Miksi mulle piti tulla sellainen kohtalo, että elämässä on tapahtunut paljon ikäviä asioita joille en ole itse voinut mitään
On ollut vakavia sairauksia kuten syöpää, on sydänvika jota ei olisi voinut mitenkään ennalta ehkäistä. Lapsen sairaus ja siitä seurannut iso leikkaus. Silloisen puolison työtapaturma ja siitä aiheutuneet erinäiset ongelmat. Todella kipeä avioero ja siitä seuranneet ahdistus, masentuneisuus, univaikeudet. Rakkaan lemmikin vakava sairaus ja lopettaminen. Siinä nyt osaa mun elämästä yli 25 vuoden ajalta.
En jaksaisi enää. Aina kun jotakin kivaa on elämässä ja on helpompaa elämää, niin aina tulee jotakin todella ikävää. Eilinen ilta oli taas ahdistava ja mieli oli musta. Mulla on kyllä ystäviä ja sukulaisia joille puhua, mutta en ole pystynyt kaikkia omia tunteita ja ajatuksia kertomaan. En ole kertonut sitä, että vuosi sitten synkkinä hetkinä mietin ajavani autolla päin kalliota.
Kuinka paljon yhden ihmisen pitää jaksaa? Mitä pahaa mä olen muka tehnyt, että olen ansainnut tällaisen kohtalon? Kaikki alkoi jo silloin kun olin 19-vuotias ja sairastuin ensimmäisen kerran syöpään.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mihin vertaat. Tuttu menetti perheensä tsunamissa, se on aikamoinen kohtalo.
Tuollainen vertailu on toisen kärsimyksen väheksymistä.
Mulle osui 2 v sisään kesämökin tuhoutuminen salamaniskun aiheuttamassa tulipalossa ja siitä taistelu vakuutusyhtiön kanssa (joka jatkuu yhä), avioero. isän yllättävä kuolema, heti perään jäin työttömäksi pitkäksi aikaa, sitten mummo sairastui syöpään, seuraavaksi äiti sairastui masennukseen ja viimeisimpänä ystäväni sairastui rintasyöpään.
Ja ennestäänkin oli elämässä vaikeita kokemuksia takana. Välillä tuntuu että olen maailman epäonnisia ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Mulle osui 2 v sisään kesämökin tuhoutuminen salamaniskun aiheuttamassa tulipalossa ja siitä taistelu vakuutusyhtiön kanssa (joka jatkuu yhä), avioero. isän yllättävä kuolema, heti perään jäin työttömäksi pitkäksi aikaa, sitten mummo sairastui syöpään, seuraavaksi äiti sairastui masennukseen ja viimeisimpänä ystäväni sairastui rintasyöpään.
Ja ennestäänkin oli elämässä vaikeita kokemuksia takana. Välillä tuntuu että olen maailman epäonnisia ihminen.
Tuohan on ihan tavallista elämää
Vierailija kirjoitti:
Mulle osui 2 v sisään kesämökin tuhoutuminen salamaniskun aiheuttamassa tulipalossa ja siitä taistelu vakuutusyhtiön kanssa (joka jatkuu yhä), avioero. isän yllättävä kuolema, heti perään jäin työttömäksi pitkäksi aikaa, sitten mummo sairastui syöpään, seuraavaksi äiti sairastui masennukseen ja viimeisimpänä ystäväni sairastui rintasyöpään.
Ja ennestäänkin oli elämässä vaikeita kokemuksia takana. Välillä tuntuu että olen maailman epäonnisia ihminen.
Kaikilla on vaikeuksia jos keräilee tuolla tavalla koko suvun vaikeudet.
Vierailija kirjoitti:
Mulle osui 2 v sisään kesämökin tuhoutuminen salamaniskun aiheuttamassa tulipalossa ja siitä taistelu vakuutusyhtiön kanssa (joka jatkuu yhä), avioero. isän yllättävä kuolema, heti perään jäin työttömäksi pitkäksi aikaa, sitten mummo sairastui syöpään, seuraavaksi äiti sairastui masennukseen ja viimeisimpänä ystäväni sairastui rintasyöpään.
Ja ennestäänkin oli elämässä vaikeita kokemuksia takana. Välillä tuntuu että olen maailman epäonnisia ihminen.
Eiköhän kaikista tunnu välillä samalta. Jokainen kuitenkin tietää vain ne omat vastoinkäymiset sillä tavalla, joten vaikeaahan niiden vertaaminen toisten ihmisten vastoinkäymisiin on.
No, minulla on roppakaupalla sekä fyysisiä että psyykkisiä sairauksia, ja olen vasta alle 40-vuotias. Ei tämäkään aina niin reilulta tunnu.
Minä menetinkin koko perheeni kun olin lapsi. Sen jälkeen jouduin sijoitukseen ja isovanhemmat kuoli kun olin teini/parikymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Minä menetinkin koko perheeni kun olin lapsi. Sen jälkeen jouduin sijoitukseen ja isovanhemmat kuoli kun olin teini/parikymppinen.
Kyynel
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mihin vertaat. Tuttu menetti perheensä tsunamissa, se on aikamoinen kohtalo.
Tuollainen vertailu on toisen kärsimyksen väheksymistä.
Niinhän ap vertailee myös
Vierailija kirjoitti:
Minä menetinkin koko perheeni kun olin lapsi. Sen jälkeen jouduin sijoitukseen ja isovanhemmat kuoli kun olin teini/parikymppinen.
Mitä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mihin vertaat. Tuttu menetti perheensä tsunamissa, se on aikamoinen kohtalo.
Tuollainen vertailu on toisen kärsimyksen väheksymistä.
Niinhän ap vertailee myös
Missä ap vertailee? Ei kyllä missään.
Meidän luokalla oli yksi lapsi joka jäi orvoksi ala-asteella, niille kai tuli sosiaaliviranomaiset kotiinkin ja joutui käymään sosiaalitoimistossa. Ja sukulaiset joutui riitelemään huoltajuudesta. Naurettiin silloin, koska oli niin hauska ajatus, että joku päätyy tekemisiin lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa.