Miksi mulle piti tulla sellainen kohtalo, että elämässä on tapahtunut paljon ikäviä asioita joille en ole itse voinut mitään

Miksi yleensäkään pitää vertailla sitä, että onko jollain mennyt paremmin tai huonommin kuin itsellä? Mitä siitä saa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on vaikeaa, vaikka ulkopuoliset ei siitä tietäisikään.

Esimerkiksi itse en ole kertonut kenellekään pelottavasta kodin ilmapiiristä mitä jouduin lapsena kokemaan, pelkäsin joutuvani perhesurman uhriksi. Luokkakaverien mielestä lapsuuten oli varmaan ihan tavallinen ja huoleton.

Eihän tuo tarkoita sitä, että kaikilla olisi elämässään yhtä paljon hyvää ja yhtä paljon huonoa kuin muillakin. Tässä oikeastikin on isoja eroja ihmisten välillä. 

Ei tietenkään, mutta kertoo siitä miten ulkopuolisilla voi olla ihan eri näkemys asiasta kuin henkilöllä itsellään.

TOSIASIA ON, ETTÄ JOTKUT PÄÄSEE HELPOMMALLA. SITÄ SÄ ET VOI VÄITTÄÄ MUUKSI.

 

Ja sinä et voi edelleenkään tietää niistä toisten ihmisten kokemuksista, vaikka kuinka jankkaisit ja huutaisit, jos nämä eivät itse niistä sinulle ole kertoneet. Et siis voi sanoa, kuka olisi päässyt helpommalla.

Kuka on väittänyt jonkun tietyn ihmisen päässeen helpommalla? On ihan eri asia väittää, että osa pääsee joitakin muita helpommalla kuin Maijalla/Matilla ei ole ollut mitään vaikeuksia elämässään.

Minulla on ollut rankempaa kuin kenelläkään.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen maksaa karmavelkojaan. Kun tämän ymmärtää, katkeruus häviää. 

Mites sitten vaikka nämä missä koko perhe on kuollut tsunamissa? Mahtaa olla kova velka.

Sitähän tämä elämä monelle tapaa olemaan, vastoinkäymisten sarjaa. En ihmettele, että välillä miettii eikö jo riittäisi. Sitä oppii poimimaan ilonsa aika pienistä asioista. 

Toivon sinulle lämpimiä kohtaamisia joulun aikaan ja voimia jaksaa vastoinkäymisiä. 

30 vuotta ihmisten elämänkohtaloiden kanssa työskennelleenä voin sanoa, että osalle ihmisistä kasaantuu valtava kuorma ilman heidän syytään. Elämä ei ole oikeudenmukaista ja hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita.

Joskus ahdistaa, aina ei. Yritän nauttia elämästä silloin, kun ei ahdista ja miettiä niitä hyviä asioita, päivä kerrallaan. 

Päivä kerrallaan elämistä ole alkoholistiperheessä eläneenä opetellut ihan lapsesta asti. Vaikka ajatusta sinällään pidetään hyvänä ja kannatettavana, niin lapsuuden kokemukset ovat vieneet multa kyvyn haaveilla ja uneksia. Fokus on aina vain seuraavassa päivässä, sen pitemmälle en elämää osaa suunnitella. Minulla ei ole mitään odotuksia tulevaisuudelle. 

Lapsuus siis jätti lähtemättömät jäljet, eikä pska siihen loppunut, vaan aikuisiällä sairastuin henkisesti (vakavasti) ja olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä, puoliso sairastui aivotapahtumaan ja asuu nyt tuetusti, jäin kahden erityislapsen totaaliyksinhuoltajaksi. Puolison sairastumisen aikoihin äitini kuoli, paras ystäväni menehtyi ja pitkäaikainen lemmikkimme kuoli. 

Silti en ole katkeroitunut. Totta se on, että toisille niitä murheita kasautuu, mutta se on ihan sattuman satoa, mihin joukkoon kuulut. Voin olla kuitenkin iloinen siitä, että pärjään kuitenkin arkitoiminnoissa haasteista huolimatta, minulla on hienot lapset, jotka ovat sitkeää sorttia ja pärjäävät opinnoissaan, minulla on läheisiä ystäviä ja perhe. Ihan varhaislapsuuteni oli hyvä, mikä on varmasti antanut perusturvallisuuden tunteen kaikesta huolimatta, taivun, vaan en katkea ja jos katkeankin, niin aina nousen. 

Olin eräässä koulutuksessa, jossa oli meitä elämän koettelemia ihmisiä ja totesin, että paljon pahempiakin kohtaloita on, kuin mitä omani. Voin olla kiitollinen monesta asiasta. 

