Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Milloin henkinen väsymys helpottaa? Onko väärin katua lapsia?
09.12.2025 |
Olen kahden 2-vuotiaan lapsen äiti, ja olen tällä hetkellä hyvin uupunut. Lapset asuvat vuoroviikoin niin, että koti vaihtuu kolme kertaa viikossa. Järjestelyllä on pyritty siihen, etteivät erossaolot kummastakaan vanhemmasta veny liian pitkiksi ja että saan itse palautumisaikaa.
Käyn töissä kolme päivää viikossa tämä on oma valintani, koska en jaksaisi enempää. Toinen lapsista on hyvin herkkä ja itkee helposti. Lasten isän luona kaikki kuulemma sujuu ongelmitta: lapset eivät itke, nukkumaanmeno on helppoa ja hänkään ei väsy. Itse olen kuitenkin lasten kanssa vietetyn ajan jälkeen aivan loppu. Olen jopa miettinyt, että ehkä lasten olisi parempi olla isällään enemmän kuin puolet ajasta ja että itse ottaisin vain sen verran vastuuta kuin jaksan.
Ystäväni aina kehuvat, miten kilttejä ja rauhallisia lapseni ovat. Silti minulle erityisesti nukkumaanmeno ja erilaiset siirtymät ovat tosi kuormittavia. Joskus en vastaa päiväkodin soittoihin, koska pelkään joutuvani keskeyttämään työpäiväni. Silloin isä hakee lapset, vaikka olisi minun vuoroni.
Halusin kyllä lapset, mutta toivoin myös saavani pysyvän parisuhteen kuitenkin erosimme jo raskauden alussa. Välillä mietin, olenko edes tarkoitettu äidiksi, kun olen näin henkisesti uupunut, vaikka minulla on myös vapaa-aikaa.
Onko muilla pienten lasten äideillä ollut samanlaisia kokemuksia? Milloin tämä väsymys alkaa helpottaa?
Kommentit (88)
Kyllä se helpottaa kunhan kakara täyttää 18. Silloin voi lyödä repun selkään, potkaista ovesta pihalle ja antaa viimeisen neuvon: "lycka till ja ota vastuu omasta elämästäsi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmismielen asiantuntija kirjoittanut tämän aloituksen?
Provo. Mutta hyvin toimii, vuoroviikkojen tuomitsijat ja kaikesta yksin selvinneet yh:t heräsivät heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnä AP, että hankkiuduit tahallasi "vahingossa" raskaaksi. Ei mies noita lapsia suunnitellusti tehnyt, vaikka nyt hienosti kantaa vastuunsa.
Kuvittelit saavasi miehen itsellesi kun teillä olisi lapsi.
Mitä helv nämä kommentit... Tuleeko joillakin yllärinä, että miesKIN voi haluta niitä lapsia jopa naista enemmän!?
Parin kuukauden tapailun jälkeen!! Oletko ihan tollo? KUKAAN tasapainoinen ihminen ei tietoisesti yritä lasta noin pian, etenkin kun mies ei ollut halunnut sitoutua AP.hen.
Onhan noita. Monet oikeasti sitoutuu parisuhteeseen vasta lapsen syntyessä. Omalle lapselleen haluavat antaa perheen, äidin ja isän vaikkei suhde olisikaan onnellinen.
Jotkut vuorostaan saavat kotona kerrottua tilanteestaan vasta kun lapsi on tulossa, toisen naisen kanssa. Sivusuhde äidin kanssa ei ole hyvä lapselle, ansaitsee parempaa. Joten tärkeämpää sitoutua lapsen äitiin.
Jos vuorostaan lapsen isä onkin liiton, suhteen ulkopuolelta sitä ei ole aina pakko paljastaa. Ellei ihonväri tms. muu seikka ole vaarana.
Mutta eivät kaikki halua lapsia tai lasta nykyisen puolison, seurustelukumppanin kanssa. "Yllätys raskaus" Ei aina toimi.
Vierailija kirjoitti:
Ihmismielen asiantuntija kirjoittanut tämän aloituksen?
Provo. Mutta hyvin toimii, vuoroviikkojen tuomitsijat ja kaikesta yksin selvinneet yh:t heräsivät heti.
