Lue keskustelun säännöt.
Aina paha olo sen jälkeen kun tavannut äidin
Kommentit (51)
Ap kysyi, onko kellään samoja, vaikeita tunteita. Eikös? Moni vastasi, että on.
Mikä pointti on tulla sanomaan, että mullapa ei olekaan, lälllälllääää. Ja sitten haukkuu muita epäkypsiksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, sillä olen jo iso tyttö ja ymmärrän, myös äidilläni on omat heikkoudet ja vahvuudet millä hän on hoitanut äitiyden, niillä eväillä mitä on saanut.
Niin kuin ovat tehneet äitiäni aikaisemmat sukupolvet ja sitten kun saan lapsia, siihen joukkoon minäkin liityn, omine vahvuuksien ja heikkouksien.
Napanuoran katkaisin vanhempiini, kun muutin kotoa ja kohtaan vanhempani ystävänä.
Sulla on ollut ihan normaali äiti, onnea siitä. Jätä rauhaan ne, jotka ovat saaneet huonommat kortit. Äläkä ole noin ylimielinen ja loukkaava. Ihan kuin muut ihmiset eivät olisi " isoja tyttöjä" ja ymmärtäisi jokaisella olevan heikkouksia ja olleen vanhempana niillä eväillä, mitä on itse saanut.
Tämä on vertaisryhmä niille ei- niin- onnekkaille, joiden elämästä et mi
Tosi monilla on myös syöpä. Eipä se sitä paremmaksi tee.
Oman kokemukseni mukaan huono vanhempi on muuten paljon pahempi asia, kuin syöpä. Toki jollakin voi olla toisinkin päin.
Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei äiti, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on näitä ihmeellisiä tyyppejä, jotka ei kestä mitään tai ketään. Ei edes lähisukua. Hiton surullista
Emme menesty tarpeeksi. Emme suorita tarpeeksi. Pomo on ääliö. Työpaikka on surkea. Rahat on aina loppu. Emme ole tarpeeksi kauniita tai komeita tai laihoja tai muodokkaita tai mitä nyt kuuluisi olla. Emme ole täydellisessä parisuhteessa. Perheemme ja sukumme on kamala ja sukujuhlat yhtä helvettiä.
Kaikki on ihan hemmetin epätäydellistä, koko ajan.
On hienoa, että ihmiset uskaltavat nykyään puhua avoimemmin heikkouksistaan ja vaikeuksistaan. Tästä moni on tullut harhakäsitykseen, jonka mukaan ihminen, joka jankuttaa joka paikassa, kuinka kaikki aina tuntuu väärältä, olisi mielenkiintoinen. Ei ole. Kun jotain näkee paljon siihen turtuu ja se ei jaksa enää kiinnostaa.
Sori, kyllä siitä hienous ja glamour on vähän liian kaukana, kun nämä kolme-ja neljäkymppiset valittavat, kuinka heidän taapero ikäisenä ollessaan äidin antamat nallikarkit eivät menneet tasan, vaan sisar sai enemmän.
Tai kun äiti soittaa, niin ei koekaan suuria elämystä, mielihyvää tai onnen hetkeä, vaan mieli on mieluimmin alavirinen ja se on tietenkin äidin tai anopin syytä.
Missä on muuten näiden mielenpahoittajien isät?
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyi, onko kellään samoja, vaikeita tunteita. Eikös? Moni vastasi, että on.
Mikä pointti on tulla sanomaan, että mullapa ei olekaan, lälllälllääää. Ja sitten haukkuu muita epäkypsiksi...
Kyllä mulla on ja olen päässyt niistä yli, eli tulin sanomaan että mulla on ollut MYÖS ihan hiton monta vuotta aikaa päästä yli siitä että mun äiti oli pelkkäpirihuora.
Muutoksen salaisuus on epämukavuuden sietäminen. Epämukavia tunteita, turhaumia ja epätoivon hetkiä pitäisi jaksaa sietää jonkin aikaa. Kaikki mitä vastustaa, tarrautuu lujemmin kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama kun tavannut aikuisen lapseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on näitä ihmeellisiä tyyppejä, jotka ei kestä mitään tai ketään. Ei edes lähisukua. Hiton surullista
Emme menesty tarpeeksi. Emme suorita tarpeeksi. Pomo on ääliö. Työpaikka on surkea. Rahat on aina loppu. Emme ole tarpeeksi kauniita tai komeita tai laihoja tai muodokkaita tai mitä nyt kuuluisi olla. Emme ole täydellisessä parisuhteessa. Perheemme ja sukumme on kamala ja sukujuhlat yhtä helvettiä.
Kaikki on ihan hemmetin epätäydellistä, koko ajan.
On hienoa, että ihmiset uskaltavat nykyään puhua avoimemmin heikkouksistaan ja vaikeuksistaan. Tästä moni on tullut harhakäsitykseen, jonka mukaan ihminen, joka jankuttaa joka paikassa, kuinka kaikki aina tuntuu väärältä, olisi mielenkiintoinen. Ei ole. Kun jotain näkee pal
Missä on muuten näiden mielenpahoittajien isät?
Syrjäytymässä jossain päihderemmissä tai panemassa kolmatta vaimoaan paksuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä kohtaa ihmisen pitäisi ottaa vastuu omasta itsestään, tehdä onnensa ja hyvinvointinsa eteen töitä? Eikä odottaa sitä äitien tai muiden tekevän.
Ja onko lapset vastuussa vanhempiensa mielen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Voisiko äiti syylistää ap. siitä, kuinka ap. seurassa hän aina alkaa valittamaan. Keskustelussa kun on kaksi osapuolta.
Miksi elätte äitinne elämää? Keskittykää omaanne niin olo alkaa parantua.
Teidän lapset sitten aikanaan haukkuu teidät maan rakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyi, onko kellään samoja, vaikeita tunteita. Eikös? Moni vastasi, että on.
Mikä pointti on tulla sanomaan, että mullapa ei olekaan, lälllälllääää. Ja sitten haukkuu muita epäkypsiksi...
Missä jossain kohtaa sanoin ettei minulla ole samoja kokemuksia? Ei äiti sitä lapsuutta pysty takautuvasti muuttamaan, eikä se äiti muutu vaikka kuinka odottaisit ja odottaisit ja viimeinkin saisit häneltä sen mitä sinä haluat. Oman navan sijaan kannattaa nostaa se katse sinne peiliin. Aikuisuus on vastuuta, eikä paikka, johon ihmiset tulevat esittämään joululahjalistoja siitä, kuinka muiden heitä pitäisi kohdella.
Jos erilainen mielipide on uhka kannattaa hakea sitä vertaistukea muualta, kuin ajanvietteenä käytettävältä palstalta.
Aikuisillakin on eri kehitystasoja, suurin osa ei saavuta niitä korkeimpia vaan he jäävät siihen kaunaan kiinni.