Holiday Club Tutustumisloma
Onko kukaan varannut? Saa huisin halvalla, mutta joutuu osallistumaan 2h myyntiesittelyyn.
hieraisin silmiä, ehdoissa luki oltava esim. säännöllinen työ. Eikö mene jo vähän yli tai riko kuluttajansuojaa tällainen ehto? Millä tarkistavat vai tarkistavatko edes tätä siinä esittelyssä? Millainen esittely on?
Tutustumislomaan kuuluu suomeksi pidettävä noin kahden tunnin myyntiesittely. Koska lomasuunnittelu on koko perheen yhteinen asia, tulee samassa taloudessa asuvan puolisonkin osallistua esittelyyn. Lapset ovat lämpimästi tervetulleita.
Tutustumisloman varaajan tulee olla täysi-ikäinen, taloudellinen tilanne vakaa ja tulot säännölliset. Loman voi varata, kun edellisestä myyntiesittelystä on kulunut vähintään 12 kuukautta (omistajat 6 kk), ja asiakas on käynyt myyntiesittelyssä enintään neljä kertaa viimeisen viiden vuoden aikana (tämä ei koske omistajia).
Ehdoissa luki varaamme oikeuden periä normaalin hinnan, jos ehdot ei täyttyneet.
Kommentit (142)
Mikä tuossa on nyt se juttu? Päästä halvalla pariksi päiväksi hotelliin jossa pakollinen myyntiesittely ja sitten vängätä myyjän kanssa siitä ettei aio ostaa mitään. Sitten pääsee omakustanteisesti kylpylään ja ravintolaan.
Itse säästäisin rahani vaikka Teneriffalle kun johonkin "huisin halpaan" kylpylähotellin esittelylomaan.
Siihen tutustumislomaan kuuluu rajaton kylpylän käyttö ja aamupalat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takaisin ap kysymykseen
Kyseessä on voittoa tavoitteleva yritys, joka hankkii asiakkaita edullisella tarjouksella. Tottakai heillä on oikeus rajata kohderyhmää. Miksi he haluaisivat asiakkaiksi persaukisia työttömiä, joilla ei ole varaa ostaa heidän myymää tuotetta?
Ei se mikään sossu ole.
Ei ole oikeutta rajata kuluttajansuojalain mukaan. Esim. luottotietojen tarkastus vaatii hyväksynnän asiakkaalta, eikä se saa olla edellytys tarjoushintaan. Alennusmyyntiin on tiukat kuluttajansuojalait. Samoin ei voida pitää validina, että täytyy olla säännölliset tulot ja työ, jos olisi oikeutettu alennushintaan. Kuitenkin edellytys on osallistua myyntiesittelyyn ja siellä ei ole ostopakkoa edelleenkään eli ei saa tehdä tuollaisia ehtoja. KKV puuttuu varmasti pian tähän.
1. He voivat rajata kohderyhmää kyllä, BUT tärkeä rajaus:
Mutta voivatko rajata siten, että kaikkien majoittujien pitää asua samassa osoitteessa? Tämähän se on se pointti siinä, mitä itse mietiskelin.
Eli jos olisi tilanne, että olisin kiinnostunut ostamaan lomaosakkeen ja asun yksin, en voisi ehtojen mukaan ottaa tutustumislomalle mukaan aikuista lastani enkä miesystävääni, koska kumpainenkaan ei asu samassa taloudessa. Tutustumisloman voisin ehtojen mukaan varata vain itselleni ja jos haluaisin lomailla toisen kanssa, pitäisi maksaa täyden hinnan majoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takaisin ap kysymykseen
Kyseessä on voittoa tavoitteleva yritys, joka hankkii asiakkaita edullisella tarjouksella. Tottakai heillä on oikeus rajata kohderyhmää. Miksi he haluaisivat asiakkaiksi persaukisia työttömiä, joilla ei ole varaa ostaa heidän myymää tuotetta?
Ei se mikään sossu ole.
Ei ole oikeutta rajata kuluttajansuojalain mukaan. Esim. luottotietojen tarkastus vaatii hyväksynnän asiakkaalta, eikä se saa olla edellytys tarjoushintaan. Alennusmyyntiin on tiukat kuluttajansuojalait. Samoin ei voida pitää validina, että täytyy olla säännölliset tulot ja työ, jos olisi oikeutettu alennushintaan. Kuitenkin edellytys on osallistua myyntiesittelyyn ja siellä ei ole ostopakkoa edelleenkään eli ei saa tehdä tuollaisia ehtoja. KKV puuttuu varmasti pian tähän.
