Kyllä se ero vaan pilaa lapsen elämän

229: 

Jos luit kirjoitukseni, niin huomasit, että kirjoitin: vanhempi roudaa toiseen paikkaan ne harrastuskamat tms.

Av:lla oli kerran kirjoitus, jossa kirjoittaja kertoi vanhempien vaihtaneen kotia. Lopputuloksena lapset pyysivät, että siitä luovutaan. Sanoivat, että äiti tulee paikalle kuin hotelliin. Lapsella ei ole mitään tietoa tai osallisuutta vanhemman elämään. 

 

Olen aikanaan ollut itse vuoroviikkoaikuinen parin vuoden ajan: menin miesystävän luokse joka toiseksi viikoksi. Minulle oli ihan sama, mihin suuntaan töistä lähdin. En kokenut raskaana muuten kuin kukat kuolivat kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein tiedä mitä ajatella. Olen itse juurikin avioliitossa kiltin ja hyvän miehen kanssa ja meillä on päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset. Lasten näkökulmasta meillä on kotona kaikki hyvin, ei isompia riitoja, kiva talo, molemmat vanhemmat läsnä arjessa päivittäin jne. Mutta meidän parisuhde on kyllä todella kuivahtanut, emme jaksa harrastaa seksiä enää juurikaan, puhumme enimmäkseen lapsista ja työasioista, hauskuus meidän kahden väliltä puuttuu, vaikka lapset tuovat sitä toki arkeemme. Me ollaan kaverit, kämppikset ja kumppanuusvanhemmat ennemmin kuin parisuhteessa keskenämme. 

jos eroaisit, niin millainen taloudelline tilanne sinulla olisi? Sinun pitäisi sitten maksaa kaikki asumiskulut, laskut, ruuat yksin yhden ihmisen palkalla ja tehdä kotityöt yksin ja hoitaa lasten asiat yksin. Toki jos sinulla on tosi isot tulot, niin sitten sä voit vaikka woltata joka päiv

Kyllä minulla on ihan hyvät tulot sikäli kun työpaikka säilyy. Ajattelen, että lapset saisivat eron sattuessa jatkaa lapsuudenkodissaan asumista ja ehkä vuoroteltaisiin jollain järjestelyllä siellä isänsä kanssa. Minun pitäisi siis maksaa itselleni jonkunlainen sinkkukoti lähettyviltä sen lisäksi, että maksaisin edelleen puolet talon kustannuksista. Elintaso kyllä huononisi jos rahallisesti ajattelee. Sinänsä ajattelen, että nauttisin kyllä omasta rauhasta ja hiljaisuudestakin välillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitätkö että avioliitto Sinun kanssasi teki ihanasta ja raittiista puolisostasi väkivaltaisen juopon? 

Just sitä väitän!

Näin arvelinkin, sillä eihän kukaan muuten lapsia tee väkivaltaiselle juopolle. Kiitos rehellisyydestäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitätkö että avioliitto Sinun kanssasi teki ihanasta ja raittiista puolisostasi väkivaltaisen juopon? 

Just sitä väitän!

Näin arvelinkin, sillä eihän kukaan muuten lapsia tee väkivaltaiselle juopolle. Kiitos rehellisyydestäsi. 

Tämän palstan tarinoiden perusteella ei taida olla kuin kaksi vaihtoehtoa? Joko naiset haluaa tehdä lapset väkivaltaisten juoppojen kanssa tai naiset ovat niin kamalia, että miehet muuttuvat suhteen aikana väkivaltaisiksi juopoiksi?

Ongelma vain lienee haluttujen väkivaltaisten juoppojen löytäminen. En nimittäin tunne yhtään.

Mä olin helpottunut, kun mun vanhemmat erosi. Olisivat saaneet erota jo aiemmin. 

Vanhempien erosta jäi oma traumansa. Rakastin isää, mutta äiti vihasi (ja hyvistä syistä). En lapsena ymmärtänyt kuviota, vaikka elimme sen keskellä. Ei voi tietää muusta kun tietynlaiseen on tottunut..

