Lue keskustelun säännöt.
Onko jotenkin itsensä pettämistä selviytyä raskaasta elämäntilanteesta haaveilun avulla? Pitäisikö mieluummin vain opetella hyväksymään?
02.12.2025 |
Aloin miettimään, että teenkö itselleni jotakin hallaa kun uppoudun haaveilemaan omasta pienestä mökistä tilanteessa, joka on todella raskas ja stressaava, mutta oletettavasti puolen vuoden sisällä ohimenevä? On meneillään useampi asia, jolle en vaan mahda mitään, ja pitää vaan pakertaa pala kerrallaan eteenpäin kunnes helpottaa. Kun haaveilen, nuo asiat on paljon helpompi sietää.
Olen vaan niin monesti törmännyt siihen, että sanotaan että pitäisi keskittyä hyväksymään asiat joille ei mahda mitään, ja löytämään kiitollisuus niihin hyviin asioihin joita aina kuitenkin on. No, tätä olen tehnyt, ja ne vaikeat asiat olen tosiaan hyväksynyt, minkä niille muuta kuin tehdä ja kestää.
Olen koittanut keskittyä niihin hyviin asioihin, ja jollain tasolla on toiminut, mutta kaikista tehokkaimmaksi keinoksi sietää tämän hetken stressiä olen huomannut sen, että haaveilen ihanista yksityiskohdista omassa pienessä mökissä. Siinä mökissä, jota varten tässä myös töitä tehdään. Haaveilen siis, minkälaisia hetkiä siellä viettäisin, miltä jokin asia tuntuisi, ketä siellä olisi kanssani ja mitä tekisimme.
Tämähän ei siis ole sitä paljon puhuttua "tässä hetkessä elämistä", siis niissä hetkissä kun haaveilen. Mutta toisaalta, en haaveile kellon ympäri, vaan olen myös läsnä perheelle ja ystäville. Ja hoidan työt ja nämä kaikki helvetilliset vaatimukset ja säätämiset, mitä tässä hetkessä nyt stressinä on.
Puhuin tästä tavastani parille kaverille, ja erehdyin mainitsemaan myös yhdelle töissä. Tuli hirveää ryöpytystä siitä, miten elämä on NYT, ja koskaan en tiedä elänkö edes sinne asti että pääsemme sinne mökille joskus. Pitäisi olla läsnä ja hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat NYT.
Alkoi mietityttää, että onko tää muka oikeesti niin kamalan väärin? Ei tämä sisällä ajatusta, että SITTEN vasta olisin onnellinen. Tavallaan olen onnellinen nytkin, stressi on vaan aivan järjettömän kova, ainakin vielä puoli vuotta. Haaveilen, jotta jaksaisin sitä stressiä paremmin. Teenkö siis väärin?
Kommentit (25)
Kuulostaa siltä, että ystäväsi ovat poimineet vain osan mindfullnessista. Kyllä, elämästä tulee antoisampaa kun näkee kaiken sen hyvän, mitä on jo nyt. Mutta se ei poissulje sitä, että jokin asia voisi olla vielä paremmin. Jotkut tekevät unelmakarttoja, se on just sitä haaveilun konkretisoimista ja auttaa etenemään siihen suuntaan, mistä haaveilee. Ja jos sun asumismuoto on nyt sellainen, mikä ei tue sun tämän päivän tyytyväisyyttä, tottakai saat haaveilla! Unelmien avulla tunnistamme sen, mitä sielumme kaipaa ja mihin suuntaan se haluaa liikkua. Jos väkisin tyytyy siihen, mitä nyt on ja keksimällä keksii iloa pienistä asioista, saattaa kokonaan peittää sen ison yleiskuvan omasta elämästä, joka ei ole sitä sua itseäsi. Eikös joku viisas sanonut, että niin kauan elämme kun unelmoimme tjs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta on kamalan ahdistavia nämä yolot ja elämä on nyt hokemat. Ne lisää painetta, että kaikilla pitäisi olla kaikki asiat ihanasti just nyt ja heti pitäisi rynnätä toteuttamaan ja mitään ei saisi olla kesken.
Paitsi myös olisi aika älytön ajatus, jos kamalassa stressissä ja kiireessä ap lähtisi nyt vielä stressaamaan mökin ostoa, hankkimaan tietoa, kolaamaan myynti-ilmoituksia jne.
Tää on tätä, ei metsäkävely ole mitään, maraton sen olla pitää!
Ja jos sun asumismuoto on nyt sellainen, mikä ei tue sun tämän päivän tyytyväisyyttä, tottakai saat haaveilla!
Mutta eihän apn kohdalla kyse ole edes tästä! Hän on ihan tyytyväinen elämäänsä, haaveilee vaan siihen lisäksi jotain extraa. Minusta se on vielä ihan eri asia, leikitellä ajatuksilla, joista saa iloa ja hauskuutta elämään.
Siitä olen edellisten kanssa samaa mieltä, että jos on jotain tyytymättömyyden aiheita, niistä pitää yrittää mahdollisimman pian päästä eteenpäin ja parantaa tilannetta, miten vain voi. Mutta tosiaan, se on mielestäni eri asia kuin haaveilla kaikesta kivasta, oli niitä edes tarkoitus toteuttaa tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Musta on kamalan ahdistavia nämä yolot ja elämä on nyt hokemat. Ne lisää painetta, että kaikilla pitäisi olla kaikki asiat ihanasti just nyt ja heti pitäisi rynnätä toteuttamaan ja mitään ei saisi olla kesken.
Paitsi myös olisi aika älytön ajatus, jos kamalassa stressissä ja kiireessä ap lähtisi nyt vielä stressaamaan mökin ostoa, hankkimaan tietoa, kolaamaan myynti-ilmoituksia jne.
Tää on tätä, ei metsäkävely ole mitään, maraton sen olla pitää!
Hyvin sanottu! On ihan hirveän iso työ muuttaa omaa ajattelutapaa. Se on tosi raskasta ja aikaa vievää. Pitää kokoajan tunnistella omia tunteita ja pohtia "mistä tämä olo johtuu". Ja olla hereillä sen suhteen, milloin ajatukset tulevat jostain vanhasta tavasta, josta pitää päästä eroon. Oon nyt vuoden yrittänyt sisäistää näitä ja edelleen tuntuu, että alkutekijöissä ollaan. Alkuun tuntui, että suoritin tätä. Ja pakkohan se oli, kun ajatusmalleja voi muuttaa vasta kun on niistä tietoinen. Helppo se on instassa kirjoittaa kolme lausetta siitä, miten pitää olla zen ollakseen itselleen läsnä jne. Mutta sitä oikeaa työmäärää ja kaikkia niitä asioita ei vain ole missään revitty auki. Ai miksi, no koska sitä asiaa on aivan jumalaton määrä, mitkä pitää asetella päässä uudelleen! Vasta sen jälkeen voi olla zen, jos silloinkaan. Väitän, että ne buddhalaiset munkitkin ovat välillä ihan hukassa itsensä kanssa, vaikka kaiket päivät meditoivat. Eli ei kannata ajatella tätä joksikin välivaiheeksi, vaan loputtomaksi prosessiksi. Itseään voi kehittää hamaan tappiin asti ja silti olla tyytymätön itseensä.
Itsensä kusettaminen on aina oikein.