Koska tästä surusta pääsee yli minkä lemmikin kuolema aiheutti

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku lastenkanava, missä surraan jotain helvetin kissanraatoja. Ole hyvä ja aikuistu. 

Vain psykopaatti sanoo tuolla tavalla!

Mieti mitä puhut häpeä! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te hyvin nuoria, joilla ei vielä ole kukaan lähisukulainen kuollut? 

Muuten en ymmärrä. 

Ei, sä olet empatiakyvytön ääliö.

Mä olen yli 40v ja todellakin olen menettänyt läheisiä. En ymmärrä miksi ei silti saisi sattua rakkaan lemmikin kuolema.

Ap

Samaa mieltä! Lemmikkien ja eläinten sureminen on luonnollista normaalia ja oikeutettua kuten ihmistenkin sureminen.

Ihmiset jotka sitä ei ymmärrä ei ole terveitä ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te hyvin nuoria, joilla ei vielä ole kukaan lähisukulainen kuollut? 

Muuten en ymmärrä. 

Olen menettänyt puolisoni,  muut läheiseni ja olen yksin. SIlti suren  edesmenneitä kissojani yhtä raskaasti, enkä koe kissan kuoleman suremista sen väheksyttävämpänä kokemuksena kuin muitakaan elämäni raskaita menetyksiä. 

Kissan kuolemaan ei puutu kukaan, mutta ihmisen kuolemaan sotkeutuvat viranomaiset, ahneet sukulaiset, typerät naapurit, perhetuttavat häviävät jne. Kissojeni kuolema on yhdistänyt vahvemmin jopa vieraitten ihmisten kanssa, mutta puolisoani sain surra ihan yksin. 

Jokainen suru ansaitsee hienotunteisuutta ja kunnioitusta. Me emme saa sanella muille, mitä ja miten he saavat mitäkin surra. 

Eri vastaaja kuin apa

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te hyvin nuoria, joilla ei vielä ole kukaan lähisukulainen kuollut? 

Muuten en ymmärrä. 

Ei. Minä olen yli 40 ja menettänyt kaikki isovanhempani ja isäni on kuollut äkillisesti melko nuorena. Ei se silti tee rakkaasta eläimestä luopumisesta yhtään helpompaa. Lemmikkiä voi katsos rakastaa ihan yhtä kovasti, kuin ihmistäkin. Oletko sä kokenut jotain traumoja, että susta on tullut tunnekylmä?

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te hyvin nuoria, joilla ei vielä ole kukaan lähisukulainen kuollut? 

Muuten en ymmärrä. 

Et Voikkaan ymmärtää, ellet ole saanut kokea ihmisen ja lemmikin sidettä parhaimmillaan. Minulta on kuollut rakkaita ihmisiä, mutta en kenenkään muun kanssa ole ollut liimattuna yhteen 24/7 viittätoista vuotta kuin koirani. Ja kokenut samanlaista loputonta ja ehdotonta rakkautta puolin ja toisin. Rakastan lähimmäisiäni hirveästi, mutta tiedän, ettei kenenkään menettäminen (paitsi lapsen jos sellaisen saan) tule tuntumaan yhtä sietämättömältä kuin koiravanhukseni.

Vierailija kirjoitti:

Ap.

Rukoilen puolestasi.

Minulla on ollut koko ikäni lemmikkejä ja olen kohdannut monta kertaa saman surun.

Paljon voimia ja halauksia.

Muista ettei hän mitenkään olisi voinut elää sairaana yhtään pidempään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.

Rukoilen puolestasi.

Minulla on ollut koko ikäni lemmikkejä ja olen kohdannut monta kertaa saman surun.

Paljon voimia ja halauksia.

Ei kiitos mitään rukouksia koska en ole uskossa. Kannattaisi aina ensin olla selvillä siitä onko toinen uskossa vai ei. 

Kiitokset voimien toivottamisesta ja halauksista.

Ap

Todella epäkohtelias kommentti ihmiselle, joka haluaa auttaa. Vahingoittaisiko se sinua, jos toinen haluaa rukoilla? 

Miksi yleensä pitäisi lemmikkiä jos ei arvostaisi sitä ja tuntisi rakkautta?   Lemmikissä ei ole ihmisläheisen rasittavia piirteitä,  joten se on vielä selkeämpää tunnetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä suren ja ikävöin vielä kymmenen vuoden jälkeenkin kissaani. Olen hyväksynyt, ettei ikävä lopu ikinä.

