Koska tästä surusta pääsee yli minkä lemmikin kuolema aiheutti

Vierailija kirjoitti:

Meille ehti tulla uusi koira 3vkoa ennen kuin 14 vanhus jouduttiin lopettamaan. Uusi koira auttoi surussa paljon, mutta ei korvannut vanhaa. Tästä menetyksestä on puolitoista vuotta ja edelleen tulee itku, kun muistelen vanhusta tai katselen vanhoja kuvia. 

Minulla on aina ollut 2 koiraa kun vanhempi niistä on kuollut. Se auttaa tosi paljon surussa kun on se toinen koira siinä vielä. Koiraton elämä tuntuisi tosi oudolta yhtäkkiä. sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.

Rukoilen puolestasi.

Minulla on ollut koko ikäni lemmikkejä ja olen kohdannut monta kertaa saman surun.

Paljon voimia ja halauksia.

Ei kiitos mitään rukouksia koska en ole uskossa. Kannattaisi aina ensin olla selvillä siitä onko toinen uskossa vai ei. 

Kiitokset voimien toivottamisesta ja halauksista.

Ap

Todella epäkohtelias kommentti ihmiselle, joka haluaa auttaa. Vahingoittaisiko se sinua, jos toinen haluaa rukoilla? 

Epäkohteliasta on mun mielestä rukoilla ja kertoa siitä, kun ei tiedä onko toinen uskossa vai ei. Jotakin käytöstapoja pitäisi olla myös uskovaisilla. 

Mä en ollut epäkohtelias vaan esitin toiveen, että ei mitään rukouksia koska en ole uskossa. Miksi mun toivetta ei voi kunnioittaa vaan heti pidetään epäkohteliaana, kun en halua rukouksia? Ei mua auta rukoukset millään tavalla. 

Ap

Jos asuu toisen kanssa (eläimen tai ihmisen), niin kuoleman tuntee paljon konkreettisemmin kuin jonkun muualla asuvan sukulaisen tai ystävän kuoleman. Lemmikki tai perheenjäsen kun lähtee kotoa niin koti muuttuu kamalan tyhjäksi. Pikkuhiljaa suru helpottaa eikä itku tule niin helposti enää.

Mä menetin reilu 10v kissan 5 vuotta sitten. Otti ihan todella koville. Mutta koska oli myös vanhempi kissa, joka aina tottunut olemaan toisen kanssa, otin aika pian tilalle pennun. Ennen pennun ottoa näin miten vanhempi kissa suri ja masentui kaverinsa menetyksestä.

Yhteisen sävelen löytäminen uuden kanssa kesti aikansa, mutta ovat nykyään hyviä kavereita.

Lemmikit ovat monesti läheisempiä kuin ihmiset.

Itse olen ollut hautaamassa kaikki isovanhempani, sekä saattohoitamassa ja hautaamassa rakkaan Isäni. 

Lemmikin poismeno on kaikesta huolimatta kauhea ja mieleen jäävä asia. Ikävä on välillä kova.

Voimaa sinulle ap!

Muistot onneksi jäävät.

Vierailija kirjoitti:

Mä menetin reilu 10v kissan 5 vuotta sitten. Otti ihan todella koville. Mutta koska oli myös vanhempi kissa, joka aina tottunut olemaan toisen kanssa, otin aika pian tilalle pennun. Ennen pennun ottoa näin miten vanhempi kissa suri ja masentui kaverinsa menetyksestä.

Yhteisen sävelen löytäminen uuden kanssa kesti aikansa, mutta ovat nykyään hyviä kavereita.

Lemmikit ovat monesti läheisempiä kuin ihmiset.

Itse olen ollut hautaamassa kaikki isovanhempani, sekä saattohoitamassa ja hautaamassa rakkaan Isäni. 

Lemmikin poismeno on kaikesta huolimatta kauhea ja mieleen jäävä asia. Ikävä on välillä kova.

Voimaa sinulle ap!

Muistot onneksi jäävät.

Meillä taas ainoaksi jäänyt kissa puhkesi kukkaan toisen poismentyä. Luonne todella  muuttui paljon. Tämäkin osoittaa miten eri persoonia kissat ovat

Vaikeaa on edelleen. Katselen välillä kissan kuvia ja itken. Suljen edelleen väliovia eteiseen yms. aivan kuin kissa olisi täällä. Menen yksin nukkumaan ja toivon, että toinen tulisi viereen kehräämään.