Äiti haukkui isää joka käänteessä. Näin isää silloin tällöin, kaipasin mutta tiesin ettei hän tule enää takaisin perheeseen. Äidilleni kaikki kunnia ja kiitos. Lapsena isä oli paras kaverini, nykyään häpeän.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien erosta jäi oma traumansa. Rakastin isää, mutta äiti vihasi (ja hyvistä syistä). En lapsena ymmärtänyt kuviota, vaikka elimme sen keskellä. Ei voi tietää muusta kun tietynlaiseen on tottunut..

Äiti haukkui isää joka käänteessä. Näin isää silloin tällöin, kaipasin mutta tiesin ettei hän tule enää takaisin perheeseen. Äidilleni kaikki kunnia ja kiitos. Lapsena isä oli paras kaverini, nykyään häpeän.

Sullahan nimenomaan oli paska äiti joka traumatisoi sut aivopesemällä sut toista vanhempaasi vastaan. Ei liity mitenkään siihen onko ero hyvä tai huono asia, huono äiti on huono yhtä lailla, erottiin tai ei.

Mulla on miesserkku, joka sai nuorena kolme lasta vaimonsa kanssa pienellä ikäerolla. Lasten ollessa pieniä, hän petti vaimoaan toisen naisen kanssa ja siitä pikasuhteesta syntyi lapsi. Serkkuni kuitenkin jatkoi avioliittoaan vaimonsa kanssa, kun he molemmat pohtivat, että oma arki hankaloituisi niin paljon, kun hirveän vaikeaa erota kun on kolme pientä lasta ja isot asuntolainat ja kaikki. Nyt he ovat olleet yhdessä lähes 30 vuotta ja ovat tyytyväisiä.

Up

Vierailija kirjoitti:

Monesti on niin että se lapsen elämä ei mene pilalle vielä erossa, vaan vasta sitten vanhemman uudessa liitossa, kun äiti- tai isäpuoli osoittautuu väkivaltaiseksi ja bonuslapsivihamieliseksi.

Tai muuten vaan tuntuu epämukavalta, että omassa kodissa asuu joku vieras perheen ulkopuolinen ihminen.

Sitä elämän pilalle menoa odotellessa.

Terv: Vanhempani erosivat kun olin 9v ja elämä ei mennyt pilalle, nyt olen 47v ja elämä yhä mallillaan.

Ei se ehkä pilalle mene, mutta kaikki pääsee helpommalla, jos vanhemmat vaan kasvattavat lapset aikuisiksi yhdessä, sikäli mikäli vanhemmat tulevat toimeen keskenään.

Ei pilaa. Ehkä siellä läheisriippuvaisen fantasiamaassa jossa sinä elät, mutta ei reaalimaailmassa. 

Tarkoittanet eroja, jossa isä tai äiti yhtäkkiä alkaa elämään uutta teini- ikäänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se pilaa lapsen elämän, jos lapselle päin vanhempien yhteiselämä on hyvää ja ilmapiiri on hyvä. Mutta toksinen koti ei pilaa lapsen elämää. 

 

Olen ehdottomasti ns turhia eroja vastaan. Oma avioeroni oli sellainen. Tämä päivänä minulla on syrjäytynyt aikuinen lapsi. 

 

Ongelma vain näissä ns turhissa eroissa on, ettei tulevaisuutta voi ennustaa. 

Ero tuskin oli turha ex-puolisollesi. Hänkin kuule saa päättää omasta elämästään ja kenen kanssa on tai ei ole suhteessa. Vanhemmuus ei pidä sisällään parisuhdetta eikä velvoita parisuhteeseen lapsen toisen vanhemman kanssa. 

Tämä kirjoitus osoittaa itsekkyytesi. Sinä katsot, että sinulla on _oikeus_ tehdä, mitä haluat. Kun otat eron, niin lapsi ihmettelee, mitä tapahtuu, kun (la

