Kyllä se ero vaan pilaa lapsen elämän

Vierailija kirjoitti:

Lennosta vaihtelevat moninkertaisissa uusperhehimmeleissä elävät ovat pohjasakkaa vanhempina.

Opettavat käytöksellään toisia kohtaan että kehenkään ei voi luottaa ja toisaalta että ihmiset ovat käyttöesineitä. Kuin Ikean pöytiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei pilaa. Ehkä siellä läheisriippuvaisen fantasiamaassa jossa sinä elät, mutta ei reaalimaailmassa. 

Älä viitsi projisoida omaa läheisriippuvuuttasi tänne mammapalstalle. Eiköhän siitä ole läheisesi saaneet jo ihan tarpeeksi. Usein pysyviä ongelmia jälkikasvulla monellakin alueella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien erosta jäi oma traumansa. Rakastin isää, mutta äiti vihasi (ja hyvistä syistä). En lapsena ymmärtänyt kuviota, vaikka elimme sen keskellä. Ei voi tietää muusta kun tietynlaiseen on tottunut..

Äiti haukkui isää joka käänteessä. Näin isää silloin tällöin, kaipasin mutta tiesin ettei hän tule enää takaisin perheeseen. Äidilleni kaikki kunnia ja kiitos. Lapsena isä oli paras kaverini, nykyään häpeän.

Sullahan nimenomaan oli paska äiti joka traumatisoi sut aivopesemällä sut toista vanhempaasi vastaan. Ei liity mitenkään siihen onko ero hyvä tai huono asia, huono äiti on huono yhtä lailla, erottiin tai ei.

Nyt projisoit omaa häpeääsi ja syyllisyyttäsi tänne.

Taidat olla mies joka on tehnyt perhettään kohtaan jotain anteeksiantamatonta, jotain sellaista joka seuraa sinua loppuelämäsi.

 

Vaikka kuinka vihallasi yrittäisit sitä paeta.

Ainakin mun vanhempien ero aikanaan pelasti mun elämän. En olis jaksanut siinä kireässä ilmapiirissä enää yhtään. Ero oli helpotus ja välit molempiin vanhempiin parani sen jälkeen huomattavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Ainakin mun vanhempien ero aikanaan pelasti mun elämän. En olis jaksanut siinä kireässä ilmapiirissä enää yhtään. Ero oli helpotus ja välit molempiin vanhempiin parani sen jälkeen huomattavasti. 

Yksittäistapauksissa voi olla noin. Tai sitten sepittelet lämpikseksi.

Ihan tapauskohtaista tietenkin.

Meillä pilasi, aivan turha ero, Ihmiset eivät osaa kommunikoida, ollaan naurettavan herkkähipiäisiä, huono itsetuntoisia ja vedetään herneet nokkaan liian pienistä asioista.

Kunpa tuleville sukupolville kasvatettaisiin parempi itsetunto ja keskustelutaito. Moni liitoksistaan natiseva avioliitto olisi tällä taputeltu.

Kaikki juhlapyhät ja lomat esim. Olen niin kateellinen ydinperheille, jotka viettivät joulut yms yhdessä ja lomailivat perheenä. 

En voinut sietää bonus vanhempia, enkä heidän lapsiaan. Sain fyysisiä ja psyykkisiä oireita erosta, koulu ja ihmissuhteet kärsivät. Nykyäänkään välit eivät ole normaalit, jotain vaan meni rikki, eikä koskaan ole palautunut täysin ennalleen. 

Harva tiesi ongelmistani, häpesin eroperhettä, käperryin sisäänpäin. Vanhemmat luulivat, että kaikki on lähes ok, eivätkä halunneet nähdä ongelmia. Uudet elämät ja työt täyttivät heidän aikansa.

En tiedä haluanko koskaan omia lapsia, luulen, että tämä epäröinti johtuu rikkinäisestä lapsuuden perheestä. Tosi typerä joulu taas tulossa. Periaatteessa tykkään joulusta, ehkä vielä joskus luottamus ihmissuhteisiin palaa ja pääsen nauttimaan joulustakin.