Tuntuu niin yksinäiseltä. Ärsyttää kun ihmiset kyselee no joko otat uuden kissan. Eivät tunnu ymmärtävän, että mä en pysty ottamaan toista kissaa noin vain. Suren edelleen omaa rakasta enkä voi vain korvata kissaa toisella.

Ap

En pysty samaistumaan, koska koiran kuolemasta pääsi yli alle viikossa. Menin seuraavana päivänä töihinkin normaalisti. Tykkäsin kovin, mutta se nyt oli vaan koira. Oli helpotus lopettaa se, kun monta päivää oli ahdistunut siitä sen kunnosta ja ei tiennyt, mitä tehdä. Lopulta eräs ystäväni, suuri eläinihminen, laittoi viestin, että "nyt nainen, ota vastuu ja päästä koira pois kärsimästä". Tämä tuli vastauksena, kun laitoin videon hänelle koiran huonosta olosta. Tarvitsin kai sen tönäisyn tehdä oikean päätöksen. 

Otimme uuden koiran noin 3kk edellisen kuoleman jälkeen. Täytyy myöntää, että nyt viisi vuotta myöhemmin olen alkanut kaivata meidän entistä koiraa. En vaan saa tähän uuteen samaa kosketusta ja on muutenkin paljon haastavampi tapaus. Lapset tykkää varmaan tästä jopa enemmän, kun on leikkisämpi ja aktiivisempi. Mutta tällä mennään.

Ap ja kaikki muut jotka surette edesmenneiden lemmikkienne perään; on raastavaa lukea kaipuustanne, mutta olette hienoja ihmisiä siinä mielessä, että annoitte rakkauttanne lemmikillenne. Maailmassa on paljon pahuutta. Minä suren myös tuntemttomien lemmikkien kärsimystä. Itselläni on ollut lemmikkejä, tällä hetkellä kouravanhus. Ahdistaa tuleva. Itken jos mietin asiaa liikaa..

Osanottoni ja voimia jaksamiseen! Jouduin itse kuukausi sitten lopettamaan oman koirani. Vaikka koira olikin jo hyvin vanha, on suru silti suuri. Viimeksi tänä aamuna itkin isot itkut, koti ja elämä tuntuu vain niin tyhjältä. Olen menettänyt perheenjäseniä, sukulaisia, ystäviäitse asiassa viimeisen vuoden aikana myös kumppanin ja yhden ystävän. Koiran menetys on ollut kaikista kovin paikka, vaikka se ei tullut mitenkään kovin yllättäen. Ainoa yllätys oli, että viimeinen hetki oli käsillä juuri sillä hetkellä, enkä ehtinyt tehdä kuolemasta niin hyvää kuin olisin toivonut. Koiran ympärille on rakentuneet päivittäiset rutiinit ja koira on aina ollut seurana, siitä syystä uskon surun olevan niin suuri. Lisäksi oli minun vastuullani tehdä lopullinen päätös. Luulen kyllä myös, että koiran menetys aktivoi myös niitä aikaisempia ihmisten menetyksiä, suren nyt myös niitä aikaisempia suruja.

Jos rakkaan lemmikin menehtymisestä on vasta kuukausi niin sulla on suruaika päällä. Otan osaa lemmikkisi menehtymiseen. Ajan kanssa paranee.

Mulla oli myös lemmikki joka menehtyi  8-vuotiaana, tosin se oli lemmikin elinkaaren loppupäässä. Hän oli hurjan rakas ja mukana mun isoissa elämän kehityspisteissä. Jotenkin siis luotsasi minua kriittisissä pisteissä. Tästä on nyt 20 vuotta ja kaipuu on edelleen, mutta se on lähinnä rakkaudellista hänen muistamista. Mulla on kuva hänestä nähtävillä ja joskus ohimennen juttelen hänelle. En hankkinut uutta lemmikkiä koskaan koska lemmikki ei sopinut mun elämäntyyliin (pitkät työpäivät). Olin tuolloin vielä opiskelija kun hän menehtyi.