Milloin henkinen väsymys helpottaa? Onko väärin katua lapsia?

Vuoroviikoin niin että koti vaihtuu kolmekertaa viikossa? Kyllä teillä on jännät viikot siellä Porvoossa.

Vierailija kirjoitti:

"Kotonakin voi vaikka katsoa muumeja tms., lukea kuvakirjoja, lauleskella, antaa lasten leikkiä keskenään, käydä pihalla. Ei elämän tarvitse olla hirvittävää suorittamista."

En ole ap, mutta minusta vinkkisi kuulostavat nimenomaan hirveältä suorittamiselta. Joku lastenkirjojen lukeminen ja lauleskelu (??!!) olisi niin kaukana luontaisesta tekemisestäni, että joutuisin pinnistelemään aivan hirveästi että saisin sellaista tehtyä. Samoin lasten riehumisen seuraaminen ja niiden vienti ja vahtiminen ulkona. Muumeja en voi sietää, ja olisi hampaiden kiristelyä pakottaa itsensä katsomaan niitä. Nämä olisivat just sitä suorittamista! Et taida kovin paljoa osata asettautua toisen asemaan? Kaikki eivät pidä siitä mistä sinä pidät. 

Kaikki nuo listaamasi asiat ovat normaalia vanhemmuutta ja osin väistämättömiä, ja jos niitä ei kestä, parasta olla hankkimatta lapsia tai luovuttaa ne toiselle vanhemmalle jos jo mokasi

Itselle tuli mieleen se, että ovatko lapset olleet alusta asti tuolla systeemillä, vai aluksi enemmän äitinsä kanssa? Tuo, että isän luona kaikki sujuu hyvin ja äidin luona avoimemmin kiukutellaan, voi kertoa siitä, että pienet lapset oireilevat liiallista äidistä erossa olemista, jos ovat aiemmin olleet enemmän äidillään ja äitiinsä ehtineet kiintyä normaalin 2-vuotiaan tavalla.

"Ei ole noin pienten lasten etu millään mittarilla, että heillä vaihtuu koti 3 kertaa viikossa. Heillä pitäisi olla yksi pysyvä koti ja vierailuja toisen vanhemman luona viikolla ja sitten joka toinen viikonloppu vaikka pidempi yöjakso siellä. Teidän järjestely kuulostaa ihan hirveältä. Mietipä oma kohdallesi muuttaa kolmesti viikossa yöpaikkaa - saattaisi siinä itsellekin tulla itku kun joka kertaa kokee hylkäämistä, kun erotetaan vanhemmasta, kummasta tahansa. Eihän heillä ole mitään kiintopistettä. Jos itse olet noin väsynyt (vaikka töitäkin vain 3 pv viikossa ja puolet ajasta lapsivapaata) niin ehdottomasti lapset isälle asumaan. Sinä voisit sillä aikaa kasata itsesi ja yrittää kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi. Pakko kysyä, että minkä ikäinen olet? 20v kenties kun elämänhallinta on noin heikolla pohjalla. Oletko mahdollisesti matalapalkka-alalla ja rahasta tiukkaa? Se yleensä väsyttää henkisesti kun pitää miettiä taloudellista pärjäämistä. Olisiko kenties äidistäsi apuja sillä jos pelkäät lasten isälle muuttoa siksi, että joudut maksamaan elatusmaksuja niin ehkä toisesta aikuisesta olisi apua."

Kyseessä uupunut ihminen ja sinä höpiset jotain vastuulliseksi aikuiseksi kasvamisesta. Sanotko noin kaikille uupuneille? Vai triggeröikö otsikon kysymys siitä, että saako katua lapsiaan?

Vierailija kirjoitti:

3 lasta pienestä asti yksin kasvattaneena ja hoitaneena olen niin pöyristynyt näistä 50% ajasta äitien uupumisista. Teillä ei ole mitään kosketuspintaa oikeaan elämään! Ettekö te tiedostaneet omaa kantokykyänne siinä kohtaa kun aloitte lasta tehdä? Olisiko kannattanut hankkia vaikka ensin koira ja miettiä, paljonko sen hoitamiseen menee henkisiä ja fyysisiä resursseja ja sitten kertoa se vähintään 10:llä? Miten ihmeessä sinunlaiset ressukat pärjäävät perusarjessa? 

Onneksi lapsilla vaikuttaa olevan täyspäinen isä edes. Enkä totta puhuen ihmettele yhtään, miksi ei halunnut parisuhdetta kanssasi. Olisi saanut kolmannen lapsen täyspäiväiseksi huollettavaksi.