1. He voivat raja
uskoisin, että ehdot on vaan pelottelua ei tosiaan päteviä juridisesti. Yrittävät saada hyvin toimeentulevia ideaaliasiakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Tarkistavatko luottotiedot? Chatgpt:n mukaan ongelmallinen tuo ehto, koska kuluttajansuojalaissa hintaa ei voi periä jälkikäteen, jos myyty alennuksella ja ehto esim. säännöllisistä tuloista ei voi olla peruste alemmalle hinnalle.
Tuttu kävi ja kertoi suoraan olevansa ulosotossa, aikaisemmin esittelyt loppuneet siihen (käy kerran vuodessa tutustumislomalla kuten mekin) nyt oli esittelijä kertonut että se ei enää ole lomaosakkeen hankkimisessa este...
Aikaisemmin muuten myyjät oli kkpalkalla mutta sopparit vaihdettu niin että nykyään ovat provikalla, eli jos eivät saa myytyä niin ei tule leipää pöytään. Hirveää hommaa..
Siskolla on loma-osake Holiday Club Saariselällä. Hän maksaa siitä liki erilaisia vastikkeita ja maksuja liki 1500 euroa vuodessa. Lomaviikko on maaliskuun lopulla. Saariselältä saisi samaan aikaa hienompia huoneita halvemmalla.
Loma-osakeen on helppo ostaa, mutta vaikea myydä. Miksi?
Olet vastuussa osakeasuntosi ja - mökkisi remontti yms kustannuksista, lämmityksestä ja vastikkeista ympäri vuoden vaikka ei edes käy siellä kuin viikon vuodessa.
Loma-osake on hyvää bisnestä firmoille, ei lomailijoille.
Jos lomaosakkeen ehdottomasti haluaa, se kannattaa ostaa huutokaupat.comista. Siellä on jatkuvasti myynnissä ja hinnat pari sataa euroa - ehkä 2000e oikein hyvästä pääsiäis-tai jouluviikosta. Holiday Clubin kautta ei kannata ostaa.
Vierumäelläkin nyt uusia viikko-osakkeita myynnissä hintaan 30,000e/VIIKKO. Jos elät vielä 40 vuotta, ja käyt lomaviikkosi joka vuosi lusimassa samassa paikassa, niin lomaviikollesi tulee hintaa 750e+vastike eli yli 1000e. Sillä hinnalla saat Vierumäeltä (tai jonain villinä vuonna kun meneekin muualle) isomman mökin viikoksi.
Minäkin olin varannut ihan tavallisen yöpymisen normaaliin hintaan, niin soittelivat ja yrittivät sopia esittelyaikaa. Olisi kuulemma ollut niin näppärä siinä samalla kun olemme muutenkin tulossa. Soittivat siis toisenkin kerran, vaikka olin jo kieltäytynyt.
Jokseenkin ärsyttävää. Varsinkin kun monet meistä jo tietävät hyvin, miten huonoja diilejä nuo osakkeet useimmille ovat.
Vierailija kirjoitti:
Jos lomaosakkeen ehdottomasti haluaa, se kannattaa ostaa huutokaupat.comista. Siellä on jatkuvasti myynnissä ja hinnat pari sataa euroa - ehkä 2000e oikein hyvästä pääsiäis-tai jouluviikosta. Holiday Clubin kautta ei kannata ostaa.
Vierumäelläkin nyt uusia viikko-osakkeita myynnissä hintaan 30,000e/VIIKKO. Jos elät vielä 40 vuotta, ja käyt lomaviikkosi joka vuosi lusimassa samassa paikassa, niin lomaviikollesi tulee hintaa 750e+vastike eli yli 1000e. Sillä hinnalla saat Vierumäeltä (tai jonain villinä vuonna kun meneekin muualle) isomman mökin viikoksi.
Ap tuskin haluaa, kyse on nyt tutustumislomasta eli yhden yön hinnalla kolme.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa on nyt se juttu? Päästä halvalla pariksi päiväksi hotelliin jossa pakollinen myyntiesittely ja sitten vängätä myyjän kanssa siitä ettei aio ostaa mitään. Sitten pääsee omakustanteisesti kylpylään ja ravintolaan.
Itse säästäisin rahani vaikka Teneriffalle kun johonkin "huisin halpaan" kylpylähotellin esittelylomaan.
No tämähän vain kertoo, miten erilaisia ihmisiä me ollaan. Toiselle ei tee tiukkaa maksaa vaikkapa yhteensä 150e kolmesta hotelliyöstä, aamiaisesta ja kylpylän käytöstä ja lisäksi sanoa 2 tunnin myyntiesittelyssä, että ei osta. Vaikka usampaan kertaan.
Toiset taas jaksaa selata nettiä tuntitolkulla, että löytävät jostain sen varmasti halvimman loman ja se ei tunnu missään.