En usko, että  ero pilaa elämän. Vanhempien itsekkyys kyllä pilaa lasten elämän. Olen seurannut tuttavien eroja. Se järkyttävä tarve seurustella heti eron jälkeen ja se lasten pakottaminen toiselle vanhemmalle ja lapsen asettaminen toiseksi on ihan hirveää. Lapsen ei anneta sopeutua eroelämään ollenkaan, vaan vanhemmalla alkaa heti Tinderin selaus ja treffit. Eräs entinen ystävä sanoikin minulle, että pitää minullakin olla oma elämä. Pakotti lapsiaan isän luo, vaikka he eivät halunneet. Sitten tulikin päivä, että lapset olettiin huostaan, kun oireilivat niin pahasti ja elämä heillä meni raiteilta täysin. 

Myös omat lapseni kokivat tuon isänsä puolelta. Isä kylmästi hylkäsi lapset uuden parisuhteen vuoksi. 

Jos ero tapahtui, sen oli Jumala tarkoittanut tapahtuvaksi. Turha nahjailla ja kiukutella ja neuvotella. :)

Erolla oli siis tarkoitus.

:)

Ja koska Jumala teki sen, se ei ole vapaalippu nahjustamiseen vaan kutsuva ovi ryhdistäytymiseen.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että  ero pilaa elämän. Vanhempien itsekkyys kyllä pilaa lasten elämän. Olen seurannut tuttavien eroja. Se järkyttävä tarve seurustella heti eron jälkeen ja se lasten pakottaminen toiselle vanhemmalle ja lapsen asettaminen toiseksi on ihan hirveää. Lapsen ei anneta sopeutua eroelämään ollenkaan, vaan vanhemmalla alkaa heti Tinderin selaus ja treffit. Eräs entinen ystävä sanoikin minulle, että pitää minullakin olla oma elämä.

haittaako se sitten, jos aloittaa heti eron jälkeen deittailun, jos ei kuitenkaan ole tarkoitus että lapsi tutustuisi isän/äidin uuteen kumppaniin (ainakaan useaan kuukauteen)?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko, että  ero pilaa elämän. Vanhempien itsekkyys kyllä pilaa lasten elämän. Olen seurannut tuttavien eroja. Se järkyttävä tarve seurustella heti eron jälkeen ja se lasten pakottaminen toiselle vanhemmalle ja lapsen asettaminen toiseksi on ihan hirveää. Lapsen ei anneta sopeutua eroelämään ollenkaan, vaan vanhemmalla alkaa heti Tinderin selaus ja treffit. Eräs entinen ystävä sanoikin minulle, että pitää minullakin olla oma elämä.

haittaako se sitten, jos aloittaa heti eron jälkeen deittailun, jos ei kuitenkaan ole tarkoitus että lapsi tutustuisi isän/äidin uuteen kumppaniin (ainakaan useaan kuukauteen)?

Useimmiten tuo heijastuu negatiivisella tavalla vanhemmuuteen tuossa tilanteessa.

Kyllä mulla on kurja olo että lapset joutuvat vaihtamaan kotia joka viikko. Mutta nyt heillä on kaksi lämmintä, onnellista, rakastavaa ja turvallista kotia sen helvetin sijaan missä elivät ennen kuin erottiin. Juuri ennen kuin meinasin tosissani tappaa itseni. 

Joten enpä nyt tiedä oliko se ero sittenkään niin paha asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpön höpön nyt taas, sinä henkisesti lapsen tasolle jäänyt aikuinen. Ei pilaa. Erossa ei ole mitään huonolla tavalla itsekästä. Se on sellaista tervettä itsekkyyttä ja henkilökohtaisten rajojen pitämistä ja tunnistamista, joiden ylläpitoa ja tunnistamista pitäisi lapsillekin opettaa, jotta he eivät tuhlaisi omaa elämäänsä huonossa parisuhteessa, epätyydyttävässä elämässä tai jopa voisivat välttää kokonaan pariutumisen väärien kanssa ja vääristä syistä. Jottei heistä kasvaisi läheisriippuvaisia ja/tai miellyttäjiä, joilla ei ole omaa tahtoa tai käsitystä siitä millainen on terve parisuhde. 

Ero ja siitä seuraava perhemalli on usein paljon parempi ja terveempi vaihtoehto ja kasvuympäristö kuin toimimaton ydinperhe, o

"No sinulla on varmaan nyt joku täydellinen ratkaisu asiaan?"

