Lue keskustelun säännöt.
Onko jotenkin itsensä pettämistä selviytyä raskaasta elämäntilanteesta haaveilun avulla? Pitäisikö mieluummin vain opetella hyväksymään?
02.12.2025 |
Aloin miettimään, että teenkö itselleni jotakin hallaa kun uppoudun haaveilemaan omasta pienestä mökistä tilanteessa, joka on todella raskas ja stressaava, mutta oletettavasti puolen vuoden sisällä ohimenevä? On meneillään useampi asia, jolle en vaan mahda mitään, ja pitää vaan pakertaa pala kerrallaan eteenpäin kunnes helpottaa. Kun haaveilen, nuo asiat on paljon helpompi sietää.
Olen vaan niin monesti törmännyt siihen, että sanotaan että pitäisi keskittyä hyväksymään asiat joille ei mahda mitään, ja löytämään kiitollisuus niihin hyviin asioihin joita aina kuitenkin on. No, tätä olen tehnyt, ja ne vaikeat asiat olen tosiaan hyväksynyt, minkä niille muuta kuin tehdä ja kestää.
Olen koittanut keskittyä niihin hyviin asioihin, ja jollain tasolla on toiminut, mutta kaikista tehokkaimmaksi keinoksi sietää tämän hetken stressiä olen huomannut sen, että haaveilen ihanista yksityiskohdista omassa pienessä mökissä. Siinä mökissä, jota varten tässä myös töitä tehdään. Haaveilen siis, minkälaisia hetkiä siellä viettäisin, miltä jokin asia tuntuisi, ketä siellä olisi kanssani ja mitä tekisimme.
Tämähän ei siis ole sitä paljon puhuttua "tässä hetkessä elämistä", siis niissä hetkissä kun haaveilen. Mutta toisaalta, en haaveile kellon ympäri, vaan olen myös läsnä perheelle ja ystäville. Ja hoidan työt ja nämä kaikki helvetilliset vaatimukset ja säätämiset, mitä tässä hetkessä nyt stressinä on.
Puhuin tästä tavastani parille kaverille, ja erehdyin mainitsemaan myös yhdelle töissä. Tuli hirveää ryöpytystä siitä, miten elämä on NYT, ja koskaan en tiedä elänkö edes sinne asti että pääsemme sinne mökille joskus. Pitäisi olla läsnä ja hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat NYT.
Alkoi mietityttää, että onko tää muka oikeesti niin kamalan väärin? Ei tämä sisällä ajatusta, että SITTEN vasta olisin onnellinen. Tavallaan olen onnellinen nytkin, stressi on vaan aivan järjettömän kova, ainakin vielä puoli vuotta. Haaveilen, jotta jaksaisin sitä stressiä paremmin. Teenkö siis väärin?
Kommentit (50)
Siis joku sanoi sinulle, että ajattelet väärin, ja sinä uskoit? Mikä tuosta tyypistä tekee enemmän elämäsi asiantuntijan kuin sinä itse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. Kyky haaveilla on parasta, mitä ihminen voi saada. Minulla oli rankka elämäntilanne ja kävi toisin päin. Eli meni kaikki haaveet. En osaa haaveilla enää mistään, suoritan vain elämää. Tämä vasta raskasta onkin.
Hei kaikille! Wau miten ihanaa keskustelua tänne on tullut, kiitos! Näitä lukiessa tajusin, miten ihmeellisesti olinkin antanut niin paljon painoarvoa noille muutamille kommenteille joita lähipiiristä sain. Onneksi kyseenalaistin ja höpisin asiasta tänne! Kiitos teille kaikille 🤗
Olen samaa mieltä siitä, että haaveilu tällaisesta mökkiasiasta tietyllä tapaa tosiaan myös alitajuisesti edistää sitä asiaa. Tapahtuipa sitä mökin hankkimista ikinä tai ei. Mökki on konkreettinen haave, mutta kuitenkin sellainen, että ei minun onnellisuuteni siitä jää kiinni, tulee sitä tai ei. Ja missään tapauksessa se ei tapahdu lähiaikoina.
Niiden pienten yksityiskohtien mietiskely on tosiaan tosi rentouttavaa, suorastaan nautin siitä. Ihanaa että löytyy muitakin, joilla tällaisia tapoja! Ja itse asiassa, tuli tosiaankin ihan paha mieli niiden puolesta, jotka eivät haaveiluun kykene, jos siis haluaisivat kyetä. Halaus täältä sinulle, jolla vastoinkäymiset veivät tuon ilon. Toivon sinulle käännettä parempaan, sydämestäni.