Laitoin eräälle ihmiselle whatsappissa viestin missä ilmoitin, että meidän yhteydenpito loppuu nyt. Kirjoitin, että ihmisarvo se on mullakin vaikka hän ei selvästikään niin ajattele. On mennyt jo useampi tunti eikä ole viestiä lukenut. Voi olla, että lukee sen eikä vastaa mitään. Sopisi hänen tyyliinsä ja sitten myöhemmin yrittää luikerrella takaisin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mä en tarvitse elämääni ihmissuhdetta joka saa mut usein voimaan henkisesti pahoin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Laitoin eräälle ihmiselle whatsappissa viestin missä ilmoitin, että meidän yhteydenpito loppuu nyt. Kirjoitin, että ihmisarvo se on mullakin vaikka hän ei selvästikään niin ajattele. On mennyt jo useampi tunti eikä ole viestiä lukenut. Voi olla, että lukee sen eikä vastaa mitään. Sopisi hänen tyyliinsä ja sitten myöhemmin yrittää luikerrella takaisin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mä en tarvitse elämääni ihmissuhdetta joka saa mut usein voimaan henkisesti pahoin.

Ap

Ihmiset on päivisin esimerkiksi töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoin eräälle ihmiselle whatsappissa viestin missä ilmoitin, että meidän yhteydenpito loppuu nyt. Kirjoitin, että ihmisarvo se on mullakin vaikka hän ei selvästikään niin ajattele. On mennyt jo useampi tunti eikä ole viestiä lukenut. Voi olla, että lukee sen eikä vastaa mitään. Sopisi hänen tyyliinsä ja sitten myöhemmin yrittää luikerrella takaisin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mä en tarvitse elämääni ihmissuhdetta joka saa mut usein voimaan henkisesti pahoin.

Ap

Ihmiset on päivisin esimerkiksi töissä.

Ei tämä ihminen ole enää työelämässä. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Se ajattelu, että jotkut pääsee helpommalla on vain sinun ajatuksesi. Et voi tietää kenenkään tuntemattoman tai tutunkaan suruja ja vastoinkäymisiä.

Tämä... Jos minut näkee vaikka jossain kauppajonossa niin moni ajattelisi että siinäpä hyvinvoivan oloinen nuori nainen, ei tiedä varmaan kärsimyksestä mitään. Mulle jopa ammattilaiset aina sanoo että kun "ei sinusta huomaa". Lapsuuden kotiolojen takia opin jo varhain peittämään vaikeat tunteet. Mitä pahempi vointi, sitä tyynempi ulkokuori. Sairastuin 12 vuotta sitten. Tapaturma, seurauksena jatkuvat kovat krooniset hermokivut. Joku suihkussa käyminen on mulle saavutus. Niitä pieniä saavutuksia pitää jaksaa monta pitkin päivää. Nukun muutaman tunnin yöunia. Muitakin sairauksia on, eivät nekään näy päälle. Olen yksinäinen, köyhä, ikuisessa byrokratialimbossa. Ikinä ei pidä olettaa kenestäkään mitään, jos ihmistä ei tunne hyvin. Kaikki kateus on turhaa. On vain yritettävä löytää ne keinot miten itse jaksaa.

Niin missä mä kirjoitin, että kenelläkään muulla ei ole vaikeaa? En yhtään missään vaan mä kirjoitin nyt siitä, että alan olla niin väsynyt tähän, kun aina tapahtuu jotakin pahaa. Ei tässä enää uskalla olla onnellinen mistään, kun sen jo tietää, että jotakin tulee taas. 

Lisäksi se, että kyllä jotkut saa sitä pahaa osakseen enemmän kuin muut. 

Ap

Elämä on monella tapaa epäreilu eikä se myöskään vastaa kysymykseen siitä miksi joitakin kohdellaan todella kaltoin ja osalla tuntuu onnistuvan kaikki. Vaikka neuvo ei olekaan helppo niin itse kullekin voi olla helpottavaa jos pystyy luopumaan siitä ajatuksesta, että elämän pitäisi olla reilua ja lopettaa pohtimasta miksi se on näin ja hyväksyy sen, että näin tämä kohdallani menee.

Omassa elämässä olen huomannut, että optimismi auttaa. Siis auttaa ihan oikeasti, toisaalta joskus tuntuu että enää ei voi tapahtua mitään kamalampaa joten tietää että pohja on nyt tässä. 

Vierailija kirjoitti:

Omassa elämässä olen huomannut, että optimismi auttaa. Siis auttaa ihan oikeasti, toisaalta joskus tuntuu että enää ei voi tapahtua mitään kamalampaa joten tietää että pohja on nyt tässä. 

Olen ihan samaa mieltä, että optimismi on tosi iso voimavara jolla kestää niitä elämän antamia iskuja. Itse mietin aina vastoinkäymisiin joutuessani onko tämä pahinta mitä ollaan käyty läpi ja lähes aina vastaus on se, että ei lähelläkään jolloin siitäkin kyllä selviää. Elämä on kuitenkin Murphyä eli ne paskat asiat tulevat sarjassa eikä tosielämässä ole mitään sellaista pidäkettä etteikö kohtalo voisi kenkäistä oikein kunnon teräskärkisellä buutsilla uudelleen kupoliin kun jo makaat maassa, mutta kaikki se mikä ei tapa vain vituttaa ja sitten matka jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Niin missä mä kirjoitin, että kenelläkään muulla ei ole vaikeaa? En yhtään missään vaan mä kirjoitin nyt siitä, että alan olla niin väsynyt tähän, kun aina tapahtuu jotakin pahaa. Ei tässä enää uskalla olla onnellinen mistään, kun sen jo tietää, että jotakin tulee taas. 

Lisäksi se, että kyllä jotkut saa sitä pahaa osakseen enemmän kuin muut. 

Ap

Kyllä mä ymmärrän, se on traumatisoivaa ja jättää hälytystilaan. Sun pitäisi varmaan vaan saada puhua kaikki ja olla nyt se josta pidetään huolta, semmoisin arkisin teoin. Ihan normaaleja noi sun tuntemukset kaiken jälkeen. Toivoisin että voisin auttaa enemmän mutta vaikeaahan se on näin ruudun kautta. Neuvoja tuskin kaipaat, vaan kannustamista ja tukea. 

Ap, toisille sattuu enemmän pahaa kuin toisille. Se on totta. Epäonni vetää puoleensa myös epäonnea ja kehä on valmis. Tämä uhriuttaa nopeasti. Yritä miettiä, että olet selättänyt jo ison osan epäonnistumisia ja selvinnyt eli olet tietyllä tavalla sankari! Yritä keskittyä siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on vaikeaa, vaikka ulkopuoliset ei siitä tietäisikään.

Tosiasia on, että kyllä jotkut pääsee elämässä paljon helpommalla kuin toiset.

Et voi tietää kenenkään todellisia kokemuksia, kaikki kun ei näitä kerro.

Minä voin tietää omani ja osan jonkun muun vastoinkäymisistä. Siten pystyn toteamaan, että jollain muulla on mennyt vielä minuakin huonommin. Kokeilkaa vaikka, niin se on. Ja ihan varmasti on niitä, jotka ovat saaneet paremmat kortit. 

Ohiksena kysyn, että mitä väliä tuolla on? Sain elämääni monin tavoin pas#at kortit. Nykyään elämä on hyvää ja osaan arvostaa ihan perusasioita ja "tylsää" arkea. Ennen kaikkea sitä, että sain kuntoutusta ja työkyvyn takaisin. Lapsen vakava sairaus on tasapainossa jne. Ihan varmasti moni on saanut paremmat kortit ja maailman mittakaavassa myös moni huonommat kortit. Mutta niillä korteilla on mentävä mitä on saanut eikä vertailu tuo kuin korkeintaan pahaa mieltä, ainakaan jos vertaa niihin, jotka on saaneet paremmat kortit. Eikä ne kortit välttämättä ulospäin näy. Väitän, että esimerkiksi kellään minun työpaikalla ei ole aavistustakaan minun taustoista. 

Vierailija kirjoitti:

Laitoin eräälle ihmiselle whatsappissa viestin missä ilmoitin, että meidän yhteydenpito loppuu nyt. Kirjoitin, että ihmisarvo se on mullakin vaikka hän ei selvästikään niin ajattele. On mennyt jo useampi tunti eikä ole viestiä lukenut. Voi olla, että lukee sen eikä vastaa mitään. Sopisi hänen tyyliinsä ja sitten myöhemmin yrittää luikerrella takaisin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mä en tarvitse elämääni ihmissuhdetta joka saa mut usein voimaan henkisesti pahoin.

Ap

Okei. En tiedä taustoja ja on tosi hienoa, että osaat asettaa rajasi. Mutta jos itse saisin tuollaisen viestin niin kunnioittaisin lähettäjää ja lopettaisin yhteydenpidon täysin. Sinun viesti ja odotukset vaikuttaa olevan ristiriidassa.