Vai oikein pöyristyttää. Kai nyt otit tiukasti kiinni helmikaulakorusta kun noin vallan pöyristyit?

Ihmisten elämäntilanteet ja resurssit vaihtelee. Ne ei ole vakiot koko elämän ajan, eikä koskaan voi varmaksi tietää miten reagoi ja miten jaksaa. Miten henkisiä resursseja edes kvantifioi?

Mitä jos sairastuu masennukseen synnytyksen jälkeen? Mitä jos synnytys traumatisoi? Entä jos menettää tarpeeksi verta rauta-arvojen romahtamiseen, eikä neuvolassa tätä huomata? Entä jos tulee ero kesken vauva-arjen? Lapsi ei nuku, on koliikkivauva tai muuten vilkas tapaus?

Pöyristy ihan rauhassa, mutta se ei ihan hirveästi auta noita äitejä, joilla on raskasta syystä tai toisesta.

Vierailija kirjoitti:

Lapset sinulla nyt kuitenkin on, olipa sinua (omasta mielestäsi) äidiksi tarkoitettu tai ei. Lapset saattavat luonasi osoittaa enemmän mieltä ja negatiivisia tunteita koska olet heille turvallisempi, isän luona tsemppaavat. Yllättävän pienetkin tekevät näin ihan luonnostaan, tutuimman aikuisen luona purkautuu kaikki väsymys ja stressi. Tuo jatkuva kodin vaihto kuulostaa lasten kannalta aika kohtuuttomalta eikä ilmeisesti sinunkaan jaksamistasi lisää. Juttele lasten isän kanssa, haluaako ja pystyykö hän ottamaan lapsista enemmän vastuuta. Omaan jaksamiseesi hae apua ja vertaistukea vaikka ensi- ja turvakotien liitosta tai terveydenhuollon kautta. Onko peruselintavat (unimäärä, ruokailurytmi ja ruoan ravitsevuus, fyysinen aktiivisuus, ruutuajan hallinta) ja arkirutiinit (kotityöt, ruoanlaittorutiini ym.) omalla kohdallasi kunnossa niin, etteivät syö vähäistä jaksamistasi lisää? Voimia, lapset kasvavat jatkuvasti, mutta tarvitsevat silti aikuista pitkään.

No en lähtisi isää syyttämään siitä, että ongelma on selvästi äidissä ja äidillä. AP on tehnyt lapset koska on kuvitellut sillä sitovansa miehen itseensä. Hän ei kestä miehen uutta suhdetta ja sitä, ettei kelpaakaan. Mies on ollut viisas, kun ei ole alkanut suhteeseen selvästi ongelmaisen AP.n kanssa. 

Miten AP voi auttaa muita, kun ei osaa auttaa edes itseään? Sääli niitä, jotka tuollaisen "asiantuntijan" luo joutuvat. AP ei myöskään selvästi ymmärrä lapsen kehityksestä mitään, kun on "hyvää hyvyyttään" halunnut että lapsia ripotellaan kolme kertaa viikossa paikasta toiseen. Oikea syy ei ole lasten isäsuhde,vaan AP.n halu tuhota isän uusi suhde. 

Kaikki voisivat paremmin, kun lapset olisivat selkeästi viikko-viikko. Mutta sehän ei AP.lle käy. 

AP ei jaksa lapsiaan niin pitkää yhtäjaksoista aikaa. Lisäksi miehen parisuhde pääsisi kukoistamaan kun lasten siirtymisissä olisi jotain järkeä ja ennenkaikkea lapsetkin voisivat paremmin. 

Eiköhän paras ratkaisu ole, että isä on lähivanhempi ja AP tapaa lapsiaan vaikkapa joka toinen viikonloppu tai pidennetyn viikonlopun sekä viikolla yhtenä arkipäivänä siten, että lapset menevät yöksi isälleen.

Mutta sehän ei AP.lle käy, tietenkään

Myönnä AP, että hankkiuduit tahallasi "vahingossa" raskaaksi. Ei mies noita lapsia suunnitellusti tehnyt, vaikka nyt hienosti kantaa vastuunsa. 

Kuvittelit saavasi miehen itsellesi kun teillä olisi lapsi. 