Lottovoittounelmointi on ihana, kiitos muistutuksesta sinulle joka siitä puhuit! En tosiaan itsekään ole lotonnut ikuisuuksiin, mutta tuo on niin kivaa puuhaa että lisäänpä sen kyllä heti tähän mökkihaaveilun rinnalle 😍
Ihanaa päivää kaikille!
Ap
Terapeuttini mielestä esimerkiksi ihastuminen on väärä ja turha tunne. Olen siis parhaillaan ihastunut (rakastunut). Sitten kuitenkin hän peräänkuuluttaa empatian tunteita sitä kaltoin kohdeltua lapsiminää kohtaan, joka minussa on. Ihmettelee, miksen tunne hänen toivomallaan tavalla.
Itse miellän, että juuri antamalla itseni ihastua/ rakastua ja saamalla tunteilleni vastakaikua hoivaan tätä väkivaltaisen lapsuuden kokenutta lasta. En ymmärrä, miksei terapeutti tätä tajua.
Mielenkiintoista keskustelua. Mieheni ei osaa haaveilla ollenkaan, sanoo että ei ole ikinä osannut. Hän on oikein tyytyväinen elämäänsä. Itsellä paljonkin villejäkin haaveita, ja olisi mukava joskus niitä pallotella yhdessä, mutta ei. Hänestä se on ihan outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista keskustelua. Mieheni ei osaa haaveilla ollenkaan, sanoo että ei ole ikinä osannut. Hän on oikein tyytyväinen elämäänsä. Itsellä paljonkin villejäkin haaveita, ja olisi mukava joskus niitä pallotella yhdessä, mutta ei. Hänestä se on ihan outoa.
Olen kuullut, että moni muukin mies on samanlainen. Ehkä putkiaivoilla ei niin helposti pysty abstraktiin ajatteluun.
Näitä lukiessa tajusin, miten ihmeellisesti olinkin antanut niin paljon painoarvoa noille muutamille kommenteille joita lähipiiristä sain.
Tämä voi johtua siitä, että paha stressi jotenkin ainakin itselleni kaventaa kaikkea mielenmaisemaa, niin ajattelua kuin tunne-elämää. Sen vuoksi ajatuksien "rönsyily" alkaa tuntua väärältä, tuntuu, että pitäisi nyt koko ajan keskittyä näihin tärkeisiin asioihin, joiden edistäminen on niin kiireellistä ja pakollista.
Ei antaisi itsensä yhtään löysää. Ja on todella herkkä kaikelle, mitä ympäristö sanoo, kun on pää niin kireällä ja sekaisin, eikä osaa ajatella kuin sitä suorittamista, niin siinä kohtaa sekoaa ajattelemaan, että toiset tosiaan tietävät paremmin. Sekä haluaakin neuvoja ja tukea. Mutta kun koko pelkää, ettei pärjää ja mokaa, niin onhan sitä kritiikille tosi herkkä ja pelkää sitä.
Minusta siis hyvin inhimillistä tämäkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilu mökistä on sinulle voimavaratekijä. Tukeudu siihen haastavassa tilanteessa hyvillä mielin.
Haaveilu on yksi parhaista selviytymiskeinoista. Ihminen tarvitsee myös distraktiota stressaavassa ja ahdistavassa elämäntilanteessa. Monet käyttävät siihen päihteitä, rahan tuhlaamista, ylensyömistä, työhön uppoutumista... Noihin verrattuna haaveilu on terveellistä!
Haaveilen itse lievittääkseni stressiä. Haaveilu ei estä ikävien asioiden ja olosuhteiden hyväksymistä minulla. Ajattelen välillä myös niitä ikäviä asioita ja etsin (ja myös löydän) suhtautumistapoja niihin. Ja sitten haaveilen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Täsmälleen tätä hain minäkin takaa! Ja puhumattakaan siitä, että pitäisi aloittaa haavemökin hankkiminen alusta, eli koko mökkiä ei edes vielä ole, koska eihän sitä voi mitenkään jättää myöhemmäksi, kun kuollakin voi. Siinäpä rentouttavia ajatuksia stressaavassa tilanteessa.
On jotenkin kumma mielestäni tässä ajassa juuri tämä ajattelutapa, että jotenkin haaveidenkin pitäisi olla todella tarkoituslähtöisiä ja toteutettavia. Tuottavia. Ja samalla vannotaan mindfullnessin ja meditaation ja muiden vastaavien itsehoitosysteemien nimeen.