Mä vähän kanssa luulen, että ei ikävä koskaan lopu. Ehkä se muuttaa muotoaan ja itku ei enää tule niin helposti, mutta se ikävä pysyy siellä taustalla. Enkä voi ymmärtää miksi multa kysellään otanko uuden kissan. Kissan kuolemasta reilu kuukausi ja jotkut kyseli tuota jo muutaman päivän jälkeen!

Ap

Minä olen aina ottanut uuden kissan, yleensä muutaman kuukauden, viimeistään vuoden kuluttua edellisen kuolemasta. Vanhoja kissoja muistelen usein, jokainen on ollut oma yksilönsä. Ei uusi kissa ole vanhan korvike, vaan on oma itsensä. Uuden kissan kanssa opetellaan uudet tavat.

kaipaus tulee jatkumaan luultavasti koko elämäsi ajan, mutta pahin suru helpottaa ehkä nopeastikin. Sitten tulee kyyneleet, kun muistat jotain liikuttavaa, tai saat jonkun haju- tai äänimuiston, tai löydät kissankarvan jostain... itse löysin kissankarvan joskus 3 vuotta kissan kuoleman jälkeen. pistin talteen. nyt on van suloisia muistoja ja hymyllä muistan sitä kissajumalatarta, joka kanssani asui

Kyllä se ajan kanssa. Elin kissani kanssa 15 vuotta. Kuolemasta on nyt 8 vuotta. Vieläkin tulee välillä mieleen, mutta pystyn jo katsomaan valokuvia ilman, että itkettää. Suru on muuttunut lämpimäksi muistoksi ja kiitollisuudeksi siitä, että sain elää niin hienon eläimen kanssa. 

Mulla on ollut paljon eläimiä. Kaikkien poismenoa olen surrut, mutta tuota yhtä katinretaletta eniten. Se tuli elämääni, kun sitä eniten tarvitsin ja lähti vasta kun olin tarpeeksi vahva pärjäämään yksin. 

Kukaan muualla asuva sukulainen ei ole niin iholla kuin oma lemmikki. Lemmikin menettäminen jättää tyhjän sylin konkreettisesti ja muuttaa elämää pysyvästi. Eläimillä on äly ja tunteet vaikka ne kommunikoi eri tavalla kuin ihminen ja niillä on eri kieli. Ne on samalla tavalla persoonia kuin ihmisetkin ja kiintyy omistajaansa.  Muualla asuvan sukulaisen menetys ei useinkaan muuta omaa arkea ja häntä ei tapaa muutenkaan kuin sillointällöin mutta lemmikki on vieressä kokoajan ystävänä  ja menetys muuttaa elämää suuresti. Se on iso suru 

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te hyvin nuoria, joilla ei vielä ole kukaan lähisukulainen kuollut? 

Muuten en ymmärrä. 

Miten lähisukulaisen kuolema liittyy tähän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä suren ja ikävöin vielä kymmenen vuoden jälkeenkin kissaani. Olen hyväksynyt, ettei ikävä lopu ikinä.

Mä vähän kanssa luulen, että ei ikävä koskaan lopu. Ehkä se muuttaa muotoaan ja itku ei enää tule niin helposti, mutta se ikävä pysyy siellä taustalla. Enkä voi ymmärtää miksi multa kysellään otanko uuden kissan. Kissan kuolemasta reilu kuukausi ja jotkut kyseli tuota jo muutaman päivän jälkeen!

Ap

Joo, on aika tyhmää kysellä tuollaista, ei tunnu kivalta. Itse päätin uuden lemmikin hankkimisesta 7 kk:n päästä, lemmikki tuli 9 kk:n päästä. Otin aikuisen rescuen, joka tarvitsi kodin. Edellinen lemmikki oli pennusta asti, niin tämä on ollut erilaista. Silti olen surrut sitä edellistä vielä kovasti. Ei se suru sillä häviä, mutta tietysti on myös ollut paljon iloa uudesta lemmikistä. Ja samat tutut rutiinit. 