Edellä kirjoitettiin: "lapset pysyy yhdessä asunnossa, ja aikuiset hankkii 2 sivukämppää. Aikuiset onkin ne jotka kulkee, ja tulevat vuoroviikoin hoitamaan lapset ja kodin. Yksi pariskunta kertoi tällaisesta jossain haastattelussa. Ei siis täysin mahdotonta. "

"Ja missä kohtaa mentiin siis siihen, että "kukaan ei edes katso tuliko seuraavan viikon kamat mukaan"?"

No siinä kohtaa mentiin tuohon, kun joku kommentoi että "lapsi kulkee itsenäisesti koulureppunsa kanssa toiseen kotiin". Itsenäisesti. 

Tämä lapsilta vaadittava ja ihannoitava varhainen itsenäisyys voidaan tosiaan vetää näinkin pitkälle. Että on hienoa kun lapsi osaa itse sukkuloida kahden vanhemman väliä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein tiedä mitä ajatella. Olen itse juurikin avioliitossa kiltin ja hyvän miehen kanssa ja meillä on päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset. Lasten näkökulmasta meillä on kotona kaikki hyvin, ei isompia riitoja, kiva talo, molemmat vanhemmat läsnä arjessa päivittäin jne. Mutta meidän parisuhde on kyllä todella kuivahtanut, emme jaksa harrastaa seksiä enää juurikaan, puhumme enimmäkseen lapsista ja työasioista, hauskuus meidän kahden väliltä puuttuu, vaikka lapset tuovat sitä toki arkeemme. Me ollaan kaverit, kämppikset ja kumppanuusvanhemmat ennemmin kuin parisuhteessa keskenämme. 

Toisaalta en missään nimessä halua rikkoa lasten elämää ja kyllä minä tuota miestäkin ihmisenä arvostan ja hänen kanssaan on helppo elää. Mutta toisaalta vastustan suuresti ajattelua, että pitää elää tietyllä tavalla ympäristön ja kulttuurista tulevien paineiden ja normien vuoksi - ei saa

"Ajattelen, että lapsille olisi toisaalta hyvä antaa myös malli, että on ok tavoitella omaakin onnea eikä esimerkiksi pysyä avioliitossa velvollisuudesta."

Siinä sulle omien tuntemustesi lisäksi vastaus pohdintaasi. 

Jokainen toki omista lähtökohdistaan, mutta henkilö joka kirjoitti tuon, kertoi että lasten ollessa siinä pieniä niin parisuhde on muuttunut kuivahtaneeksi ja läheisyyttä ei ole paljon ym. 

Kysyn vaan, tuliko oikeasti yllätyksenä. Vai eikö tästä puhuta riittävästi? Luuleeko ihmiset todella että vaikkapa 50 vuoden avioliittoon ei mahdu kuivahtaneita kausia? Että alkuhuuma kantaa tismalleen samanlaisena onnenhuumana ruuhkavuosienkin yli? Että parisuhde ja rakkaus ei muutu? 

Kaikki muuttuu, koko ajan! Se on sitten oma valinta, jääkö odottamaan millaiseksi parisuhde muuttuu (lapset kasvaa, aikuisille tulee itsenäisyyttä niistä lapsista) näkeekö myös vaivaa sen puolisonsa ja parisuhteen eteen, vai lähteekö. 

Se että meidät on opetettu "tavoittele onnellisuutta ja saa olla itsekäs" ... tottakai, saa olla onnellinen, mutta EI KUKAAN ole ihan koko ajan onnellinen. Elämässä tulee vaikka mitä. Pitkissä parisuhteissa on ajanjaksoja, että vain toinen rakastaa. Kunnes taas osat vaihtuu. Ja onneksi aika usein myös molemmatkin rakastaa.

Ihan oikeasti. Tunteiden muuttuminen vähän toisenlaisiksi  kuuluu parisuhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Se pilaa lapsen elämän, jos lapselle päin vanhempien yhteiselämä on hyvää ja ilmapiiri on hyvä. Mutta toksinen koti ei pilaa lapsen elämää. 

 

Olen ehdottomasti ns turhia eroja vastaan. Oma avioeroni oli sellainen. Tämä päivänä minulla on syrjäytynyt aikuinen lapsi. 

 

Ongelma vain näissä ns turhissa eroissa on, ettei tulevaisuutta voi ennustaa. 

Mikä vttu on tämä myytti "turhista" eroista?

