Löysitkö kumppanisi sattumalta vai pitikö etsimällä etsiä?

#41 ei minun. 🙂

Vierailija kirjoitti:

Myöhästyin junasta, menin ottamaan juoman kuppilaan ja siellä hän istui. Ainut vapaa paikka oli hänen pöydässä, siitä se lähti. 

Ihanan kohtalonomainen johdatus. :)

Vierailija kirjoitti:

Kännissä naisten pokailu on minun mielestä vastenmielinen tapa. Kyllä sen huomaa, kun miehellä seisoo silmät päässä ja hän käy kysymässä jokaiselta naiselta lähetsä. En ole ikinä harrastanut yhden illan juttuja. Jos joku suht selvinpäin tuli juttusille, niin äkkiä se lähti pois, kun en saanut juttelua aikaiseksi. Noin kävi hyvin harvoin, minun varautuneisuus piti miehet kaukana. 

Tekstistäsi huomaa aika selkeästi, että olet kyllä hankala ihminen. Kaikissa muissa on jotain vikaa ja ärsyynnyt heistä helposti. Et ole mitenkään naisena erikoinen. Ärsyynnyt miehiin ja sitten he eivät vaan jaksa sinua. Peiliin et toki kykene katsoa. Ihan oikein jos et miestä saa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo hyvä itsetunto jokin kaikkeen pätevä asia? Onko sinulla hyvä itsetunto, jos pitää alkaa tekemään jotain teknistä ropaamista? Entäpä luuletko, että hyvä itsetunto ihmisten suhteen kehittyy, jos on joutunut nuoresta pitäen kokemaan kiusaamista ja syrjintää? No eipä naiset näitä tällaisia asioita koskaan ajattele, sillä ovat päässeet sosiaalisissa tilanteissa aina helpolla ja vaikka eivät olisikaan, niin aina suuri tukijoukko, suuri määrä verorahaa jolla yksinomaan naisia autetaan! Miesten täytyy aina selviytyä itse ja kukaan ei auta yhtikäs missään! Te naiset ette pärjäisi miehen kengissä päivääkään!

---

Voin niin kuvitella, miten ryöpytät tämän roskan treffikumppanin niskaan. Ja taas ihmetellään, kun treffikumppani ghostasi.

Hienot olkiukot sieltä! :D Ei ehkä mene ihan noin. Eikä menisi todellakaan noin, jos olisin pitkä ja komea. :)

En ole koskaan etsinyt ketään, enkä tehnyt itseäni tykö. Niinpä sainkin olla herran rauhassa ensimmäiset reilut 20 vuotta. Sitten alkoi yhtäkkiä tapahtua, kun muutin opiskelemaan isoon kaupunkiin. En todellakaan tiedä, mikä siinä oli - haluaisin itsekin tietää, mitä oikein tapahtui - mutta sen jälkeen kiinnostuneita uroksia pyöri kimpussani ihan vaivaksi asti. Oli sitten muutama pitempi seurustelusuhde, jotka yleensä päättyivät sydänsuruihin, kun jompi kumpi vaihtoi paikkakuntaa ja maatakin. Neljän vuoden opiskelujen päätyttyä ja yritettyäni ylläpitää viimeisintä suhdetta etänä vielä vuoden ajan, olin niin rikki näistä jutuista, että erakoiduin pariksi vuodeksi kokonaan. Nykyinen löytyi sitten entisistä opiskelutovereistani, kun tapasimme jälleen yhteisessä ystäväpiirissä. Ei ollut varmaan hänkään paras mahdollinen valinta, tunnustetaan nyt suoraan, koska luonteet törmäilevät päivittäin. Mutta en aio vaihtaakaan enää, ei jaksa sitä draamaa enää, ei koskaan enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kännissä naisten pokailu on minun mielestä vastenmielinen tapa. Kyllä sen huomaa, kun miehellä seisoo silmät päässä ja hän käy kysymässä jokaiselta naiselta lähetsä. En ole ikinä harrastanut yhden illan juttuja. Jos joku suht selvinpäin tuli juttusille, niin äkkiä se lähti pois, kun en saanut juttelua aikaiseksi. Noin kävi hyvin harvoin, minun varautuneisuus piti miehet kaukana. 

Tekstistäsi huomaa aika selkeästi, että olet kyllä hankala ihminen. Kaikissa muissa on jotain vikaa ja ärsyynnyt heistä helposti. Et ole mitenkään naisena erikoinen. Ärsyynnyt miehiin ja sitten he eivät vaan jaksa sinua. Peiliin et toki kykene katsoa. Ihan oikein jos et miestä saa.

Olen minä naimisissa. Oltiin kumpikin selvinpäin tavatessa. Mies katsoi minua kiinnostuneena ja uteliaana eikä hän ollut minusta vailla mitään, hän halusi tutustua. Hänellä oli ja on kauniit silmät naururyppyineen ja ihana hymy. Parempaa ei ole tullut vastaan.