3 vuotta tuli juuri täyteen 18 v kissan lopetuksesta. Lapseni kasvoi sen kanssa lapsesta aikuiseksi. Ikävöin varmaan loppuelämäni ja koen epäreiluutta siitä ettei rakkain läheinen saa ekää tuon kauempaa. Ymmärrän toki että kissa elää vain 18 vuotta mutta silti se tuntuu täysin epäreilulta ja väärältä että vain lajinsa takia emme voineet olla yhdessä kauemmin 😢😢

ja tuo tunne on hyvin perinpohjainen, eikä siihen auta mikään, hän oli paras ystäväni ja tosiaan 18 vuotta ovella vastassa tullessani kotiin. Ei tuota voi korvata millään, eikä pidäkään, täytyy vain elää muotoaan muuttavan surun kanssa rinnakkain. 

AIka auttaa. Tiedän sen kun läheisiä ihmisiä on kuollut ja pari lemmikkiä. 

Ikävä helpottaa aikanaan tai muuttuu toisenlaiseksi. Ei satuta siten kuin nyt tuoreena. Aika oikeasti auttaa.

Itsekin olen menettänyt vanhempani ja puolisoni, mutta olen surrut syvästi lemmikkieni kuolemaa. Minulle rakas ja läheinen kissa menehtyi nuorena vaikeaan sairauteen, vaikka kaikkemme tehtiin. Uskaltauduin silti ottamaan uuden kissan. Siitä tulikin todella ihana, se nukkuu kanssani ja päivät, joina olen etätöissä, makaa työpöydälläni. Olen siihen kovin kiintynyt, ehkä enemmän kuin muihin lemmikkeihini. Ehkä edesmennyt kissani lähetti sen minulle lohduksi ja kumppaniksi. Toivon aloittajalle paljon voimia. Ymmärrän hyvin surusi. Ehkä jossain vaiheessa kannattaa kuitenkin harkita uutta kisua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä suren ja ikävöin vielä kymmenen vuoden jälkeenkin kissaani. Olen hyväksynyt, ettei ikävä lopu ikinä.

Mä vähän kanssa luulen, että ei ikävä koskaan lopu. Ehkä se muuttaa muotoaan ja itku ei enää tule niin helposti, mutta se ikävä pysyy siellä taustalla. Enkä voi ymmärtää miksi multa kysellään otanko uuden kissan. Kissan kuolemasta reilu kuukausi ja jotkut kyseli tuota jo muutaman päivän jälkeen!

Ap

Minä olen aina ottanut uuden kissan, yleensä muutaman kuukauden, viimeistään vuoden kuluttua edellisen kuolemasta. Vanhoja kissoja muistelen usein, jokainen on ollut oma yksilönsä. Ei uusi kissa ole vanhan korvike, vaan on oma itsensä. Uuden kissan kanssa opetellaan uudet tavat.

Totta tämä. Itse en halua lemmikkiä tai kissaa, vaan haluan sen rakkaan ystäväni. Kun häntä en voi takaisin saada niin en halua tuntematonta eläintä vain sen vuoksi että olisi joku lemmikki. Vähän kuin se että jos puolisoni kuolee niin en mene tinderiin hakemaan uutta. 

Vierailija kirjoitti:

Koirani kuoli yli puoli vuotta sitten, viimeksi tänä aamuna en meinannut kyetä autosta ulos työpaikan pihassa kun tuli niin hirveä itku ja ikävä työmatkalla. Otan osaa, ymmärrän suuren tuskasi

Sama, jo kaksi vuotta ja silti kova ikävä vaivaa. Itken usein 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.

Rukoilen puolestasi.

Minulla on ollut koko ikäni lemmikkejä ja olen kohdannut monta kertaa saman surun.

Paljon voimia ja halauksia.

Ei kiitos mitään rukouksia koska en ole uskossa. Kannattaisi aina ensin olla selvillä siitä onko toinen uskossa vai ei. 

Kiitokset voimien toivottamisesta ja halauksista.

Ap

Todella epäkohtelias kommentti ihmiselle, joka haluaa auttaa. Vahingoittaisiko se sinua, jos toinen haluaa rukoilla? 

Minä ymmärrän häntä kun en itsekään ole uskossa. Rukoilujutut tuntuu silloin vähän hölmöltä. Luepa se kommentti uudelleen. Ei se niin epäkohtelias ole kuin väität.