Jotkut taas ostaa lomaosakkeen jota käyttää.
Joku saattaa tehdä kaikkea edellä mainittua, mutta lopulta lomaosake on vähän kuin XS-koon T-paita, joillekin se sopii hyvin, toisille huonosti ja suurimmalle osalle ei lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Loma-osakeen on helppo ostaa, mutta vaikea myydä. Miksi?
Olet vastuussa osakeasuntosi ja - mökkisi remontti yms kustannuksista, lämmityksestä ja vastikkeista ympäri vuoden vaikka ei edes käy siellä kuin viikon vuodessa.
Loma-osake on hyvää bisnestä firmoille, ei lomailijoille.
Tiesitkö, että se on ihan sama homma normaalissakin mökissä. Paitsi tietenkin sen lisäksi että osakkeessa on viikko vuodessa käytössä, niin siinä on kymmeniä muitakin jakamassa kustannuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oltiin Saimaan rauhassa vaimon kanssa just 8vrk. Hintaa tuli jollain lehden alennus koodilla 599€.
Siinä mietittiin et mitä järkeä noita on ostaa? Pistät kymppi kilon kiinni, menetät pääoma tuloja 4-500€/v sit maksat vielä jonkun vastikkeen. Saman tason lukaalin saat äkkilähtönä/ kuponki edulla halvemmalla mitä ns osakas.
Niin. Jokainen on vapaa etsimään itselleen sopivan tavan lomailla.
Jotkut ajattelee tätä myös sijoituksena. Itse en laske sen varaan, että saisi omansa pois.
Täällä alapeukuttavat mammat ja incelit laskee kolikoita, pääsisikö metrolla Itikseen.
Olet NIIN väärässä! Ihanko oikeasti luulet, että sen vuoksi lomaosakkeita ei haluta ostaa, ettei ole varaa?! Minä voin nyt vähän avata sinulle todellista syytä. Se on katsos niin, että on täysin järjen vastaista ostaa kallis lomaosake, jota saa sitten käyttää sen yhden tietyn viikon vuodessa. Siitäkin pitää vielä osakkeen kalliin ostohinnan lisäksi maksaa vastike. Jos haluaa hyvän viikon hyvästä kohteesta , se maksaa useita kymppitonneja. Huonon viikon saa vähän halvemmalla, muta kuka nyt haluaa lomailla tyyliin marraskuun ekalla viikolla? Toki voit vaihtaa viikkoa, ja kohdettakin, MUTTA tottakai lisämaksusta. Jos haluaa lähteä ulkomaille, niin lennot on joka tapauksessa maksettava itse. On sitten ihan tuuria mihin hintaan juuri niinä päivinä on lentoja saatavilla, kun olisi se oma viikko. Jos laskee yhteen ostohinnan, vastikkeet, mahdolliset vaihtokulut ja mahdolliset lisäviikot, ja vielä lennot jos haluaa lomailla ulkomailla, niin tyhmempikin ymmärtää, että sillä rahalla tekee aika hiton monta omavalintaista reissua, jotka voi tehdä juuri silloin kuin haluaa, minne haluaa, ja miten pitkäksi aikaa haluaa. Nykyään matkojen etsiminen ja varaaminen on todella helppoa, kun netti pursuaa vaihtoehtoja. Valinnanvaraa on loputtomasti, ja vertailemalla lentojen ja hotellien hintoja, voi räätälöidä itselleen tasokkaan loman halpaan hintaan. Ei tarvitse sitoutua tiettyyn viikkoon, vaan voi lähteä ja palata omien aikataulujensa mukaisesti. Esittelylomilla voi silloin tällöin käydä ihan aikansa kuluksi ja arjen piristykseksi, kun niitä saa puoli-ilmaiseksi, mutta ei kyllä tulisi mieleenkään ostaa tuollaista riesaa itselleen. Oikeat lomat vietetään joko omalla mökillä, tai vaihtoehtoisesti ulkomailla kohteissa, jotka voimme ihan itse valita koko maailman hotelleista, eikä ainoastaan jostain pienestä otannasta missä lomaosakkeita on tarjolla, ja sen mukaan onko haluamallamme viikolla edes vapaata. Varaa olisi ostaa vaikka useampikin lomaosake, mutta ei vaan ole mitään järkeä maksaa paljon huonosta vaihtoehdosta, kun paljon parempia vaihtoehtoja saa halvemmalla.
Tulin aivan samaan lopputulokseen. En osta osaketta, ei mitään järkeä.