Ihan kuten toivoisin oman lapsenikin olevan. Terveellä tavalla itsekäs. Eroavan jos ei ole parisuhteessaan onnellinen. Lapsi ei voi eikä saa olla perheensä aurinko, jonka ympärillä ja jonka vuoksi kaikki päätökset aikuisten elämässä tehdään. Myös aikuinen saa laittaa itsensä tärkeissä asioissa etusijalle. Hänhän on se, jonka on pystyttävä elämään elämänsä kanssa, jotta voi olla hyvä vanhempi lapselle. Lapset eivät koskaan päätä kenen kanssa vanhempi on suhteessa vai onko ollenkaan. Lapset vaikuttavat ja saavat vaikuttaa, mutta eivät olla märäävänä tekijänä. Minä ainakin haluan lapselleni terveen parisuhteen ja perhesuhteiden mallin. Pakolla ydinperheen kasassapitäminen ei ole sitä. Se ettei vanhempi huolehdi itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan merkittävissä ja isoissa asioissa ei ole sitä. Kasvatatte lapsia, jotka sitten itse toistavat sitä haitallista mallia tulevaisuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

En oikein tiedä mitä ajatella. Olen itse juurikin avioliitossa kiltin ja hyvän miehen kanssa ja meillä on päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset. Lasten näkökulmasta meillä on kotona kaikki hyvin, ei isompia riitoja, kiva talo, molemmat vanhemmat läsnä arjessa päivittäin jne. Mutta meidän parisuhde on kyllä todella kuivahtanut, emme jaksa harrastaa seksiä enää juurikaan, puhumme enimmäkseen lapsista ja työasioista, hauskuus meidän kahden väliltä puuttuu, vaikka lapset tuovat sitä toki arkeemme. Me ollaan kaverit, kämppikset ja kumppanuusvanhemmat ennemmin kuin parisuhteessa keskenämme. 

Toisaalta en missään nimessä halua rikkoa lasten elämää ja kyllä minä tuota miestäkin ihmisenä arvostan ja hänen kanssaan on helppo elää. Mutta toisaalta vastustan suuresti ajattelua, että pitää elää tietyllä tavalla ympäristön ja kulttuurista tulevien paineiden ja normien vuoksi - ei saa erota, pitkä avioliitto on automaattisesti hyvä ja

"Ajattelen, että lapsille olisi toisaalta hyvä antaa myös malli, että on ok tavoitella omaakin onnea eikä esimerkiksi pysyä avioliitossa velvollisuudesta."

Siinä sulle omien tuntemustesi lisäksi vastaus pohdintaasi. 

Vierailija kirjoitti:

Surullista ajatella, miten itsekkäitä vanhemmat nykyään  ovat. Olisi paras elää yksin tai pelkästään parisuhteessa,  jos ei pysty vanhemmuuteen. 

Tiesitkö että vanhemmuus ja parisuhde jonkun kanssa eivät ole sama asia? Et vaikuta tietävän kun vedät yhdysmerkin vanhempien parisuhteen ja vanhemmuuden välille. Ero on täysin sallittu asia Suomen maassa eikä liity vanhemman vanhemmuuteen millään lailla.

Lennosta vaihtelevat moninkertaisissa uusperhehimmeleissä elävät ovat pohjasakkaa vanhempina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pilaa. Me toivottiin vuosikausia että meidän vanhemmat eroaisi, ja kun se vihdoin tapahtui, oltiin niin onnellisia.

Eiköhän jokainen lapsi toivo, että hänellä olisi onnellisesti yhdessä olevat vanhemmat.

Mutta jos se ei ole mahdollista, niin ne erillään onnelliset vanhemmat on se paras vaihtoehto. Opettaa lapselle sitäkin ettei parisuhteet tai varsinkaan rakkaus toimi sillä mallilla että yksi vaan uhraa oma onnellisuutensa, jotta toinen saisi pysyä onnellisena parisuhteessa. Lapsille pitää opettaa sitä että he ovat aikuistenvälisissä ihmissuhteissa erillisiä muista eivätkä muut ole vastuussa heidän onnellisuudestaan ja aivan yhtä tärkeänä: he itse eivät ole vastuussa jonkun toisen onnellisuudesta enemmän kuin omastaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei pilaa. Me toivottiin vuosikausia että meidän vanhemmat eroaisi, ja kun se vihdoin tapahtui, oltiin niin onnellisia.

Sama. Äidin olisi pitänyt erota jo paljon aiemmin. Mutta 70-luvulla eroaminen oli paljon hankalampaa kuin tänä päivänä. Aika harva erosi. Mutta onneksi äiti viimein teki sen, ja meillä lapsilla oli paljon turvallisempi kasvuympäristö ilman arvaamatonta alkoholisti-isää.