2-vuotiaat vuoroasumisessa, ei hyvää päivää. Ja sitten ihmettelet, että itkee herkästi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hyvä tulotaso, joten kyse ei ole taloudellisista huolista. Olen ihmismielen asiantuntija ja autan työssäni muita heidän ongelmissaan. Työni on henkisesti kuormittavaa, ja ehkä siksi kannan sitä taakkaa myös kotiin mikä vaikuttaa siihen, millainen olen lasten kanssa. Rakastan kuitenkin työtäni, ja kun lapset ovat menneet nukkumaan, jatkan usein työasioita vielä pari tuntia. Työn raskauden vuoksi teen sitä vain osa-aikaisesti.

On totta, että ydinperheajatuksesta luopuminen oli minulle järkytys, vaikka lasten isä ei koskaan luvannut sellaista. Ajattelin kuitenkin, että hän haluaisi ydinperheen, kun lapset syntyvät. Mies on nyt parisuhteessa toisen henkilön kanssa, enkä ole siitä tyytyväinen. Mielestäni hänen tulisi panostaa ensisijaisesti lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa. Sen vuoksi olen järjestänyt tapaamiskertoja mahdollisimman tiheään, jotta lasten ja isän välinen yhteys säilyisi vahvana.

Äitini asuu kaukana, joten

"Kun lapset ovat menneet nukkumaan, jatkan usein työasioita vielä pari tuntia."

Ei ihme jos väsyttää. Pienet lapset yleensä heräävät aikaisin aamulla, ja moniko tekee työtä tuollaisella aikataululla, että jatketaan työpäivää pari tuntia lasten mentyä nukkumaan.

Olen samaa mieltä siitä, että kodin vaihtaminen kolme kertaa viikossa kuulostaa hyvin kuormittavalta. Kuinka moni aikuinen suostuisi elämään niin, että pitää muuttaa yöpymispaikkaa kolme kertaa viikossa?

Eikö isä suostu järjestelyyn, että lapset olisivat enemmän hänellä? Näin ollen varmasti lapsillekin parempi, ettei tarvitse hyppiä kotien välissä noin tiuhaan. Näin ainakin itse tekisin, jos tilanne on paremmin hallussa toisella vanhemmalla.

Vierailija kirjoitti:

Myönnä AP, että hankkiuduit tahallasi "vahingossa" raskaaksi. Ei mies noita lapsia suunnitellusti tehnyt, vaikka nyt hienosti kantaa vastuunsa. 

Kuvittelit saavasi miehen itsellesi kun teillä olisi lapsi. 

Mitä helv nämä kommentit... Tuleeko joillakin yllärinä, että miesKIN voi haluta niitä lapsia jopa naista enemmän!? 

Minusta oli lapsena raskasta jo se, että asuimme kaikki viikonloput isän luona 6-vuotiaasta lähtien. Äidistä oli aistittavissa helpotus kun siskon kanssa lähdimme. Käyn terapiassa nyt aikuisena, niiden vuoksi joiden olisi pitänyt käydä.

Ei ole väärin olla väsynyt, mutta on väärin jos et hae apua muualta kuin vauva palstalta. Toki tämä voi olla se ensimmäinen askel. Itse en yrittänytkään lasta kun epäilin etten jaksaisi. Turha itkeä nyt kun paskat on housussa, nyt on aika tehdä jotain ennenkaikkea lastesi vuoksi.

Kuulostaa siltä, että ongelmat ja väsymys tulee muualta kuin lapsista, ne vain purkautuu heidän kanssaan?

Onko sulla millainen työnohjaus, jos olet terapeutti/psykologi tms? Oletko käynyt oman terapian ja miksi kannat työasioita kotiin? Onko sulla työkaluja työasioiden käsittelyyn työpaikalla?

Tuo 3x vkossa lasten paikan vaihto kuulosta ihan pimeältä touhulta! Et taida ainakaan kehityspsykologi olla kun tarkoituksellisesti murennatte lasten perusturvan? Tietysti lapset oireilee.

Erokin taitaa olla vielä käsittelemättä? Miten voi olla, ettei sulla ole ammattilaisena oikein mitään ymmärrystä em asioista? Tilanteesi EI JOHDU LAPSISTA vaan sinun omista käsittelemättömistä asioista ja stressistä  olet tuossa tilassa myös vaaraksi asiakkaillesi, toivottavasti haet apua itsellesi.

Kuulostat todella uupuneelta ja kolme vaihtoa viikossa kuulostaa uuvuttavalta lapsille. Kaksivuotias on vielä kovin pieni ja olette todennäköisesti siksi päätyneetkin tällaiseen järjestelyyn, mutta se tuntuu kuormittavan kaikkia. Miten olisi vaihtovälinä neljä päivää tai 5-2-2-5-rytmi jos kokonainen viikko erossa videopuheluineen on liikaa?

Oletkin tehnyt jo järjestelyjä työtaakan vähentämiseksi, mutta vaikka pidätkin työstäsi, ei iltaisin ja öisin työskentely ole hyväksi. Tarvitset selvästi nyt aikalisää, että saat ensin itsesi kuntoon ja järkevän päivärytmin aikaiseksi lasten kanssa. Onko sinulta tutkittu synnytyksen jälkeistä masennusta, entä onko veri- tai muissa arvoissasi mahdollisesti häikkää? Oletko keskustellut ulkopuolisen kanssa mm. pettymyksestäsi eroon lasten toisen vanhemman kanssa?

Vaatimustaso äitejä kohtaan tuntuu olevan melko korkea nykyään; pitäisi suoriutua hyvin sekä töissä että lapsenkasvatuksessa vastatakseen sisäisiin ja ulkopuolisiin odotuksiin. Itselläni on tätä ja lisäksi tunnen syyllisyyttä siitä, etten pystynytkään tarjoaman lapselleni ydinperhettä (vaikka tämä päätös on ollut kahden ihmisen välinen sekä tehty hyvästä syystä) ja keskustelupalstoilta sekä uutisoinnista saa sellaisen käsityksen, että pikkulapsivaiheessa eronneet ovat pahan alku ja juuri. Voinet samastua näihin tuntemuksiin. 

Tässä vielä tiivistettynä, mitä haluaisin sinulle ehdottaa tilanteen purkamiseksi: sairasloma, tutkimukset, keskusteluapua sekä tapaamisten järkevöittäminen lasten kanssa ja päivärytmin luominen.

Tsemppiä tulevaan ja yritä jättää huomiotta nämä pahimmat vastaajat, jotka tuntuvat vain purkavan omaa pahaa oloaan ventovieraaseen ihmiseen, joka pyytää apua haasteelliseen tilanteeseensa. Heille suosittelisin vielä harjoittelua muiden asemaan asettumisesta ja hengittelyä sekä pohtimista ennen kuin aletaan syöstä vähättelevää tekstiä yhtään mihinkään, oli se sitten kirjallista tai puhuttua.

Ap, lopeta ihmeessä tuo että kolme kertaa viikossa lapset vaihtaa paikkaa! Vuoroviikoin tai sitten olkoon isällään ja itse kävisit siellä tai sitten viikonloppu sinun luonasi. Minä rasitun jo AIKUISENA ihmisenä ajatuksesta että pitäisi raijata kaikkia tavaroita kolmesti viikossa paikasta toiseen. Tuon kun lopetat, niin lapset itkevät vähemmän ja uuvut vähemmän.

Hanki joku liikuntaharrastus ja yritä olla ajattelematta asioita, joille et voi mitään.

Minä olin aikanani henkisesti uupunut yhden lapsen kanssa, koska en ollut vielä kovin kypsä äidiksi, vaan elin omissa unelmissani ja nykertelin omien kiinnostuksen kohteitteni parissa.

Lapset asuvat vuoroviikoin niin, että koti vaihtuu kolme kertaa viikossa. 

Ei tämä mitään vuoroviikoin vaihtumista ole, jos lapset kerran kolme kertaa viikossa seilaavat kahden kodin väliä. Mikä on ihan järjetöntä touhua. En ole ikinä kuullut kenenkään tuommoista harrastavan.

Aivan hirveitä kommentteja, toivottavasti pystyt jättämään nuo omaan arvoonsa.

Luulen että sinulle on jokin tässä kaikessa liikaa. Käytkö ylikierroksilla ja siksi esim. siirtymätilanteet tuntuvat ylivoimaisilta vaikka ne eivät olisi sitä jos olisit muuten vakaassa mielentilassa. 

Älä yritä selvitä yksin!! Hae apua ammattilaisilta. Netistäkin löytyy kaikenlaista, joilla pystyy esim. rauhoittamaan omaa hermostoa. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset isälle ja ap voisi muuttaa vaikka äidilleen hoitoon! Sylettää nämä "väsyneet" tädit, jotka eivät kykene edes puolikasta aikaa hoitamaan niin kovasti haluamaansa jälkikasvua.

Lapsilla on kuitenkin oikeus kumpaankin vanhempaansa.

Lapsilla on oikeus vanhempiinsa, vaikka vanhemmat olisi niin "väsyneitä", etteivät jaksa lapsiaan.