Tuolla sekoiluvuorottelulla ei ole mitään tekemistä vuoroviikon kanssa. Tuohan on vuoropäivittelyä. Lapset vaihtaa yöpaikkaa kuin konsulentit. Itse olen ydinperheen äiti, mutta mies matkatöissä todella paljon, joten lapset on 80% kontollani, joten olen tässä kyllä yh-äitien kanssa samaa mieltä. Äidin väsymys on keksittyä tai sitten todellakin väsyy, sillä on keksinyt niin järjenvastaisen vuorosysteemin, että on itsekin ihan poikki siitä. Kaikenlaisia sekoiluja sitä ihmiset keksii lapsilleen jo elämän alkutaipaleella.
Miten isä on suostunut näin sekavaan kuvioon, missä lapset vaihtaa kotia lähes yhtä usein kuin vaippojaan? Vai onko isä ihan tossukka, joka suostuu kaikkeen, jotta äiti ei vaan suutu? Niitäkin on nähty. Äidin etu menee aina ohi lastenkin etujen. Kun toiminta on nyt jo tällaista, mitä sitten kun lapset on koulussa? Kysymykseen katumisesta niin kyllä, on se väärin katua niitä lapsia. Ne eivät pyytäneet tänne syntyä eikä varsinkaan noin avuttomalle äidille. Minkälaiseksi olit äitiyden kuvitellut? Olen 2 lapsen yh, ollut jo vuosia eikä isää ole kiinnostanut olla kuvioissa, mutta silti rankkaa tai ei, olen ollut todella onnellinen lapsistani, vaikka välillä elämä on muuten paiskonut pitkin seiniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko AP siis itse halunnut tällaisen järjestelyn, jotta et uupuisi? Itselleni tuollainen jatkuva lasten vaihto olisi juurikin todella uuvuttavaa. Onhan tuollaisen järjestelyn väleihin vaikea sopia mitään muutakaan ja kun lapset ovat 1-2 yötä pois, sitten taas kotona yhden tai 2 yötä ja sitten taas pois niin olisin kyllä stressaantunut, enkä varmaan saisi oikein mistään otetta. Lapsillehan ennakoitavuus on kaikki kaikessa turvallisuuden tunnetta ajatellen sekä se, että heillä on yksi ns. kiintopiste kuten tässä tapauksessa koti joko sinun tai ehkä paremminkin isänsä luona. Sinä voisit tavata lapsia sitten vähän harvemmin tai niin, että näet heitä viikolla parin tunnin ajan ja sitten joka toinen viikonloppu pari yötä kerrallaan. Nuo lapsiparathan ovat tulevaisuudessa terapian tarpeessa kun kokevat jatkuvaa hylkäämistä. Eivät he ymmärrä aikamäärettä ja heidät revitään koko ajan pois kummastakin ympäristöstä. Anteeksi vaan, mutta kuulostaa varmasti ihan painajaiselta ja kidutukselta lapsen näkökulmasta eikä se heti heissä näy, vaan tulevaisuudessa kun kiintymysmalli alkaa vakiintua emotionaalisesti.
Kuka tuollaista sekoiluvanhemmuutta on suositellut? Uuvuin jo pelkästään ajatuksesta että lapset käväisisi luonani pari kolme kertaa viikossa sen sijaan, että tapaamiset olisi järkevän säännöllisesti. Mitenköhän sekaisin ne lapsiparat on? Mitä jos ap kokeilisitte joko jo ehdotettua isän luona asumista tai sitten vuoroviikot?
Alue: Aihe vapaa
Ihan mielenkiinnosta - millainen elämäsi AP oli ennen lapsia? Oletko pystynyt huolehtimaan itsestäsi taloudellisesti sekä emotionaalisesti ennen lapsia? Tuntuiko elämä kevyeltä? Oletko koskaan joutunut olemaan vastuussa mistään isommasta asiasta elämässä? Onko esim. pienempiä sisaruksia, joista olet joutunut joskus huolehtimaan tai lemmikkiä, mikä olisi vastuullasi? Minulla on serkku, joka ei osannut hoitaa talousasioitaan ja eli kädestä suuhun jo parikymppisenä - iskä aina pelasti taloudellisesta hädästä. Sai 3 lasta, "koska mä haluun", erosi eikä nyt myöskään enää "jaksa" lapsiaan. Teille, jotka aina haluatte ymmärtää näitä uupuneita äitejä niin monelle se on täysin itse aiheutettu ja silkasta itsekkyydestä. Sitten kun ei enää jaksakaan niin jonkun toisen pitäisi tulla siivoamaan sotkut.