Työpaikalta löysin mieheni. Kun ensimmäisen kerran katseet kohtasi, ihastuin täysin😍 kävi ilmi myöhemmin että tämä mies oli katsellut minua sillä silmällä jo 20 vuotta aikaisemmin

Ensimmäinen parisuhdekumppani löytyi teini-ikäisenä harrastuksesta. Ihan vahingossa siinä mielessä, että ei tosiaan mitään hakua ollut päällä vaan vietettiin harrastuksen ja kaveripiirin puitteissa aikaa yhdessä ja se siitä hiljalleen rakentui. Suhde kesti parisenkymmentä vuotta. Se loppui juuri kun korona alkoi. Siinä meni puoli vuotta eristyksissä kun kaikki oli kielletty ja suljettu eli eipä ketään voinut tavata vaikka olisi halunnutkin. Ensimmäiseen yleisötapahtumaan erakkokauden jälkeen menin ajatuksella, että nyt alkaa villi ja vapaa poikamieselämä ja rilluttelu vailla naismurheita. Siitä tapahtumasta alkoi toinen parisuhde joka on edelleen. Täysin sattumanvarainen kohtaaminen siis se. En enää usko että pystyisin pysymään poikamiehenä. Joku nainen mut aina nappaa heti.

30 v etsinyt löytämättä,  milloin aktiivisemmin, milloin vähemmän aktiivisesti kyllästyen etsintään. Muutama 1-2 v suhdekin ollut. Viekäkin haikailen, vaikka tiedänkin jo, ettei minulle ole sellaista tarkoitettu tässä elämässä. Joten ei se helpppoa ole naisellekaan, ellei kelpuuta ihan ketä tahansa. 

En ole tavannut miehiä muuten kuin netin seuranhakusovellusten kautta. Ilman omaa aktiivisuutta siellä olisin varmasti jäänyt ikäneidoksi.

N40

Vierailija kirjoitti:

En ole tavannut miehiä muuten kuin netin seuranhakusovellusten kautta. Ilman omaa aktiivisuutta siellä olisin varmasti jäänyt ikäneidoksi.

N40

Ikäneito🤣. Käyttääkö joku vielä tuollaista sanaa. Luulin ensin et oot 8-kymppinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 39v mies enkä vieläkään ole löytänyt. Baareista aikoinaan löytyi vain yhden illan juttuja, eikä muualtakaan ole löytynyt. Kyllä mä numeroa tyrkytin ja vaihdoin, mutta aina yleensä naisen toimesta loppunut kun ghostaavat. Naisia aina piirittää niin moni mies, että heti kun löytävät ulkoisesti paremman, niin jättävät muut kuin nallin kalliolle. Olen satavarma, että naisena olisin pariutunut jo ajat sitten. En ole lihava, käyn salilla säännöllisesti yms.

Miesten suurimmat kilpailijat deittimarkkinoilla eivät ole toiset miehet, vaan naisten hyvä ja rauhallinen elämä, johon eivät kaipaa häiriötä.

Ei, vaan nurkissa pyörivät varamunat, FWB:t, Tinderpanot, sugardaddyt jne jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole tavannut miehiä muuten kuin netin seuranhakusovellusten kautta. Ilman omaa aktiivisuutta siellä olisin varmasti jäänyt ikäneidoksi.

N40

Ikäneito🤣. Käyttääkö joku vielä tuollaista sanaa. Luulin ensin et oot 8-kymppinen. 

Ehkä henkisesti olenkin. Suvussani käytetään sinkkunaisista yleensä sanaa vanhapiika eikä se kuulosta minusta kovin hyvältä.

3,5 vuoden tinderöinnin jälkeen löysin puolisoni Tinderistä. Ennen Tinderin käyttöä en ollut etsinyt kumppania, vaikkakin muutamilla treffeillä olin käynytkin. 

Sattumalta löytyi, tarkoituksella hukkasin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 39v mies enkä vieläkään ole löytänyt. Baareista aikoinaan löytyi vain yhden illan juttuja, eikä muualtakaan ole löytynyt. Kyllä mä numeroa tyrkytin ja vaihdoin, mutta aina yleensä naisen toimesta loppunut kun ghostaavat. Naisia aina piirittää niin moni mies, että heti kun löytävät ulkoisesti paremman, niin jättävät muut kuin nallin kalliolle. Olen satavarma, että naisena olisin pariutunut jo ajat sitten. En ole lihava, käyn salilla säännöllisesti yms.

Miesten suurimmat kilpailijat deittimarkkinoilla eivät ole toiset miehet, vaan naisten hyvä ja rauhallinen elämä, johon eivät kaipaa häiriötä.

Ei, vaan nurkissa pyörivät varamunat, FWB:t, Tinderpanot, sugardaddyt jne jne.

Ei, vaan juuri mainittu hyvä ja rauhallinen elämä, johon tuollainen halventava, junttimainen naisvihakielenkäyttö ei mahdu mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Miesten suurimmat kilpailijat deittimarkkinoilla eivät ole toiset miehet, vaan naisten hyvä ja rauhallinen elämä, johon eivät kaipaa häiriötä.

Tämä.

Tossa sohvalla se on ollut jo toistakymmentä vuotta.

En mä nyt enää muista mistä se siihen tuli.

Kertoi seuranneensa minua tanssilattialla ja sitten rohkaistui itse pokkaamaan.  Seksi tuli mukaan vasta monen kuukauden päästä, kunhan oli oikein tutustuttu. Siitä se alkoi, eikä ole vielä päättynyt.

"Sinulla on hulluutesi, hulluuksiini sopivat". Niin se meillä meni.

Rakkaudesta en tiedä mitään.