Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi sabotoi suhdettamme
11.12.2025 |
Anoppi ei voi sietää minua. Tai todennäköisesti ei ketään muutakaan kumppaniksi hänen pojalleen. Tämä varmaan suht yleistä valitettavasti on, mutta onko muilla tilanne mennyt näin älyttömyyksiin?
Kun muutimme mieheni kanssa yhteen, alkoivat anopin oudot oireet ja tutkimuksissa juokseminen. Alkuun olimme tietysti huolissamme ja pelkäsimme, mistä on kyse. Anoppi valitti koko ajan millloin mitäkin oireita (päänsäryt, joihin liittyi näön hämärtyminen, huimaus, vatsakivut, selkäkivut, jalkakivut ...). Hän kävi vuoden ajan eri tutkimuksissa eikä mitään löytynyt. Oireet vaihtelivat ja muuttuivat eikä kuviossa ollut mitään johdonmukaisuutta. Minun mielestäni kyseessä on jostain psykologisesta ja uskon asian liittyvän meidän yhteen muuttoon (ja poikansa muuttoon kauas hänestä). Välillä oireet häviävät, mutta voimistuvat aina, kun meillä on jotain yhteistä sovittuna. Olimme esim. lähdössä lomamatkalle, jolloin yllättäin anopin tila "romahti" ja mieheni halusi perua reissun. Välissä oli vajaa vuosi hyvää aikaa eikä oireista puhuttu mitään. Asuimme ensin vuokralla, mutta hiljattain ostimme talon. Kun anoppi kuuli tästä (ja varmaan tajusi muuttomme pysyvyyden), palasivat oireet jälleen.
Mieheni uskoo oireisiin ja riitelemme asiasta jatkuvasti. Minusta oireet johtuvat anopin läheisriippuvuudesta poikaansa ja ovat hänen (joko tietonen tai tiedostamaton) yritys saada poikansa jälleen lähelleen ja pois minun luota. Kun anoppi käy kylässä, seuraan hänen tekemisiään. Hän saattaa puuhailla ihan normaalisti kaikenlaista. Mutta kun mieheni astuu huoneeseen, alkaa valitus oireista. Välillä hän jopa ontuu kävellessään ja olen huomannut jalan vaihtuvan. Kun tästä sanoin miehelleni, mieheni suuttui. Mieheni mielestä on tunteeton ja ilkeä. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Tiedän vähän samantapaisen anopin. Aikansa miniää piinattuaan hän yllättäen tapasi nuoruudenrakkautensa ja muuttui täysin. Harmillisesti onnea kesti vain muutaman vuoden, sitten anoppi kuoli syöpään, mutta oli ennättänyt ennen sitä tuhlaamaan koko omaisuutensa, viimeiset kymppitonnit meni syöpähoitoihin. Pojalle jäi pelkkiä velkoja taakaksi, hän kun erehtyi vaimonsa ohjeesta ottamaan perinnön vastaan.
Ei velat periydy. Kuolinpesä voidaan julistaa konkurssiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan kirkkaasti ymmärrä, millä tavalla anopin oireet liittyvät siihen, että ei pidä sinusta. Anna anopin ontua, mitä väliä sillä on? Onko miehesi lääkäri vai mistä syystä hänen pitää olla paikalla, jos anopilla on jotain vaivaa? Ja miksi sinä otat ne niin kauhean henkilökohtaisesti? Sinä voit aivan suoraan sanoa kahden ollessa anopille, että onpa mukava kun tuo sinun jalkasi on nyt parantunut.
Sinun ei tarvitse kytätä anopin oireita eikä riidellä niistä miehesi kanssa. Olkoon niin kipeä kuin tahtoo, eläkää te omaa elämäänne. Miehen on hyvä ymmärtää, että jatkuvasti ruikuttava äiti kokee ihmeparanemisen, kun oireisiin ei kiinnitä suurempaa huomiota.
No ongelmana on se äidin tosissaan ottaminen (poikkeuksetta, jonka äiti hyvin tietää) ja vaimon asenteen/ toiveiden/ tuntemusten kyseenalaistaminen tilanteessa, jossa joutuu valitsemaan puolensa. Äiti kiilaa väliin ja mies ei tajua. Olet hävinnyt pelin.
T. vuosien kokemuksella, kunnes häivyin.
Ennen häitä mun anoppi soitti mun miehelle ja yritti saada jotakin tuntematonta naista, jota kutsui"häälahjaksi", että mieheni olisi mennyt sinne tapaamaan sitä naista. Lisäksi kävi fyysisesti kimppuuni ennen häitä. Makasi mun siskon miehen kanssa (lyhyt salasuhde) ja teki näiden meidän häidenkin jälkeen paljon pahaa. Mun mies ei ole nähnyt yli kymmeneen vuoteen mutsiansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan kirkkaasti ymmärrä, millä tavalla anopin oireet liittyvät siihen, että ei pidä sinusta. Anna anopin ontua, mitä väliä sillä on? Onko miehesi lääkäri vai mistä syystä hänen pitää olla paikalla, jos anopilla on jotain vaivaa? Ja miksi sinä otat ne niin kauhean henkilökohtaisesti? Sinä voit aivan suoraan sanoa kahden ollessa anopille, että onpa mukava kun tuo sinun jalkasi on nyt parantunut.
Sinun ei tarvitse kytätä anopin oireita eikä riidellä niistä miehesi kanssa. Olkoon niin kipeä kuin tahtoo, eläkää te omaa elämäänne. Miehen on hyvä ymmärtää, että jatkuvasti ruikuttava äiti kokee ihmeparanemisen, kun oireisiin ei kiinnitä suurempaa huomiota.
No ongelmana on se äidin tosissaan ottaminen (poikkeuksetta, jonka äiti hyvin tietää) ja vaimon asenteen/ toiveiden/ tuntemusten kyseenalaistaminen tilanteessa, jossa joutuu valitsemaan puo
Miesten pitäisi oppia salaamaan sukunsa asiat ja vanhempiensa sairaudet puolisoiltaan. Eihän ne edes kuulu puolisolle, hän hoitaa oman sukunsa asiat eikä vaivaa niillä puolisoaan vaikka äitinsä olisi saattohoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistetaan pitää se lasisenä itsemme ja miniöiden välissä. Ei lasketa niin lähelle että rupee henkilökohtaisuuksiin.
Minulla on ihana miniä. Poika saa olla onnellinen, että sai niin ihanan ihmisen vaimokseen. Ja niinhän hän onkin.
Mä olen myös aina sanonut ihan lapsille ja heidän valituilleen, että paras todistus siitä, että olen jotain ainakin kasvatuspuolella tehnyt oikein, kun lapseni ovat saaneet niin ihanat puolisot. :)
Alue: Aihe vapaa
Vituttaa, että tällaiset luulosairaat manipuloijat kuormittaa kohtuuttomasti terveydenhuoltoa. Pitäisi veloittaa triplahinra, jos ravaa lääkärissä jatkuvasti, eikä mitään läydy ikinä.