Olen ollut nyt 2,5 vuotta sinkku avioeron jälkeen ja välillä kaipasin aikuista miestä rinnalleni, mutta alkaa tuntua siltä, että ei
sellaista mulle enää löydy.
Olen 46v nainen. Ylipainoa on ja kasvoiltani olen tavallinen. Parisuhteita on aina ollut ylipainosta huolimatta, mutta enää ei ilmeisesti kelpaa tämän ikäisenä. Yritän koko ajan pudottaa painoa, mutta vaikeaa se on. Eikä se painon pudottaminen musta silti kaunista tee. Tuntuu, että pitäisi olla nätimpi niin kelpaa.
Kaipaan siis aikuista miestä vierelleni, seurustelua, läheisyyttä, yhdessä oloa jne. En vain osaa tätä nykyajan nettideittailua, se ei tunnu yhtään mun jutulta. Mulle on tosi iso kynnys lähteä tapaamaan täysin tuntematonta ihmistä. Siksi olenkin poistanut Tinderit yms. Ennen oli mun mielestä parempi, kun tavattiin livenä ja siitä juttu sitten lähti. Tuntuu, että tätä ei enää pahemmin tapahdu. Tai sitten kukaan ei vain ole kiinnostunut musta.
Lisäksi tuntuu, että olen jotenkin lukossa. En osaa, halua enkä uskalla etsiä ketään. Mulla ei ole koskaan ollut oikein rohkeutta tehdä aloitetta. Pari kertaa nuorena tein aloitteen ja sain todella rumaa kohtelua näiltä miehiltä. Ei voineet vain asiallisesti sanoa, että ei kiinnosta. Mulla on heikko itsetunto ollut aina eikä tuollainen auttanut.
Lisäksi avioero satutti todella pahasti. En tiedä olenko edes kunnolla selvinnyt siitä. Lisäksi syöksyin liian nopeasti eron jälkeen seksisuhteeseen joka jatkuu edelleen. Kaipasin niin toisen kosketusta. Pelkkä seksisuhde ei vain riitä siihen, että kaipaisin oikeaa parisuhdetta, läheisyyttä jne.
Ehkä en edes ole valmis parisuhteeseen. Työterveyden kautta meillä on vain kolme psykologin käyntiä yhdellä lähetteellä. Psykologin kanssa puhuessa tuli esille se, että tunnen itseni arvottomaksi ja en niin tärkeäksi. Näin on ollut lapsesta asti. Olin hiljainen ja arka lapsi eikä vahvaluonteinen äiti helpottanut mun tilannetta. Olen aikuisenakin saanut äidiltäni tuta hänen voimakkaan luonteensa, kun olen tehnyt hänen mielestään väärin.
Taidan olla aika rikkinäinen ihminen monesta syystä. En vain haluaisi jäädä yksin ja ilman parisuhdetta tämän ikäisenä. Haluan, että joku mies vielä joku päivä rakastaisi mua ja välittäisi musta. En vain taida olla sen arvoinen.
AP kysy chatgpt:ltä, täältä saat liikaa ilkeilyä kun olet muutenkin heikolla itsetunnolla varustettu ja herkillä oleva ihminen. Chatgpt osaa neuvoa ja jutella paremmin kuin palsta.
Ongelmahan sulla on jomenomaan tuolla itsetunnon ja omanarvontunteen puolella, minkä varmasti itse tiedostatkin. Vasten tahtoasi tapahtunut ero kenties vielä lisännyt nuita haasteita? Jos on jo lapsesta asti ollut arka ja huonohko itseluottamus, niin ei keski-ikäisenä jätetyksi joutuminen ja deittailu varmasti asiaa paranna.
Uskon kuitenkin täysin siihen, että sä voit todellakin saada vielä vahvan itsetunnon, oppia rakastamaan itseäsi, olla itsevarma nainen ja löytää päälle vielä rakkauttakin - siis ulkopuolelta, uudelta kumppanilta.
Tsemppiä!