaa. Arvatkaahan, riittääkö lähörin palkka Töölön asuntoihin. Sitten tarvittaisiin sitä asumistukea, ja huudettaisiin että muuttakaa köyhät lähärit pois kalliilta alueelta.
Ei muuta kuin lopettaa koulun ja tekee täyttä työaikaa. Hierojan ammatti tuskin elättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi ottanut kivan ja fiksun opettajamiehen niin saisi ihan erilaisen elintason.
Ja sillä kivalla fiksulla opettajamiehelläkin on aloituspalkka 100% tunneilla se 3200e. Ihan vain tiedoksi, että Suomessa harva pääsee rikastumaan työllä.Ennen töissä käytiin, että saadaan se toimeentulo ja nyt ei viitsitä tehdä töitä, kun sillä ei rikastu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi ottanut kivan ja fiksun opettajamiehen niin saisi ihan erilaisen elintason.
Ja sillä kivalla fiksulla opettajamiehelläkin on aloituspalkka 100% tunneilla se 3200e. Ihan vain tiedoksi, että Suomessa harva pääsee rikastumaan työllä.Ei kyse ollut rikastumisesta vaan siitä ettei tarvitse laskea joka senttiä. Jos perheeseen tulisi toinen maksaja 3200e bruttopalkalla, niin olisihan se taloudellisesti aivan eri tilanne.
No niin, nahkavisa vaan vinkumaan, mikä siinä on niin vaikeaa??