Eikö persunperkele tajua, ettei ole pakko olla suhteessa jossa vain toisella on kaikki hyvin?

Koska se on yleensä nainen joka eroaa, niin eron syy on laiskoissa,  ilkeissä, piittaamattomissa miehissä, jotka viis piittaavat lastensa äideistä.

Ja se jos mikä on haitallista lapsille. Nähdä misogynia käytännössä. 

Mielikuvitusvaimon lämpöpatteriin kahlitsija ulisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein tiedä mitä ajatella. Olen itse juurikin avioliitossa kiltin ja hyvän miehen kanssa ja meillä on päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset. Lasten näkökulmasta meillä on kotona kaikki hyvin, ei isompia riitoja, kiva talo, molemmat vanhemmat läsnä arjessa päivittäin jne. Mutta meidän parisuhde on kyllä todella kuivahtanut, emme jaksa harrastaa seksiä enää juurikaan, puhumme enimmäkseen lapsista ja työasioista, hauskuus meidän kahden väliltä puuttuu, vaikka lapset tuovat sitä toki arkeemme. Me ollaan kaverit, kämppikset ja kumppanuusvanhemmat ennemmin kuin parisuhteessa keskenämme. 

Toisaalta en missään nimessä halua rikkoa lasten elämää ja kyllä minä tuota miestäkin ihmisenä arvostan ja hänen kanssaan on helppo elää. Mutta toisaalta vastustan suuresti ajattelua, että pitää elää tietyllä tavalla ympäristön ja kulttuu

Kirjoitin tuon kommentoimasi viestin. En missään kohtaa sanonut, että parisuhteen kuivuminen olisi tullut yllätyksenä, eikä olekaan. En todellakaan kuvittele, että pitkän avioliiton pitäisi olla jotain jatkuvaa onnenhuumaa. En nyt viitsi tähän alkaa eritellä syitä sen tarkemmin, mutta tietyt asiat tämän meidän lapsiarjen aikana ovat saaneet mut ajattelemaan, että emme ehkä ole sopivimmat mahdolliset kumppanit toisillemme. Tiedän, että suhteeseen pitää panostaa jne jotta se pysyisi jollain tavalla kunnossa, mutta olen tullut tilanteeseen jossa en jaksaisi panostaa - erinäisistä syistä. Elämme ihan mukavaa perusarkea ja olen valmis katsomaan tilannetta vielä eteenpäin siihen, kun saamme taas lasten iän puolesta enemmän vapautta olla myös pariskunta. 

Lainaus meni pieleen, mutta edellinen kommentti siis oli viestiin, jossa taivasteltiin miten voi tulla yllätyksenä parisuhteen kuivuminen pikkulapsiarjessa. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan tapauskohtaista tietenkin.

Meillä pilasi, aivan turha ero, Ihmiset eivät osaa kommunikoida, ollaan naurettavan herkkähipiäisiä, huono itsetuntoisia ja vedetään herneet nokkaan liian pienistä asioista.

Kunpa tuleville sukupolville kasvatettaisiin parempi itsetunto ja keskustelutaito. Moni liitoksistaan natiseva avioliitto olisi tällä taputeltu.

Kaikki juhlapyhät ja lomat esim. Olen niin kateellinen ydinperheille, jotka viettivät joulut yms yhdessä ja lomailivat perheenä. 

En voinut sietää bonus vanhempia, enkä heidän lapsiaan. Sain fyysisiä ja psyykkisiä oireita erosta, koulu ja ihmissuhteet kärsivät. Nykyäänkään välit eivät ole normaalit, jotain vaan meni rikki, eikä koskaan ole palautunut täysin ennalleen. 

Harva tiesi ongelmistani, häpesin eroperhettä, käperryin sisäänpäin. Vanhemmat luulivat, että kaikki on lähes ok, eivätkä halunneet nähdä ongelmia. Uudet elämät ja työt

Mistä sinä tiedät, että oliko vanhempiesi ero "turha"?

Itse en voisi kuvitella edes aikuiselle lapselle alkaa puimaan niitä eroon johtaneita aitoja syitä. 

Minä toivoin hartaasti vanhempieni eroa ja todellakin elämäni parani sen jälkeen. Mutta työssäni kohtaan jatkuvasti lapsia, joille on käynyt toisinpäin. Vaikuttaa siltä, että minä olin vain pienessä vähemmistössä.