Lue keskustelun säännöt.
Olisitko valmis vaihtamaan paikkakuntaa jos yhtä lapsistasi kiusattaisiin?
25.09.2008 |
Me ollaan rakennettu juuri talo jossa tarkoitus asua eläkeikään. Jos jotain kolmesta lapsesta alettaisiin kiusaamaan eikä sitä saada loppumaan, miettisin varmaan ensin koulun vaihtoa. Se ei kuitenkaan täällä maaseudulla ole niin helppoa kun kouluja on harvassa ja kuljetus vähintäänkin hankalaa ja jos matkat pitäisi kulkea taksilla niin tulisi varmasti liian tyyriiksi. Mutta oma vastaus on, että kyllä me pakattaisiin tavaramme ja muuttaisimme vaikka onhan siinäkin riski että kiusaaminen jatkuisi ja muitakin lapsiamme joita vielä ei olisi kiusattu alettaisiin kiusaamaan.
Kommentit (23)
Vaikea sitä on alkaa pakottamaan toisen lasta lopettamaan kiusaaminen. Mun mies tosin sanoi että menisi kyllä pitämään puhuttelun kiusaajalle, mutta jos sekään ei auta niin mitäs sitten? Kyllä mielestäni turvallinen lapsuus on niin arvokas että olisin valmis uhraamaan paljon sen puolesta. Käytännössä se on vaikeaa mutta minkäs teet...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos ei kerran koulu tai lapsen vanhemmat puutu. Kiusaava lapsi on vanhempiensa vastuulla - käänteisesti kun ajatellaan, niin mikäli vanhemmat eivät saa lastaan kuriin ja häiriköintiä loppumaan, sosiaaliviranomaiset tai muu viranomaistaho saa. Tiikeriäidit kunniaan!
Mua kiusattiin kun olin ujo ja hiljainen ja tavattoman arka ja aremmaksi vain muutuin kun kiusaaminen jatkui. Kiusaaminen ei ollut mitään erityisen rankkaa vaan lähinnä henkistä, ilkeitä huomautuksia, naljailua yms. jotka tuhosivat itsetuntoa entisestään. Kun kolmas luokka loppui äitini vain ilmoitti että on järjestänyt niin et ens syksynä menetkin toiseen kouluun. Mä tietty kauhistuin ajatusta että olisin uusi oppilas enkä tuntisi ketään. Äiti oli ostanut ekaa koulupäivää varten minulle iloisen väriset ja omasta mielestänikin älyttömän kivat vaatteet. Laitoin ne kiltisti päälleni vaikka en olisi halunnut erottua joukosta. Jo heti ekana koulupäivänä luokan pojat viheltelivät perääni ja sain heti pari hyvää kaveria. Siis minä jolla ei koko kouluaikana ollut yhtään kaveria vaan olin se joka seisoi välitunnilla jossain yksin ja seurailin salaa muiden leikkejä ja yritin olla mahdollisimman huomaamaton ettei kukaan saisi aihetta naljailla jostain. Sain valtavasti itseluottamusta ja muutuin jo parissa päivässä ihan toiseksi, iloiseksi ja sosiaalisemmaksi tytöksi. Tuntui uskomattomalta että löytyi ihmisiä jotka HALUSIVAT ystävikseni ja että jotkut pojat oli kiinnostuneet MINUSTA!
En uskalla edes ajatella millaista elämäni olisi ollut jos äitini ei olisi tajunnut laittaa minua toiseen kouluun. Jälkeenpäin olen ihmetellyt miten hän edes tiesi että voin niin huonosti koulussa kun mitään en hänelle puhunut ja arvosanatkin oli hyviä.