Ulkomaanmatkoissa sijainti on ensisijaisen tärkeää, esim. Espanjassa haluan rannalle tai läheisyyteen, mutta Holiday Clubilla ei ole tarjota mitään kohteita.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa on nyt se juttu? Päästä halvalla pariksi päiväksi hotelliin jossa pakollinen myyntiesittely ja sitten vängätä myyjän kanssa siitä ettei aio ostaa mitään. Sitten pääsee omakustanteisesti kylpylään ja ravintolaan.
Itse säästäisin rahani vaikka Teneriffalle kun johonkin "huisin halpaan" kylpylähotellin esittelylomaan.
Kylpylän vapaa käyttö, ja aamupalatkin kuuluu tuohon esittelylomaan. Sen vuoksihan sinne mennään, kun ihan pilkkahintaan on mahdollisuus muutaman päivän kylpylälomaan. Äkkiä se pari tuntia siellä esittelyssä on lusittu, ja loppuaika on ihan oikeaa lomaa. Me otetaan aina se esittely mahdollisimman pian saapumisen jälkeen, niin on sitten hoidettu alta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loma-osakeen on helppo ostaa, mutta vaikea myydä. Miksi?
Olet vastuussa osakeasuntosi ja - mökkisi remontti yms kustannuksista, lämmityksestä ja vastikkeista ympäri vuoden vaikka ei edes käy siellä kuin viikon vuodessa.
Loma-osake on hyvää bisnestä firmoille, ei lomailijoille.
Tiesitkö, että se on ihan sama homma normaalissakin mökissä. Paitsi tietenkin sen lisäksi että osakkeessa on viikko vuodessa käytössä, niin siinä on kymmeniä muitakin jakamassa kustannuksia.
Omalle mökille saa mennä ihan tasan koska haluaa, vaikka vuoden jokaisena viikkona viikonlopuksi.
Omalla mökillä on yleensä myös jonkinlainen jälleenmyyntiarvo, varsinkin jos on omalla tontilla ja omaa rantaa. Silloin myös itse voi päättää ja jossain määrin kontrolloida kustannuksia esim kilpailuttamalla palveluntarjoajia, hankkimalla kompostin, päättämällä miten ja milloin teettää rempat ja omaa mökkiä saa kanssa vuokrata ihan koska tahansa, voi laittaa vuokralle vaikka koko vuodeksi.
Mä sanoin esittelijälle, että esittelepäs mitä teillä on tarjolla Hangossa. Vastaus oli: ei mitään. No sen kyllä tiesinkin. Sanoin sitten vaan ettei muu kiinnosta, ja joka kerta kun se teki niitä hölynpölyn laskelmiaan, vastasin että juu juu, mutta en ole kiinnostunut kun ei ole Hangossa. Sitten kun se esittelijä alkoi jo vähän ärsyyntyä, ja kysyi että mitä me sitten siellä esittelyssä tehdään, jos ei kerran kylpylälomat kiinnosta, niin katsoin vaan silmiin sitä, ja kysyin että mitäpä luulet? Samaa mitä 99% kaikista muistakin kävijöistä. Vielä se jotain yritti vääntää, että kyllä jotkut oikeasti on kiinnostuneita, ja ymmärtää lomaosakkeiden hienouden. Siihen totesin vaan, että kannattaa sitten varmaan keskittyä pitämään myyntipuheita niille. Siihen loppui esittely. Kiitti, moi!
Vierailija kirjoitti:
Aikaisemmin muuten myyjät oli kkpalkalla mutta sopparit vaihdettu niin että nykyään ovat provikalla, eli jos eivät saa myytyä niin ei tule leipää pöytään. Hirveää hommaa..
Jaiks, eli nälkäisiä ja epätoivoisia myyjiä luvassa. Pakkomyynti ja tuputus ottaa lisäkierroksia.
Saavatko edes mitään pohjapalkkaa pidetyistä esittelyistä, vai onko pelkkä provikka?
Jaa, no mua ei haittaa vääntää noille rautalangasta että en osta, ja voin ihan perustellakin miksi on huono diili. Huviahan tuo oikeastaan on, kun aina ne jää lopulta kakkoseksi. Helppo ladella faktoja ja laskelmia pöytään, kun on nuo samat jorinat kuunnellut jo vaikka kuinka monesti. Aivan sama haetaanko joku pomo paikalle. Voin kertoa sille samat asiat.
No joillekin ihmisille voi olla hankalaa ja vaivaannuttavaa joutua toistamiseen sanomaan "ei" ja argumentoida vastaan, jos ei ole valmistautunut tuommoiseen. Sitten on kanssa se, että tarjoamalla edullista lomaa, juomaa, pikkupurtavaa jne. luodaan semmoista alitajuista kiitollisuuden- ja vastavuoroisuudenvelkaa. Sekin on myyntitaktiikka.